maanantai 31. joulukuuta 2012

Matka tavoitefarkkuihin, osa I

Varoitus: Tässä jutussa kuvamateriaalia, joka saattaa järkyttää herkkiä silmiäsi!

Viime viikolla kirjoitin ostamistani koon 42 tavoitefarkuista, jotka yllätyksekseni mahtuivat jopa kiinni vatsan - ja koko kropan - turvotuksesta huolimatta. Tänään kauppareissulla ostin itselleni toisetkin tavoitefarkut, tällä kertaa Prismasta jossa oli perusfarkkuja alennuksessa 10 eurolla. Kyseessä ovat itse asiassa miesten farkut, mutta väliäkös sillä. Kokeilin ensin tuumakokoa 32, jotka menivät kiinni mutta puristivat. Päätin kuitenkin että kyllähän Litessä pitää olla haastetta ja ostin tuumakoon 30 farkut. En viitsinyt edes sovittaa niitä kaupassa, sillä tiesin etteivät ne todellakaan mene kiinni.

Päätin ottaa kuvan siitä, miltä molemmat farkut näyttävät päälläni tällä hetkellä. Pahoittelen kuvien heikkoa laatua, mutta kamerani päätti sanoa sopimuksensa irti ja kuvat on otettu miehen tabletin avulla...

Ensiksi koon 42 Magic-farkut eli tavoitefarkut nro 1:


Housut menevät siis kiinni ihan ok, mutta tuon vyötärönauhan yläpuolella roikkuvan läskikasan vuoksi en todellakaan aio käyttää noita ihmisten ilmoilla vielä aikoihin.

Sitten se kamala näky eli tuumakoon 30 farkut = tavoitefarkut nro 2:



Noissa on tosiaan siis tavoitetta että saisin housut edes kiinni. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki ylimääräinen on sijoittunut tuohon vatsan seutuun. Ja kuten raskausarvista huomaa, ihan heti en ajatellut bikineissä esiintyä vaikka saisinkin mahaa pienemmäksi...

Uudenvuodenlupaukseni olkoon se, että teen parhaani mahtuakseni tavoitefarkkuihin nro 1 Liten puolivälissä eli 18.2. ja nro 2:n tavoitefarkkuihin Liten loppuun mennessä. Tiedossa siis roppakaupalla hikeä ja (mahdollisesti) kyyneleitä ennen maaliskuun loppua. Palataan asiaan uusien kuvien kera siinä helmikuun puolivälin paikkeilla...

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Voihan KÄÄK!

Kävin tänä aamuna sauvakävelyllä. Lähtiessäni puin päälle ulkovaatteita, ja oli melko shokki huomata että toppahousut eivät menneet kiinni! Toissapäivänä ne olivat viimeksi jalassa, ja menivät kiinni ihan hyvin. Turvotusta on siis ihan älyttömästi ja lisää vaan tulee. Vai kuinkahan suuri osa siitä on sitä itseään eli läskiä?? Suklaan syönti ei ole yhtään vähentynyt viime päivinä, ja eilen tuhosimme miehen kanssa iltapalaksi joululahjaksi saamamme brien ja sinihomejuuston suolakeksien ja pipareiden kera. Tänään teemme päivälliseksi tortilloja, mutta lupaan että viimeistään 1.1.2013 mun herkuttelu taas loppuu - tai ainakin vähenee huomattavasti. 

Itsekuri ja motivaatio ovat täysin kadoksissa varsinkin kun kaapissa on suklaata vielä yli kilo. Ja kun on tällainen (suklaa-)hiilariaddikti, niin putkea on kovin vaikea saada katkaistua. Vuoden vaihtumisen kunniaksi ehkä siis vielä herkutellaan, mutta ne suklaat mitä jää yli saavat pysyä kaapissa muutoin kuin herkuttelupäivinä. Ja kun Lite alkaa niin ei tule niitäkään pidettyä. Suunnitelmat ovat Liten varalle kyllä kovat, aikomuksena olisi esim. herätä ensimmäisen viikon aikana aamulenkille jo ennen kuutta jotta ehdin kahdeksaksi töihin. Salille en nimittäin pääse koko viikkoon, sillä itse olen töissä klo 8-16 ja mies pääsee töistä vasta seitsemän aikaan. Saa nähdä onnistuvatko nuo aamulenkit, mutta yritän kumminkin.

Ennen Liten - ja töiden - alkua on kuitenkin vielä kaksi viikkoa aikaa saada tätä "jouluturvotusta" pois, kunhan ensin herkuttelen vielä tämän vuoden loppuun...

perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulun saldo ja uudet tavoitefarkut

Joulu oli ja meni, ja pääsimme kuin pääsimmekin vanhempieni luokse joulun viettoon. Mieheen iski tosin kuume perjantai-iltana, mutta jo lauantai-iltana hän oli kuumeeton eikä tauti pistänyt hänen kohdallaan vatsaa millään lailla sekaisin. Sunnuntaina siis ajelimme vanhempieni luokse, ja koko joulun aika menikin syödessä enemmän tai vähemmän. Kinkkua tuli vedettyä lähes kaksin käsin, ja äitini tekemien karjalanpiirakoiden päällä se oli ihan parasta. Tietysti tuli syötyä myös lanttulaatikkoa, karjalanpaistia ja rosollia, mutta muut salaatit ja laatikot jätin syömättä sillä en niistä niin välitä. Leivonnaisia oli päiväkahvipöytä aina pullollaan, enkä tietenkään voinut olla maistamatta joulutorttuja, vaniljapullia, piimäkakkua tai mitään muutakaan.

Joulun päivät olivat ihanan rentoja, ilman kiirettä minnekään tai stressiä aikatauluista. Pikku-a tosin itkeskeli kolmesta yöstä kahtena ilman mitään näkyvää syytä. Ensimmäisenä yönä ajattelin että on kyse oudosta paikasta, kun pikku-a heräsi klo 0.50 eikä meinannut nukahtaa millään uudelleen. Kahden maissa laitoimme vihdoin viimein supon, jonka voimin tyttö nukkui puoli tuntia (!) ja heräsi taas itkemään. Kolmen aikaan siirryin alakertaan nukkumaan, jonne mies toi tytön puoli seitsemältä ja meni itse nukkumaan. Koko tuon välin a oli kuulemma ollut levoton. Toisen yön a nukkui lähes putkeen, mutta kolmantena yönä heräsi itkemään jo ennen kuin olimme päässeet miehen kanssa edes nukkumaan. Itkua kesti tunnin verran, ja koko sen ajan se oli aivan hysteeristä. Supon laittamisen jälkeen tyttö nukkui onneksi yön lähes putkeen paria pientä itkahdusta lukuunottamatta. Päivät pikku-a oli onneksi hyväntuulinen ja nukkui päiväunetkin ongelmitta.

Arvelimme miehen kanssa että yöitkeskely johtuisi hampaista, mutta ehkäpä pikku-a potikin jonkinlaisia vatsavaivoja. Kuumetta hänelle ei noussut, ei myöskään oksennustautia eikä ripulia, mutta jospa hänellä olikin meidän muiden sairastama tauti lievemmässä muodossa? Arvelen näin siksi, koska keskiviikkoiltana sekä vanhempani että kolme neljästä sisaruksestani perheineen sairastuivat vatsatautiin. Onneksi sentään saimme kaikki viettää joulua terveinä, mutta ei todellakaan ollut kiva kuulla että on syyllinen lähes kaikkien läheistensä tautiin...

Tällä viikolla en tee "virallista" punnitusta, sillä vaa'an lukema on aivan liian kamala minnekään muistiin merkittäväksi. Voin sen toki tässä tunnustaa (tänä aamuna 76,6kg eli neljä kiloa plussaa viikossa) mutta painokäyrään en noin suurta pomppausta halua. Ensi viikolla tosin lupaan kirjata vaa'an lukeman ylös oli se mitä tahansa, mutta toivon saavani edes osan kerrytetystä turvotuksesta pois. Toivottavasti edes puolet tuosta neljästä kilosta olisi nestettä, sillä suolaista(kin) tuli syötyä aika paljon joulun aikana.

Nyt on ollut ihana palata edes osittain normaaliin ruokavalioon. Aamupalana on taas rahkasmoothie, ja lounaankin olen syönyt dieettityyliin. Päivällisellä ja iltapalalla on mennyt vapaammin, ja suklaata olen syönyt ihan liikaa. Joulusuklaita on kaapissa varmaan useampi kilo, saa nähdä kuinka paljon ehdin - ja jaksan - niitä syödä ennen Liten alkua.

Eilen kävin KappAhlissa ostamassa itselleni uusiksi tavoitehousuiksi taas uudet Magic-farkut. Tällä kertaa päätin uskaltaa ostaa housut sovittamatta, ja koska koko 44 on juuri nyt sopiva niin ostin koon 42 pillifarkut. Minulla oli mukanani 25% alennuskuponki, jonka kanssa sain pöksyistä kymmenen euron alennuksen. Kotona sovitin farkkuja jalkaani, ja joulun turvotuksista huolimatta ne menivät kiinni aivan mainiosti! Ei ne jalassa kyllä ilkeä vielä missään liikkua, sillä vatsa työntyi todella kamalan näköisesti vyötärönauhan yli. On noissa housuissa siis edes jotain tavoitetta Liten ajaksi, eli saada ne jalkaan ilman ylävatsan pullahtamista...

perjantai 21. joulukuuta 2012

Viimeinen punnitus ennen joulun turvotuksia

Vaaka näytti aamulla 72,4kg. Ihan kiva lukema ottaen huomioon että viikko sitten painoa oli kilo enemmän, ja herkutellut olen ihan liikaa. Vatsatautihan tiputti painoa alaspäin, mutta siitä parannuttuani olen taas syönyt ihan liian epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti. Oikeastaan en ole edes vielä kunnolla vatsataudista parantunutkaan, sillä vatsaa on pistänyt lähes koko ajan ja vessassa saa juosta tavallista useammin. Ehkä jos olisin saanut pidettyä syömiset kurissa, olokin olisi parempi, mutta kun olo on vähän huono niin syöminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Ainakaan terveellisesti syöminen...

Yritän nyt ajatella positiivisesti, että Liten alkuun on enää kolme viikkoa. Ei siinä ajassa ehdi mitään peruuttamatonta tapahtua vaikka en dieetin mukaan söisikään. Ja joulunahan on muutenkin lupa herkutella. Vähitellen toivo alkaa herätä että jopa pääsisimme jouluna vanhempieni luo, sillä pikku-a ja mies ovat yhä terveitä. Pelkään vieläkin että he sairastuvat vatsatautiin juuri kun kaikki tavarat on pakattu, mutta toivon että eivät...

Aivotoimintani on tällä hetkellä lähestulkoon nollassa, eli taidanpa kaivautua vällyjen väliin Remeksen kirjan kanssa nyt kun pikku-a on päiväunilla ja iso-A katselee lastenohjelmaa...


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jouluksi juhlakuntoon

Tuntuuko siltä että olet herkutellut vähän liikaa jo ennen kuin on edes joulu? Onko olosi turvonnut ja pöhöttynyt? Suosittelen kokeilemaan vuorokauden mittaista vatsatautia, ainakin norovirus (?) toimi omalla kohdallani mainiosti.

Iso-A:han oli sunnuntaina sairas. Kuumetta päälle 38 astetta ja pari pientä oksennusta. Maanantaina hän oli kuitenkin jo aivan terve, ja ajattelin että jospa oksentelu johtui kuumeesta. Maanantai-iltapäivällä omassa vatsassani alkoi kuitenkin kiertää. Olin syönyt koko päivän normaalisti ja jopa ilman herkkuja (!), mutta iltapala oli pakko jättää väliin sillä siinä vaiheessa oli jo todella huono olo. Sinnittelin kuitenkin nukkumaanmenoaikaan saakka, kunnes tauti iski kunnolla. Yö menikin pitkälti pöntöllä istuessa ja ämpäri sylissä, mitä nyt välillä pääsin omaan sänkyyn tutisemaan peiton alle.

Eilen aamulla oli jo sinänsä parempi olo, mutta heikotti ihan älyttömästi. En osannut sanoa johtuiko se taudista vai nestehukasta, mutta olo oli yhä niin huono että ruokaa ei voinut ajatellakaan. Lähes koko päivä tulikin vietettyä sohvalla maaten samalla kun tytöt katsoivat lastenohjelmia. Miehen tultua kotiin olin syönyt yhden Gefilus-tehojuoman, muutaman viinirypäleen ja viipaleen paahtoleipää, ja yrittänyt hörppiä omenamehun ja veden sekoitusta parhaani mukaan. Meninkin sitten nukkumaan, ja parin tunnin päästä heräsin täydessä horkassa. Minulla, jolle ei koskaan nouse kuume, oli lämpöä yli 38 astetta ja tärisin kauttaaltani vilusta. Onneksi panadol auttoi aika pian, ja sainkin illalla syötyä vielä vähän paahtoleipää ja mustikkakeittoa.

Yöllä heräsin pyjama, lakana ja pussilakana läpimärkinä hiestä, mutta saatuani kuivaa päälle nukahdin uudestaan ja nukuin kuin tukki kunnes iso-A heräsi vähän ennen seitsemää. Nyt olo on lähestulkoon normaali, ehkä vähän heikottaa mutta sehän on ihan ymmärrettävää kun on tuollainen "kehonpuhdistus" takana. Vaaka näytti aamulla tasan 72 kiloa, eli ainakin ylimääräiset turvotukset ovat hävinneet... Aamupalan - eli rahkasmoothien - sain onneksi jo syötyä ihan normaalisti. Nyt kun saisin pidettyä syömiset kurissa tämän viikon, niin voisi sitten jouluna herkutella hyvällä omatunnolla.

Jos joulua siis meille yleensä tulee. Mies ja pikku-a ovat nimittäin vielä sairastumatta, ja pelkään että jompikumpi tai molemmat sairastuvat juuri jouluksi emmekä pääsekään ajelemaan vanhempieni luo. Edellinen vierailu runsas kuukausi sitten peruuntui flunssan vuoksi, ja harmittaisi aivan valtavasti jos emme nytkään pääsisi näkemään perhettäni! Puhumattakaan siitä, että meillä ei ole täällä kotona minkäänlaisia jouluruokia saati joulukuusta. Tiedossa on siis jännityksen täyttämiä päiviä...

maanantai 17. joulukuuta 2012

Nälkävelka, hiilaririippuvuus vai mikä?

Olisin äärettömän onnellinen jos joku asiantuntija kertoisi minulle suoraan, miksi sorrun herkuttelemaan aina uudestaan ja uudestaan. Kohdallani "Jos annat pirulle pikkusormen, se vie koko käden" pitää todellakin paikkansa. Niin kauan kun noudatin tiukkaa dieettiä, kaikki oli hyvin, mutta heti kun sallin itselleni herkkuja niin en saakaan pidettyä itseäni niistä erossa enää lainkaan.

Hiilari-addiktiosta on ollut puhetta paljon, mutta voisiko minua vaivata myös Patrik Borgin terminä lanseeraama Nälkävelka? Kysehän on siis siitä, että dieetin aikana elimistö kokee nälkää jota ei saa tyydytettyä, ja kun dieetti on ohi niin ihminen ei pääse näläntunteesta eroon muutoin kuin syömällä liikaa. Oliko kohdallani siis virhe vetää Liten viimeiset viikot yhä tiukentuneella Superdieetin ruokavaliolla sen sijaan että olisin syönyt Liten ohjeen mukaan vähän runsaammin?

Toisaalta Iltalehdessä uutisoitiin jokunen päivä sitten tutkimuksesta, jonka mukaan rasvaisen ruoan syönti (tai siis sen lopettaminen) aiheuttaa elimistössä samankaltaisia vieroitusoireita kuin huumeidenkin käytön lopettaminen.

Oli syy mikä tahansa, jonkinlaisista vieroitusoireista olen kärsinyt koko viime viikon. Ja sortunut niiden vuoksi aina viimeistään iltapäivällä tai illalla syömään enemmän tai vähemmän herkkuja. Viime perjantaina mies juhli työpaikan pikkujouluja, ja minun teki todella tiukkaa olla ostamatta kaupasta sipsipussia ja karkkia. Vielä kotimatkallakin mietin, että kävisinkö sittenkin lähikaupasta sen sipsipussin. En käynyt, mutta sorruin kotona leipomaan sisaruksilleni rocky roadeja joululahjaksi ja kattilan reunoihin jäi ehkä hivenen liikaa kaavittavaa... Niin paljon tuli syötyä sokeria - ja jätettyä iltapala muuten syömättä - että en meinannut saada yöllä lainkaan unta kun pulssi hakkasi korvissani ja olo oli todella huono. Lauantaina söin kuitenkin appivanhempieni luona suklaakakkua ja mustikkapiirakkaa ilman minkäänlaisia omantunnontuskia, ja illalla kotona taas suklaata. Eilen pysyin ruodussa koko päivän, kunnes illalla söin pari (isoa) palaa itse tehtyä riisisuklaata sekä miehen kanssa ison Toblerone-pötkön puolikkaan.

Nyt yritän kovasti olla ilman herkkuja lauantaihin saakka, jolloin suuntaamme auton nokan kohti vanhempieni kotia ja joulun viettoa. Tässä vaiheessa päivää olen jo huomannut, kuinka vaikeaa herkuttomuus on. Koko ajan tekisi mieli rynnätä herkkukaapille hakemaan suklaata tai jotain muuta hyvää. Lasken lähestulkoon minuutteja siihen että lounaasta olisi kulunut edes kaksi tuntia ja voisin syödä välipalaksi proteiinivanukasta, joka menee jo lähes herkusta.

Minun oli muuten tarkoitus käydä tällä viikolla luovuttamassa verta pitkästä aikaa, mutta saa nähdä uskallanko. Iso-A nimittäin oksensi eilen pari kertaa ja oli koko päivän kuumeessa, ja pelkään jonkun vatsataudin olevan iskemässä myös meihin muihin. Toivon tietysti että kyseessä olisi ollut joku muu tauti - joka on nyt jo ohi sillä tytöllä ei ole enää edes lämpöä ja virtaa riittää - mutta en halua tieten tahtoen heikentää yleiskuntoani jos vaikka tauti onkin jo itämässä...

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Nyt kun vielä saa (eli mitään en ole oppinut?)

Uuden Liten (ja töihin paluun) lähestyessä tuntuu olevan yhä vaikeampi hillitä herkuttelua. Koko ajan tekisi mieli jotain hyvää, eikä asiaa ole auttanut se että olen tehnyt sisaruksilleni joululahjaksi rocky roadeja ja riisisuklaita, joista on tietysti ollut pakko verottaa oma osuus jo tekovaiheessa. Nyt on joulunamut onneksi kaikki tehty ja odottamassa paketointia pakastimessa. Herkkukaappi pullottaa kuitenkin kaikkea muuta hyvää, puhumattakaan siitä että en todellakaan ole saanut pidettyä salaattia päivän toisena ateriana. Tänään tein kuitenkin itselleni taas salaatin, ja oli muuten aika hyvää.

Näinä herkuttelun siivittäminä päivinä on käynyt mielessä että enkö ole sittenkään oppinut mitään yli puolen vuoden dieettaamisen aikana? Liten jälkeen onnistuin rajoittamaan herkuttelua vain muutaman viikon, ennen kuin ote alkoi taas lipsumaan. Vai voinko syyttää tätä vuodenaikaa (eli joulun lähestymistä) siitä etten ole pystynyt hillitsemään itseäni? Sortuessani olen ajatellut myös niin, että kun kohta kuitenkin alkaa kymmenen viikon armoton rutistus ilman herkkuja niin kai sitä "vähän" voi sitä ennen herkutella - eli syödä kaikkea mahdollista.

Koko elämänihän herkuttelua on siivittänyt ajatus siitä, että dieetti alkaa sitten joskus - maanantaina, ensi viikolla, miten milloinkin, ja siihen saakka voi herkutella huoletta. Se tapahtui ennen superdieettiä, viime juhannuksena ennen SD Extraa, parin viikon ajan ennen Liteä ja nyt taas. Päivä päivältä sorrun syömään enemmän herkkuja, ja jos vanha meno jatkuu niin tammikuun pari ensimmäistä viikkoa tulee syötyä karkkia joka päivä (vaikka toivonkin että saisin sen vältettyä). Onhan mahdollisesti joulupukin tuomat joululahjasuklaatkin PAKKO syödä pois...

Paino on pyörinyt jo päälle 74 kilossa (vaikka perjantain "virallisessa" punnituksessa se olikin "vain" 73,4kg) eli sinänsä olisi paras pysytellä koko ensi viikko tiukasti Liten ruokavaliossa ennen joulun herkutteluja. Siinä onnistuminen onkin sitten asia erikseen näinä täydellisen motivaatiopulan aikoina...

perjantai 14. joulukuuta 2012

Melkein julkkis

Voin sanoa olevani melkein julkkis nyt, sillä pääsin Fitfarmin sivuille onnistujien joukkoon. Palkkioksi siitä että kerroin sinne tarinani, saan osallistua tammikuussa alkavaan Liteen ilmaiseksi. JIHUU! Ryhmäni tulee olemaan InShape joka keskittyy varsinaisen painonpudotuksen sijaan kiinteytymiseen ja ehkä jopa lihasten kasvattamiseen (jos vain pääsen salille tarpeeksi usein), sitä odotellessa :D

Olen muuten pyöritellyt mielessäni kirjoitusta siitä kuinka dieettaaminen ei todellakaan tällä hetkellä onnistu kun tekee vain mieli syödä ja syödä, mutta siitä enemmän joku toinen kerta sillä nyt suuntaan lasten kanssa äitikaveriporukan pikkujouluihin :)

torstai 13. joulukuuta 2012

A Blog with Substance



Sain 100 kilon keijukaiselta A Blog with Substance -tunnustuksen, josta olen oikein otettu. Olen tätä kyseistä tunnustusta bongaillut useammassakin blogissa ja toivonut salaa jonkun ajattelevan että tämäkin blogi on sen arvoinen. Kiitos siis melkein-kaimalle :)

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat :

- Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
- Ilmoita heille tunnustuksesta
- Kerro kahdeksan asiaa itsestäsi


Kuten sanoin, tunnustus on kiertänyt jo ties kuinka monessa blogissa enkä keksi kahdeksaa vastaanottajaa, mutta annan sen kuitenkin eteenpäin seuraaville bloggaajille (riippumatta siitä ovatko he sen jo aikaisemmin saaneet ja jos ovat niin ei tarvitse pistää enää uudestaan eteenpäin), sillä kaikken näiden bloggaajien uusia päivityksiä odottaa aina innolla:

mallamoija, Valeäiti, Kymppiproggis, Leopardikuningatar ja Suski 

Sitten vielä kahdeksan satunnaista asiaa minusta:


  • Olen koko elämässäni seurustellut - yksiä treffejä pitempään - vain kahden miehen kanssa, joista toinen on luonnollisesti aviomieheni
  • Tällä hetkellä olen aivan koukussa Facebookin Pyramid Solitaire Saga -peliin, jota pelaan aina kun saan siihen mahdollisuuden. Samalla toivon että saisin pelin viimeisenkin tason pelattua ja pääsisin koukutuksesta eroon...
  • Minulla on kolme pikkusiskoa ja pikkuveli
  • Lukion jälkeen vietin vuoden Yhdysvalloissa aupairina
  • Halusin meille kotiin kissoja ja kanin kun muutimme omakotitaloon, mutta nykyään pidän niitä oikeastaan vain lasten allergioiden ehkäisyä ajatellen. Olen nimittäin täysin kyllästynyt olohuoneen lattialla lojuviin kaninkakkapalleroihin ja kissojen repimiin kalusteisiin.
  • Olen luovuttanut verta muistaakseni 14 kertaa, ja tarkoitus olisi käydä pitkästä aikaa luovuttamassa vielä ennen joulua, nyt kun en ole enää karenssissa raskauksien tai imetyksen vuoksi.
  • Asun 80-luvulla rakennetussa omakotitalossa, mutta toivon (salaa) että saisimme joskus mahdollisuuden rakennuttaa aivan uuden, oman kodin, vaikka tiedän etteivät hermoni - tai avioliittoni - varmaankaan kestäisi rakennusstressiä.
  • Olen valmistunut kääntäjäksi ja tulkiksi, mutten ole tehnyt päivääkään työtä kummassakaan hommassa. Nyt, kuusi vuotta valmistumisen jälkeen, kielitaito on rapistunut jo niin paljon etten voi enää edes harkita "oman alani" töitä. Ainut keino saada kielitaito tarpeeksi hyväksi olisi muuttaa ulkomaille, mutta mies ei koskaan suostuisi siihen enkä haluisi perhettäni jättääkään. En silti kadu päätöstäni ottaa vastaan vakityö ja pysyä nykyisessä työpaikassani jo kohta kuusi vuotta.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Vauvakuumetta vai töihinmenoahdistusta?

Tähän saakka olen ajatellut että kaksi lasta saa todellakin riittää meille. Ainakin haluan useamman vuoden välin ennen seuraavaa raskautta ja vauva-aikaa. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettimään, että mitä jos... Pitäisikö kumminkin hankkiutua raskaaksi siten että saisin vauvan ennen pikku-a:n kolmatta syntymäpäivää jolloin saisin samat tuet kuin edelliselläkin vanhempainvapaalla? Mahtuisiko pinnasänky enää makuuhuoneeseemme nyt kun siellä on leveämpi sänky kuin ennen ja muutenkin uusi järjestys? Minkälainen auto pitäisi ostaa, jotta siihen mahtuisi kolme lastenistuinta?

En suinkaan ole niin hullu vauvakuumeinen, että harkitsisin kovinkaan vakavasti ehkäisyn poisjättämistä. Voiskohan tämä orastava vauvan kaipuu johtua siitä, että viiden viikon päästä olen taas töissä ja lapset päivähoidossa? On aika mielenkiintoista, että aikanaan laitoin iso-A:n hoitoon vuoden ikäisenä ilman minkäänlaista ahdistusta tai tunnontuskia, mutta nyt sydäntä raastaa kun ajattelen puolitoistavuotiasta pikku-a:ta hoitotätien armoilla. Hän on vain jotenkin niin kovin pieni vielä... Tosin hän jo kävelee - miltei juoksee, mutta ei ota askeltakaan ulkovaatteissa ja kengät jalassa -, syö itse ja puhuukin jonkun verran, eli sinänsä hänen pärjäämisestään ei pitäisi kantaa niin suurta huolta. En kuitenkaan voi itselleni mitään vaan rukoilen päivittäin lottovoittoa jotta saisin jäädä vielä kotiin.

Olen toki valmistautunut lasten hoitoon menoon hankkimalla heille nahkaisia sisätossuja, tilaamalla nimilapputarroja vaatteiden nimikointia varten sekä ostamalla huutonetistä ja kirppareilta molemmille useammat talvikengät ja talvihaalarit siltä varalta että ne kastuvat päiväkodin pihalla. Tähän saakka olen pärjännyt aikalailla yksillä kauden kengillä ja ulkovaatteilla per lapsi, sillä emme ole ulkoilleet sellaisella säällä jossa ne voisivat kastua tai vahingoittua - kurahousuja ja saappaita lukuunottamatta.

Kaikesta materiaan liittyvästä valmistautumisestani huolimatta henkinen valmistautuminen töihinmenoon ja lasten hoidon alkuun on todellakin vielä kesken. Liittyneekö vauvakuumeen lisäksi myös viime päivinä vaivannut ahdistunut olo - ja syöpöttelyn himo - siihen? Oli miten oli, koen tällä hetkellä olevani eräänlaisessa välitilassa. En osaa kuvitella meneväni oikeasti vielä töihin, mutta ensimmäinen työpäivä on todellakin jo viiden viikon päässä. Sitä odotellessa - ja pelätessä...

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kuinka lapsi vaipattomaksi?

Seuraa asiaa lapsista, ei painonpudotuksesta.

Täällä menee nimittäin hermot ihan juuri! Iso-A on kohta 2v9kk eikä hänellä ole mitään halua päästä vaipoistaan eroon. Kakka tulee vaippaan säännönmukaisesti vaikka kuinka puhuttaisiin että täytyy käydä potalla. Jos kerran tyttö osaa mennä piiloon tekemään kakan, niin luulisi tietävän hädästä etukäteen ja että hän osaisi tehdä sen myös pottaan tai pönttöön? Juuri tänään sain kuurata kakkaista pyllyä, vaikka tyttö istui potalla vasta vähän aikaisemmin. Hän tietää, että saisi potalle tai pönttöön tehdystä kakasta palkinnoksi jäätelöä tai keksiä, mutta sekään ei auta.

Jännitänkin täällä että kumpi lapsista on oikeasti ensin vaipaton. Pikku-a nimittäin osaa jo tulla sanomaan milloin hänellä on kakkahätä. Häneltä tulee tavara vaippaan enää harvoin, sillä yleensä ehdin kiikuttaa hänet ajoissa potalle. Joskus pottaan tulee kakan sijasta pissa, mutta sehän on oikeastaan vielä parempi jos hän tunnistaa yleensä potalle pääsyn tarpeen.

Olen tuskaillut pottailun heikkoa onnistumista tuttavieni kanssa ja kesän kolmen vaipattoman viikon - jolloin sain puhdistaa pissoja joka paikasta - jälkeen vannoin että en yritä jättää iso-A:ta ilman vaippaa ennen tämän hoitoon menoa. Tyttö taisi joskus kuulla sen, sillä nykyään jos kysyn että koska neiti meinaa oppia käymään potalla niin vastaus on "päiväkodissa". No, siihenhän on aikaa enää viisi viikkoa eli kohta on A:lla toden teolla pottakoulu edessä jos meinaa sanansa pitää.

Mutta mitä ihmettä voisin oikeasti tehdä jotta saisin tytön suosiollisemmaksi potalle? Hän kyllä suostuu potalla istumaan ja jos hätä sattuu olemaan juuri silloin niin se tulee ehkä pottaan, mutta jos hätä tulee muulloin niin A ei todellakaan tule siitä kertomaan toisin kuin pikkusiskonsa. Edes pikkusiskon antama esimerkki ei näytä tepsivän eikä se, että (huonona äitinä) palkitsen myös pikku-a:n pottaan tehdystä kakasta keksillä. Siitä tuleekin muuten hauskaa, jos pikku-a - tai isosiskonsa - alkaa päiväkodissa vaatia kovaan ääneen keksiä palkkioksi, kun kakka tulee pottaan...

Saamattomuutta ja syömisen himoa

Toissapäivänä sain pitkästä aikaa käytyä sauvakävelemässä, ja ajattelinkin jo saaneeni laiskotteluputken katkaistua. Vielä mitä, eilen en saanut liikutettua lihastakaan ja tänään sama meno jatkuu. Olo on jotenkin vain niin väsynyt ja suorastaan ahdistunut, että liikunta on viimeisenä mielessä. Vaihtoehtoina olisi joko sauvakävely, crosstrainer tai kotitreeni sillä kuntosali ei ole auki, mutta mikään ei huvita. Tietysti on kysyttävä että muna vai kana. Johtuuko väsynyt olo ja ahdistuneisuus juuri siitä kun en ole liikkunut? Mutta vaikka kuinka tiedän liikunnan aiheuttavan hyvää oloa, en tunnu saavani aikaiseksi tehdä yhtään mitään. Kai se on sama kuin tupakoitsijoilla jotka tietävät tupakan aiheuttavan syöpää, tai alkoholisteilla jotka tietävät viinan olevan pahasta. Onneksi liikkumattomuus ei ole ihan niin paha, mutta kumminkin...

Vaaka näytti eilen aamulla 72,8kg, jonka vuoksi sallin eilen itselleni herkuttelupäivän. Lounaaksi Subwayn patonki ja Tobleroneja, päivälliseksi perunamuusia ja nakkikastiketta, päiväkahvilla pari joulutorttua appivanhempien ollessa kylässä, ja iltapalaksi miehen kanssa pussillinen sipsejä ja laivalta tuotuja Rolloja. Tänään turvotusta olikin kropassa taas ruhtinaallisesti, mikä aiheutti 75 kilon lukeman vaa'alla. Tietysti paino laskee taas parissa päivässä kun jos pysyn ruodussa. Valitettavasti olen jo tänään ehtinyt sortumaan kolmen Rollon, puolikkaan piparin ja kahden Digestive-keksin verran, jotka kaivoin herkkukaapista miehen ollessa hetken ulkona hellapuita hakkaamassa. Ja mieli tekisi vain LISÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Tavallisesti olen selvinnyt herkuttelupäivän jälkeen lähes ilman vieroitusoireita ja normaaliin ruokavalioon paluu on sujunut ongelmitta. Toisin on tänään. En ymmärrä mikä tämän nyt aiheuttaa. Liian lyhyt aika edellisestä herkuttelusta? Kuukautiskierto? Liikunnan puute? Joku muu? Loppupäivä olisi kuitenkin tarkoitus pysyä ruodussa. Päivälliseksi on tosin luvassa ruokakermalla ja koskenlaskijalla höystettyä kasvissosekeittoa, mutta taidan heittää sen joukkoon ison kasan raejuustoa lisäproteiiniksi...

Alkaisipa uusi Lite jo pian!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Neljän päivän herkutteluputki

Perjantaina alkaneista pikkujouluista alkoi yhteensä neljä päivää kestänyt herkutteluputki. Lauantaina oli nimittäin pakko syödä juhlista jääneitä herkkuja pois ja sunnuntainakin sain hillittyä itseni vain iltaan saakka jolloin sorruin syömään miehen kanssa pois homejuustot sekä suklaakakun. Maanantaina puolestaan olimme perheen kesken lounasristeilyllä Silja Linella, ja siellä tuli herkuteltua lounasbuffetissa. Vielä maanantai-iltana söimme pois pikkujouluista jääneet juustonaksut ja kaapissa olleet irtokarkit. 

Vaaka ei kyllä ollut lainkaan ystävällinen noiden neljän herkkupäivän jälkeen. Eilen aamulla se näytti huimaa 75,4 kiloa, mutta paino oli tänään jo tipahtanut 74,1 kiloon. Loppuviikon lukemat vaikuttavat siihen että sallinko itselleni viikonloppuna jotain hyvää, mutta periaatteessahan olen tämänkin viikon herkuttelupäivät jo käyttänyt. Laivalta tuli ostettua aika paljon karkkia ja suklaata, mutta onneksi niiden on helppo antaa olla kaapissa.

Olisi kyllä aika helppo jäädä uudestaan koukkuun jatkuvaan herkutteluun ja siihen, että ärsytyksen iskiessä hyökkää kiinni suklaaseen tai muuhun hyvään. Onneksi vieroitusoireet eivät kuitenkaan ole olleet kovin pahat, vaan eilen oli yllättävän helppoa palata takaisin normaalirutiineihin ja herkuttomaan elämään. Tosin söin perhekahvilassa yhden joulutortun, mutta muun päivän noudatinkin tiukasti Liten ruokavaliota. Tänään kävin lasten kanssa seurakunnan kerhossa, ja siellä sallin itselleni lautasellisen kaurapuuroa ja ruisleipäviipaleen, mutta muu päivä saa mennä taas dieetin mukaan. 

Olen tainnut tämän jo sanoakin, mutta kaipa minä ehdin tosiaan oppia jotainkin puolen vuoden Fitfarm-valmennusten aikana. Herkuttelu on kyllä kivaa, mutta oikeastaan vielä mukavampaa on palata takaisin kevyeen ruokavalioon. Salaattia teki oikein jo mieli kun sitä ei pariin päivään syönyt! Joulu jännittääkin jo nyt, sillä tiedän että äitini ei kovin kevyitä ruokia valmista. Joulupöydässä on varmasti laatikoita, kinkkua ja karjalanpaistia, eivätkä salaatitkaan yleensä ole kevyitä - ovat siis niitä perinteisiä italiansalaattia, rosollia tms. Lisäksi kahvipöytä notkuu taatusti monenmoisista leivonnaisista suklaasta puhumattakaan. Sanoinkin miehelleni puoliksi tosissani, että pitäisiköhän viedä mukana omat vihannekset jotta saisin edes jossain vaiheessa myös jotakin raikasta. Onneksi tässä on vielä pari viikkoa aikaa hioa jouluksi toimintasuunnitelmaa - ja päästä eroon viime viikonlopun herkuttelun aiheuttamasta turvotuksesta...

lauantai 1. joulukuuta 2012

Broileri-fetajuustopiirakka ilman fetajuustoa

Eilen illalla, ystävieni jo ollessa meillä ja hakiessani jotain jääkaapista, huomasin siellä hyllyllä avaamattoman fetajuustopurkin. Olin jo tännekin kirjoittanut, että "broileri-fetajuustopiirakka tuli äsken uunista" mutta eipä siinä sitä juustoa sitten ollutkaan... Onneksi piirakka oli muutenkin oikein hyvää, mutta feta olisi kyllä tehnyt siitä monin verroin herkullisempaa.

Ilta sujui muuten oikein mainiosti. Pikkujouluja juhlittiin koko ilta pöydän ääressä juoruten ja herkkuja syöden, niin että olo oli puoli yhdeltä nukkumaan mennessä lievästi sanottuna kylläinen. Aamulla heräsin kymmeneltä ja aloitin päiväni broileripiirakka-aamupalalla. Perään vähän juustokakkua ja sipsejä kunnes olin taas ähkyssä. Loppupäivänä ei varmasti tarvitse enää paljon syödäkään, vaikka herkkuja on keittiö pullollaan...

Seuraavaksi suuntaan ruoka- ja (toivon mukaan) joululahjaostoksille sekä hakemaan matkahuollosta elloksen pakettia joka on pullollaan housuja sovitettavaksi.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Pikkujoulutunnelmissa

Mies lähti tänään iltapäivällä lasten kanssa vanhempiensa luo, ja minä sain runsaan vuorokauden omaa aikaa. Olin jo aloittanut talon siivoamisen aikaisemmin, mutta yksin jäätyäni vein urakan loppuun, kolasin pihan lumipyryn jäljiltä ja kävin saunassa. Nyt sitten odottelen ystäviäni meille pikkujoulujen viettoon. Odotan neljää ystävääni, ja mikä siinä on että jos puhutaan että aloitetaan noin klo 17-18 niin klo 18.05 yksikään ei ole vielä saapunut? Henkilökohtaisesti yritän olla itse aina ennemminkin ajoissa kuin myöhässä, mutta toivon että porukka ehtisi pian paikalle ja pääsisimme syömään hyvää ruokaa ja juoruilemaan. 

Broileri-fetajuustopiirakka tuli juuri äsken uunista, daim-juustokakun ja suklaakakun tein jo eilen, ja ystävieni olisi lisäksi tarkoitus tuoda glögiä, sipsejä ja juustoja. Olen myös jo ehtinyt korkata yhden karpalolonkeron, pari odottaa vielä jääkaapissa. Onneksi vaaka näytti tänään 71,7kg eli voin herkutella hyvällä omatunnolla. Tässä vielä kuva minusta pikkujoulutunnelmissa...


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kuinka eroon löhöilyfiiliksestä

Olen nyt potenut flunssaa jo kaksi viikkoa. Olo on toki jo paljon parempi kuin vielä jokunen päivä sitten, mutta kurkku on vielä arka, nuha aika mahdoton ja yskäkin vaivaa. En siis ole vielä suunnannut lenkkipolulle saati kuntosalille. Olenkin huomannut itsessäni sen, että tämä rento elämä on alkanut maistua oikein mukavalta. Jos mies herää aamulla lasten kanssa, voin jäädä nukkumaan lenkille lähdön sijaan ja jos hänellä on aamuvuoroa, saamme syödä päivällisen koko perheen kera kun minun ei tarvitse suunnistaa salille. Pikku-a:n päiväunienkaan aikaan minun ei ole tarvinnut ajatella kotitreeniä vaan saan ensin surffata netissä tai katsoa telkkaria iso-A:n lastenohjelman aikana ja sitten kaivautua sohvannurkkaan hyvän kirjan pariin.

Miten ihmeessä minun siis onnistuu saada liikunta takaisin päiväohjelmaan? Ensimmäinen sairasteluviikko oli tuskaa, kun kun halusin salille ja lenkille mutten päässyt. Nyt kun olo alkaa olla parempi, en tiedä että haluanko edes kuntoilemaan. Tiedän kyllä, että kunhan alkuun pääsee niin olo on hyvä, mutta kuinka pääsisin alkuun kun ei yhtään huvita eikä ole mikään pakko?? Vai odotanko suosiolla tammikuun Liteä ja löysäilen siihen saakka? Saa nähdä...

tiistai 27. marraskuuta 2012

Sekavia ajatuksia

Olen huomannut, että minun on vaikea päättää mitä minun pitäisi ajatella ja millälailla syödä nyt kun varsinainen dieetti on ohi. Periaatteessahan voisin syödä paljon vapaammin kuin ennen, mutta en uskalla antaa itselleni siihen lupaa sillä pelkään että syöminen riistäytyy (taas) käsistä.

Tällä hetkellä noudatan Liten weight loss -ryhmän ruokavaliota muuten, mutta päivällisellä olen syönyt samaa ruokaa muun perheen kanssa. Esimerkiksi eilen ja toissapäivänä se oli perunoita ja karjalanpaistia, tänään mitä luultavimmin lihakeittoa (tai ainakin kaverini jonka luokse menen lasten kanssa lupaili kyseistä ruokaa päivälliseksi). Hieman olen kuitenkin lipsunut. Esimerkiksi eilen söin väli-välipalaksi pari viipaletta paahtoleipää, mutta jostain syystä tunsin siitä jopa pientä syyllisyyttä. Ihan kuin en olisi saanut sitä tehdä. Iltapalalla olen välillä syönyt dieetin mukaan, välillä jotain muuta (esim. lämpimiä voileipiä tai paistettuja perunoita, rasvaiset lihapiirakat olen jättänyt suosiolla miehen syötäväksi).

On oikeastaan mahtavaa huomata, että puolen vuoden jälkeen tiukka ruokavalio on muuttunut ihan oikeasti jo rutiiniksi. En edes osaisi olla punnitsematta aamupalan tai lounassalaatin ainesosia, tuntuisi liian omituiselta pistää lautaselle summittainen määrä.

Kaupassakin olen huomannut kaksijakoiset ajatukseni. Karkkihyllyn kohdalla ajattelen joka kerta että ostaisinko jotain hyvää, mutta kertaakaan en ole vielä sortunut. Jollain tasolla jopa haluan sortua ja ostaa suklaata, mutta onneksi itsekuri on pitänyt - eikä oikeastaan ole tehnyt edes tiukkaa.

Joulukuu on sellainen kuukausi, jolloin olen aina herkutellut kaikkein eniten. Kaupoissa kun on esillä kaikkia suosikkejani: isoja Geisha-bokseja, Fazerin joulusuklaata sekä 450 gramman Toblerone-pötköjä. Yleensä olen ehtinyt maistaa kaikkia noista ja enemmänkin jo ennen kuin joulukuu on ehtinyt edes pitkälle. Ja koska en ole tiennyt kuinka paljon suklaata saan joululahjaksi - en koskaan saa sitä tarpeeksi - on erilaisia suklaarasioita täytynyt ostaa itse ja tottakai jo ennen joulua. Tänä vuonna yritän kuitenkin rajoittaa herkutteluani, mutta missähän välissä saisin sitä joulusuklaata maistaa...?

Siitä olen iloinen, että vaaka oli tänä aamuna taas suosiollinen ja näytti 71,8kg mikä ei ole kaukana Liten loppulukemasta. Luulenkin, että voin tulevana viikonloppuna herkutella jopa kahdesti ilman suurempia omantunnon tuskia. Perjantaina mies lähtee lasten kanssa vanhempiensa luo yökylään ja meille tulee ystäviäni juhlimaan pikkujouluja, ja lauantaina täytyy tietysti syödä pois mahdollisesti ylijääneet herkut. Siihen saakka yritän kuitenkin pysytellä mahdollisimman hyvin ruodussa. Perjantaina tulee olemaan tarjolla ainakin Daim-juustokakkua ja broileri-fetapiirakkaa jotka teen itse, ja niiden lisäksi ystäväni ovat lupautuneet tuomaan ainakin juustoja, sipsejä ja karkkia. Minun tekisi kyllä mieli leipoa vaikka mitä herkkuja, mutta tuo juustokakku riittänee ellen sitten käy hakemassa kaupasta torttutaikinaa ja luumuhilloa tämän vuoden ensimmäisiä joulutorttuja varten.

Kuten tästä kirjoituksestakin ehkä huomaa, ajatukset syömisten suhteen ovat tosiaan sekavat. Herkkuja tekee mieli, mutta pienikin ylimääräinen syöminen (eikä edes herkkujen) saa aikaan syyllisyyttä. Toisaalta on helppo olla syömättä ylimääräistä, toisaalta oikein haluaisi sortua. Mitäköhän tästä joulukuusta oikein tulee??

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Pastaa aamupalaksi ja flunssaisen herkuttelupäivän muut syömiset

Tein toissapäivänä päivälliseksi sitä avokadopastaa. Mielestäni se oli aivan mahtavaa ja mieskin tykkäsi ennakkoluuloistaan huolimatta. Pikku-a sen sijaan ei syönyt sitä lainkaan ja iso-A:n mielestä se maistui erikoiselta. Eihän tuo pasta todellakaan ole mitään dieettiruokaa, kun ainesosiin kuuluvat avokadot, öljy ja kahta lajia juustoja. Pasta sentään oli täysjyväspagettia, eli edes vähäsen terveellisempää kuin normaali.  Muun päivän söinkin perjantaina dieetin mukaan, eli en usko päivän kalorimäärän nousseen ihan mahdottomiin.

Haluan kasvattaa lapseni ennakkoluulottomiksi maistelijoiksi. En halua opettaa heitä siihen että äiti on aina dieetillä. Siksi aion jatkossakin valmistaa kaikenlaisia ruokia. Myös niitä, joissa on rasvaa ja hiilareita. Pääosin meillä valmistetaan ihan tavallista kotiruokaa, mutta haluaisin kokeilla keittiössä enemmänkin uusia makuja. Haluaisin myös opettaa lapseni leipomaan kaikkea ihanaa, mutta siinä on vaaransa. Mies ei nimittäin paljonkaan välitä makeista leivonnaisista, eli kaikki jäisi siis joko minun tai lasten syötäväksi. Ja koska en halua syöttää lapsille kamalasti herkkuja, vaihtoehtona olisi syödä herkut itse tai heittää pois. Tarkoitus olisi kyllä leipoa ainakin joskus, nyt kun painonpudotustarve ei enää ole niin suuri, mutta ei ehkä joka viikko.

Mutta palatkaamme siihen avokadopastaan. Sitä jäi toissapäivältä jäljelle juuri ja juuri sen verran, että sain siitä itselleni eilisen aamupalan. Ei siis millään lailla dieettiin sopivaa, mutta eilen pidinkin herkuttelupäivän. Päivän muina syömisinä mainittakoon jokunen litra popcornia leffateatterissa, kasa broilerinsiipiä ristikkoperunoiden sekä porkkana- ja selleritikkujen kera, muutama irtokarkki ja kuppitolkulla hunajalla höystettyä teetä. Erikoisen ruokavalion syynä on se, että lapset olivat eilen isovanhemmillaan hoidossa ja saimme juhlistaa miehen kanssa taannoista hääpäiväämme ensin teatterissa uusimman Bond-leffan parissa ja sitten kotisohvalla digiboksia tyhjentäen. Karkkia oli ostettu jättisäkki, mutta broilerinsiipien jälkeen olo oli niin ähky ettei alas mennyt tosiaan kuin muutama. Eikä loppupäivänäkään enää maistunut mikään sitä teetä lukuunottamatta.

Flunssa ei ole vieläkään hävinnyt (mikä vaikuttanee osaltaan siihen etteivät karkit eilen niin maistuneetkaan), mutta onneksi kurkku vaikuttaisi olevan jo paranemaan päin. Pari päivää meni tosi vähillä juomisilla - teetä lukuunottamatta - sillä veden juonti teki todella kipeää, mutta nyt alkaa onneksi pystyä jo juomaan. Kurkkukivun lisäksi vaivaa myös nuha ja yskä, eli saa nähdä koska oikein pääsen taas liikkumaan. Onneksi minun ei ainakaan tänään ole tehnyt tiukkaa jättää irtokarkkipussia rauhaan, tarkoitus olisi että siihen ei kosketa ennen ensi viikonloppua...


torstai 22. marraskuuta 2012

Mites ne säännöt?

Jokin aika sitten laadin itselleni joukon sääntöjä, joita lupasin noudattaa Liten jälkeen. Kuinka hyvin lupaukseni on pitänyt tähän saakka?

Aamupalaksi joko rahkasmoothie tai kaurapuuro raejuuston kera, eli dieettityyliin
Tämä lupaus on toistaiseksi pitänyt mainiosti. Olen kahtena aamuna tehnyt smoothien, muina aamuina puuroa.

Päivän toinen pääateria on salaatti, mutta toisella aterialla saan syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa
Tämä on pitänyt huonommin. "Tavispäiviä" on ollut tähän saakka viisi, ja vain kahdesti päivän toinen ateria on ollut salaatti. Eilen söin lounaan seurakunnan perhekerhossa (kaurapuuroa ja ruisleipää, mutta aamupalana oli smoothie ilman kaurahiutaleita). Päivälliseksi tein riisiä kera broileri-pekoni-kermakastikkeen, ja sitähän ei mitenkään voinut jättää syömättä... Lisäksi korvasin lounaan yhtenä päivänä paahtoleipäviipaleella ja tomaatilla (kun en jaksanut tehdä salaattia), päivälliseksi söin samaa ruokaa muun perheen kanssa. Ja tänään söin lounaaksi eilistä riisi-broileri-pekonihässäkkää, tarkoituksena syödä päivällisellä se salaatti. Tein kuitenkin ruoaksi niin hyvää makaroni-jauhelihamössöä, että en saanut hillittyä itseäni vaan söin sitä itsekin. Tosin aika kohtuullisen annoksen, ja seurana 300g kasviksia eli sama määrä mitä olisi ollut salaatissakin. Huomisesta osaan sanoa jo sen verran, että syön taatusti salaatin lounaaksi ja päivälliseksi karjalanpaistia (ja perunoita).

Herkkuja maksimissaan kaksi kertaa viikossa
Tätä olen noudattanut hyvin. Eilen hemmottelin itseäni käymällä jalkahoidossa (sain mieheltä lahjakortin) ja sitä ennen herkuttelin Arnoldsin Spinnyllä. Viikon toinen herkuttelupäivä on vuorossa lauantaina jolloin saamme päivän ajaksi lapsivapaata ja juhlistamme hääpäiväämme.

Liikuntaa minimissään 4 kertaa viikossa, joista vähintään 2 kertaa joko salitreeni tai Liten kotitreeni
En ole harrastanut minkäänlaista liikuntaa viikkoon tämän ärsyttävän flunssan vuoksi. Kurkku on vieläkin todella kipeä ja täynnä limaa, ja yskä vaivaa mutta kurkkuun koskee yskiä. Odotan vain että paranisin ja pääsisin taas salille...

Vähintään 3 litraa puhdasta vettä päivässä
En ole dieetin loppumisen jälkeen enää kirjannut ylös jokaista juomaani vesituopillista mutta uskoisin juovani tarpeeksi. Yleensä litra vettä on juotuna jo ennen aamukymmentä, ja tuoppi tyhjenee senkin jälkeen useamman kerran.

Jos paino nousee yli 2kg, tiukka paluu Liten Weight Loss -ryhmän ruokavaliolle kunnes kilot on saatu pois
Onneksi tähän ei ole vielä jouduttu. Paino on pyörinyt koko viikon 72,5 molemmin puolin, eli noin kilon Liten loppupainon yläpuolella. Tosin en tuota edes ihmettele, sillä sitä 71,5 kilon lukemaa edelsi monta päivää todella vähähiilarisella ruokavaliolla. Lupaan kuitenkin, että jos vaaka ylittää 73,5kg niin palaan dieettiin vaikka kuinka tekisi mieli syödä samaa ruokaa muun perheen kera.

Vaa'alle vähintään kerran viikossa
Olen käynyt vaa'alla joka päivä.

Uskoisin, että viimeisestä puolesta vuodesta on jäänyt ainakin jotain selkäytimeen. Aiemminhan olisin lohduttanut huonoa oloa, väsymystä tai ärtymystä suklaalla - ja aivan taatusti hoitanut sillä flunssaista oloa. Nyt minun ei ole tehnyt pahemmin edes mieli herkkuja. Tiistaina olin äärimmäisen väsynyt valvotun yön jälkeen, ja kun kävelin lasten kanssa kotiin perhekerhosta mielessä kävi piipahtaa kaupan kautta. Kuvittelin meneväni kauppaan, ostavani suklaata ja syöväni sen, mutta ajatus ei saanutkaan aikaiseksi lainkaan mielihyvää eikä oikeastaan minkäänlaista mielihalua. Olikin todella helppoa kävellä kaupan ohi. Eilenkin pyörittelin mielessäni ajatusta että kävisin ostamassa suklaata kotimatkalle tullessani jalkahoidosta, mutta enpä tehnyt sitäkään.

Vaikka nyt näyttää hyvältä, niin tiedän että olisi todella helppoa sortua takaisin vanhoihin tapoihin ja jämähtää niihin. Niin kauan kuin en sorru sitä ensimmäistäkään kertaa, on itsensä hillitseminen aika helppoa, mutta jos pirulle antaa pikkusormen... Yritän siis pysytellä lujana...

tiistai 20. marraskuuta 2012

Olisin mielelläni itsekin nukkunut...

Kävin lasten kanssa aamulla perhekahvilassa. Kun tulimme kotiin, pikku-a meni nukkumaan ja yritin saada iso-A:n myös lepäämään jotta saisin itsekin vaikka torkahtaa. Tyttöhän ei siihen suostunut millään, vaan vaati Titi-nallea ihan väkisin. A:n katsellessa olohuoneessa ohjelmaansa katsoin tietokoneelta omaa ohjelmaa, söin lounaan, luin blogeja ja varasin meille joulukuuksi piknik-risteilyn. 

Kuulin Titi-nallen loppuvan, ja ihmettelin miksi iso-A ei juossut keittiöön vaatimaan lisää ohjelmia. Menin katsomaan ja siellä hän nukkui sohvalla, ties milloin jo nukahtanut. Tosi kiva että nukahti, mutta ei niin kiva huomata että yritän pysytellä hereillä silmät ristissä ja molemmat tytöt nukkuvat! Enpä usko että itse ehdin edes makuuasentoon, ennen kuin jompikumpi jo herää... Huoh...

Vähäsen väsyttää

Kun seitsemän ja puolen tunnin vuoteessa olon aikana joutuu heräämään ainakin viisi kertaa (sekosin laskuissa), voi äiti olla vähän väsynyt. Oloa ei yhtään paranna se, että herätessä päähän särkee jo valmiiksi ja kurkku on niin tukossa että hyvä kun ääntä lähtee. Kaiken kukkuraksi molemmat lapset olivat heti herätessään känkkäränkkä-tuulella.

Onko siis ihme, että äiti itkee aamupalapöydässä kaikkein hysteerisimmin kun kumpikaan lapsista ei suostu syömään kuin pari lusikallista puuroa? Ja että hän joutuu parikin kertaa poistumaan toiseen huoneeseen jottei alkaisi paiskomaan puurolautasia pitkin seiniä tai kiroilemaan holtittomasti kaikkia osaamiaan kirosanoja? En sentään ole (vielä) sortunut laittamaan lapsille piirrettyjä telkkariin, sillä sain oman aamupalani syötyä suhteellisen rauhassa. Iso-A katsoo kuitenkin lastenohjelmia yleensä koko pikku-a:n päiväunien ajan enkä halua hänen katsovat telkkaria yhtään enempää. 

Tämä on niitä päiviä jolloin olisi niin helppo sortua ostamaan suklaalevy ja syömään sen noin viidessä minuutissa ihan vain siksi koska ketuttaa ja väsyttää. En siis todellakaan aio edes vilkaista lähikauppaan päin, sillä en tiedä pystyisinkö hillitsemään itseni jos kauppaan menisin. Onneksi mies sentään söi eilen illalla kaapista viimeisen ostamansa suklaapatukan, ettei ole sekään minua houkuttelemassa. Pakko muuten kehua että minun ei ole tehnyt niitä mieli kertaakaan, mutta tänään voisi tehdä tiukkaa...

MLL:n perhekahvilassa voin harkita syöväni kahvin kanssa keksin, jos tarjolla on hyviä sellaisia ja tekee oikein kovin mieli. Eilenkin olin antanut itselleni luvan keksin syömiselle avoimessa päiväkodissa, mutta söin kuitenkin kahvin kanssa proteiinipatukan. Yritän pitää syömiset mahdollisimman hyvin kuosissa, sillä vaaka on jämähtänyt 72,6 kiloon johon se lauantaisen herkuttelupäivän jälkeen nousi. Uskon ja luotan kuitenkin siihen, että jos en sorru herkuttelemaan enempää kuin kerran viikossa niin pystyn pitämään painon paikallaan, ja jospa se jossain välissä lähtisi taas alaspäinkin...

Tänään kuitenkin muistutan itseäni siitä, että on edettävä päivä kerrallaan. Mielelläni lähtisin vaikka salille miehen kotiuduttua töistä, mutta yskän vaivatessa se taitaa jäädä haaveeksi...

maanantai 19. marraskuuta 2012

Shopaholic

Tilasin sit Ellokselta 18 housut ja 5 paitaa, yhteensä yli 600 eurolla (joka on sattumoisin myös luottorajani). Saa nähdä kuinka monet housut jäävät kotiin, eivät todellakaan kaikki...

Aloin tässä muuten jo odottelemaan tammikuun 14. päivää. Menen sattumoisin tuolloin takaisin töihin, mutta sen vuoksi en todellakaan tuota päivää odota. Tuolloin alkaa nimittäin uusi Lite, ja jos hyvin käy niin pääsen osallistumaan InShape -ryhmään maksutta. Lähetin nimittäin Fitfarmille oman onnistumistarinani, joista firman sivuilla julkaistujen tarinoiden kertojat palkitaan ilmaisella valmennuksella...

Ihan blääh...

Jostain syystä oloni on täysin tylsistynyt. Kurkku on yhä kipeä, mutta muuten alkaa olla suhteellisen terve olo. Tänä aamuna kävin jopa lasten kanssa avoimessa päiväkodissakin, mutta heti kotiinpaluun jälkeen iski ihan blääh olo. Mikään ei kiinnostaisi, paitsi ehkä syöminen. Onneksi itsekuria riittää sen verran että en kuitenkaan ihan heti sorru kaapissa olevan karkkipussin houkutuksiin.

Pikku-a:n nukkuessa päiväunia ja iso-A:n katsellessa Muumilaakson tarinoita voisikin olla hauskaa kuluttaa aikaa vaikkapa shoppailemalla Elloksen sivuilla. Nyt kun paino alkaa olla niissä uomissa joihin olen tyytyväinen, niin voisin vaikka tilata uusia vaatteita. Olen ollut jo vuosia Elloksen tili-asiakas, ja tilaankin yleensä kerralla monen sadan euron edestä vaatteita joista pidän vain murto-osan. Aiemmin ongelmana on ollut se, että olen joutunut palauttamaan vaatteita koska ne eivät ole mahtuneet päälle, mutta ehkäpä nyt voisin löytää jotain joka näyttää oikeasti hyvältä. Voisin vaikkapa päivittää työvaatevalikoimaani jo valmiiksi tammikuuta ajatellen, siinäpä ideaa...

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Eikö jo voisi hellittää?

Nimittäin tämä ärsyttävä flunssa. Kurkku on kipeä jo ties kuinka monetta päivää, ja olo kuin ylikypsällä spagetilla. Iso-A on jo tervehtynyt, mutta flunssa iski myös pikku-a:han eli eipä siis lähdetty kummipojan syntymäpäivillekään. Syömiset olen onneksi saanut pidettyä kohtuudessa. Perjantaina vielä dieettasin, mutta eilen aloitin "uuden" aikakauden herkuttelupäivän merkeissä. Aamupalan ja lounaan söin Liten mukaan, välipalankin melkein - testasin uutta proteiinivanukasta paahtoleipäviipaleen kera. Päivälliseksi perunamuusia, uunimakkaraa ja paljon kasviksia, jälkkäriksi vähäsen minttujäätelöä. Iltapalaksi teimme miehen kanssa lämpimiä leipiä - sekaleipää, kinkkua, tomaattia valkoisia papuja ja juustoraastetta - ja karkkia jälkiruoaksi. Tarkoitus ei ole herkutella joka päivä, eilinen oli taas poikkeus ja tänään palataan normaaliin ruokavalioon.
Kunpa vielä paranisin flunssasta, niin olisi paljon mukavampi olla...

lauantai 17. marraskuuta 2012

Puolessa vuodessa...

... tapahtui tällainen muutos. Uskoisiko samaksi ihmiseksi?




Liten loppukuvat, paino ja mitat

Vaaka näytti tänä aamuna 71,5kg. Liten alusta sain siis pudotettua huimat 9,5kg. Normaalipainon ylärajaan on enää parisen kiloa jäljellä, jihuu!

Mitat tänä aamuna olivat seuraavat:
Vyötärö 89cm eli 5cm vähemmän kuin 7.10.! (Viimeksi 94cm)
Lantio leveimmältä kohdalta 99,5cm (viimeksi 106cm!)
Reisi 54cm (viimeksi 55,5cm)
Rinnanalus 84,5cm (viimeksi 88cm)
Alli 28,5cm (viimeksi 30,5cm)

Senttejä lähti siis paljon enemmän mitä kuvittelinkaan. Toukokuun alusta olen nyt saanut vyötäröltä pois 24cm, lantiolta 21,5cm ja reidestä 10cm. Rinnanaluksen mittasin ensimmäisen kerran Superdieetin lopussa 18.6. ja siitä on hävinnyt tähän mennessä 9,5cm.

Tässä myös kuvat, joissa näkyy taas edistys koko Fitfarmin valmennusten ajalta:






Viimeiset liikakilot ovat yhä vatsassa ja reisissä, saa nähdä kuinka kauan menee ennen kuin saan niistä ylimääräiset läskit pois...

torstai 15. marraskuuta 2012

Dieetin loppuun ankein mielin

Näyttää siltä että viikonlopun suunnitelmat menevät uusiksi. Iso-A:lla on päälle 39 astetta kuumetta jo toista päivää, ja tänään on omakin oloni muuttunut flunssaiseksi. Kurkkuun koskee ja olo on vetämätön. Kaiken lisäksi pikku-a heräsi päiväuniltaan kurkku jotenkin tukkoisen kuuloisena, toivon ettei hänkin tule kipeäksi. Jollei siis satu ihmeitä niin tuskin pääsemme huomenna ajelemaan vanhempieni luokse. Hyvällä tuurilla pääsemme matkaan edes lauantaina, mutta nähtäväksi jää.

Tänään tein dieetissä sellaisen myönnytyksen, että laitoin lounassalaattiin vähän enemmän kasviksia mitä piti, ja join kupillisen teetä hunajan kera kurkkua hoitaakseni. Tuskin noilla sentään mitään peruuttamatonta tuhoa tekee... Vaaka näytti aamulla tasan 72 kiloa, saa nähdä mikä lukema on huomenna. Toisaalta, jos emme pääsekään reissuun niin voin kai saman tien jatkaa dieettiä vielä huomisen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. 

Mutta pitäkää kuitenkin peukkuja että saisimme lähteä matkaan jo huomenna...

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ei koskaan enää!

Kun sanon ei koskaan enää, en suinkaan tarkoita Fitfarmin dieettejä. Tarkoitan sitä, että tämänhetkistä ruokavaliota en halua noudattaa enää koskaan. Nämä viimeiset päiväthän syön Superdieetin 3. ryhmän 6. viikon mukaan. Kyseinen ryhmä oli tarkoitettu niille, joiden painonpudotustarve on yli 20kg. Minullahan noin suurta tarvetta ei enää ole, vaan oikeastaan voisin noudattaa 1. ryhmän eli alle 10kg pudottavien ruokavaliota joka sisältää huomattavasti enemmän hiilareita. Halusin kuitenkin vetää nämä viimeiset päivät mahdollisimman tiukkaa diettiä ja ottaa irti kaikki tehot. Jatkossa en kuitenkaan halua joutua enää siihen tilanteeseen, että minulla olisi yli 20 kiloa pudotettavana!

Päätin kuitenkin lopettaa tämän tehodieetin päivää aiottua aikaisemmin, sillä lähdemmekin reissuun jo perjantai-aamuna. Vaikka yritänkin pitää syömiset edes jollain lailla kuosissa, niin automatkalla aion kyllä syödä salmiakkeja jotka on jo ostettu odottamaan. Tänään minun oli tarkoitus käydä salillakin, mutta se saa jäädä. Iso-A:han iski nimittäin flunssa, ja koska omakin kurkku on ollut eilisestä lähtien hieman arka niin en halua riskeerata sairastumista juuri ennen viikonloppua.

On kyllä ihana päästä vanhempieni luo jo perjantaina. Ja jos hyvin käy - eli kaikki ovat terveinä -, niin lauantaina lähdemme miehen kanssa juhlistamaan huomista hääpäivää ravintolaillallisen ja uusimman Bond-leffan merkeissä. Sunnuntaina onkin sitten tiedossa kummipojan synttärit ja pitkä ajomatka takaisin kotiin. Syömisistä en tosiaan aio viikonlopun aikana stressata, mutta yritän välttää pahimmat herkkuöverit.

Ensi viikolla alkaa sitten niin sanottu normaalielämä Liten ruokavaliota ja tavallista kotiruokavaliota yhdistäen. Sitä ennen on kuitenkin tiedossa painopäivitys, mittoja ja mahdollisesti myös Liten loppukuvat...

tiistai 13. marraskuuta 2012

Mitä mies tykkää?

Eräs anonyymi lukija esitti edelliseen kirjoitukseeni kysymyksen että mitä mieltä mieheni on dieetistäni. Ajattelinkin kirjoittaa asiasta ihan oman postauksen, jos vaikka asia mietityttäisi muitakin.

Kun ilmoitin huhtikuussa aloittavani kuuden viikon superdieetin, mies taisi kysyä että paljonko se maksaa. Kerroin hänelle että 47 euroa, ja hänelle summa oli ihan ok. Vasta myöhemmin kävi ilmi että todellisuudessahan dieetti tuli paljon kalliimmaksi kaikkine urheilujuomineen ja proteiinipatukoineen, mutta eipä tuo varsinaisen valmennuksen hinta paha ollutkaan. En usko, että mies kuvitteli tämän projektin kuitenkaan kestävän näin kauaa. Kuusi viikkoa ja sillä selvä.

Mies ei kommentoinut ruokavaliotani kovinkaan paljoa, mutta koska en itse syönyt enää herkkuja niin hänkin jätti ne väliin solidaarisuudesta minua kohtaan. Hän ei halunnut, että minulle tulisi paha mieli, kun katsoisin hänen herkutteluaan enkä saisi itse syödä yhtään. Toisaalta olin superdieetin alussa itsekin sitä mieltä, että jos minä en herkuttele niin ei kyllä sitten mieskään!

Kun superdieetti lähestyi loppuaan ja ilmoitin miehelle että aloitanpa muuten heti perään toiset kuusi viikkoa kestävän SD Extran, hän ilmoitti että ei hän muuten niin kauaa aio olla ilman herkkuja. Alkuun sitten annoinkin hänen herkutella viinikumeilla (joista en tykkää yhtään), ja vähitellen mies sai luvan syödä ensin lakuja ja sitten jopa suklaata. Tein hänelle myös sen myönnytyksen, että aloimme ostaa kotiin vehnäpaahtoleipää runsaskuituisten paahtoleipien sijaan. Aiemmin olin nimittäin kieltänyt, että meillehän ei mitään höttöleipiä osteta. Runsaskuituinenhan on niin paljon terveellisempää, mutta vehnäpaahtista meillä on nyt sitten syöty - minua lukuunottamatta - viimeiset puoli vuotta.

SD Extran loputtua mies ei tuntunut enää edes yllättyvän, kun kerroin liittyneeni myös Liteen. Mitäpä väliä sillä hänelle olisikaan, sillä mies taitaa tykätä kun vaimo ei ole enää yli satakiloinen läski. Nykyään olen tosiaan häntä jo kevyempikin, ja mies muistaa kyllä kehua hoikempaa ulkomuotoani kiitettävän usein.

Ei mies kuitenkaan ihan jatkuvasti jaksa dieettiäni myötäillä. Hän on nimittäin useamman kerran yrittänyt ehkä puolihuomaamattaan saada minua sortumaan herkkuihin. Eräskin päivä hän soitti töistä ja kysyi, olisiko minulla kenties tuolloin vapaasyöntipäivä vaikkapa pizzan tai kebabin merkeissä sillä hänen tekisi mieli hakea jompaakumpaa töistä tullessa, muttei yksin viitsi syödä "ettei minun tule paha mieli". En todellakaan aikonut pitää tuolloin mitään vapaasyöntipäivää sillä edellinen oli ollut vasta edellisenä viikonloppuna ja kerroinkin sen miehelle. Sanoin myös että hakekoon itselleen noutoruokaa, mutta ei hän sitä kuitenkaan tehnyt.

Se vähän jännittääkin että kuinka elämä jatkuu ensi viikolla, kun "virallinen" dieetti on ohi. Tuleeko mieheltä monta kertaa viikossa kyselyjä noutoruoan perään - toki taloudellisen tilanteen vuoksi se tuskin onnistuu kovin usein - ja yrittääkö mies saada minutkin herkuttelemaan lasten mentyä nukkumaan? Olen toki kertonut hänelle kahden viikottaisen herkuttelukerran säännöstä, ja sanonut myös että molempien kertojen ei todellakaan ole tarkoitus olla sellaisia joissa herkutellaan kunnes napa repeää. Toivon myös ettei oma päättäväisyyteni murene kun ei enää "ole pakko" olla herkuttelematta, vaan että malttaisin pitää itsekurin kasassa iltaherkkujen - puhumattakaan kauppareissujen ostoksista - kanssa.

Kuntoilun kanssa miehellä ei ole myöskään ollut mitään valittamista. Kesäloman ja isäkuukauden aikana hän jaksoi onneksi herätä lasten kanssa useamman kerran viikossa jotta pääsin aamulenkille, ja nytkin hän on ihan mielellään - tai ainakin valittamatta - jäänyt lasten kanssa iltaisin kotiin minun lähtiessäni kuntosalille. Onneksi mies ymmärtää että liikunta on tärkeä osa laihdutusta ja painonhallintaa, ja kaipa hän ymmärtää myös sen että hänen oma suhteensa lapsiin muodostuu sitä läheisemmäksi mitä enemmän heidän kanssaan viettää aikaa.

Olen oikeasti todella onnellinen siitä että olen löytänyt miehen, joka ei ylipainoisina vuosinani valittanut painostani koskaan, ja joka kuitenkin tukee täysin laihdutusprojektiani ja kuntoiluani. Voisihan mies olla sellainenkin, että olisi koko ajan valittanut liikakiloistani - kokemusta on vaikkei minulla tuolloin montaa liikakiloa ollutkaan - tai että hän ei edes haluaisi minun laihtuvan. Mutta parempi näin :)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Mielikuvaharjoittelua

Liten hyvinvointivalmentaja kirjoitti taannoin, kuinka suuri vaikutus omilla ajatuksilla ja mielikuvilla on painonhallintaan. Jos haluaa pudottaa painoa menestyksekkäästi, on myös omassa mielessään nähtävä itsensä onnistujana eikä epäonnistujana. Olen miettinyt tätä viime aikoina paljon, nyt kun Lite alkaa olla ohi ja edessä on aika ilman tiukkaa, ohjattua ruokavaliota. On ihan loogista, että jos kuvittelen itseni ostamassa suklaata ja syöpöttelemässä kotona niin on helppo sortua tekemään samaa oikeassakin elämässä. Jos taas kuvittelen että kieltäydyn herkuista ja harrastan liikuntaa, niin ehkä käytännön toteutus sujuu helpommin.

Kuinka sitten kuvittelee itsensä kieltäytymässä herkuista? Onhan paljon helpompaa nähdä mielessään, kuinka menee karkkikaapille ja ottaa sieltä palan suklaata, kuin että ei mene sinne... Niinhän se kuitenkin menee, että jos yrittää olla ajattelematta jotain, niin sitä ei voi mitenkään olla ajattelematta.

Olenkin viime aikoina yrittänyt iskostaa mieleeni sitä, että jatkuva herkuttelu ei ole mitenkään vaihtoehto jos haluan pysyä loppuelämäni normaalipainoisena. Jotenkin luulisi että näiden puolen vuoden aikana, mitä olen Fitfarmin ohjelmia noudattanut, olisivat uudet tavat juurtuneet syvään ja että vanhat tavat - eli esimerkiksi karkin ostaminen joka kauppareissulla - eivät palaisi. Onhan sanottu, että uusien tapojen juurtumiseen voi mennä jopa kuusi kuukautta, ja minähän olen tosiaan jo sen aikaa harjoitellut tätä uutta elämäntapaa.

Oikeastaan on jopa vaikea kuvitella, että palaisin kaikessa takaisin vanhaan. En voisi kuvitellakaan että söisin aamupalalla leipää, ja vaikkapa salaatin tekeminen lounaaksi on aivan ihana juttu. Perunoitakaan ei ole ikävä, mutta kaipa niitä tulee jatkossa syötyä edes jossain määrin. Välillä ajattelen, että olisi todella kiva osallistua myös alkuvuodesta järjestettävään Liteen, mutta In Shape - eli ylläpitoryhmään. Vielä en kuitenkaan osaa sanoa osallistunko siihen vai en, riippuu ihan siitä kuinka nämä pari kuukautta ennen uuden Liten alkua sujuvat.

Tein muuten blogilleni uuden otsikkokuvan, mitäs tykkäätte? Luultavasti muokkaan sitä vielä runsaan viikon päästä. Mies ottaa tuolloin Liten lopetuskuvan, ja pitäähän se nyt laittaa noiden aiempien kuvien jatkoksi...

Meille muutti känkkäränkkä

Blogi on tällä viikolla kärsinyt hiljaisuudesta, ja siihen on syynä pikku-a, joka ei antaisi äidin istua koneella hetkeäkään. Neidistä on nimittäin viime aikoina tullut jatkuvasti huomiota vaativa pieni känkkäränkkä. Tähän saakkahan a on ollut todella helppo ja tyytyväinen lapsi lukuunottamatta sitä ettei hän huolinut vauvana tuttipulloa eikä kiinteitä aloitellessa suostunut syötettäväksi.

Koko tämän viikon pikku-a on kuitenkin ollut niin huonotuulinen, että käytin hänet eilen lääkärissäkin varmistuttamassa ettei hänellä ole korvatulehdusta. Tyttö on terve, mutta joko hampaiden tulo vaivaa tai sitten tämä on vain joku kausi. Syliin täytyy päästä heti jos yritänkin istahtaa tietokoneen ääreen, tai jos iso-A tulee syliini. Tai no, lähes koska vain. Ja jos a ei saa huomiota kun haluaa alkaa armoton itku ja parku, johon ei sylikään meinaa enää auttaa.

Onkohan kyse siitä, että pikku-a on taas yhden askeleen lähempänä isoa lasta ja kauempana vauvaiästä? Jotain uhmaa johtuen siitä, että hän tajuaa äidin todellakin olevan ihan erillinen ihminen eikä osa lasta? Jos kyse on tällaisesta sopeutumisesta, niin ihan hyvä että se tapahtuu nyt kun olen vielä kotona eikä esimerkiksi parin kuukauden päästä kun minun on aika palata töihin... Syynä voi tietysti olla myös kävelyn oppimisen aiheuttamat mielenmullistukset. Pikku-a oppi nimittäin vihdoin ja viimein kulkemaan kahdella jalalla ainaisen konttaamisen sijaan, eikä ikää olekaan kuin vasta 1v4kk... Tämän viikon aikana kävelytaito on ottanut aimo harppauksen, ja tuetta kävely on korvannut tuen kanssa kävelyn ja konttaamisen pääasiallisena liikuntamuotona vasta parin viime päivän aikana.

On pakko myöntää, että olen iloinen pikku-a:n lähtiessä kävelemään vasta nyt. Järkeä on päässä jo sen verran, että mihinkään ei ole törmäilty vaan meno on suhteellisen rauhallista. Eipä a kyllä vielä nopeasti osaisi kävelläkään, mutta toivon että pahemmilta kolhuilta vältytään jatkossakin. Nyt kun tuo känkkäränkkä vain poistuisi taloudestamme ja jättäisi tilalle saman iloisen pikkuneidin kuin aiemminkin...

Sangen surkea viikkopudotus

Paino putosi tällä viikolla vain sata grammaa, mikä ei ole kovin ilahduttava tulos. Pakko kai totutella siihen, että liikakilojen vähetessä loppuessa ei painokaan tipu enää entiseen tahtiin. Paino on kyllä liikkunut hieman alempanakin kuin tämän aamuinen 73,5kg lähes koko viikon, mutta kropassa on tällä hetkellä selvästikin turvotusta. Lisäsin nimittäin toissapäivänä salilla painoja useampaankin liikkeeseen, ja vielä nytkin kärsin sekä rintalihasten että jalkojen - pohkeiden, reisien ja takapuolen - lihasten arkuudesta ja jäykkyydestä.

Huolimatta siitä että aamulla oli suuria vaikeuksia nousta sängystä (syinä sekä edellämainittu lihasten jumitus että väsymys vaikken unta enää saanutkaan), kävin silti sauvakävelylenkillä miehen ollessa lasten kanssa. Meno oli jokseenkin tahmeaa verrattuna normaaliin, mutta sain kuitenkin sivakoitua suhteellisen reippaasti hyvän musiikin vauhdittamana. Olo virkistyikin lenkin ansiosta jonkin verran, mutta kahvia tämä(kin) päivä vaatii. Nähtäväksi jää, saanko tehtyä tänään Liten kotitreenin. Olo on laiska, mutta hyväähän se tekisi...

Huomenna on onneksi tankkauspäivä isänpäivän kunniaksi, ja sitten koittaa viimeiset viisi päivää tiukkaa dieettiä ennen kuin annan itselleni luvan rentoutua syömisten kanssa...

maanantai 5. marraskuuta 2012

Säännöt Liten jälkeen

Nyt, kun Lite alkaa olla ohi, on aika miettiä että mitäs sitten? Kuinka saan pudotettua viimeiset ylipainokilot - ja sitten ylläpidettyä normaalipainon - järkevästi, ilman että sorrun herkuttelemaan tai jään muuten syöpöttelykierteeseen. Päätinkin luoda itselleni sääntöjä, joista en halua lipsua.

Säännöt ovat seuraavat:


  1. Aamupalaksi joko rahkasmoothie tai kaurapuuro raejuuston kera, eli dieettityyliin
  2. Päivän toinen pääateria on salaatti, mutta toisella aterialla saan syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa
  3. Herkkuja maksimissaan kaksi kertaa viikossa
  4. Liikuntaa minimissään 4 kertaa viikossa, joista vähintään 2 kertaa joko salitreeni tai Liten kotitreeni
  5. Vähintään 3 litraa puhdasta vettä päivässä
  6. Jos paino nousee yli 2kg, tiukka paluu Liten Weight Loss -ryhmän ruokavaliolle kunnes kilot on saatu pois
  7. Vaa'alle vähintään kerran viikossa
Uskoisin, että pystyn noudattamaan sääntöjä suhteellisen hyvin. Kaikkein helpompia ovat aamupalan pitäminen dieettityylisenä - sekä smoothie että puuro raejuuston kera ovat ihania! - ja veden juonti, enkä usko olevan vaikeaa syödä salaattiakaan lounaaksi. Vaa'alla käynti auttaa pitämään painon tasaisena, ja olen huomannut että paino on usein lähtenyt nousuun siinä vaiheessa kun en vaa'alla enää käy. Mikä sitten lie syy ja mikä seuraus, mutta luulen että on paljon helpompi kieltäytyä myöntämästä painon nousu kun lukemaa ei näe vaa'alla. 

Herkuttelun pitämisestä minimissä tulee mahdollisesti haastavaa, mutta yritän tosiaan pitää ylärajan kahdessa päivässä viikossa. Kaupasta ei saa ostaa herkkuja joka kerta, ei vaikka kuinka tekisi mieli! Onneksi minulla on vielä lapset vahtimassa minua, mutta entä kun palaan töihin? Kuka minua siellä vahtii, etten mätä naamaan suklaata asiakkaiden välissä kuten joskus ennen?

Liikunnan harrastaminen tulee myös olemaan haastavaa ainakin tammikuussa, kun palaan töihin. Jaksanko lähteä salille tai lenkille enää töiden jälkeen, kun en ole nähnyt lapsia koko päivänä? Aamulla jaksan tuskin herätä ennen kukonlaulua ainakaan kaikkein aikaisempina työvuoroina, mutta ehkä ehdin aamulenkille myöhäisempinä päivinä jos vain miehellä ei ole itsellä aikaista vuoroa. Työpaikan yhteydessä on onneksi maksutta käytössä oleva sali - ainakin maalis-huhtikuulle jolloin työpiste siirtyy toisaalle - jossa voin käydä tekemässä tehokkaan treenin ennen tai jälkeen töiden jos lasten hakemisella ei ole niin kiire. Ja sanokaa vain huonoksi äidiksi, mutta en aio kertoa päiväkodissa että teen 6-tuntista päivää. Olkoon siinä uskossa että työvuoroni ovat normaaleita 7,5-tuntisia joista tosin pääsen ajoittain aikaisemmin pois hakeakseni lapset hyvissä ajoin... Siten saan tehtyä ruokaostoksetkin ennen lasten hakemista ettei tarvitse ajella edestakaisin päiväkodin ja kaupan välillä...

Mutta takaisin asiaan. Nämä siis ovat laatimani säännöt, joita aion noudattaa kunhan Lite loppuu. Virallisestihan jäljellä olisi enää tämä viikko, mutta minulla "vapaa" elämä alkaa vasta lauantaina 17.11. Ensimmäiset pari päivää tulee luultavasti lipsuttua vähän enemmänkin johtuen pitkästä ajomatkasta vanhempieni luo ja takaisin sekä kummipojan synttäreistä siellä 400 kilsan päässä, mutta sitten alkaa uusien sääntöjen noudatus. 

Kuulostavatko säännöt teidän lukijoiden mielestä sellaisilta, että niissä voisi jopa pysyä?

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Omaa aikaa?

Eilen lähdin lasten kanssa ystäväni luo ja annoin miehelle kolmisen tuntia omaa aikaa. Kavereita oli todella ihana nähdä, mutta huomasin silti olevani kateellinen miehelle siitä että hän sai olla yksin kotona enkä minä. Olisi niin ihanaa, jos saisin olla kotona ihan yksin löhöämässä ilman että tarvitsee koko ajan pelätä jonkun tulevan keskeyttämään löhöilyni. 

Aloin miettimään kuinka usein oikeasti saankaan omaa aikaa. Pääsen salille yleensä pari kolme kertaa viikossa eikä sieltä ole mikään kiire pois. Käyn myös sauvakävelyillä, ja tällä viikolla olin sekä kiropraktikolla että hierojalla. Aina kun olen omissa menoissani, mies viettää aikaa lasten kanssa. Jostain syystä ei kuitenkaan ole sama asia käydä salilla tai hierojalla kuin jos saisin olla yksin kotona ja tuijottaa vaikkapa tv:tä monta tuntia putkeen. Ja miksi tuntuukin aina lähes armopalalta, kun annan tuota omaa aikaa miehelleni.

Mieshän saa olla joka päivä erossa lapsista töissä ollessaan, ajattelen. Mutta onko se muka sama asia kuin minun sali- tai hierojareissuni. No ei todellakaan! Mieshän tekee kuitenkin koko ajan töitä, ja ansaitsee varmasti jokaisen vapaahetken jonka hänelle suon. Nykyään hän viettää kovin usein illat ja viikonloput puuhastellen lasten kanssa tehdessäni kotitöitä tai kuntoillessani. Toki hän nukkuu vapaapäivinään päiväunia useammin kuin minä, mutta hän saa kuitenkin olla yksin kotona todella harvoin. Ja silti tunnen kateellisuutta jokaisella noista kerroista.

Siihen saakka kunnes lapset voi joskus lähettää yksin kaverin luo tai ulos leikkimään, täytyy kai vain yrittää suoda miehelle omaa aikaa aina silloin tällöin, ja nauttia myös itse täysin rinnoin aina kun saan jäädä yksin kotiin - tai lähteä salille, tai lenkille, tai hierojalle, tai ihan mihin vain ilman lapsia...

lauantai 3. marraskuuta 2012

Painopäivitys

Olen päättänyt siirtää "virallisen" punnituspäiväni perjantaille maanantain sijaan, sillä Liten loputtua pidän varmaankin viikonloppuisin herkuttelupäivän, joka tietysti vaikuttaa myös maanantain painoon. Nyt kuitenkin punnitsin itseni vielä tänään lauantaina, ja viikossa on pudonnut taas puoli kiloa ollen 73,6kg. 69 kilon tavoite lähestyy, mutta tuskin saavutan sitä vielä näiden kahden jälkellä olevan viikon aikana. Se ei haittaa, kunhan joskus pääsisin siihen. Tällä punnituksella rikkoutui muuten myös 30 pudotetun kilon raja, jee :D

torstai 1. marraskuuta 2012

Kehonhuoltoviikko

Tällä viikolla ei ole pahemmin tullut liikuntaa harrastettua. Vain tiistaina olen saanut tehtyä Liten kotitreenin. Maanantaina kävin liikunnan sijaan heti aamulla kiropraktikolla naksauttelemassa koko selkää vaivanneet nivellukot auki, ja tänä aamuna hierojalla. Kummankaan jälkeen ei saa lihaksia rasittaa, joten onpa ainakin ollut hyvä syy jättää liikunta väliin.

Kiropraktikkokäynti oli elämäni ensimmäinen. Olen kyllä aiemmin käynyt muutaman kerran naprapaatilla, enkä huomannut paljonkaan eroa, mutta kiropraktikkohan käy pitemmän koulutuksen ja tietää ilmeisesti vähän naprapaattia enemmän. Tapaamani kiropraktikko oli ulkomaalaistaustainen - ja muuten aika söötti - mieshenkilö, joka puhui englantia aivan ihanalla aksentilla. Oli upeaa päästä verestämään kielitaitoakin pitkästä aikaa tutkimuksen ja hoidon yhteydessä. Hoidon aluksi hän kyseli ensin historiastani ja vaivoistani, ja naksautti sitten nikamalukot auki. Kun lähdin hoidosta, askel tuntui todella paljon kevyemmältä. Seuraavat pari päivää sain kuitenkin kärsiä armottomasta lihasjumista, kun lihakset reagoivat hoitoon.

Olikin siis oikein hyvin ajoitettu, kun varasin tälle päivälle hierojan vähän pehmittämään lihaksia. Hierojalla olen käynyt vuosikausia säännöllisen epäsäännöllisesti. Töissä ollessa vähän useammin, ja nyt hoitovapaalla - kun rahaa ei paljon ole - harvemmin. Pääasiassa olen nyt hoitovapaan aikana suosinut erilaisia diilejä, joilla hieronnan on saanut huomattavalla alennuksella. Tarkoitus on kyllä käydä jatkossa (siis töihin palattuani ja taloudellisen tilanteen vakiinnuttua) tuossa parin sadan metrin päässä olevalla lähihierojalla, joka on jo vanha tuttu...

Tällä kertaa oli kuitenkin erään diilikäynnin vuoro. Diiliin kuuluu kolme 45 minuutin hierontaa, eli toivon mukaan se ehtisi auttaakin todella jumissa olevaan selkään ja niskaan. Hieroja vaikutti todella asiantuntevalta, ja selitti - monista hierojista poiketen - koko ajan miksi tekee mitäkin. Hän kertoi mistä jumitukset voivat johtua ja näytti jopa käynnin lopuksi erään liikkeen joilla hartiaseutua pystyy helposti aktivoimaan koska vain. Menenkin mielelläni tuonne uudelleen, seuraava aika on ensi viikon keskiviikkona. Uskallan ehkä jopa sanoa, että useista testaamistani hierojista hän on yksi parhaita, ehkä jopa paras. Hinnaltaan hän on tosin hivenen vakihierojaani kalliimpi, ja huono puoli on myös se että hän asuu niin kaukana ja kaiken lisäksi joudun käyttämään rahaa myös auton parkkeeraamiseen. Siksi en usko, että näiden kolmen diilikerran jälkeen käyn hänen hierottavanaan, ellen sitten joskus töiden ohessa kun työpaikka tulee kuitenkin olemaan jatkossa aika lähellä.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Lite ja liikunta

Superdieetin ja SD Extran aikana suositeltiin 4 lihaskuntotreeniä ja 4 (aamu)aerobista viikossa. Aika hyvin ne toteutuivatkin, varsinkin Extran aikana kun mies oli isäkuukaudella ja pystyin jättämään lapset hänen kanssaan aamupalalle lähtiessäni itse lenkille. Lihaskuntotreeni oli tosin "vain" kotitreeniä, mutta sekin oli tehokas. Liten aikana suositus oli alkuun 3 (sali)treeniä viikossa, myöhemmin suositeltiin ottamaan neljäskin treeni kuvioihin. Lisäksi aamuaerobisia siihen päälle mutta en kyllä edes muista kuinka monta.

Siihen olen tyytyväinen, että olen Liten aikana päässyt vihdoinkin salille, tosin haluaisin päästä sinne useamminkin. Oman kylän sali on pieni, mutta kaikki tarvittava löytyy. Tungostakaan siellä ei ole pahemmin ollut, normaalisti siellä on treenaamassa pari kolme tyyppiä, yleensä aina ne samat. Joskus on tosin ollut enemmänkin väkeä, varsinkin kun sinne on pari kertaa tullut jotain teini(?)poikia iso lössi "treenaamaan". Tosin tuo porukka käyttää pääasiassa laitteita joilla pumppaavat toistoja hurjaa vauhtia eli ei taida pahemmin olla painoja käytössä...

Liten salitreenissä käytetään muutamaa laitetta (jalkaprässi, talja, reisikoukistuslaite ja pohjeprässi taitavat olla ainoat) mutta muuten liikkeet tehdään joko tangon tai käsipainojen avulla. Toistoja tehdään kaksi tai kolme sarjaa putkeen, välissä vain 30-45s tauko. Saankin tehdä sarjat aina rauhassa, sillä kukapa tuon pituisen tauon aikana ehtisi tullakaan väliin vaatimaan laitetta itselleen... Olen ihan tyytyväinen, ettei treenissä ole jättiläissarjoja, sillä silloin sopivien painojen tai oikean laitteen saaminen oikeaan aikaan voisi olla haastavaa. Varsinaisen treenin lisäksi Litessä julkaistiin kyllä myös extra-treeni, jossa on myös noita jättiläissarjoja eli useampi liike putkeen ennen taukoa, mutta en ole uskaltanut vielä testata sitä.

Salitreenin aikana minulla on käytössä Fitfarmin pt-ohjauksesta kaupan päällisinä saatu treenipäiväkirja, johon merkkaan liikkeet, painot ja toistomäärät. Yleensä täytän liikkeet ja ensimmäisen sarjan painot jo kotona valmiiksi, salilla taukojen aikana vain toistomäärän ja muiden sarjojen painot (jos vaikka nostan niitä). Päiväkirjasta on jälkikäteen sitten mukava katsoa, kuinka olen saanut treenit tehtyä ja miten usein olen vaikkapa saanut lisättyä painoja.

Liteen kuuluu onneksi myös kotitreeni niitä viikkoja varten, jolloin en miehen työvuorojen vuoksi pääse salille. Sekin on treeninä suhteellisen tehokas, hiki tulee ja lihaksissa tuntuu muttei tietysti yhtä hyvin kuin salitreenissä. Kotitreeniin kuuluu erilaisia kyykkyjä, punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä, eli koko kroppa käydään treenin aikana läpi.

Aerobista en ole saanut harrastettua läheskään toivomaani määrää, mutta onneksi paino näyttäisi tippuvan ilmankin. Litessä suositellaan aina salitreenin päälle 15 minuutin intervalliharjoitusta, mutta sen sijaan olen tehnyt runsaan puolen tunnin sauvakävelylenkin jota on aika hankala tehdä intervallina. Varsinaisia aamuaerobisia tekisin kaikkein mieluiten, sillä ne auttavat heräämään ja piristävät koko päivää, mutta miehen työvuorojen vuoksi se ei onnistu - enkä todellakaan halua lähteä lenkille aamukuudelta jotta ehtisin kotiin ennen kuin mies lähtee töihin.

Liten loputtua yritän varmasti jatkaa treenaamista. Jos salitreeni alkaa puuduttaa, otan ehkä sitten sen extra-treenin kuvioihin. Sauvakävelylenkitkin jatkunevat talven yli, mutta keväällä minulla on haaveena saada hankittua juoksukengät. Olisi ihanaa aloittaa vaikka juoksukoulukin, jos aikataulut vain sen sallivat. Mutta sihen on vielä aikaa, eihän nyt ole vielä edes talvi...

lauantai 27. lokakuuta 2012

Tankkauspäivä

Tänään oli siis vuorossa tankkauspäivä. Aamupalaksi söin normaalin "tankkausannoksen" kaurapuuroa mansikkahillon ja sokeroimattoman mehukeiton kera, lounaaksi ketsupilla höystettyä pastaa ja pari ruispalaa, ja päivälliseksi samaa pastaa mutta vehnäsämpylöiden kanssa. Välipalaksi herkuttelin riisikakuilla joiden päällä oli mansikkahilloa, sekä hedelmäsalaatilla.

Tuossa oli siis se osuus tankkauspäivästä, jonka pysyin ruodussa. Kävin lasten kanssa kyläilemässä ystäväni luona, ja sinne vein pienen paketillisen suklaahippukeksejä joista söin muutaman. Iltapalaksi kului pieni sipsipussi ja pussillinen Omareita. En siis saanut vastustettua kiusausta noiden sipsien kanssa, ja omareihinkin tuli himo jo viikko sitten sillä niitä olisi ollu tarjolla anopin luona.
Toivottavasti tämän päivän tankkaus ei aiheuta ihan kovin montaa päivää kestävää turvotusta, mutta kaipa ainakin tuo sipsien sisältämä suolan määrä kerää nestettä jonkin verran. Onneksi vaaka sentään oli aamulla armollinen ja näytti 74,1 kiloa.

Liikunta on tällä viikolla jäänyt valitettavan vähäiseksi, enkä usko ensi viikon olevan paljonkaan parempi sillä miehellä on iltavuoroviikko eikä salille pääse aamuisin. Yhtenä aamuna minulla on aika kiropraktikolle ja loppuviikosta hierojalle, eli niinä aamuina jää myös aamuaerobinen tekemättä ellen sitten herää kukonlaulun aikaan...

Yh-viikonloppu on muuten mennyt tällä kertaa yllättävän kivuttomasti. Eilinen on kiva päivä eikä tämäkään päivä jäänyt paljon huonommaksi. Viime yönä pikku-a tosin heräili lähes tunnin välein, mutta onneksi kumpikin tytöistä nukkui taas puoleen kahdeksaan eli sain aamulla kurottua vähän univelkaa kiinni. Iso-A oli tänäänkin hyväntuulinen, ja vältyimme taas pahemmilta tappeluilta. Näitä päiviä lisää kiitos!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ihana päivä

Tämä päivä on ollut kaikenkaikkiaan mainio. Lapset nukkuivat aamulla puoleen kahdeksaan - ja tietysti minäkin - ja pääsin pitkästä aikaa tekemään myös aamuaerobisen miehen ollessa kotona. Oli kyllä todella ihana aamulenkki. Yöllä oli satanut lunta ja ulkona oli muutama aste pakkasta, ja aamuhämärässä minulle tuli ihan jouluinen fiilis.

Aamu alkoi siis mukavasti, eikä päivä siitä yhtään huonontunut. Iso-A käyttäytyi todella kiltisti koko päivän ja pikku-a:kin oli - kuten tavallista - oikein hyväntuulinen. Aamupäivällä kävimme perhekahvilassa ja muskarissa, iltapäivällä taaperojumpassa. Kotimatkalla jumpasta iso-A nukahti eikä tällä kertaa aloittanutkaan kiukkuamista kun herätin hänet puolen tunnin torkkujen jälkeen. Iltakin sujui rattoisasti leikkien, ja sain lapset myös nukkumaan ilman ongelmia. Olen myös onnistunut pysymään ruokavaliossa, eikä herkkuja ole tehnyt edes mieli.

Tällaisina päivinä on helppo tuntea olevansa hyvä äiti vastineeksi eilisen huonolle fiilikselle. Sain jaettua aikaani molemmille lapsille, annettua paljon haleja ja suukkoja eikä minun tarvinnut korottaa iso-A:lle edes ääntäni kuin pari kertaa (mutta hyvästä syystä). Useamman kerran tänään minut valtasi aivan suunnaton onnen tunne, kun katselin kiltisti leikkiviä lapsiani. Elämäni on ajoittaisista ärsytyshetkistä huolimatta aikalailla mukavaa.

Toivon, että hyvä fiilis jatkuisi myös huomenna, mutta saa nähdä...

Samassa painossa miehen kanssa

Koko yhdessäolomme ajan olen ollut huomattavasti miestäni painavampi. Hän on 181cm pitkä ja hoikka kuin hernekeppi. Vuosien varrella hän on saanut ehkä pari kolme kiloa lisää painoa, mutta painavimmillaankin hän on painanut vain n. 76kg. Tällä hetkellä hänen painonsa on hieman alle 75 kiloa, eli saman verran kuin minulla!

Olenhan minä huomattavasti miestä lyhyempi eli toisin sanoen yhä häntä paljon tukevampi, mutta jo saman painon saavuttaminen on jonkinlainen virstanpylväs johon en olisi koskaan uskonut pääseväni. Jotenkin on aina ollut vähän nolo olo siitä, että olen miestäni paljon lihavampi. Eihän mies saanut edes kannettua tuoretta vaimoaan kynnyksen yli - eikä kyllä yritettykään sillä painoin häidemme aikaan noin 85kg.

Nyt kun vain saan pidettyä painoni miehen painoa pienempänä, niin olen tyytyväinen :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Huonon äidin surkea fiilis

Hyvä äiti jaksaa kaikkia lapsiaan yhtä hyvin. Keksii heille tekemistä ja jakaa ajan heidän kanssaan tasapuolisesti. Kukaan ei saa toista enemmän kehuja tai moitteita, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia ja yhtä rakastettuja. Haluaisin olla tällainen äiti, vaan viime aikoina on tuntunut että en siihen pysty.

Iso-A ja pikku-a ovat kuin kaksi marjaa, toisin sanoen vaikkapa puolukka ja mansikka eli kovin erilaiset. Pikku-a saa minut ärsyyntymään äärimmäisen harvoin - yleensä silloin jos olen ollut hetken poissa ja neiti alkaa kiukuttelemaan ilmestyessäni taas näköpiiriin - ja on yleensä maailman suloisin pikkutyttö. Hänen hymynsä valloittaa sydämen, ja tyttö jakelee suukkoja ja haleja jatkuvasti. 

Iso-A puolestaan on raivostuttava uhmaikäinen, joka ei koskaan kuuntele minua, ei todellakaan tottele yhtään mitä sanon eikä opi millään ilmoittamaan kakkahädästään joten joudun vaihtamaan ison tytön kakkavaippoja joskus monta kertaa päivässä. Lisäksi hän vie koko ajan pikkusiskonsa kädestä lelut, lotraa vettä joka paikkaan aina kun saa salakuljetettua mukin pois keittiöstä ja piirtää seiniin lukemattomista kielloista huolimatta. 

Tottakai iso-A:kin osaa olla äärimmäisen ihana ja rakastan häntä todella paljon, mutta viime aikoina on tuntunut siltä että hänelle joutuu jatkuvasti korottamaan ääntään. Tyttö istuu jäähyllä monta kertaa päivässä tehtyään jotain kiellettyä ja jatkettua sitä kielloista huolimatta. Olenkin alkanut pelätä, miten tämä vaikuttaa häneen pitemmän päälle. Tajuaako hän että ärsyynnyn hänen uhmastaan, ja että pikku-a saa suurimman osan haleistani ja hymyistäni vain siksi koska pikku-a saa ärtymykseni katoamaan usein pelkällä läsnäolollaan? 

En halua kummankaan lapsen ajattelevan, että rakastan toista enemmän kuin toista, mutta pelkään etten voi estää sitä. En siis todellakaan ajattele rakastavani pikku-a:ta yhtään enempää kuin isosiskoaankaan, mutta joskus vain tuntuu siltä että iso-A aiheuttaa tällä hetkellä aivan liikaa hermojen kiristelyä. Voihan olla, että pikku-a:n uhma tulee olemaan yhtä paha - ellei pahempikin - mutta juuri nyt se ei paljon "lohduta".

Pelkään myös, että tämä tilanne jatkuu myös tulevaisuudessa. Iso-A on nimittäin luonteeltaan aivan kuten minä: vahvatahtoinen, itsepäinen ja helposti tulistuva. Pikku-a puolestaan on tullut - ainakin miltä nyt vaikuttaa - isäänsä, joka on joskus vähän liiankin rauhallinen eikä todellakaan suutu helposti. Onko siis vaikea ymmärtää, miksi kahden vahvatahtoisen päät voivat joskus usein kolista yhteen? En kuitenkaan halua että iso-A ei isompana pitäisi minusta koska aina tappelemme, vaan haluan luoda molempiin lapsiini läheisen ja rakastavan suhteen.

Yritän toki antaa iso-A:llekin sylini aina kun vain pystyn, mutta pikku-a:n ollessa hereillä se on usein vaikeaa. Jos nimittäin yritän vaikkapa lukea iso-A:lle kirjaa, pikku-a syöksyy väliin ja vaatii päästä myös syliin. Yleensä hän vielä tuputtaa väkisin jotain omaa "vauvakirjaa" luettavaksi eikä hyväksy kieltävää vastausta. Yritä siinä sitten lukea isommalle jotain pitempää satua, kun pienempi rääkyy vieressä...

Välillä mietin että johtuuko iso-A:n voimakas uhma juuri siitä, että hän ei saa mielestään tarpeeksi huomiota? Kuinka sitten pystyisin sitä antamaan? Tänäänkin, pikku-a:n ollessa päiväunilla, yritin saada iso-A:ta kanssani vaikkapa lukemaan kirjoja. Hän halusi kuitenkin katsoa Ti-Ti-nallea, ja jos en olisi antanut hänen sitä katsoa, olisi seurauksena ollut armoton raivari johon pienempi olisi herännyt. Lueskelin sitten siinä vieressä kirjaa, ja pyysin aina välillä häntä tulemaan syliini katsomaan ohjelmaansa. A ei kuitenkaan siihen suostunut, vaan löhösi sohvan toisessa päässä.

Viimeiset pari päivää iso-A on aiheuttanut minulle niin paljon harmaita hiuksia - onneksi vain kuvainnollisesti -, että tunnen väkisinkin syyllisyyttä ärtymykseni vuoksi. Asiaa ei auttane viikonloppu, jonka joudun viettämään lasten kanssa kolmisin eikä edes mies ole jakamassa hoitovastuuta. Huoh...

Aamunälkä

Normiaamuina, jolloin nousen lasten kanssa, menee yleensä noin 50min-1h ensimmäisestä vesituopillisesta (sekä sen kanssa otetuista burnereista ja vitamiineista) että pääsen aamupalalle. Juon siis ensimmäisenä puolen litran tuopillisen vettä, ja vaihdan sen jälkeen lasten vaipat ja ruokin heidät puurolla. Lasten syötyä saan itse nauttia oman aamupalani. Yleensä nälkä ei ehdi vielä hyökkäämään kovin voimakkaasti tuossa vaiheessa.

Tänään on toisin. Heräsin klo 5.20 ja huomasin nukkuneeni siihen saakka ilman herätyksiä (mikä on harvinaista). Vessassa käynnin jälkeen toivoin saavani nukahtaa vielä tunniksi tai pariksi. Sänkyyn päästyäni pikku-a alkoi kuitenkin hihkua omassa huoneessaan vettä haluten. Kävin antamassa hörpyn ja palasin sänkyyni, mutta huomasin olevani todella nälkäinen. Pieni hörppäys sokeroimatonta mehukeittoa auttoi hieman. En kuitenkaan pystynyt heti nukahtamaan uudelleen, sillä nälkä kurni yhä. Juuri kun nukkumatti alkoi taas kolkutella pyörittyäni jonkin aikaa sängyssä, iso-A heräsi klo 5.50. Yritin ensin saada hänet jäämään omaan sänkyynsä, mutta havaitessani sen turhaksi otin hänet minun ja miehen väliin. A ei kuitenkaan enää suostunut nukahtamaan, vaan hyöri ja pyöri, kunnes klo 6.40 pikku-a alkoi itkemään. Nousin ylös, mutta töihin lähtöä valmisteleva mies olikin saanut tytön hiljaiseksi.

Otin siis burnerit ja join aamutuopillisen vettä klo 6.50 nälän kurniessa yhä armottomasti. Sinänsä nälkä ei haittaa, sillä nälkähän tarkoittaa vain sitä että rasva palaa. Yritin siis vain kestää nälän tunnetta, kunnes saan lapset ruokittua. Laitoin tyttöjen aamupuurot vuorotellen mikroon ja odottelin pikku-a:n heräävän saman tien kun kuulee isosiskon äänet. Niin ei käynyt. Lapsen heräämistä odotellessani ehdin tyhjentää tiskikoneen ja laittaa sinne eilisiltaiset astiat, tiskata paistinpannut, ruokkia eläimet, ladata kahvinkeittimen ja tehdä itsellenikin aamupalasmoothien valmiiksi odottamaan. En kuitenkaan uskaltanut aloittaa aamupalaa, sillä pikku-a heräisi taatusti heti kun saisin ensimmäisen hörpyn suuhuni.

Sitten avasin tietokoneen, ja olen nyt kirjoittanut koko tämän blogitekstinkin. Kello on 8.20 ja pikku-a nukkuu yhä. Iso-A ei ole vielä puuroaan halunnut, jospa se maistuisi normaalia paremmin kun se vähän viivästyy ja tyttö on saanut juosta kissojen kanssa jo hyvän tovin... Oman aamupalani viivästyminenkään ei niin haittaa, sillä nälkähän on tosiaan joskus vain hyväksi. Kahvia olisi vaan kiva jo saada, mutta en viitsi sitä tyhjään vatsaan juoda tai tuloksena on armoton närästys... Ja olisinpa kerrankin ehtinyt hauduttaa lapsille hellalla oikein kunnon aamupuuron mikropuuron sijaan - jonka siis joudun lämmittämään molemmille uudelleen - mutta eihän tätäkään etukäteen voinut tietää...

P.S. Päätin kuitenkin hörppiä aamupalasmoothien ettei se veny liian myöhäiseksi. Ehdin kuin ehdinkin sen juoda, tosin nautin sen tavallista ripeämpää vauhtia. Kello on 8.30 ja pikkuneiti vaan koisii vaikka iso-A laulaa (eli huutaa täyttä kurkkua) Hämä-hämä-häkkiä. Pitänee varmaan mennä herättämään jotta päiväunet eivät veny kamalan pitkälle...