tiistai 29. marraskuuta 2011

Ahdistavaa eroahdistusta

Sanotaan, että äidin on helpompi olla sellaisen lapsen kanssa joka on samantyyppinen kuin äitinsä. Huomaan jo nyt, että se saattaa pitää paikkansa. Iso-A on aivan kuten minä pienenä: reipas, puhelias ja varmasti isompana todella itsenäinenkin. Pikku-a vaikuttaa jo nyt paljon herkemmältä ja hiljaisemmalta, ja välillä pelkään etten hänen kasvaessaan osaa käsitellä häntä oikein sillä olen itse herkästi tulistuva ja energinen ihminen. Tämä aiheuttaa minulle välillä suurta ahdistusta, sillä mieleni tekee suojella molempia lapsiani samalla tavalla ja kohdella heitä niin hyvin kuin mahdollista.

Lähdin eilen viikottaiselle zumba-tunnilleni ja imetin pikku-a:n juuri ennen lähtöä. Matkoineen olin poissa kotoa noin puolitoista tuntia. Kun olin kotona, kuulin jo ulos vauvan säälittävän itkun. Vastassani oli hurjasti parkuva pikkuinen, joka oli miehen mukaan itkenyt jo tunnin putkeen. En muista koskaan tunteneeni niin suurta syyllisyyttä siitä, että jätin lapset kotiin. Onneksi itku rauhoittui kun syötin a:n, ja kohta tämä jo jokeltelikin tyytyväisenä. Lähdin siis suihkuun, mutta kohta kuului taas parkumista joka loppui vasta kun sain vauvan taas syliini. Mietin että voisiko kyse olla eroahdistuksesta. Luin, että se voi alkaa jo 5 kuukauden iässä, ja senhän a juuri täytti.

Iso-A:n kanssa minulla ei ole koskaan ollut tuollaisia ongelmia. Hän on aina jäänyt hoitoon helposti eikä ole hätkähtänyt jos on joutunut viettämän (tai siis saanut viettää) aikaa isänsä kanssa. Pelkään, että en tule seuraavien kuukausien aikana saamaan lainkaan omaa aikaa, jos pikku-a alkaa parkumaan heti kun häviän jonnekin. Ja vaikka rakastankin lapsiani enemmän kuin mitään muuta, tarvitsen ehdottomasti myös omaa aikaa lapsista erossa edes silloin tällöin.

Ja muuten, vaaka näytti tänään 99,4kg, jee!!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Ilon aiheita

Paino oli taas tasan 100kg. Neljä viikkoa jouluun, eli vielä on aikaa pudottaa paino alle sadan.
Puhuttiin juuri miehen kanssa, että pitäisi varmaan vaihtaa iltajäätelö ainakin välillä hedelmiin. Maisteltiin viikonloppuna persimonia, joka oli niin ihanan makeaa että käy vaikka karkista. Ja hedelmän kokokin on sen verran iso, että yksi riittää mainiosti makeannälän tyydyttämiseen.

Aloitimme lauantaina vihdoinkin perheuinnin. Iso-A:n kanssa kävimme vauvauinnissa viime talvena, mutta lopetimme sen jo maaliskuussa koska olimme usein viikonloppuna reissussa. A onkin ehtinyt unohtaa sukeltamisen, mutta toivon mukaan oppii sen taas pian. Molemmat tytöt selvästi innostuivat uimisesta ja jaksoivat mainiosti olla altaassa puoli tuntia. Jatkamme siis harrastusta ainakin toistaiseksi, vaikka se hintavaa onkin...

Kolmantena asiana voisi mainita sen, että pikku-a aloitti viimeinkin soseiden maistelun. Aloitimme perunaporkkanasoseella, ja pitäydymme siinä ainakin tämän viikon ennen uusien makujen lisäämistä. Toistaiseksi kyse on nimenomaan maistelusta, a:lle riittää pikkulusikallinen tai pari mutta sosettahan on syöty vasta kaksi kertaa... Pikku-a suhtautuu soseeseen selvästikin uteliaasti, mutta ehkä hieman epäluuloisesti. Ongelmana on se, että olen soseuttanut soseen haarukalla, jolloin siinä on pieniä sattumia. Niistä a ei selvästikään pidä. Kun teen huomenna uuden satsin, soseutan sen tehosekoittimessa jolloin koostumuksesta tulee ihanan samettista. Jospa se uppoaisi vauvalle hieman paremmin.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Imetän vauvaani ja olen ylpeä siitä

Imetys on toisaalta aivan ihanaa. Ruoka kulkee aina mukana eikä tarvitse miettiä lämmitystä tai tuttipullojen desinfiointia ja vauvaan saa upean yhteyden joka on vain meidän kahden välinen juttu. Imetän mielelläni, enkä suunnittele lopettavani ihan heti.
Toisaalta alan kuitenkin olla kyllästynyt nenään jatkuvasti leijailevasta eltaantuneen maidon hajusta, joka ei tunnu häviävän vaikka kävisi suihkussa kuinka usein tai vaihtaisi vaatteet monta kertaa päivässä. Ja jostain kumman syystä nenäkään ei totu siihen, vaikka sen muka pitäisi tottua kaikkiin hajuihin. Ja olisihan se kiva päästä jonnekin ilman vauvaa edes hieman pidemmäksi aikaa kuin tunniksi pariksi...

Kun iso-A syntyi, hän joutui ensimmäiseksi yöksi keskolaan infektioepäilyn vuoksi. Itse, puolitoista vuorokautta valvottuani, en edes tajunnut että sielläkin olisi voinut käydä opettelemassa imetystä eikä kukaan sitä minulle kertonut. A olikin siis jo ehtinyt tottua pulloon siinä vaiheessa kun sain hänet seuraavana päivänä vierelleni. Imetyksen alkuun saaminen olikin lievästi sanottuna hankalaa, mutta onnistuin siinä rintakumin avulla ja imetin loppujen lopuksi 9kk. A sai koko ajan myös lisämaitoa, ja kiinteätkin aloitettiin jo 4 kuukauden iässä (maissivelli jo 3kk vanhana).

Pikku-a on aivan erilainen. Hän pääsi rinnalle heti synnyttyään ja imetys lähti käyntiin ilman ongelmia. Yritin rinnan lisäksi totuttaa a:ta myös pulloruokintaan, mutta huonoin tuloksin. Ja koska en jaksanut taisteluja annoin yleensä rintaa koska se oli helpompaa, jonka seurauksena a ei huoli pulloa enää lainkaan.
Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, kiinteät aloitetaan kun 5kk tulee täyteen parin päivän kuluttua, ja a näyttäisi olevan siihen ihan valmis. Eilenkin söin hunajamelonia a sylissäni, ja vauva kurotteli koko ajan yrittäen selvästikin saada melonia itselleen. No, pian alkavat makuseikkailut, ja kokeilen varmasti myös sormiruokailua soseiden lisäksi.

Huomenna aloitetaan myös perheuinti, siitä enemmän toiste :)

torstai 24. marraskuuta 2011

Mutku mua väsyttää!

Väsymys on taas saavuttanut uuden huipun. Levottomat yöt pikku-a:n kanssa jatkuvat. Pikkuinen on kyllä ihan terve, mutta yöllä ensimmäinen herätys tulee jo parin tunnin sisään kun on itse nukahtanut, ja seuraavat vähintään parin tunnin välein. Voi olla, ettei a:lle enää riitä pelkkä rintamaito koko yön kestäviin uniin. No, sunnuntaina hänelle tulee 5kk täyteen ja silloin aloitetaan kiinteiden maistelu. Eihän niistä ole yöuniin vaikutusta varmasti hetkeen - ellei sitten negatiivista - mutta kaipa se vähitellen helpottaa... Pikku-a vaikuttaisi muuten olevan ihan valmis siirtymään jo kiinteisiin, niin voisi päätellä ainakin järkähtämättömästä tuijotuksesta kun joku meistä syö jotain, ja kurottelusta ruokalautasen puoleen.

Väsyneenä on kyllä todella ihana käydä ruokakaupassa. Eilen piti tehdä tyttöjen kanssa iso kasa ostoksia kun sain äitiyspäivärahat, ja sortuminen oli taas lähellä. Mutta vain lähellä, en sentään sortunut. Ajatukset kyllä juoksivat kovasti sitä rataa, että 'saahan sitä vähän herkutella kun väsyttää niin kovin', 'suklaa piristäisi varmasti oloa' tai 'mitä haittaa yhdestä pienestä keksipaketista nyt muka olisi'. Onneksi sain kuitenkin hillittyä itseni ja pääsin ulos kaupasta ilman herkun herkkua.

Sisarusten välille on muuten selvästi alkanut kehittyä todella upeaa vuorovaikutusta ja rakkautta. Eilen a seurasi A:n ruokailua ja nauroi ääneen joka kerta kun isosisko edes vilkaisi häneen. Iso-A puolestaan rakastaa pusutella pikkusiskoaan, keinuttaa tämän sitteriä (mikä aiheuttaa pienemmässä hillittömän kikatuksen) ja muutenkin pyöriä vauvan ympärillä. Odotan jo innolla sitä aikaa kun lapset voivat oikeasti jo leikkiä keskenään ♥

tiistai 22. marraskuuta 2011

Tyhjällä tankilla sukuloimaan?


Viime viikolla mielessäni liikkui seuraavanlaisia ajatuksia...
Kummipojalla olisi syntymäpäivät, mutta välimatkaa on 400 kilometriä. Lahja on hankittu jo etukäteen, mutta ongelmana ovat matkakulut. Bensa maksaa, ja tili alkaa ammottaa tyhjyyttään kuten joka kuukausi juuri ennen uusien äitiyspäivärahojen saapumista. Mistä siis taikoisi rahat, joiden avulla pääsisi tapaamaan kummipoikaa sekä tämän vanhempia eli siskoa ja lankomiestä? Paikalla olisivat myös muut sisarukseni ja vanhempani, joita näen pitkän välimatkan vuoksi aivan liian harvoin.

Onneksi on Kultapiste! Lähetin sinne laatikon pohjalta löytyneen vanhan kihlasormuksen, ja sain siitä parin päivän kuluttua tililleni 58,70 euroa. Sillä summalla sai helposti tankin täyteen, ja matka saattoi alkaa ilman että täytyi kajota hätävararahastoon. Itse asiassa bensa maksoi vain 40e, ja lopuilla rahoilla herkuttelin mieheni kanssa matkan varrella ABC:n kerrosaterialla sekä munkkikahveilla. Ilman Kultapistettä matka ei ehkä olisi jäänyt tekemättä, mutta rahatilanne olisi stressannut huomattavasti enemmän enkä olisi saanut nauttia olostani vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Kiitos Kultapisteen lisäksi myös Buzzadorille, jonka ansiosta sain Kultapisteen palveluun tutustua  :)

Pienenpienen matkastressiä

Pitkä viikonloppureissu vanhempieni luo on onnellisesti takana. Ajomatkaa kertyi sekä lauantaina että maanantaina reilut 400 km. Joku voisi saada moisesta reissusta kahden pienen lapsen kanssa aikamoisia kauhutarinoita kirjoitettavaksi, mutta meillä matka meni aika mukavasti.

Pikku-a oli molempiin suuntiin mennessä ihan hiljaa turvakaukalossaan, en tiedä nukkuiko vai valvoiko, mutta viihtyi ainakin mainiosti. Iso-A meinasi välillä hermostua, mutta jaksoi yllättävän hyvin kun sai leikkiä lempilelullaan eli tutilla. Tuttihan hänellä on käytössä enää vain nukkuessa, mutta pitkällä automatkalla teimme poikkeuksen. Pääasiassa tutti ei edes ollut suussa, vaan roikkui tuttinauhan päässä neitosen kädessä. Taukoja pidettiin molempiin suuntiin mennessä kaksi, mutta ne olivat sitten sen verran pitempiä - jotain 30 min ja tunnin välillä - että A sai rauhassa leikkiä ABC:n leikkipaikoissa ja me miehen kanssa syödä tai kahvitella rauhassa.

Suurin stressin aiheuttaja olikin sitten perillä vanhempieni luona pikku-a. Vauva halusi olla jatkuvasti sylissä eikä meinannut siinäkään viihtyä. Onneksi muidenkin syli kelpasi, eli isovanhemmat saivat pidellä lapsenlastaan yllin kyllin. Syömisten kanssa oli kamala taistelu koko viikonlopun ajan. Ruoka ei meinannut maistua lainkaan, vaan aina kun tarjosin rintaa alkoi kamala parkuminen. Pikku-a söikin paljon harvemmin kuin kotona, ja joka kerta vasta kovan taistelun jälkeen. Yöt olivat myös todella levottomia, ja paluumatkalla kului kahdelta ihmiseltä useampi pullo EDiä. Koska a myös haroi korviaan, epäilin että hänelle olisi iskenyt korvatulehdus sillä a kärsi nuhasta vielä muutama päivä sitten.

Eilen illalla saavuimme kotiin, ja vielä silloinkin ensimmäinen syöttö oli taistelua. Mutta sen jälkeen helpotti. Illalla laitoin a:n omaan huoneeseensa nukkumaan ja toivoin ehjää yötä. Aamukahdelta heräsin kuitenkin jo neljännen kerran neljän tunnin sisällä, ja vannoin että jos ei nyt nuku omassa sängyssään niin saa tulla viereen. Mutta yllätys yllätys, paria pientä itkahdusta lukuunottamatta a nukkuikin loppuyön putkeen ja heräsi vasta kahdeksalta, kertaakaan ei siinä välissä tarvinnut hänen huoneessaan käydä!

Voi olla, että pikkuinen kärsikin korvatulehduksen sijaan matkastressistä, uudesta paikasta ja vieraista ihmisistä vaikkei nähtävästi ketään vierastanutkaan. Seuraavan kerran matkaamme Itä-Suomeen uudenvuoden viettoon, saa nähdä kuinka silloin käy...

Pitää nyt kuitenkin tarkkailla pikku-a:n vointia päivä pari ja katsoa mitä tapahtuu, toivottavasti lääkärikäynnille ei ole tarvetta.

Se on vielä kerrottava, että herkuttelut jäivät vanhempieni luona yllättävän vähäiseksi. Sunnuntaina tuli kyllä kahviteltua urakalla, ja kahvipöydän notkuessa munkkeja, joulutorttuja ja jäätelöä mitään ei voinut jättää ottamatta. Kotimatkalla oli kyllä matkaeväänä iso pussillinen salmiakkeja, joiden aiheuttama turvotus näkyy taas vaa'lla sillä aamun paino oli 101,2kg...


lauantai 19. marraskuuta 2011

Tasan 100!

Pakko tulla kertomaan, että vaaka näytti aamulla tasan 100kg! Nyt on kiva lähteä hyvillä mielin sukuloimaan. Ensi viikon alun painosta ei taas tiedä sillä luvassa on taatusti paljon kahvittelua, mut kyllä se paino uudestaankin tuohon saadaan...

perjantai 18. marraskuuta 2011

Erävoitto

Pakko hehkuttaa, että tänään onnistuin hillitsemään herkuttelunhimoni. Muskarin jälkeen piti taas käydä kaupassa, ja yön valvomisesta väsyneenä (pikku-a heräsi viideltä ja valvoi yli tunnin aivan virkeänä) herkkujen himo oli suunnaton. "Vanhaan aikaan" olisi helposti voinut käydä niin, että kauppakassi on täynnä sipsejä ja suklaata. Nytkin herkut houkuttelivat suunnattomasti, mutta mä selvisin! Pakko myöntää että ostin kyllä ison pussin karkkia, mutta ne ovat huomista 400 kilometrin ajomatkaa varten. Karkkien lisäksi ostin myös jokusen pullon EDiä, joista yhden join äsken väsymykseni voittamiseksi.

Huomisaamuna suuntaamme siis koko perheen kera Itä-Suomeen kummipojan syntymäpäiville ja sieltä vanhempieni luo, josta palaamme kotiin maanantaina. Energiajuomat ja karkit ovat siis tarpeen, jotta jaksaa pitkän ajomatkan nukahtamatta rattiin...

Äiti avautuu äid(e)istä

Näin äitinä mun on pakko sanoa, että meitä kaikkia ei todellakaan voi asettaa samaan kastiin siinä kuinka lapsia kasvatetaan, mikä ei taida kyllä olla yllätys kenellekään. Jotku äidit eivät millään osaa ottaa huomioon muita ihmisiä. Mulla on tapana käydä pikku-a:n kanssa muskarissa aina näin perjantai-aamuisin, kun iso-A on hoidossa. Siellä on yksi äiti, joka raivostuttaa kerta kerralta enemmän. Hänen pieni vilhovaltterinsa ei ole hetkeäkään äitinsä sylissä vaan tutkii kaikki paikat ja yrittää koko ajan saada käsiinsä soittimia yms. Vilhovaltterin äiti ei tee asialle mitään, istuu vain lattialla ja hymyilee maireaa hymyään "voi tuota meidän poikaa kun on niin utelias" -tyylillä. Ohjaaja joutuu komentamaan poikaa monta kertaa puoli tuntia kestävän muskarin aikana ilman että äiti liikuttaa eväänsäkään. Tänään ohjaaja sanoi äidille suoraan, että voisitko tulla hakemaan vilhovaltterin pois ettei hän kaada tuota nuottitelinettä, ja vasta sitten äiti reagoi. Tekisi mieli itsekin sanoa kyseiselle muijalle jotain, mutta en viitsi saada (tuntemattomienkaan) ihmisten vihaa niskaani. No, onneksi poika on jo sen verran vanha, että siirtynee tammikuussa isompien lasten ryhmään...

Joku voisi ajatella, että helppo sanoa kun oma lapsi pysyy vielä paikoillaan. Mutta itse asiassa minä kyllä tiedän asiasta jotain. Olin nimittäin viime vuonna iso-A:n kanssa samaisessa muskarissa vielä silloinkin kun neiti osasi jo kävellä. Hänkin oli utelias ja yritti koko ajan päästä soittimien luo, mutta enpä päästänyt. Yleensä A suostuikin olemaan sylissä, mutta kerran pari hän hermostui aivan totaalisesti jolloin häpesin silmät päästäni. Mutta en silti päästänyt häntä häiritsemään muskaritädin työtä.

Yleensäkin ottaen minä en ymmärrä niitä vanhempia, jotka eivät osaa komentaa lastaan vaan antavat tämän tehdä lähes mitä tahansa. Toisaalta voi olla, etteivät he puolestaan ymmärrä meitä vanhempia, jotka komentavat lapsiaan ajoittain voimakkaallakin äänensävyllä (ja liian usein ilman minkäänlaista vaikutusta). Mielestäni on kuitenkin parempi olla tiukka vanhempi kuin sellainen, jonka lapsi ei koskaan opi kuria ja joutuu vasta kouluun tai päiväkotiin mennessään tajuamaan ettei aina voikaan tehdä niin kuin haluaa.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Pieniä valintoja ja ilon aiheita

Vaa'alla oli tänä aamuna positiivinen yllätys, 100,8kg. Eli eilinen kiloa suurempi lukema johtuikin ilmeisesti vain turvotuksesta. Nyt ollaan siis jo todella lähellä sadan kilon alittumista, ihan kivahan se olisi sinne päästä. Paino taitaa olla viimeksi alkanut yhdeksäisellä joskus pari vuotta sitten... Tässä vaiheessa voisi helposti iskeä sokeus. Jos kerran paino on laskenut loppuviikon herkutteluista huolimatta, niin kaipa sitä vähän voisi herkutella. VÄÄRIN! Yleensä lupaavasti alkanut painonpudotus onkin tyssännyt juuri siihen, että olen jatkanut herkuttelua ja odottanut painon tippuvan kuin taikaiskusta.

Kaikkihan on loppujen lopuksi kyse pienistä valinnoista. Siitä, ottaako lounaalla jälkiruoaksi samanlaisen järjettömän herkulliselta näyttävän suklaamunkin kuin (normaalipainoiset) kaveritkin vai ei. Tänään sain jätettyä sen ottamatta. Normaalisti pieni piru olkapäälläni on saanut kuiskuteltua minulle, että eihän se yksi munkki mitään haittaa. Tai suklaapatukka. Tai sipsipussi. Mutta niistähän muodostuu yhteen laskettuna ihan järjetön kalorimäärä.

Toivon, että viime perjantain kaltaista repsahdusta ei tapahtuisi taas aikoihin. En oikeastaan edes ymmärrä vieläkään kuinka sekään tapahtui. Ajaessani pikku-a:n kanssa kotiin muskarista, minun oli käytävä lähikaupasta päivällistarpeet, ja jostain syystä ajatuksissa pyöri jäätelö jo autossa. Kaupassa sisäiset vastaväitteeni olivat hyvin heikkoja, tuskin omatuntoni kuultavissa. Kaikkein pahinta oli, että jäätelön lisäksi ostin myös niitä sipsejä ja juustonaksuja. Pääni sisällä kulkevan ajatusketjun mukaan oli ihan sama jos ostaa niitäkin, jos sortuu muutenkin... No mutta, se on nyt ohi ja elämä jatkuu. Minun pitääkin oppia nyt nauttimaan niistä kaikkein pienimmistäkin ilon aiheista, kun onnistuu välttämään munkin tai suklaapatukan houkutukset, tai kun vaaka näyttää alhaisempaa lukemaa kuin vuosiin. Niistä on hyvä jatkaa eteenpäin :)

maanantai 14. marraskuuta 2011

Herkkujenostolakosta salasyöpöttelylakkoon

Herkkujenostolakkoni kesti 4 viikkoa ennen kuin sorruin. Sinänsä hyvä että kesti niinkin kauan, sillä ennen lakon aloittamista söin jotain hyvää monta kertaa viikossa. Tänään vaa'alla odotti kuitenkin tuttu lukema 101,8kg, eli painoin saman verran kuin viikko sitten. Mutta uskoisin ainakin osan olevan taas turvotusta, sillä loppuviikosta paino oli taas alempana.

Päätin nyt jatkaa lakkoa mutta nimetä sen uudelleen salasyöpöttelylakoksi. Sillä sehän mun ongelmani nimenomaan on, salasyöpöttely. Tietysti jätän yhä herkut ostamatta, paitsi jos ostan niitä johonkin viemisiksi tai miehen kanssa syötäväksi. Mutta salassa herkuttelu on kiellettyä. Ehdottomasti.

Viikonloppuna tuli perjantain sortumisen lisäksi herkuteltua myös lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina iso-A meni isovanhempiensa luo yökylään ja mä juhlin miehen kanssa kolmatta hääpäivää. Pikku-a oli tosin kotona, mutta ymmärrettävästä syystä sillä vauva ei pulloa huoli. Kotona oli kuitenkin ihan erilaista olla, kun ei tarvinnut koko aikaa viihdyttää A:ta vaan sai löhötä telkkarin ääressä ja syödä ihania, tulisia siipiä mikä ei myöskään A:n läsnäollessa olisi onnistunut. Unta ei kyllä saanut yhtään enempää, sillä pikku-a heräsi sunnuntaina taas kuudelta.
Siipien lisäksi söimme miehen kanssa pusillisen lakuja, pari suklaapatukkaa ja paketillisen valkohomejuustoa suolakeksien kera.

Sunnuntaina olikin isänpäivä, ja menimme mieheni vanhempien luo jossa iso-A olikin jo odottamassa. Siellä herkuteltiin suklaalla, juustokakulla ja muulla makealla, muttei kuitenkaan menty liiallisuuksiin. Tänään onkin sit taas hyvä lopettaa herkuttelu ensi viikonloppuun asti, jolloin juhlitaan kummipojan synttäreitä...

Elämäni dieetit

1. Karkkilakko
Ensimmäinen dieetti jonka muistan, oli jo ala-asteella kun päätin aloittaa karkkilakon. Muistaakseni lakko kesti jopa useamman kuukauden. En tietenkään voinut antaa esimerkiksi sukulaisten tuomia karkkeja jollekin neljästä (tai siinä vaiheessa mahdollisesti vasta kolmesta) sisaruksestani, vaan säilytin ne ja söin kun lakko oli ohi. Karkkilakosta taisi olla jotain hyötyäkin, muistelen painon tippuneen.

2. Sairaaladieetti
Yläasteella - tai mahdollisesti lukiossa, en muista tarkkaan - sain joltain ystävältäni ohjeet kahden viikon sairaaladieettiin. Ideana oli syödä joka päivä tiettyjä ruokia, esim. paketillinen keittokinkkua tai vaikkapa keitettyä pinaattia, yöks. Aamupalana oli pelkkä kupillinen kahvia ilman sokeria, yöks yöks. Muistelen olleeni dieetillä jopa pari kolme ketaa parin vuoden sisällä, mutta sen jälkeen en ole voinut kuvitella syöväni keittokinkkua tai pelkkää pinaattia enää koskaan. Ensimmäisellä kerralla painoa tippui useampi kilo, jälkimmäisistä ei tainnut olla mitään hyötyä.

3. Painonvartijat
Painonvartioihin tutustuin 2000-luvun alussa kun aloitin opiskelut. Tilasin tuolloin ensimmäistä kertaa PV:n kirjekurssin, ja sainkin tiputettua lähes 20 kiloa runsaassa puolessa vuodessa. Sain myös painon pysymään kurissa useamman vuoden ajan laskemalla pisteitä aina silloin tällöin. Myöhemminkin, kun paino oli lähtenyt nousuun, tilasin uusia kirjekursseja saadakseni uusia painonpudotusvinkkejä, mutta kerta kerralla huonommin tuloksin. Ryhmissä en käynyt koskaan, se ei ollut "mun juttu". Nykyään en voisi kuvitellakaan noudattavani painonvartijoiden tiukkaa dieettiä ja liian vähäistä kalorimäärää.

4. Vogelin mehupaasto
Vogelin mehupaastolla olen ollut kolme tai neljä kertaa. Ensimmäisen kerran ostin viikon paketin ja joinkin mehut tunnollisesti, paino taisi pudota 7kg. Mehut alkoivat kuitenkin tökkiä niin paljon (hedelmämehuja lukuunottamatta) että seuraavilla kerroilla ostin vain 4 päivän paketin, joita join kuitenkin viikon ajan. Viimeisellä kerralla lopetin paaston kuitenkin jo kesken, sillä en saanut mehuja enää juotua koska ne olivat niin pahanmakuisia.

5. Sitruunamehu-vaahterasiirappidieetti
Tämä oli kokeilu, joka loppui karvaasti kesken jo parin päivän kuluttua aloittamisesta. Ideanahan oli juoda tuoreista sitruunoista puristettua mehua, jonka sekaan lisättiin vaahterasiirappia ja cayennepippuria. Pari päivää paaston aloittamisesta aloin oksentamaan ja sairastuin myös kuumeeseen, eli dieetti loppui siihen.

6. Nutrilett-pussikeittodieetti
Nutrilettin pussikeittoja olen syönyt pari kertaa. Ostin molemmilla kerroilla viiden päivän paketin, mutta varsinkin jälkimmäisellä kerralla suolaiset keitot alkoivat tökkimään jo pahasti. Makeita pirtelöitä ja patukoita voisin sen sijaan syödä uudestaankin... Suurempaa painonpudotusta en muista kuurin avulla saavuttaneeni.


7. Kiloklubi
Kiloklubiin liityin vuonna 2006 kun palvelu oli vielä maksullinen, ja sen jälkeen olen palannut sivustolle moninaisia kertoja. Pidän palvelussa siitä, että syömisistään saa saman tien palautetta. Palvelussa otetaan pelkän kalorien laskemisen lisäksi huomioon myös hiilareiden, proteiinien ja rasvan osuus sekä myös rasvahappojen laatu. Lisäksi ohjelmassa saa myös palautteen omasta liikkumisestaan. Sivustolla on myös foorumi, jossa on keskustelunosioita laidasta laitaan. Mutta vaikka palvelu on täydelliseltä kuulostava, en ole jaksanut koskaan kirjata ruokia kuin vain pari kolme kuukautta putkeen. Tämän vuoksi tuloksia ei ole tullut. Viimeksi kirjasin syömisiäni ylös pikku-a:n alkuraskaudessa, mutta tuolloin sivusto oli jostain syystä järkyttävän raskas ja tökkivä, joten inspistä ei kauaa kestänyt...

8. X-travaganza
Tämä dieetti on vielä kokeilematta, mutta tiedän jo liittyväni ohjelmaan heti kunhan pikku-a:n imetys loppuu... Ohjelmaanhan kuuluu muutaman viikon tehostartti pussikeittojen avulla, jonka jälkeen siirrytään vähitellen normaalimpiin ruokavalioon. Jäsenille on myös ryhmätapaamisia, henkilökohtaista neuvontaa sekä vapaa pääsy ohjelmaan kuuluvaan kuntokeskukseen ja sen palveluihin. Ohjelma on aika kallis, mutta kaikki tapaamani sen läpikäyneet ovat suositelleet sitä lämpimästi. Imetyksen loppumista siis odotellessa...

lauantai 12. marraskuuta 2011

Sortuminen

Mikä ihmisen päässä oikein liikkuu, kun tietää jonkin asian olevan väärin mutta tekee sitä siitä välittämättä?? Varsinkin, kun ei oikeastaan edes haluaisi.
Sellaista mietin eilen, syötyäni 100g juustonaksuja, 150g perunalastuja ja 9dl Aino-jäätelöä... Kaikista lupauksistani ja hyvästä tahdostani huolimatta ostin siis eilen herkkuja. Jo kaupassa tiesin, ettei siinä ole mitään järkeä muttei se minua estänyt. Koko matkan kaupasta kotiin kärsin morkkiksesta, mutta söin kaikki herkut silti ilman (kovin suuria) tunnontuskia. Osaltaan voin syyttää sortumisesta väsymystä ja valvottuja öitä, mutta ne ovat kuitenkin perimmältään vain tekosyitä. Pitäisihän sitä aikuisella ihmisellä olla edes vähän itsekuria...
Ainut puolustus on, että "vanha minä" olisi ostanut sekä sipsejä että juustonaksuja jättipussin, nyt riittivät tuollaiset pienemmät...

Eipä se paino tällä menolla tipu vaikka kuinka imettäisin, nyt pitää saada itsensä taas ruotuun. Mutta vasta maanantaina, tänä viikonloppuna juhlitaan hääpäivää ja isänpäivää :D

torstai 10. marraskuuta 2011

Sortumavaarassa

Vielä kertaakaan en ole ollut tän herkkujenostolakon aikana niin lähellä sortua kuin äsken piipahtaessani lähikaupassa. Jos mä eilen ajattelin, että väsymys on tosi suuri syy makeanhimoon, niin tänään se korostuu entisestään. Eilen illalla yritin kaikkeni, jotta a nukkuisi yön kunnolla ja omassa sängyssään. Korotin sängynpäätyä, vein huoneeseen pyykkikorillisen märkiä vaatteita ja silppusin sipulia harson sisään pinnasängyn jalkopäätyyn. Siitä huolimatta jouduin heräämään yöllä valehtelematta tunnin välein. Pikku-a nukahti kyllä joka kerta kun vain tyrkkäsin tissin suuhun, mutta heräsi alle tunnin kuluttua. Neljältä väsyin hänen huoneessaan juoksemiseen ja otin a:n viereen nukkumaan, mutta loppuyökin oli levoton nuhaisen vauvan kanssa.

Tänään olo on siis lievästi sanottua koomainen. Onneksi sain sentään viedä iso-A:n hoitoon. Kotimatkalla piti piipahtaa lähikaupassa, ja siellä kaikki mahdolliset herkut suorastaan huusivat huomiota. Ensin leivoshylly, sitten keksit, katselin jopa karjalanpiirakoita kuola valuen suupielistä. Seuraavaksi olivat vuorossa suklaavanukkaat, sitten homejuustot ja viimeisenä jäätelöt. Hyvä, että ainakaan karkkihylly ei ollut matkani varrella...
Kaikki herkut suorastaan vaativat minua ostamaan ne, "eihän yksi pieni pulla/suklaavanukas/homejuusto tms. haittaa" ne houkuttelivat. Onneksi sain kuitenkin hillittyä itseni ja ostin vain pullollisen ED Green lightia, jossa ei ole paljonkaan kaloreita.

Yritän nyt tosissani pysyä herkuista erossa ainakin lauantaihin, jolloin juhlimme miehen kanssa hääpäivää ja lähetämme iso-A:n anopin luo hoitoon. Pikku-a on kyllä kanssamme kotona, mutta saamme kuitenkin ottaa paljon rennommin isosiskon ollessa hoidossa. Sitä siis odotellessa...

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Väsymystä ja makeanhimoa

Olen tajunnut mikä on palkitsemisenhalua ja ketutustakin tehokkaampi makeanhimon aiheuttaja: väsymys.
Kaikki alkoi eilen illalla. Pikku-a oli nukahtanut joskus puolen kymmenen aikaan, ja kymmeneltä pääsin itsekin miehen kanssa sänkyyn. Tuskin olin saanut pään tyynyyn, kun itkuhälyttimestä kuului yääääh. No, tyrkkäsin a:lle tissin suuhun, jota aikansa lutkuteltuaan neiti nukahti. Menin takaisin sänkyyni, mutta jo viiden minuutin päästä itku alkoi taas. Toinen tissi suuhun, jospa nälkä ei vielä lähtenytkään. Vauva nukahti taas, mutta nyt en ehtinyt kuin laittaa hänet sänkyynsä kun kitinä ja vikinä alkoivat uudestaan. Aikani tyynnyteltyäni sain a:n nukahtamaan, mutta vain hetkiseksi.

Tätä jatkui muutaman kerran, jonka jälkeen luovutin ja otin a:n nukkumaan minun ja mieheni väliin. Parin tunnin unten jälkeen vauva heräsi kitisemään, ja huomasin tämän nenän olevan aivan tukossa. Ihanaa, nuha se tästä vielä puuttui. Olihan se tosin odotettavissa, iso-A on nimittäin ollut nuhassa ja yskässä jo muutaman päivän. Yö menikin sitten tämän tästä heräillessä, välillä kelpasi rinta, välillä tutti, ja onneksi uni tuli aika pian uudestaan. Aamulla olo oli kuitenkin kuin olisi rekan alle jäänyt.

Aamupäivällä olin kyllä tavallistakin huonompi äiti. Yleensä sentään edes yritän leikkiä iso-A:n kanssa ja viihdyttää pienempää, mutta nyt en jaksanut vaivautua. Istuin a:n huoneen lattialla olevalla imetyspatjalla vauva sylissä ja luin uusinta vauva-lehteä samalla kun iso-A leikki hammasharjallaan jonka oli saanut itselleen kinuttua. Välillä yritin (varmastikin todella vakuuttavalla äänensävyllä) kieltää tyttöä pesemästä harjalla seiniä, lattiaa, sukkiaan tai kissoja, mutta ilman että olisin kunnolla edes nostanut katsetta pois lehdestä. No, onneksi ostin kaupasta eilen uuden hammasharjan iso-A:lle, voin vaikka ottaa sen illalla käyttöön...

Nyt molemmat lapset nukkuvat, ja makeanhimo on suunnaton. Onneksi kotona ei kuitenkaan ole mitään makeaa, eli taidanpa painua pikku-a:n viereen meidän sänkyyn, jos vaikka saisin hetken nukuttua itsekin...

tiistai 8. marraskuuta 2011

Fond du Chef





Kuulun Buzzadoriin (lue lisää täältä) ja sain hiljattain testattavakseni ja buzzattavaksi Knorrin Fond du Chef -tuotteita. Olen maustanut naudanlihafondilla esimerkiksi jauhelihakastiketta, lihamurekketta ja maksakastiketta, kanafondilla broilerikasviswokin lisäkeriisiä, kasvisfondilla lihakeittoa ja kasvissosekeittoa sekä Knorrin uutuusmaulla kalafondilla tonnikalapastavuokaa. En ollut aiemmin tutustunut näihin fondeihin, mutta mielikuva oli todella positiivinen. Kaikki ruoat saivat jotain uutta säväystä, eikä fondi ollut mielestäni liian suolaistakaan. Olen tarjonnut fondeilla maustettua ruokaa muutamille miehen sukulaisille ja parille kaverilleni, ja kaikki ovat tykänneet. Jaoin miehen sukulaisille myös näytteitä fondeista, ja ovat kyllä kehuneet niitä kokeiltuaan niitä ruokiin itsekin.
Luulisin, että noita fondeja tulee ostettua jatkossakin, ainakin lihafondia tavallisten lihaliemikuutioiden sijasta.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Uusi nimi

Vaihdoin sit blogini nimen. Ajattelin että jos tässä kerran höpistään paljon muustakin kuin vain painonpudotuksesta, niin kaipa nimikin voi olla vähän moniselitteisempi.

Kuten ajattelinkin, vaaka näytti tänään enemmän kuin perjantaina eli 101,8kg. Olen kuitenkin optimisti ja ajattelen sen 800 gramman olevan pelkkää nestettä, jospa siitä pääsisi pian eroon. Jääkaapissa onkin jo sulamassa rasiallinen mansikoita iso A:n päiväuniaikaa varten...

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Pikkujoulut ja krapulaton päivä


Pääsin lauantaina viettämään pikkujouluja äitiporukalla ilman lapsia. Juhlan kunniaksi ostin kolme karpalolonkeroa, niitä vain alkossa myytäviä jotka ovat kaikkein parhaita. Tarkoitus oli, että kunhan ne olen saanut tuhottua niin siirryn kavereiden viineihin joita lupasivat tuoda sen verran paljon että riittää muillekin :D Lapset jäivät miehen kanssa kotiin ja jännitin alusta alkaen sitä, kuinka pikku-a hyväksyy tuttipullon sillä siinä on ollut hankaluuksia.

Kavereita oli hauska nähdä. Laulettiin singstaria ja juoruiltiin, syötiin kaikkea hyvää ja karpalolonkerotkin riittivät yllättävän kauan. Jostain syystä minulla ei niiden jälkeen tehnytkään lainkaan mieli viiniä joten siirryin juomaan pelkkää vettä. Olin pari kertaa kysellyt mieheltä pikku-a:n tilannetta, ja pullo ei vain meinannut kelvata millään. Siinä vaiheessa kun kaverit alkoivat vaille yksitoista miettimään baariin siirtymistä, päätin lähteä kotiin. Vaikka olikin ollut hauska ilta, niin alkoi jo olla väsy eikä minua huvittanut lainkaan baarien ihmispaljous ja kakofonia. Soitin siis taksin noutamaan minut ja olin kotona hieman yhdentoista jälkeen. Yllätyksekseni a oli nukkumassa, vaikka oli kello 16 jälkeen juonut yhteensä ehkä 30ml maitoa. Menin itsekin nukkumaan, ja päätin että koska pää oli jo ihan selvä niin imetän a:n kun tämä jossain vaiheessa herää.
a heräsi puoli kahden jälkeen, söi ja jatkoi uniaan aamuseitsemään. Kaiken lisäksi - ja vastoin viime aikaisia tapojaan - hän nukahti vielä sittenkin, ja saimmekin nukkua puoleen yhdeksään koska myös iso-A nukkui tavallista kauemmin.

Tänään on - vaikkei krapulaa olekaan - vietetty krapulapäivää ja tuhottu miehen kanssa pussillinen irtokarkkeja iso-A:n päiväunien aikana. Tai siis minä söin suurimman osan, mies söi vähäsen... Eilen syömiset pysyivät onneksi suht. kohtuudessa, vaikka söin esimerkiksi tonnikalapiirakkaa, homejuustoja, sipsejä, juustokakkua, suklaakakkua ja karkkia. Kakkuja ja piirakkaa söin kuitenkin vain palan jokaista enkä muitakaan herkkuja ihan älyttömästi. Aamulla vaaka näytti päälle 102 kiloa, mutta tiedän ainakin osan siitä olevan alkoholin ja suolan kerryttämää nestettä. Pitänee huomenna syödä A:n päiväuniaikaan iso kasa mansikoita, nehän poistavat nestettä aika tehokkaasti :)

Saa nähdä mitä teen pakastimessa oleville minigrip-pusseille jotka ovat täynnä äidinmaitoa. Pikku-a ei niitä näytä huolivan, eli pitänee heittää pois. Toisaalta voisi vieläkin yrittää totuttaa tyttöä pulloon, vaikka siitä onkin ollut aika heikkoja tuloksia viime aikoina...

perjantai 4. marraskuuta 2011

101kg!

Nyt on pakko tulla hehkuttamaan senkin uhalla että vaaka näyttää maanantaina enemmän, mutta tänään sain tulokseksi ihanan lukeman 101kg! Näin vähän en ole painanut yli kahteen vuoteen. Jotain hyötyä tästä herkkujenostolakosta siis on. Maanantaina painokäyrään saattaa tulla pieni hyppäys ylöspäin, mutta mä tiedän sen olevan vain kertynyttä nestettä huomisen pikkujouluista, joita odotan kuin kuuta nousevaa.

Alunperinhän lupasin, etten osta suklaata (tai herkkuja) ennen kuin painan alle 100kg, mutta jos mä nyt oikeasti pääsen siihen ennen joulua niin lakko saa kyllä jatkua edelleen. Tietenkin mulla tekee mieli jotain hyvää useinkin, mutta se halu ei ole enää niin polttavaa ettei sitä voisi vastustaa. Ja koska en myöskään ole luvannut olla syömättä lainkaan herkkuja, niitä on helpompi olla ostamatta kun tietää saavansa niitä syödä aina silloin tällöin :)

torstai 3. marraskuuta 2011

Päivähoitoahdistusta


Hain äsken iso-A:n hoidosta ja ahdistuin suunnattomasti. Hoitotädit ovat jo useamman kerran valitelleet sitä, ettei A suostu nukahtamaan päiväunille vielä puoliltapäivin ja häiritsee höpöttelyllään muiden lasten unia. Tänään yksi tädeistä kysyi koska A on aamulla herännyt. Klo 7.45 vastasin. Siihen täti sanoi, että A pitäisi herättää aikaisemmin, jotta suostuisi nukahtamaan muiden kanssa samaan aikaan. Ymmärrän kyllä hoitotätien kannan, mutta jos mä olen joutunut heräämään yöllä x kertaa pikku-a:n takia, niin ei todellakaan huvittaisi herätä aamulla seitsemältä vain siksi että A olisi tarpeeksi väsynyt päiväuniaikaan. Eikä nyt miestäkään viitsisi pakottaa heräämään.

Ollako siis marttyyri ja herätä seitsemältä? Ollako itsekäs ja pakottaa mies heräämään? Vai ollako huomaamaton muita kohtaan ja nukkua kunnes olisi pakko herätä eli 7.45 (ellei A sitten itse herää jo aikaisemmin)? Viimeinen vaihtoehto houkuttelee ainakin tällä hetkellä suunnattomasti, voisihan sitä sit valehdella päiväkodissa että juu, herätettiin seitsemältä, voi voi, eikö sekään auta...

Niin, ja mikäköhän pyöri ensimmäisenä ahdistuneessa mielessäni heti päiväkodin ovesta ulos päästyäni. Suklaa tietenkin. Onneksi en olisi edes jaksanut piipahtaa kaupassa, enkä tuollaisen takia viitsi herkkujenostolakkoanikaan tärvellä...

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Herkunostolakkoa ja herkuttelua

Nyt kun herkkujenostolakkoa on kestänyt runsaat pari viikkoa, voinee sanoa että se taitaa oikeasti toimia. Mä en ole muuttanut tavoissani mitään muuta, mutta paino on mennyt hitaasti mutta varmasti alaspäin. Tänään vaaka näytti jo alle 102 kiloa, mutta en vielä päivitä tuota sivupalkin laskuria vaan vasta maanantaina jonka olen ottanut "viralliseksi" punnituspäiväksi. Jos tämänaamuinen lukema olikin vain jokin ohimenevä ilmiö, niin eipä ainakaan painokäyrä pääse tekemään mitään nousuja tälleen keskellä viikkoa :) Ja koska lauantaina on tarkoitus syödä ja juoda kaikenlaista äitiporukan pikkujouluissa, niin sen jäljiltä saattaa kertyä turvotusta kroppaan vielä maanantaillekin...

Pakko myöntää, että olen mä kyllä herkkuja ostanut pari kertaa, mutta en yksin syötäväksi vaan vieraita varten. Se saakin olla tässä lakossa poikkeus, eli jos vieraita on tulossa niin täytyyhän heille jotain hyvää tarjota... Mutta ilmeisesti jo se, etten vedä joka päivä (tai edes joka toinen päivä) suklaata kaiken maailman ketutukseen, tepsii. Mä valittelin iso-A:n vauva-aikana että ei mulla ainakaan raskauskilot hävinneet imetyksen myötä, mutta syynä taitaa olla vaan se että mulla oli yleensä aina vaatekaapin kätköissä levy (tai pari) Fazerin sinistä tai jotain muuta hyvää. Pikku-a:n raskausajalta mulla nyt ei kiloja enää olekaan, mutta iso-A:n kiloja on yhä tiputtamatta viitisen kappaletta. No, pikku-a on vasta 4kk eli imetyksen luulisi jatkuvan vielä muutaman kuukauden ajan, jospa siinä ajassa saisi painon edes alle 100 kilon...

Sokerin ja varsinkin sokerin ja rasvan yhdistelmän on muuten äskettäin todettu olevan verrattavissa huumeriippuvuuteen, ainakin tämän iltalehden jutun mukaan, ei siis ihme että herkuttelun pahasta tavasta on niin kovin hankala päästä eroon...