tiistai 31. tammikuuta 2012

Yöllisiä aatoksia

Vaikka lastaan rakastaisi kuinka paljon, joskus ei vaan millään jaksaisi herätä n kertaa yössä hänen takiaan. Noin puolen vuoden iässä iso-A söi enää kerran yössä, ja aika pian siitä alkoi nukkumaan yönsä putkeen omassa huoneessaan ja sängyssään. Ainoastaan nukuttaminen oli haastavaa, sillä vielä vaille vuoden iässä häntä täytyi tuuditella sylissä nukahtamiseen saakka. Vuoden iässä totutimme kuitenkin hänet nukahtamaan itse joidenkin mielestä jopa hieman julmalla tavalla, eli annoimme hänen itkeä. Emme tosin antaneet hänen rääkyä sängyssään tuntikausia, vaan kävimme hänen huoneessaan aina noin viiden minuutin välein tyynnyttelemässä häntä. Ei kulunut montaakaan yötä - eikä yhtenäkään iltana unikoulun aikana mennyt kuin maksimissaan 45 minuuttia - , kun A nukahti jo itsekseen ilman itkuja.

Pikku-a vaikuttaisi olevan huomattavasti haastavampi tapaus. Hän herää vieläkin 2-5 kertaa yössä, parhaimmillaan tunnin välein. Ja vaikka päivällä hänen jokainen hymynsä sulattaa sydämen, yöllä tekisi joskus mieli itkeä täyttä kurkkua ja karjua vihaisena kun joutuu taas kerran heräämään kesken unien. Esimerkiksi Vau.fi-sivuston jutun mukaan vauvan herääminen ajoittuu useimmiten aikuisen syvimmän unen vaiheeseen, sillä vauvan unisykli on pituudeltaan n. 50 minuuttia ja aikuisella puolitoista tuntia. Jos vanhempi joutuu heräämään syvimmän unen vaiheessa, aivot eivät ole virittäytyneet valvetilaan ja aikuinen herää hämmentyneenä, sekavana ja usein vihaisena. Tunnistan tämän omalla kohdallani täysin, ja jollain tapaa jopa ymmärrän niitä äitejä, jotka masennuksesta tai mielenterveysongelmista kärsiessään voivat jopa vahingoittaa usein heräilevää lastaan. Itse en tietenkään voisi koskaan vahingoittaa pikku-a:ta, mutta tiedän todellakin kuinka kamalaa on herätä kesken unien vihaisena kuin takamukseen ammuttu karhu.

Mietin lähes joka yö, että pitäisi varmaankin aloittaa pikku-a:n kanssa jonkinlainen unikoulu. Vaikuttaa nimittäin siltä, että pikku-a ei todellakaan tarvitse maitoa niin usein kuin hän yöllä syö. Joskus hänelle riittää hyvin se, kun käy laittamassa tutin suuhun ja kääntää mahdollisesti vatsalta takaisin selälleen. En kuitenkaan voi olla miettimättä joka kerta sitä, että jospa a tällä kertaa nukkuisi edes hieman pidemmän pätkän jos saa vähän maitoa... En myöskään ole valmis mahdollisesti tuntikausia kestävään itkukonserttiin, jonka seurauksena minun lisäkseni joutuisi valvomaan myös mies. Ja kun ottaa huomioon, että iso-A voisi myös herätä niin en halua ottaa sitä riskiä vaan jaksan toivoa pikku-a:n oppivan nukkumaan yönsä putkeen ilman unikouluja. Usein sanotaan, että isän kannattaisi käydä rauhoittelemassa lasta unikoulun aikana, jottei vauva haista äidinmaitoa. Mutta entä kun pikku-a ei hyväksy isäänsä niin helposti kuin minut? Hän ei muutenkaan rauhoitu usein isänsä syliin ilman äitiään, eli miksi hän sitten tekisi niin unikoulun aikana...

En myöskään pystyisi pitämään pikku-a:n kanssa huudatusunikoulua ainakaan ihan vielä, mutta ehkä jos hän vielä vuoden iässä heräilee jatkuvasti... Tassuttelua yritän säännöllisesti jo illalla nukuttaessani pikku-a:ta (ellei hän nukahda jo tissille), mutta siitä ei tunnu olevan mitään apua kuten ei ollut isosiskolleenkaan. Yritän pitää toivoa yllä, mutta saa nähdä kuinka kauan vielä jaksan yöni heräillä ennen unikoulun aloittamista.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Sormiruokailupohdintaa

Kun iso-A syntyi, en ollut kuullutkaan sormiruokailusta. Itse asiassa koko ajatus siitä, että vauvalle voisi syöttää muutakin kuin soseita, kuulosti kovin omituiselta. Eihän pieni vauva osaa vielä niellä mitään karkeaa. Alkuun syötin iso-A:lle itse tekemiäni sekä kaupan silkoisia soseita, ja noin kahdeksan kuukauden iässä aloimme maistelemaan hieman karkeampaa ruokaa kuten kaikissa lastenruokaoppaissa neuvottiin. Iso-A sai syödä sormin samaa ruokaa kuin me - uunilohta, perunaa ja parsakaalia - ensimmäisen kerran varmaan lähempänä vuoden ikää, ja se tuntui jo todella maatamullistavalta.

Pikku-a:n kanssa olisin varmasti toiminut tuttuun tapaan eli aloittanut kiinteiden maistelun samettisen sileillä soseilla, jos lusikka olisi vaan kelvannut. Ja kun lusikka ei kelvannut, olisin luultavasti repinyt hiuksia päästäni ja taistellut syömisten kanssa kuukausikaupalla sekä jatkanut täysimetystä hamaan tulevaisuuteen, ellen olisi raskausaikana tutustunut erääseen toiseen tulevaan äitiin. Kun sitten valittelin lusikan hylkimistä, tämä kertoi pikku-a:ta pari kuukautta vanhemman vauvansa syöneen jatkuvasti pelkkää sormiruokaa. Kiinnostuin aiheesta, ja sille tielle jäin.

Nyt tuntuu jo aivan luonnolliselta, että pikku-a syö itse oman ruokansa. Oikeastaan on oikein mukavaa, kun pääsee vauvan ruokinnassa itse helpommalla. Varsinkin, kun iso-A tarvitsee usein apua oman ateriansa kanssa.  Useimmilla ruokailukerroilla syötän A:lle ainakin osan ateriasta, sillä muuten hän vain leikkisi ruoalla ja ruokailu kestäisi ikuisuuden. Pari kertaa, kun olen kokeillut pikku-a:n syöttämistä, on ollut aika hankalaa yrittää lappaa molemmille lapsille ruokaa suuhun yhtä aikaa ja pitää ruokailutilanne hallinnassa. Kuitenkin kun a syö itse, voin rauhassa keskittyä iso-A:n auttamiseen ja omaan ruokailuuni.

Pikku-a:n ruokailu on siis hyvässä jamassa, ja nyt vain odottelen sitä että vuoden ikä lähestyy ja vauva pääsee enenevässä määrin syömään kanssamme samaa ruokaa ilman että joudun koko ajan valmistamaan hänelle omat murkinat. Onhan a:n ruokien valmistaminen nytkin jo helpompaa kuin iso-A:n vauvasoseiden kanssa säätäminen, mutta toisaalta en myöskään voi turvautua purkkiruokiin kiireisinä päivinä tai reissussa. No, kaikessa on jotain hyvää ja näillä mennään :)

Vauvakilot on veks

Tänä aamulla vaaka näytti 96,7 kiloa. Voin siis sanoa, että kahden synnyttämäni lapsen mukanaan tuomat raskauskilot ovat nyt poissa. Iso-A:n odotusajan neuvolakortissa lähtöpainona on nimittän 97 kiloa. Eipä se silti mitään tarkoita, kiloja on vieläkin enemmän kuin tarpeeksi. BMI näyttäisi tällä hetkellä olevan 34,7 eli sekin on laskenut 'vaikeasta lihavuudesta' 'merkittävän lihavuuden' puolelle.

Vaikka nämä vauvakilot ovat nyt pois, niin syntymättömän vauvan keskenmenon myötä mukanaan tuomat noin 10 kiloa ovat vielä jäljellä. Keskenmenon jälkeen keväällä 2009 lihoin nopeasti, sillä raskaus oli ollut todella odotettu ja menetys käynnisti sen vuoksi aika kontrolloimattoman mässäilykierteen. En tiedä kuinka paljon olisinkaan lihonnut, jos en olisi tullut jo kesällä uudestaan raskaaksi. Siitä saa joka tapauksessa maksaa nyt, kun niitä kiloja yrittää saada pois. Imetys kuitenkin näyttäisi jatkuvan vielä määrittelemättömän ajan, eli jospa niitä kiloja lähtisi sen avulla vielä jokunen...

Herkkulakkoakin on jäljellä vielä 12 päivää. Tosin siinä jaksaminen alkaa olla jo aika rajoilla, olen nimittäin alkanut etsiä porsaanreikiä että mitä voisin syödä herkkuna, ilman että se oikeasti sitä olisi. Viime viikolla esimerkiksi ostin paketillisen riisikakkuja, ja koska ne olivat ihan mauttomia (yllätys!) ripottelin niiden päälle suolaa syödessäni! Eihän niissä kaloreita ollut nimeksikään, mutta suolaa sitten sitäkin enemmän... Muutoin olen onneksi pysynyt ruodussa. Viime viikolla kävin jopa kahtena päivänä eri kavereiden luona kyläilemässä, mutta he olivat ottaneet herkkulakkoni huomioon ja tarjosivat minulle sopivaa syömistä eli toinen jauhelihapasteijoita (jotka joku voisi rasvamäärän vuoksi jopa laskea herkuksi mutta minä en) ja toinen hedelmäsalaattia. Yritän kuitenkin nyt kestää lakon loppuun saakka, pitäähän sitä ihmisellä nyt vähän itsekuria olla!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Tonni täynnä!

Kiva huomata, että joku joskus jopa lukee tätä blogia.
1000 katselukertaa nimittäin täyttyi viime yönä, vaikka olen blokannut laskurista omat käynnitkin :)

lauantai 28. tammikuuta 2012

Helpotuksen huokaus vol. 2

Ensimmäisen raskaustestin aikaansaama helpotus hälveni vähitellen viikon mittaan, kun menkkoja ei alkanut yhäkään kuulumaan. Ehkä raskaus oli edellisen testin tekemisen aikaan vielä niin alussa ettei vielä näkynyt? No, eilen illalla mietin että teenkö testin heti vai vasta aamulla. En malttanut odottaa, vaan tein testin. Pissasin tikkuun ja tein testin, negatiivinenhan se oli. Sitten pyyhin ja huomasin että kuukautiset alkoivat juuri. Olis sit voinut odottaa aamuun niin olisi säästynyt sekin testi johonkin toiseen ajankohtaan... :)
Painokin on mukavasti taas laskusuunnassa, tänään 97,3kg :)

torstai 26. tammikuuta 2012

Sormiruokailukuulumisia

Pikku-a on tähän saakka sormiruokaillut todella mainiosti. Mitä tahansa olen hänen eteensä antanutkaan, sitä on maisteltu hyvällä ruokahalulla. Aamu- ja iltapuurojakin a on syönyt suhteellisen hyvin. Viime päivinä puurojen syönti on kuitenkin alkanut tökkimään. Pelkään sen johtuvan ainakin osittain siitä, että olen muutaman kerran yrittänyt antaa pikku-a:lle puuroa myös lusikalla, varsinkin silloin kun puuro on jäänyt hieman liian löysäksi sormiruokailua ajatellen. Nykyään a kyllä aloittaa ottaa puuroa käteensä, muttei kuitenkaan laita sitä suuhunsa.

Lusikkaruokailu ei kuitenkaan tunnu onnistuvan yhtään sen paremmin, sillä vaikka pikku-a avaakin suunsa lusikalle niin lähes kaikki mitä suuhun menee työnnetään saman tien kielellä ulos. Olen myös ajoittain täyttänyt pikku-a:n lusikan puurolla ja antanut sen sitten a:n käteen, mutta vaikka a saisi lusikan suuhunsa, puuro ei yleensä sinne jää. Puuroleipäset eivät ole myöskään uponneet, eli en ole jaksanut alkaa niitä enää edes tekemään.

Nokkamuki on alkanut kelvata pikku-a:lle sen jälkeen kun otin Aventin mukin nokasta venttiilin pois. Toki vettä valuu a:n suusta uloskin jonkin verran, mutta aina vain vähemmän. Nokkis on itse asiassa ollut niin suuri hitti, että en ota sitä esille kuin vasta sitten kun ruokailu alkaa tökkimään. Tuolloin a juo jonkin verran vettä ja jatkaa ruokailua taas paljon paremmalla halulla. No, enpä minäkään tykkää syödä ellen välillä voi huuhtoa suuta puhtaaksi :) Testasin kerran nokkamukia maidonkin tarjoilemiseen, mutta ilman venttiiliä maitoa tuli selvästikin liian nopeasti pikku-a:n suuhun. Olisi ihanaa, jos maito alkaisi maistumaan muutenkin kuin rinnan kautta. Jospa sitten pääsisin käymään jossain ilman että täytyy kiiruhtaa kotiin heti tunnin parin päästä. Eroahdistus on sitten asia erikseen, mut eipä tulisi ainakaan pienelle nälkä...

Pinsettiote on myös alkanut kehittyä, vaikka a noukkii suurimman osan ruoasta nyrkkiinsä. On kuitenkin ihana huomata, että suuhun saadaan jo aiempaa pienempiäkin paloja. Vielä en ole aktiivisesti tarjonnut a:lle herneitä tai muuta pientä sormiruokaa, mutta kaipa niitäkin voisi jossain vaiheessa tarjota.

Yöunet eivät päivällä nautitusta ruoasta ole vielä pidentyneet. Viime viikolla a kyllä nukkui kolmena peräkkäisenä yönä jopa kuuden tunnin pätkiä, mikä johtui ilmeisesti siitä että oli unissaan kääntynyt vatsalleen ja nukkui paremmin siinä asennossa. Pari viime yötä ovat kuitenkin taas menneet vanhalla kaavalla, eli heräillään parin tunnin välein, pahimmillaan kerran tunnissa. Viereen olen ottanut muutaman kerran, mutta yritän totuttaa pikku-a:n nukkumaan omassa sängyssään. Yleensä tyrkkään suosiolla rinnan suuhun, sillä a nukahtaa siihen kaikkein helpoiten. Pitäisi kai kuitenkin alkaa harjoittelemaan pelkän tutin avulla nukuttamista, jospa pieni unikoulu vaikka pidentäisi yhtämittaista unta. Tämä äiti alkaa nimittäin olemaan taas aika väsynyt vaikka luuli jo tottuneensa tähän yöheräilyyn...

tiistai 24. tammikuuta 2012

Helpotuksen huokaus

Kirjoitinkin jo, kuinka vatsanpohjassa on tuntunut tuttua jomotusta aivan kuin menkat olisivat tulossa. Olen saanut nauttia kyseisestä ihanuudesta kerran pikku-a:n syntymän jälkeen, eli viime kuussa. Onkin ymmärrettävää että kierto ei ole välttämättä vielä kovin säännöllinen. Jomotusta on nyt jatkunut muutaman päivän, ja koska kuukautisia ei ole vielä kuulunut aloin viime yönä miettimään että jospa kyseessä eivät olekaan menkkajomotukset vaan kohdun alkuraskauden kasvukivut. Aloin pyörittelemään asiaa päässäni, ja aamulla olin jo varma että olen raskaana ehkäisystä huolimatta.

Miehen kanssa olemme avoimia kolmannen lapsen tekemiselle, mutta ei ihan vielä. Kunhan nyt saisi nämä kaksi kasvamaan edes muutaman vuoden ikäisiksi. Mutta kun sinne saakka on päästy niin ei ole enää lainkaan varmaa että haluammeko enää aloittaa vauva-arjen uudelleen. Tämänhetkinen kotimme on lisäksi juuri sopiva kahdelle lapselle, eikä kummankaan autossakaan ole tilaa kolmelle turvaistuimelle. Jos nimittäin olisin nyt raskaana niin kaikki kolme olisivat vielä turvaistuin (tai -kaukalo)iässä kun vauva syntyisi.

Kävin aamulla ruokakaupassa, ja oli siis pakko ostaa raskaustesti. Jännityksellä odotin tulosta, ja onneksi tikkuun ilmestyi vain yksi viiva. En muista, koska olen viimeksi ollut yhtä helpottunut! Jos nyt sattuisin tulemaan vahingossa uudelleen raskaaksi, niin tottakai vauva olisi perheeseemme tervetullut ja samoilla yövalvomisillahan sekin vauva-aika menisi, mutta toivon mukaan saan nauttia kahdesta ihanasta tytöstämme vielä jonkin aikaa ilman uutta pientä vauvaa :)

maanantai 23. tammikuuta 2012

Luonne-eroja ja muitakin

Olen pikku-a:n syntymän jälkeen miettinyt lasteni eroja aika paljon. Tytöt ovat nimittäin todella erilaisia sekä luonteeltaan että vartaloltaan. Iso-A on aina ollut pitkä ja hoikka, pikku-a puolestaan on lyhyt ja pyöreä ja vaikuttaa muuttuvan koko ajan vain tuhdimmaksi. 
Iso-A tottui jo synnärillä saamaan lisämaitoa pullosta ja vaati sitä koko vauva-ajan, kun taas pikku-a ei huoli pulloa lainkaan.
Kiinteät aloitettiin A:lla jo 4kk iässä (maissivelli 3kk vanhana), ja lusikka kelpasi heti alusta lähtien mainiosti. Pikku-a:han ei lusikkaa huoli laisinkaan mutta hän syö sormiruokaa todella mainiosti.
Tutti onneksi kelpaa kummallekin, tosin iso-A pitäisi saada kohtapuoliin siitä jo vieroitettua...

Luonteeltaan iso-A on todella temperamenttinen nollasta sataan -tyyppi. Omaa tahtoa riittää ja uhmaikä nostaa päätään. Raivokohtauksia tulee välillä päivittäin ja pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Suoraan sanottuna, A on aivan kuten minä. 
Pikku-a sen sijaan vaikutti jo kohdussa paljon rauhallisemmalta kuin isosiskonsa ja sama meno on jatkunut myöhemminkin. Vielä on tietenkin aika vaikea sanoa, millaiseksi a:n luonne muodostuu, mutta hän vaikuttaisi tulevan paljon enemmän isäänsä joka on tyyneyden perikuva välillä raivostuttavuuteenkin saakka. 

Olenkin usein miettinyt, että minkälaiseksi suhteeni kumpaankin lapseeni muodostuu. Rakastan molempia enemmän kuin mitään muuta koskaan, mutta koska lapset ovat keskenään täysin erilaiset niin voinko tulevaisuudessa rakastaa kumpaakin yhtä paljon?

Itse olen aivan kuten jääräpäinen, 'aina oikeassa' oleva isäni, emmekä me ole tulleet toimeen muistaakseni koskaan (eikä aivan pikkulapsiaikani ole enää omassa muistissani) sillä luonteemme ovat kolahtaneet yhteen aivan liian usein. Toivon hartaasti, että itse saan pidettyä pahimman jääräpäisyyteni kurissa lasten kanssa sillä en halua meidän erkanevan toisistamme siinä vaiheessa kun lapset muuttavat pois kotoa. Onneksi minulla on kokemusta kyseisestä samankaltaisten luonteiden liiallisesta kolahtelusta, jotta osaan välttää pahimpia sudenkuoppia omien lasteni kanssa :)

Turvotusta

Viikonloppu oli ja meni perheen kanssa puuhastellessa, ja eilen kävin antamassa äänenkin pressanvaaleissa. Oma ehdokas pääsi toiselle kierrokselle Niinistön kilpailijaksi, muttei siitä sen enempää.

Ihmettelin aamulla, miksi vaaka näytti 98,6 kiloa eli hieman enemmän kuin viikko sitten. Lauantai-aamuna paino oli nimittäin jo 97,9kg. Asia selittyi kuitenkin, kun vatsanpohjassa alkoi tuntua tuttuakin tutumpaa jomotusta. Kyseessä on ilmiselvästikin menkkoja edeltävä turvotus. Koin taas tuon 'ihanuuden' reilu kuukausi sitten yli vuoden tauon jälkeen, ja sitä ei kyllä ole ollut ikävä.
Toivon, että paino tipahtaisi taas pian alaspäin, kunhan turvotus laskee...

Herkkulakko on nyt kestänyt jo 21 päivää, vielä 20 jäljellä tämä mukaanluettuna. Olen nähnyt lähes joka toinen yö unta herkuista ja siitä, että menen kyläilemään jonnekin jossa niitä olisi yllin kyllin tarjolla. Onneksi näin ei kuitenkaan ole käynyt, eli herkuista on ollut suhteellisen helppoa pysyä erossa. Toivottavasti saisin saman ylläpidettyä samanlaisen itsekurin myös nämä jäljellä olevat 3 viikkoa :)

torstai 19. tammikuuta 2012

Kuntoilua a.k.a lumitöitä

Suhteellisen levottoman viime yön jälkeen olin ajatellut ottaa tänään rennosti, kun iso-A on hoidossa. Katsella pikku-a:n kanssa telkkaria ja ottaa ehkä pienet päiväunetkin. Toisin kävi. Viimeöinen (ja tämänaamuinen) lumisade varmistivat että sain puolentoista tunnin reippaan hyötyliikuntasession kolaamalla pihaa, kun olin ensin saanut pikku-a:n nukkumaan. Ja nyt sitä lunta tulee taas, saa nähdä pääseekö mieskin vielä hommiin työpäivänsä jälkeen.

Piha on nyt onneksi kolattu ja pikku-a:kin nukkuu yhä, eli voisin palkita itseni vaikka suklaalla. Mutta en palkitse, sillä olen yhä herkkulakossa... Päiväuniakaan en viitsi enää mennä yrittämään, sillä a on tosiaan nukkunut jo jonkin aikaa ja saattaa herätä hetkenä minä hyvänsä. Nyt kun sanon näin, niin nukkuu taatusti vielä tunnin tai puolitoista, jolloin meidän onkin aika lähteä aloittamaan kevätkauden vauvajumppa :)
Illalla pääsen lisäksi ihan omaan liikuntahetkeeni, eli zumbaamaan...

tiistai 17. tammikuuta 2012

Vesa ei tajuu...


Otsikon lausetta hoetaan usein Kumman kaa -sarjassa, ja sanonta vaikuttaisi pitävän paikkansa myös tosielämässä monien miesten kanssa, ainakin oman mieheni kohdalla. Seuraavaksi avautumista siis aiheesta nimeltä Mies.
En ymmärrä, miksi mies tekee asiat joskus niin kuin tekee, ja kuinka hän ei voi aina tajuta jotain ihan yksinkertaisia asioita.


Esimerkki 1.
Saunassa meillä on kaksi löylykiulua, toinen meille ja toinen iso-A:lle. A:n kiulua pidämme pyykkitornin päällä silloin kun A ei ole saunassa. Mies oli taannoin ollut iso-A:n kanssa saunomassa, ja kun tulin hakemaan tyttöä puettavaksi näin miehen kaatavan A:n löylykiulusta veden  lavuaariin. Miksi? Eikö sitä vettä olisi voinut kaataa siihen suurempaan löylykiuluun sillä minä olin vielä tulossa saunomaan? Miksi ihmeessä se vesi piti heittää pois?


Esimerkki 2.
Mies valittaa usein siitä, ettei saa uudelleen unta jos joutuu käymään yöllä vessassa. No ei kai, kun laittaa aina vessan kattolampun päälle! Minä en sytytä valoa koskaan, tottakai ihminen osaa pissata pimeässäkin. Ja jos mies haluaa nähdä minne lorottaa, niin voisihan hänkin istua pöntölle ja hoitaa homman, jolloin ei tarvitsisi. Kaiken lisäksi mies sulkee aina vessassa suhteellisen ylhäällä olevan ikkunan kaihtimet vaikkei kukaan taatusti näkisi vessaan sisälle. Ja vaikka ikkunasta tulisi katuvalosta sen verran valoa että saisi sen avulla hoidettua vessahommat.


Esimerkki 3.
Minun täytyy vahtia miestä aika monessa kodin asioihin liittyvässä jutussa ja varsinkin laskujen maksussa. Meillä on erilliset tilit mutta yhteinen lainanhoitotili, jolle jompikumpi siirtää asuntolainanlyhennyksen verran rahaa joka kuukausi. Viime kuukausina olen saanut äitiyspäivärahani jo hieman ennen kuun loppua ja maksanut rahoilla juoksevat laskut (sähkö, vesi, vakuutukset) joiden eräpäivä on yleensä kuun loppupuolella. Mies on sitten kuun viimeisenä päivänä (jota palkkapäiväksikin kutsutaan) siirtänyt rahat asuntolainan maksua varten ja maksanut minulta maksamatta jääneet laskut.


No, joulukuussa kävi sitten niin, että mies maksoi laskut kun en ollut vieressä katsomassa. Yllätys yllätys, kuukauden tärkein (ja suurin) maksuerä eli lainanlyhennys jäikin maksamatta. En tiedä kuinka hän ei sitä huomannut, mutta iso syy voi löytyä veronpalautuksista jotka tulivat samoihin aikoihin. Meillä oli siis muutenkin tavallista enemmän rahaa käytössä, mutta kun saimme kuun loppupuolella pankista karhukirjeen, yhtään ylimääräistä ei enää ollutkaan. Rahaa oli käytetty kuun aikana muun muassa uuteen pesutorniin sekä kotimme ilmanvaihtokanavien puhdistamiseen, ja jostain syystä emme huomanneet rahaa olleen yhtään tavallista enempää. Joka tapauksessa joudumme nyt maksamaan rästiin jäänyttä lyhennystä vähitellen ja maksamaan ylimääräistä korkoa miehen unohduksen vuoksi.


Esimerkki 4.
Mies on muutenkin välillä saamaton. Hän saattaa valvoa yöllä tuntikausia pohtien talossamme tekemättömiä töitä, muttei saa mitään päiväsaikaan tehtyä. Minä olen aina se, joka potkii hänet liikkeelle tai aloittaa hommat. Mies on esimerkiksi puhunut pihalla olevien puiden kaatolupien hakemisesta koko tämän yli 2,5 vuotta mitä on tässä talossa asuttu, mutta hän on vain saanut tulostettua hakemuksen kunnan sivuilta jo kaksi kertaa ja jättänyt sen täyttämättä. Usein tuntuu siltä, että jos minä en tee jotain, niin se jää sitten tekemättä ihan kokonaan! Ja tällä hetkellä kaikki oma jaksamiseni menee lasten kanssa olemiseen ja pikku-a:n kanssa heräilemiseen, eli minua ei voisi paljon jotkin pikku korjaukset tai puun kaadot kiinnostaa. 


Jos mies saisi hyvin nukuttua, niin pikku-a nukkuisi varmaan paljon enemmän meidän kanssa samassa sängyssä jolloin minäkin saisin nukuttua paremmin. Mutta jos a tulee viereen niin mies ei saa nukuttua senkään vertaa. Eli minä siis juoksen pikku-a:n huoneessa parhaimmillaan tunnin puolentoista välein joka yö syöttämässä, ja aika usein nukahdan sinne patjalle lattialle. En tosin viitsi siinä koko yötä nukkua, sillä ikkunasta vetää siihen patjalle asti ja se patja on liian ohutkin... 


Miehessä on siis aika paljon ärsyttäviä piirteitä joista on pakko päästä avautumaan aina silloin tällöin, mutta rakastan kuitenkin miestäni todella paljon ja olen hänen kanssaan onnellinen. Lastenkin kanssa hän on todella mahtava, mutta joskus hän voisi ehkä ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa niiden rästissä olevien kodin korjaustenkin tekemisen...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Puuroleipäsiä ja blogisuositus

Koen olevani sormiruokailijan äitinä kovin vasta-alkaja. Asia pyörii mielessä - luonnollisesti - päivittäin, ja välillä mielikuvitus tuntuu loppuvan kesken. Olemme päässeet pikku-a:n kanssa nyt viiteen ateriaan päivässä, eli aamu- ja iltapuuroon, lounaaseen, välipalaan ja päivälliseen. Tosin lounas ja päivällinen tuntuvat toistavan samaa kaavaa: yleensä pikku-a saa perunaa ja jotain kasvista, sekä jotain proteiinipitoista eli tähän mennessä esim. jauhelihapihvejä, broilerin rintafileetä, naudan palapaistilihoja, lohta tai seitikuutioita.


No, eivätpä päivän muutkaan ateriat loista monipuolisuudellaan. Aamupuuro on ruiskaurapuuroa, samoin iltapuuro, ja välipalana olen tarjonnut joko hedelmää tai hedelmäsoseeseen kastettua maissinaksua. Yritän kyllä aina tarjota sosetta myös lusikalla, mutta ilman sen suurempaa menestystä. Pikku-a ei myöskään osaa vielä itse dipata maissinaksua soseeseen, eli olenkin kierittänyt koko naksun soseessa ja laittanut a:n eteen, ja yleensä se on siitä sitten hävinnyt pikku-a:n suuhun. Välillä annan lusikan myös a:n itsensä käteen kunhan olen sen ensin täyttänyt, mutta vaikka lusikka päätyisi suuhun saakka niin sose jää yleensä suun ulkopuolelle...


Eilen testasin iltapuuron sijasta Diapers and delicatessen -blogissa suositeltua Puuroleipästen ohjetta.  


Puuroleipäset 

2 dl
½ dl vehnäjauhoja
½ dl jotain valinnaista viljaa (käytin ruisjauhoja)
1 tl leivijauhetta 
1-1½ kuppia vettä (laitoin itse n. desin)
n. ½ kuppia rypsiöljyä (alkuperäisessä ohjeessa oliiviöljyä)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi & öljy ja sekoita. Iske uunipellille pieniä leipäsiä ja paista 200 asteessa noin vartti.



Itse oli pakko testata yksi leipänen ihan tuoreeltaan, ja kyllähän sen oivariinin kanssa söi vaikkei siinä suolaa olekaan. Iso-A halusi maistaa myös, mutta hänelle leipä ei oikein maistunut. Kokeilun kohderyhmä sen sijaan, eli siis pikku-a, mutusteli leipästä oikein mielellään. Osa päätyi tietenkin lattialle, mutta se määrä mukaan luettuna hän sai tuhottua kaksi leipästä tekemästäni yhdeksästä. En usko, että vatsaan päätynyt määrä jäi ainakaan pienemmäksi kuin ihan normaalina puurona syöty.


Olen nyt lukenut tuota Diapers and delicatessen blogia aikajärjestyksessä, ja vastaani on tullut jo monen monta ruokaohjetta joita pitää pikku-a:lle testata. Enkä ole ehtinyt vasta kuin viime vuoden kesäkuussa kirjoitettuihin juttuihin. Samoin blogissa on todella paljon hyviä huomioita ja neuvoja sormiruokailuun liittyen, eli varmasti luen sitä jatkossakin :)

98,4kg

Otsikko kertoo kaiken. Tänä aamuna vaaka näytti painoa 98,4kg eli alaspäin on taas tultu.
Jos herkkulakosta on oikeasti näin paljon hyötyä painonpudotuksessa (niin, ja oliko herkkujen välttämisen vaikutuksesta painonhallintaan oikeasti muka jotain epäilystä), niin herkutteluahan voisi välttää hamaan tulevaisuuteen.

Tai sitten ei. Henkilökohtaisesti rakastan herkuttelua ja kaikkea hyvää ihan liikaa, jotta lopettaisin herkkujen syömisen kokonaan. Jo tämä kaksi viikkoa on tehnyt todella tiukkaa, ja vielä olisi neljä jäljellä ennen kuin herkkulakko päättyy. Tänä viikonloppuna motivaatio on horjunut yövalvomisten vuoksi, ja pieni piru olkapäälläni on yrittänyt hokea että 'voisihan sitä nyt yhtenä päivänä herkutella ja sitten taas jatkaa herkkulakkoa'. Mutta ideahan on juuri siinä, että olen 41 päivää ilman herkkuja, piste. Päivä kerrallaan siis yritän pitää herkut poissa vatsastani :)

lauantai 14. tammikuuta 2012

Väsymystä ilmassa

Voisihan sitä olla vähän virkeämpi, jos olisin saanut nukkua viime yönä yhtään pitempiä putkia kuin max. 1,5 tuntia kerrallaan...
Pikku-a nukahtaa illalla puoli kymmeneltä, itse pääsen nukkumaan puoli yhdentoista maissa.
Ensimmäisen kerran a herää yhdeltätoista ja nukahtaa rinnalle. Nostan hänet sänkyynsä ja menen nukkumaan. Seuraava herätys on jo puoli yhden maissa, taas syöttö ja a omaan sänkyynsä nukkumaan.
Klo 01.55 itkuhälyttimestä alkaa taas kuulumaan jokellusta, ja sanon miehelle että jos ei nyt nukahda kunnolla pidemmäksi aikaa, niin otan kyllä viereen. Otan a:n rinnalle ja nukahdan. Herään ja nostan omaan sänkyynsä, ja kun menen huoneeseeni huomaan että kello on jo melkein puoli neljä. Olen siis nukkunut puolitoista tuntia patjalla lattialla pikku-a:n vieressä. Vaivun uneen, mutta heti viiden jälkeen a itkee taas. Ajattelen, että koska hän nyt nukkui kolme tuntia niin voin syöttää hänet omassa huoneessaan. Niin teenkin ja a nukahtaa, mutta ennen kuin ehdin omaan sänkyyni iso-A alkaa itkemään.
Mies on jo ehtinyt A:n huoneeseen, ja kun menen paikalle hän huomauttaa kuinka kuuma tyttö on. Mittaamme kuumeen, tasan 40 astetta. Vaipanvaihdon ja kuumelääkkeen jälkeen otamme A:n omaan sänkyymme, sillä neiti ei suostu jäämään omaansakaan. Tavalliseen tapaansa A ei meinaa osata nukkua jos olemme vieressä, vaan hän vain höpöttää ja höpöttää. Ja höpöttää. Vasta seitsemän jälkeen hän sammuu, jalat tyynyllä pääni vieressä ja pää jalkopäässä kaiken pyörimisen jälkeen.
Seuraa tunnin torkkuminen, jonka jälkeen A alkaa hysteerisen itkun. Mikään ei kelpaa, ei halua olla sylissä eikä sängyssä, muttei todellakaan myös lattialla. Tutti heitetään pois ja pyydetään saman tien takaisin. Itku on hillitöntä kiljumista, mutta kuume tuntuu onneksi laskeneen. Nostan tytön syliini ja menen olohuoneen sohvalle katsomaan hänen kanssaan lastenohjelmia. A rauhoittuu. Mies tulee paikalle ja käskee minun mennä nukkumaan, mutta ennen kuin ehdin tehdä mitään, pikku-a herää. 
Sellainen yö tällä kertaa...

perjantai 13. tammikuuta 2012

Herkkulakon haasteita

Herkkulakkoa on takana 11 päivää, jäljellä 30. Viimeiset pari päivää ovat olleet erityisen haastava, sillä koko ajan on tehnyt mieli syödä JOTAIN. Ihan mitä vaan. Sitkeästi olen kuitenkin kestänyt, sillä onhan se nyt kumma jos ei pysty hillitsemään itseään viikkoa kauemmin. Jokailtaisen jäätelön sijasta olemme tällä viikolla miehen kanssa herkutelleet tuoreilla tai kuivatuilla hedelmillä, mutta niilläkin kohtuullisesti. Kuivatut mansikat ovat ihan karkkeihin verrattavissa ainakin maultaan, mutta onhan niissäkin jonkin verran (hedelmä)sokeria eli montaa ei viitsi syödä kerralla.

Syömishimoon on varmasti ainakin osaltaan vaikuttanut se, että iso-A on ollut aikalailla koko viikon flunssassa ja oma aika on ollut aika vähissä. Alkuviikosta oli jo nuhaa, mutta keskiviikko-iltana iski kuumekin. Eilen ja tänään lämpö on pyörinyt 38-39 asteen tienoilla, jonka vuoksi A ei päässyt tällä viikolla hoitoonkaan. Tyttö on kyllä ollut koko ajan suhteellisen hyväntuulinen ja nukkunut kohtuullisen pitkät päiväunetkin, mutta jostain syystä viikko on tuntunut paljon tavallista rankemmalta. Väsymystä lisää osaltaan myös se, että pikku-a heräilee säännöllisesti 3-4 kertaa yössä. Olen kyllä huomannut alkavani vihdoin ja viimein tottua unen puutteeseen, sillä minun ei ole tehnyt mieli päiväunia enää muutamaan viikkoon. Herkuttelun himoon se ei kyllä näytä vaikuttavan, sillä makeaa, suolaista ja/tai rasvaista tekee mieli lähes päivittäin.

Päätin jokin aika sitten että irtisanon iso-A:n päivähoitosopimuksen kun hoitovapaani alkaa maaliskuussa, mutta tämän viikon jälkeen uskoni on taas horjunut. Tuskin kuitenkaan muutan mieltäni, sillä kotihoidossa on meillä nyt monta etua. Ensinnäkään en saa iso-A:sta lainkaan kotihoidontukea jos hän on hoidossa edes kaksi päivää viikossa, ja lisäksi joutuisin maksamaan päivähoitomaksun. Toiseksi iso-A nukkuu nykyisin aamukahdeksaan tai kauemminkin - tänään heräsimme vasta yhdeksältä -, ja hoitopäivinä joudun herättämään hänet viimeistään puoli kahdeksalta jotta ehdimme ennen yhdeksää päiväkodille. Pidän myöhäisiä aamuherätyksiä niin suuressa arvossa, että mieluummin sitten ollaan koko kolmikko kotona. Lisäksi A nukkuu päiväkodissa yleensä alle tunnin päiväunet, kotona 2-3 tuntia.
Viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin, seikka kotihoidon puolesta on se, että suurin osa syksyn sortumisista on tapahtunut iso-A:n ollessa hoidossa. Pikku-a ei vielä paljon välitä vaikka äiti söisi mitä vieressä, mutta iso-A haluaa kyllä osansa.

Onneksi tasapaksua kotona oloa ovat taas piristämässä jokaviikoiset zumba ja bailatino, eli pääsen edes joskus kotoa ilman lapsiakin. Odotan kuitenkin jo elokuuta, jolloin pääsen taas töihin lepäämään...

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kakasta asiaa

Aikaisemmassa kirjoituksessani ollut Suskin kommentti vauvan kakan yököttävyydestä sai minut miettimään enemmänkin näitä kakka-asioita.
Pikkuvauvan kakkahan on tosi löysää, eikä se ole yököttänyt minua koskaan kummankaan lapsen kohdalla. Paljon enemmän minua yököttäisi se, jos joutuisi lähikosketukseen minkä tahansa muun ihmisen tai eläimen jätösten kanssa. Vauvan kakkapyllyn peseminen sen sijaan on ollut aina ihan normaalia toimintaa, ja tuon ihanan tavaran hankaaminen käsin ei ole ollut kovinkaan kummoinen homma.

Vielä kiinteiden aloituksen jälkeenkin oman lapsen kakka on ollut ihan tavallinen asia. Itse asiassa se on ollut niin normaalia, että pikku-a:n odotusaikana iso-A:n kakkavaipat eivät kertaakaan aiheuttaneet minkäänlaista yökötystä. Sen sijaan A:lle itse tekemieni soseiden haju aiheutti minulle niin suunnattoman ällötyksen, etten voinut edes katsella kun mies syötti niitä A:lle saati että olisin itse niitä neidin suuhun lappanut. Kun aloin odottamaan pikku-a:ta, iso-A oli syönyt omatekemiäni soseita jo runsaat pari kuukautta, mutta siinä vaiheessa soseet vaihtuivat kauppatavaraan.

Sinänsä minua ei vieläkään haittaa pestä iso-A:n takamuksesta numero kakkosta, mutta yksi asia siinä on alkanut ällöttää. Nimittäin se haju. On päiviä, jolloin A:n tuotokset ovat niin voimakkaan hajuisia, ettei lemu tunnu lähtevän käsistä vaikka kuinka pesisi ja käyttäisi käsidesiäkin päälle. Tuolloin toivon enemmän kuin hartaasti, että A oppisi tekemään kakat pottaa jolloin takamuksen puhdistaminen olisi ainakin hieman helpompaa kuin silloin, kun tavara on liiskaantunut koko pepun alueelle.

Vielä runsas vuosi sitten olin siinä uskossa, että iso-A olisi jo pian vaipaton. Aloin käyttämään häntä potalla puolen vuoden iässä, ja A näytti saavan helposti juonesta kiinni. Vielä 2010 joulukuussa hän teki lähestulkoon kaikki kakat pottaan, kunhan vain osasin laittaa hänet oikeaan aikaan siihen istumaan. Mutta sitten A oppi nousemaan potalta itse ylös ja siihen loppui pottailu yli puoleksi vuodeksi. Mikään ei olisi ollut A:lle vastenmielisempää kuin potalla istuminen. Vasta viime syksynä, puolentoista vuoden iässä, pottailu alkoi taas kiinnostaa edes vähäsen. Tällä hetkellä pottaan tulee pisuja aina silloin tällöin, muttei välttämättä edes päivittäin. Olen ottanut käyttöön tarrapalkinnon, eli jokaisesta pottaan tulevasta pisusta A saa tarran vihkoon. A tietää myös, että jos pottaan tulisi kakka niin palkintona olisi suklaa. Tuota ihmettä ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut vaan tyttö suorastaan pidättelee kakkaa jos hänet sattuisi saamaan oikeaan aikaan potalle.

Viime aikoina ajatuksissa on pyörinyt pulma siitä, että pitäisikö pikku-a:lle hankkia oma potta vai voisiko hän harjoitella samalla potalla isosiskonsa kanssa. Vaikka iso-A aloitti harjoittelun puolivuotiaana, minun on vaikea kuvitella lykkääväni pikku-a:ta vielä potalle. Varsinkaan kun iso-A:n kohdalla se ei näyttänyt johtavan mihinkään. Mutta luultavasti lapset tulevat pottailemaan yhtä aikaa, eli olisiko toinen potta tarpeen sen vuoksi jos molemmille iskee hätä yhtä aikaa? Tällaisia mietintöjä tällä kertaa...

tiistai 10. tammikuuta 2012

Itse syövä vs. syötettävä

Tajusin tänä aamuna, että meillä on hauska asetelma. Molemmat lapset syövät samaa aamupuuroa, mutta toinen syö itse eikä todellakaan anna syöttää, toinen ei taas todellakaan syö ellei syötetä. Kuitenkin toisin kuin usemmissa perheissä, meillä iso-A oli se jota täytyi syöttää ja pikku-a söin ihan itse (sormin).
Osaahan iso-A taatusti syödä lusikalla ilman apuakin, mutta aamupala ei vaan maistu millään. Hän ei ole sitäpaitsi suostunut syömään aamupuuroa aikoihin, mutta nyt kun olen tehnyt sitä pikku-a:lle, niin isosiskokin haluaa sitä. Tosin teen lapsille eri annokset, pikku-a:n puuron teen veteen ja iso-A:n puuron maitoon. Lisään myös iso-A:n puuroon ripauksen suolaa ja pienen nokareen voita, ja pikku-a:n puuroa pidän mikrossa hieman kauemmin jotta se on tarpeeksi paksua sormin syötäväksi.

Tänään puuro myös maistui pikku-a:lle huomattavasti paremmin kuin eilen, vauva suorastaan ahmi sitä. Hän myös jaksoi istua puuron ääressä yllättävän kauan. Ehdin a:n ruokailun aikana syöttää iso-A:lle koko tämän puuroannoksen ja syödä aamupalan itsekin. Lasten puuron syömistä varmasti auttaisi, jos söisin puuroa itsekin, mutta sain siitä yliannostuksen pari vuotta sitten syötyäni sitä aina aamupalaksi. Tosin iso-A:n annos maistui yllättävän hyvältä, kun söin A:lta syömättä jääneet pari lusikallista. Se on se voi, se voi... Hilloja tms. iso-A ei ole koskaan halunnut puuron kanssa syödä, mutta pääasia että maistuu ilmankin :)

maanantai 9. tammikuuta 2012

On kalaruoan (ja aamupuuron) aika


Pikku-a kehittyy selvästikin jatkuvasti sormiruokailijana.
Tähän saakka hän on saanut maistella avokadoa, perunaa, porkkanaa, parsakaalia, bataattia, jauhelihapihvejä, broilerin rintaleikettä ja eilen lohta. Ensimmäistä kertaa söimme koko perhe täysin saman aterian, eli lohen seurana oli parsakaalia ja keitettyä perunaa. Lohen paistoimme uunissa ilman suolaa, samoin keitimme perunan ja parsakaalin suolattomassa vedessä. Minä ja mies lisäsimme ruokaamme suolaa lautasella, mutta lapset söivät ilman. Meillä aikuisilla ja iso-A:lla oli lisäksi perunoiden kanssa tillikastiketta.

Pikku-a:n ruokailua oli taas hauska katsella. Samalla kun hän söi perunaa ja lohta ne möyhentyivät nyrkissä pieneksi silpuksi. Samoin parsakaali, vaikka ruokailualustalle taisi tippua myös aika paljon pientä nuppusilppua suun kautta. Jossain vaiheessa ruokailualusta oli täynnä möyhentynyttä lohta, perunaa ja parsakaalia, jotka kasasin yhdeksi keoksi. Pikku-a otti sitten siitä taas ruokaa nyrkkiinsä ja työnsi suuhun, ja tottakai nyrkistä tippui suurin osa pöydälle jne. Loppujen lopuksi pöydällä oli enää hyvin pieni määrä ruokaa, eli a sai syötyä varmasti suurimman osan.

Tänään testasin myös uutta aamupuuroa, eli samaa Nallen ruis-kaurapuuroa jota iso-A:kin syö (silloin kun puuro kelpaa). Tähän saakka olen tarjonnut järjettömän kallista, vauvoille tarkoitettua Mietoa Kaurapuuroa jonka ostimme kun yritin alkuun syötää sitä lusikalla, mutta pikku-a ei ole sille oikein lämmennyt edes paksumpana versiona ja omin sormin syötynä. Nallepuuro kelpasi kuitenkin yllättävän hyvin, sillä sitä päätyi selvästi myös suuhun ja toivon mukaan vatsaankin asti. Puuron syöminen käsin on vain todella sottaista, ja toivon yhä että saisin pikku-a:n tottumaan vielä myös lusikkaan, tai että hän oppisi itse syömään lusikalla pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin.

Sormiruokailun edistymisen alkaa huomata myös a:n vaipan sisällössä. Haju on alkanut muuttua, ja koostumuskin on aiempaa kokkareisempaa eli ei todellakaan enää mitään maitokakkaa. Tämä on kiinteiden ruokien syönnin haittapuoli, eli mitä enemmän vauva (tai taapero) syö, sitä enemmän hän myös kakkaa ja kakan haju muuttuu yllättäen pahemmaksi ja pahemmaksi. Mutta mitäpä sitä äiti ei kestäisi vauvansa kasvamisen vuoksi :)

Herkkulakko tuottaa tulosta

Tänä aamuna vaaka näytti oikein mukavaa lukemaa, eli 99 kiloa. Joulukuun mässäilyn aikana kertynyt turvotus on vihdoinkin kadonnut. Uskoisin, että vuoden alussa alkanut herkkulakko on ainakin osasyyllinen asiaan. Lakkoa on nyt kestänyt viikon, ja vielä on 5 viikkoa jäljellä. Lähes päivittäin, (yllätys, yllätys) lasten päiväunien aikaan, minun tekee mieli jotain hyvää, mutta ainakin tähän saakka olen kestänyt. Hedelmiä on tullut syötyä tavallista enemmän, mutta niissähän ei ole läheskään niin paljon kaloreita kuin karkeissa tai suklaassa.

Mies on herkkulakon aikana yrittänyt lähes päivittäin keksiä porsaanreikiä herkuttelulle. Lauantaina hän kysyi, että ovatko juustot herkkua. Eivät tietenkään, jos niitä laittaa ruokaan tai syö vaikkapa pari siivua leivän päällä, mutta ovat silloin jos syö vaikka paketillisen aurajuustoa suolakeksien kanssa. Sunnuntaina hän kysyi, ovatko esim. dominokeksit herkkua. TOTTAKAI! Olen kyllä antanut hänen herkutella kaapissa olleilla Pihlaja-karkeilla jotka eivät minua niin kiinnosta, mutta suklaaseen en anna hänen läsnäollessani koskea.

Nyt kun vielä saisi aikaiseksi harrastaa edes jonkinlaista liikuntaa. Viikottainen zumbatunti jatkuu ainakin, mutta bailatinon jatkumisesta ei ole vielä varmuutta sillä ryhmään ei sitten viime kuuleman ole tullut tarpeeksi osallistujia. Tänään olen kyllä menossa kaverin kanssa pitkästä aikaa lenkille kirpeään pakkassäähän, siinä saa poltettua muutaman kalorin ihan huomaamatta juoruilun ohessa :)

torstai 5. tammikuuta 2012

Sormiruokailurytmiä

Pikku-a näyttää vähitellen pääsevän jyvälle sormiruokailusta. Parina päivänä hän on alkanut jauhaa ruokaa suussaan ja selvästi pyörittelemään sitä muutenkin enemmän kielellään. Myös käsien koordinaatio alkaa parantua, eli ruoka saadaan pöydältäkin käteen alkutilannetta helpommin. Tuleehan syöminen olemaan aika sotkuista varmasti kauan, mutta pääasia että edistytään edes vähäsen.

Olen nyt yrittänyt pitää yllä ruokailurytmejä, eli aamupuuroa, lounasta, päivällistä ja iltapalaa. Aamupuuro ei uppoa lainkaan, mutta muilla aterioilla paremmin. Ja sitä paremmin se kelpaa, jos muut syömme samaan aikaan. Ongelmana on vain a:n olematon päiväunirytmi. Eilenkin hän oli nukkumassa sekä lounaan että päivällisen aikaan, enkä viitsinyt herättää kesken unien. Tämän vuoksi tarjosin hänelle ruokaa vasta myöhemmin, eikä se sitten niin hyvin kelvannutkaan.

Tänään annoin iltapalaksi palan banaania, ja siitä syötiin varmasti suurin osa. Sitä ennen maisteltiin hedelmäsosetta, jonka tarjoilin maissinaksun avulla. Eli kastoin naksun soseeseen ja laitoin a:n eteen, niin johan kelpasi. Alkuun ilme oli kovin epäilevä, mutta ei kai se pahaakaan ollut. Yritin antaa sosetta myös lusikalla, mutta ei kelvannut.

Totesin, että Tinydinerin ruokailualusta ei ole kovin hyvä tuon meidän Emma Easy-syöttötuolin kanssa, sillä ruokailualustan kouru on juuri samalla korkeudella kuin syöttötuolin kaari. Huusinkin itselleni Huutonetistä Stokken ruokailualustan, josta kirjoitin jo aiemmin. Stokkalla ja lastentarvikeliikkeissä alustan hinta on 55e, minä maksoin siitä postikuluineen 40e eli säästin ihan kivan pikku summan. Sillä voikin ostaa taas jotain uutta kivaa :)

tiistai 3. tammikuuta 2012

Edessä pitkä herkkulakko

Tai no, pitkä ja pitkä. Ainakin minulle se on pitempi kuin aikoihin. Facebookissa sain statukseeni 41 tykkääjää, eli helmikuun 12. päivä olisi näillä näkymin se viimeinen. Mies ei ollut kovin innoissaan tästä lakosta, sillä en halua että hänkään herkuttelee ainakaan minun nähteni. Töissä saa syödä herkkuja minkä ehtii, mutta kotona toivon että hän tukee minua.

Painokin oli tänään 100,4kg, eli eilisestä on hävinnyt 600g turvotusta. Toivon, että herkkulakon aikana saisin vihdoinkin painoni pysyvästi alle sadan kilon...

Eteenpäin sormiruokailussa

Pikku-a:n uusi syöttötuoli saatiin eilen koottua, ja pikkuinen viihtyy siinä mainiosti. Iso-A:n syöttötuolina on perinteinen, pöytä-tuoliyhdistelmäksikin taitettava tuoli, mutta pikku-a:n sormiruokailun vuoksi ja koska hän ei istu ihan yhtä tukevasti kuin A aikanaan, päädyimme Emman Easy -tuoliin eli käytännössä Tripp Trapp -kopioon.

Eilen maisteltiin avokadoa, maistelun lopputulos näkyy tässä:


Toinen sormiruokailukokeilu oli aamulla, kun pikku-a maisteli kaurapuuroa. Tein puurosta tavallista paksumpaa ja annostelin ruokailualustalle. Pikku-a maisteli puuroakin kovin uteliaana, tosin ateriointi oli todella sotkuista mutta suurimman osan sotkuista pyydysti Ikean "ruokalappu", joita olen ostanut jo iso-A:ta varten mutta joka tarvitsee niitä enää harvemmin. 

Tänään tein pikku-a:lle ensimmäisen kerran liharuokaa, eli lihapullia. Laitoin runsaan desin kaurahiutaleita turpoamaan veteen (n. 2dl) 10 minuutiksi. Lisäsin 1 kananmunan, 400g paistijauhelihaa, pikkupurkillisen tomaattipyreetä, ripauksen paprikajauhetta, ruohosipulia ja persiljaa. Lisäksi raastoin seokseen porkkanan. Pyöritin palloiksi ja paistoin uunissa 175 asteessa kypsiksi. Lihapullien sijasta lopputuloksena oli ennemminkin minikokoisia jauhelihapihvejä, mutta väliäkös sillä. Söimme lihapullia lounaaksi kaikki kolme, eli minä sekä iso- ja pikku-a. Itselleni tosin ripottelin päälle hieman suolaa, muuten ei olisi oikein maistunut. Pikku-a maisteli lihapullaa suurella mielenkiinnolla, ja vaikka suurin osa päätyikin syliin tai lattialle, niin uskon että ainakin pieni osa päätyi vatsaankin saakka :) Ja eihän noin pieni saa vielä kovin paljon lihaa syödäkään, pääasia että pääsee makuun.


maanantai 2. tammikuuta 2012

Suklaaholistin vieroitusoireita ja pikku-a:n sormiruokailua

Vuosi vaihtui, ja elämä palautuu taas omiin uomiinsa. Kyläilytkin on nyt kyläilty taas vähään aikaan, ihana olla kotona. Vaaka näytti parin viikon herkuttelujen jälkeen suhteellisen armollisia lukuja eli tasan 101 kiloa joista jonkin verran on varmasti vain turvotusta suolaisen joulukinkun ja kotimatkan salmiakkipussillisen jälkeen.
Kaapissa on joulun jäljiltä myös runsaasti suklaata: pari levyä Fazerin sinistä, 350g Pihlaja- sekä Fazerina -rasiat sekä 775g jättirasia ja puoliksi syöty 350g rasiallinen geishoja. Varsinkin se vajaa rasiallinen houkuttelee tällä hetkellä enemmän kuin paljon, mutta nyt olisi pakko lopettaa herkuttelu saman tien.

Päätinkin ottaa vastaan Facebookissa kulkevan herkkulakkohaasteen, eli olen täydellisessä herkkulakossa niin monta päivää kuin saan tykkääjiä statukseeni. Tämä herkkulakko koskee myös yhteisherkuttelua miehen kanssa, eli jokailtainen jäätelö ja viikottainen herkuttelupäivä saavat jäädä herkkulakon ajaksi. Tällä hetkellä status on ollut esillä tunnin, ja sillä on jo 13 tykkääjää eli lakko kestänee ainakin pari viikkoa. Toivon mukaan kaikki 159 facebook-kaveriani eivät kuitenkaan siitä tykkää... 

Nyt vuoden alussa, kun pikku-a:lle on tullut puoli vuotta täyteen, olisi myös tarkoitus saada kiinteiden syöminen ja varsinkin sormiruokailu vähän paremmin alkuun. Tähän saakka a on pääasiassa ruokaillut sylissäni, ja pääasiassa vain kerran päivässä joko perunaa, porkkanaa tai parsakaalia. Lisäksi olen yrittänyt tarjota hänelle myös lusikkaruokaa, mutta aika huonolla menestyksellä. 

Joulun jälkeen sain postissa tilaamani Tiny Diner -ruokailualustan, ja tänään käymme ostamassa pikku-a:lle oman syöttötuolin. Nyt pitäisi vain päästä sormiruokailussa rutiineihin, ja olenkin etsinyt ahkerasti tietoja siitä millaisia liharuokia a:lle voisi valmistaa, sillä eihän pikkuinen taitaisi saada paljonkaan irti pelkästä käteen isketystä (tai pöydälle laitetusta) lihapalasta... Innolla odottelenkin, että pääsisin kunnolla kokkailemaan ja testailemaan pikku-a:lle uusia ruokalajeja.