tiistai 30. lokakuuta 2012

Lite ja liikunta

Superdieetin ja SD Extran aikana suositeltiin 4 lihaskuntotreeniä ja 4 (aamu)aerobista viikossa. Aika hyvin ne toteutuivatkin, varsinkin Extran aikana kun mies oli isäkuukaudella ja pystyin jättämään lapset hänen kanssaan aamupalalle lähtiessäni itse lenkille. Lihaskuntotreeni oli tosin "vain" kotitreeniä, mutta sekin oli tehokas. Liten aikana suositus oli alkuun 3 (sali)treeniä viikossa, myöhemmin suositeltiin ottamaan neljäskin treeni kuvioihin. Lisäksi aamuaerobisia siihen päälle mutta en kyllä edes muista kuinka monta.

Siihen olen tyytyväinen, että olen Liten aikana päässyt vihdoinkin salille, tosin haluaisin päästä sinne useamminkin. Oman kylän sali on pieni, mutta kaikki tarvittava löytyy. Tungostakaan siellä ei ole pahemmin ollut, normaalisti siellä on treenaamassa pari kolme tyyppiä, yleensä aina ne samat. Joskus on tosin ollut enemmänkin väkeä, varsinkin kun sinne on pari kertaa tullut jotain teini(?)poikia iso lössi "treenaamaan". Tosin tuo porukka käyttää pääasiassa laitteita joilla pumppaavat toistoja hurjaa vauhtia eli ei taida pahemmin olla painoja käytössä...

Liten salitreenissä käytetään muutamaa laitetta (jalkaprässi, talja, reisikoukistuslaite ja pohjeprässi taitavat olla ainoat) mutta muuten liikkeet tehdään joko tangon tai käsipainojen avulla. Toistoja tehdään kaksi tai kolme sarjaa putkeen, välissä vain 30-45s tauko. Saankin tehdä sarjat aina rauhassa, sillä kukapa tuon pituisen tauon aikana ehtisi tullakaan väliin vaatimaan laitetta itselleen... Olen ihan tyytyväinen, ettei treenissä ole jättiläissarjoja, sillä silloin sopivien painojen tai oikean laitteen saaminen oikeaan aikaan voisi olla haastavaa. Varsinaisen treenin lisäksi Litessä julkaistiin kyllä myös extra-treeni, jossa on myös noita jättiläissarjoja eli useampi liike putkeen ennen taukoa, mutta en ole uskaltanut vielä testata sitä.

Salitreenin aikana minulla on käytössä Fitfarmin pt-ohjauksesta kaupan päällisinä saatu treenipäiväkirja, johon merkkaan liikkeet, painot ja toistomäärät. Yleensä täytän liikkeet ja ensimmäisen sarjan painot jo kotona valmiiksi, salilla taukojen aikana vain toistomäärän ja muiden sarjojen painot (jos vaikka nostan niitä). Päiväkirjasta on jälkikäteen sitten mukava katsoa, kuinka olen saanut treenit tehtyä ja miten usein olen vaikkapa saanut lisättyä painoja.

Liteen kuuluu onneksi myös kotitreeni niitä viikkoja varten, jolloin en miehen työvuorojen vuoksi pääse salille. Sekin on treeninä suhteellisen tehokas, hiki tulee ja lihaksissa tuntuu muttei tietysti yhtä hyvin kuin salitreenissä. Kotitreeniin kuuluu erilaisia kyykkyjä, punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä, eli koko kroppa käydään treenin aikana läpi.

Aerobista en ole saanut harrastettua läheskään toivomaani määrää, mutta onneksi paino näyttäisi tippuvan ilmankin. Litessä suositellaan aina salitreenin päälle 15 minuutin intervalliharjoitusta, mutta sen sijaan olen tehnyt runsaan puolen tunnin sauvakävelylenkin jota on aika hankala tehdä intervallina. Varsinaisia aamuaerobisia tekisin kaikkein mieluiten, sillä ne auttavat heräämään ja piristävät koko päivää, mutta miehen työvuorojen vuoksi se ei onnistu - enkä todellakaan halua lähteä lenkille aamukuudelta jotta ehtisin kotiin ennen kuin mies lähtee töihin.

Liten loputtua yritän varmasti jatkaa treenaamista. Jos salitreeni alkaa puuduttaa, otan ehkä sitten sen extra-treenin kuvioihin. Sauvakävelylenkitkin jatkunevat talven yli, mutta keväällä minulla on haaveena saada hankittua juoksukengät. Olisi ihanaa aloittaa vaikka juoksukoulukin, jos aikataulut vain sen sallivat. Mutta sihen on vielä aikaa, eihän nyt ole vielä edes talvi...

lauantai 27. lokakuuta 2012

Tankkauspäivä

Tänään oli siis vuorossa tankkauspäivä. Aamupalaksi söin normaalin "tankkausannoksen" kaurapuuroa mansikkahillon ja sokeroimattoman mehukeiton kera, lounaaksi ketsupilla höystettyä pastaa ja pari ruispalaa, ja päivälliseksi samaa pastaa mutta vehnäsämpylöiden kanssa. Välipalaksi herkuttelin riisikakuilla joiden päällä oli mansikkahilloa, sekä hedelmäsalaatilla.

Tuossa oli siis se osuus tankkauspäivästä, jonka pysyin ruodussa. Kävin lasten kanssa kyläilemässä ystäväni luona, ja sinne vein pienen paketillisen suklaahippukeksejä joista söin muutaman. Iltapalaksi kului pieni sipsipussi ja pussillinen Omareita. En siis saanut vastustettua kiusausta noiden sipsien kanssa, ja omareihinkin tuli himo jo viikko sitten sillä niitä olisi ollu tarjolla anopin luona.
Toivottavasti tämän päivän tankkaus ei aiheuta ihan kovin montaa päivää kestävää turvotusta, mutta kaipa ainakin tuo sipsien sisältämä suolan määrä kerää nestettä jonkin verran. Onneksi vaaka sentään oli aamulla armollinen ja näytti 74,1 kiloa.

Liikunta on tällä viikolla jäänyt valitettavan vähäiseksi, enkä usko ensi viikon olevan paljonkaan parempi sillä miehellä on iltavuoroviikko eikä salille pääse aamuisin. Yhtenä aamuna minulla on aika kiropraktikolle ja loppuviikosta hierojalle, eli niinä aamuina jää myös aamuaerobinen tekemättä ellen sitten herää kukonlaulun aikaan...

Yh-viikonloppu on muuten mennyt tällä kertaa yllättävän kivuttomasti. Eilinen on kiva päivä eikä tämäkään päivä jäänyt paljon huonommaksi. Viime yönä pikku-a tosin heräili lähes tunnin välein, mutta onneksi kumpikin tytöistä nukkui taas puoleen kahdeksaan eli sain aamulla kurottua vähän univelkaa kiinni. Iso-A oli tänäänkin hyväntuulinen, ja vältyimme taas pahemmilta tappeluilta. Näitä päiviä lisää kiitos!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ihana päivä

Tämä päivä on ollut kaikenkaikkiaan mainio. Lapset nukkuivat aamulla puoleen kahdeksaan - ja tietysti minäkin - ja pääsin pitkästä aikaa tekemään myös aamuaerobisen miehen ollessa kotona. Oli kyllä todella ihana aamulenkki. Yöllä oli satanut lunta ja ulkona oli muutama aste pakkasta, ja aamuhämärässä minulle tuli ihan jouluinen fiilis.

Aamu alkoi siis mukavasti, eikä päivä siitä yhtään huonontunut. Iso-A käyttäytyi todella kiltisti koko päivän ja pikku-a:kin oli - kuten tavallista - oikein hyväntuulinen. Aamupäivällä kävimme perhekahvilassa ja muskarissa, iltapäivällä taaperojumpassa. Kotimatkalla jumpasta iso-A nukahti eikä tällä kertaa aloittanutkaan kiukkuamista kun herätin hänet puolen tunnin torkkujen jälkeen. Iltakin sujui rattoisasti leikkien, ja sain lapset myös nukkumaan ilman ongelmia. Olen myös onnistunut pysymään ruokavaliossa, eikä herkkuja ole tehnyt edes mieli.

Tällaisina päivinä on helppo tuntea olevansa hyvä äiti vastineeksi eilisen huonolle fiilikselle. Sain jaettua aikaani molemmille lapsille, annettua paljon haleja ja suukkoja eikä minun tarvinnut korottaa iso-A:lle edes ääntäni kuin pari kertaa (mutta hyvästä syystä). Useamman kerran tänään minut valtasi aivan suunnaton onnen tunne, kun katselin kiltisti leikkiviä lapsiani. Elämäni on ajoittaisista ärsytyshetkistä huolimatta aikalailla mukavaa.

Toivon, että hyvä fiilis jatkuisi myös huomenna, mutta saa nähdä...

Samassa painossa miehen kanssa

Koko yhdessäolomme ajan olen ollut huomattavasti miestäni painavampi. Hän on 181cm pitkä ja hoikka kuin hernekeppi. Vuosien varrella hän on saanut ehkä pari kolme kiloa lisää painoa, mutta painavimmillaankin hän on painanut vain n. 76kg. Tällä hetkellä hänen painonsa on hieman alle 75 kiloa, eli saman verran kuin minulla!

Olenhan minä huomattavasti miestä lyhyempi eli toisin sanoen yhä häntä paljon tukevampi, mutta jo saman painon saavuttaminen on jonkinlainen virstanpylväs johon en olisi koskaan uskonut pääseväni. Jotenkin on aina ollut vähän nolo olo siitä, että olen miestäni paljon lihavampi. Eihän mies saanut edes kannettua tuoretta vaimoaan kynnyksen yli - eikä kyllä yritettykään sillä painoin häidemme aikaan noin 85kg.

Nyt kun vain saan pidettyä painoni miehen painoa pienempänä, niin olen tyytyväinen :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Huonon äidin surkea fiilis

Hyvä äiti jaksaa kaikkia lapsiaan yhtä hyvin. Keksii heille tekemistä ja jakaa ajan heidän kanssaan tasapuolisesti. Kukaan ei saa toista enemmän kehuja tai moitteita, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia ja yhtä rakastettuja. Haluaisin olla tällainen äiti, vaan viime aikoina on tuntunut että en siihen pysty.

Iso-A ja pikku-a ovat kuin kaksi marjaa, toisin sanoen vaikkapa puolukka ja mansikka eli kovin erilaiset. Pikku-a saa minut ärsyyntymään äärimmäisen harvoin - yleensä silloin jos olen ollut hetken poissa ja neiti alkaa kiukuttelemaan ilmestyessäni taas näköpiiriin - ja on yleensä maailman suloisin pikkutyttö. Hänen hymynsä valloittaa sydämen, ja tyttö jakelee suukkoja ja haleja jatkuvasti. 

Iso-A puolestaan on raivostuttava uhmaikäinen, joka ei koskaan kuuntele minua, ei todellakaan tottele yhtään mitä sanon eikä opi millään ilmoittamaan kakkahädästään joten joudun vaihtamaan ison tytön kakkavaippoja joskus monta kertaa päivässä. Lisäksi hän vie koko ajan pikkusiskonsa kädestä lelut, lotraa vettä joka paikkaan aina kun saa salakuljetettua mukin pois keittiöstä ja piirtää seiniin lukemattomista kielloista huolimatta. 

Tottakai iso-A:kin osaa olla äärimmäisen ihana ja rakastan häntä todella paljon, mutta viime aikoina on tuntunut siltä että hänelle joutuu jatkuvasti korottamaan ääntään. Tyttö istuu jäähyllä monta kertaa päivässä tehtyään jotain kiellettyä ja jatkettua sitä kielloista huolimatta. Olenkin alkanut pelätä, miten tämä vaikuttaa häneen pitemmän päälle. Tajuaako hän että ärsyynnyn hänen uhmastaan, ja että pikku-a saa suurimman osan haleistani ja hymyistäni vain siksi koska pikku-a saa ärtymykseni katoamaan usein pelkällä läsnäolollaan? 

En halua kummankaan lapsen ajattelevan, että rakastan toista enemmän kuin toista, mutta pelkään etten voi estää sitä. En siis todellakaan ajattele rakastavani pikku-a:ta yhtään enempää kuin isosiskoaankaan, mutta joskus vain tuntuu siltä että iso-A aiheuttaa tällä hetkellä aivan liikaa hermojen kiristelyä. Voihan olla, että pikku-a:n uhma tulee olemaan yhtä paha - ellei pahempikin - mutta juuri nyt se ei paljon "lohduta".

Pelkään myös, että tämä tilanne jatkuu myös tulevaisuudessa. Iso-A on nimittäin luonteeltaan aivan kuten minä: vahvatahtoinen, itsepäinen ja helposti tulistuva. Pikku-a puolestaan on tullut - ainakin miltä nyt vaikuttaa - isäänsä, joka on joskus vähän liiankin rauhallinen eikä todellakaan suutu helposti. Onko siis vaikea ymmärtää, miksi kahden vahvatahtoisen päät voivat joskus usein kolista yhteen? En kuitenkaan halua että iso-A ei isompana pitäisi minusta koska aina tappelemme, vaan haluan luoda molempiin lapsiini läheisen ja rakastavan suhteen.

Yritän toki antaa iso-A:llekin sylini aina kun vain pystyn, mutta pikku-a:n ollessa hereillä se on usein vaikeaa. Jos nimittäin yritän vaikkapa lukea iso-A:lle kirjaa, pikku-a syöksyy väliin ja vaatii päästä myös syliin. Yleensä hän vielä tuputtaa väkisin jotain omaa "vauvakirjaa" luettavaksi eikä hyväksy kieltävää vastausta. Yritä siinä sitten lukea isommalle jotain pitempää satua, kun pienempi rääkyy vieressä...

Välillä mietin että johtuuko iso-A:n voimakas uhma juuri siitä, että hän ei saa mielestään tarpeeksi huomiota? Kuinka sitten pystyisin sitä antamaan? Tänäänkin, pikku-a:n ollessa päiväunilla, yritin saada iso-A:ta kanssani vaikkapa lukemaan kirjoja. Hän halusi kuitenkin katsoa Ti-Ti-nallea, ja jos en olisi antanut hänen sitä katsoa, olisi seurauksena ollut armoton raivari johon pienempi olisi herännyt. Lueskelin sitten siinä vieressä kirjaa, ja pyysin aina välillä häntä tulemaan syliini katsomaan ohjelmaansa. A ei kuitenkaan siihen suostunut, vaan löhösi sohvan toisessa päässä.

Viimeiset pari päivää iso-A on aiheuttanut minulle niin paljon harmaita hiuksia - onneksi vain kuvainnollisesti -, että tunnen väkisinkin syyllisyyttä ärtymykseni vuoksi. Asiaa ei auttane viikonloppu, jonka joudun viettämään lasten kanssa kolmisin eikä edes mies ole jakamassa hoitovastuuta. Huoh...

Aamunälkä

Normiaamuina, jolloin nousen lasten kanssa, menee yleensä noin 50min-1h ensimmäisestä vesituopillisesta (sekä sen kanssa otetuista burnereista ja vitamiineista) että pääsen aamupalalle. Juon siis ensimmäisenä puolen litran tuopillisen vettä, ja vaihdan sen jälkeen lasten vaipat ja ruokin heidät puurolla. Lasten syötyä saan itse nauttia oman aamupalani. Yleensä nälkä ei ehdi vielä hyökkäämään kovin voimakkaasti tuossa vaiheessa.

Tänään on toisin. Heräsin klo 5.20 ja huomasin nukkuneeni siihen saakka ilman herätyksiä (mikä on harvinaista). Vessassa käynnin jälkeen toivoin saavani nukahtaa vielä tunniksi tai pariksi. Sänkyyn päästyäni pikku-a alkoi kuitenkin hihkua omassa huoneessaan vettä haluten. Kävin antamassa hörpyn ja palasin sänkyyni, mutta huomasin olevani todella nälkäinen. Pieni hörppäys sokeroimatonta mehukeittoa auttoi hieman. En kuitenkaan pystynyt heti nukahtamaan uudelleen, sillä nälkä kurni yhä. Juuri kun nukkumatti alkoi taas kolkutella pyörittyäni jonkin aikaa sängyssä, iso-A heräsi klo 5.50. Yritin ensin saada hänet jäämään omaan sänkyynsä, mutta havaitessani sen turhaksi otin hänet minun ja miehen väliin. A ei kuitenkaan enää suostunut nukahtamaan, vaan hyöri ja pyöri, kunnes klo 6.40 pikku-a alkoi itkemään. Nousin ylös, mutta töihin lähtöä valmisteleva mies olikin saanut tytön hiljaiseksi.

Otin siis burnerit ja join aamutuopillisen vettä klo 6.50 nälän kurniessa yhä armottomasti. Sinänsä nälkä ei haittaa, sillä nälkähän tarkoittaa vain sitä että rasva palaa. Yritin siis vain kestää nälän tunnetta, kunnes saan lapset ruokittua. Laitoin tyttöjen aamupuurot vuorotellen mikroon ja odottelin pikku-a:n heräävän saman tien kun kuulee isosiskon äänet. Niin ei käynyt. Lapsen heräämistä odotellessani ehdin tyhjentää tiskikoneen ja laittaa sinne eilisiltaiset astiat, tiskata paistinpannut, ruokkia eläimet, ladata kahvinkeittimen ja tehdä itsellenikin aamupalasmoothien valmiiksi odottamaan. En kuitenkaan uskaltanut aloittaa aamupalaa, sillä pikku-a heräisi taatusti heti kun saisin ensimmäisen hörpyn suuhuni.

Sitten avasin tietokoneen, ja olen nyt kirjoittanut koko tämän blogitekstinkin. Kello on 8.20 ja pikku-a nukkuu yhä. Iso-A ei ole vielä puuroaan halunnut, jospa se maistuisi normaalia paremmin kun se vähän viivästyy ja tyttö on saanut juosta kissojen kanssa jo hyvän tovin... Oman aamupalani viivästyminenkään ei niin haittaa, sillä nälkähän on tosiaan joskus vain hyväksi. Kahvia olisi vaan kiva jo saada, mutta en viitsi sitä tyhjään vatsaan juoda tai tuloksena on armoton närästys... Ja olisinpa kerrankin ehtinyt hauduttaa lapsille hellalla oikein kunnon aamupuuron mikropuuron sijaan - jonka siis joudun lämmittämään molemmille uudelleen - mutta eihän tätäkään etukäteen voinut tietää...

P.S. Päätin kuitenkin hörppiä aamupalasmoothien ettei se veny liian myöhäiseksi. Ehdin kuin ehdinkin sen juoda, tosin nautin sen tavallista ripeämpää vauhtia. Kello on 8.30 ja pikkuneiti vaan koisii vaikka iso-A laulaa (eli huutaa täyttä kurkkua) Hämä-hämä-häkkiä. Pitänee varmaan mennä herättämään jotta päiväunet eivät veny kamalan pitkälle...

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tiukasti ruodussa vai lipsuen loppuun?

Viime päivinä mielessä on yhä enemmän ja enemmän pyörinyt se ajatus, että koska pudotettavaa painoa on enää suhteellisen vähän niin kai sitä voisi ottaa vähän rennommin. Syödä vaikka lasten ruoanjämät (eilen ja tänään olen himoinnut heidän makaronilaatikkoaan) tai ostaa kaupasta pieni suklaapatukka. Ja kun mies on koko ensi viikonlopun mökillä, niin kai sitä voisi vähän herkutella sillä hän ei luultavimminkaan lähde minnekään enää loppuvuonna...

Tällä hetkellä tilanne vaatii minulta lähestulkoon kaikki voimani. Kun koko ajan tekee mieli jotain hyvää, niin retkahdanko jossain vaiheessa aivan täysin ja lankean syöpöttelemään samalla tavalla kuin aina ennenkin? Vai onko tämä nyt vain pitkän dieetin aiheuttamaa hiilareiden himoa, joka helpottaa sitten kun saan niitä taas (kohtuudella) syödä?

En tiedä olisinko onnistunut pysymään dieetissä tällä lailla jo viisi kuukautta, ellen olisi todella päättäväinen kun jotain oikeasti haluan. Vuosien varrella olen saanut haluamani monta kertaa: Jo yläasteella päätin että koska en tuolloin päässyt kielikurssille britteihin niin lähden lukion jälkeen USA:han aupairiksi. Ja minähän lähdin. Pääsin kerralla haluamaani opiskelupaikkaan ja jatko-opiskelupaikkaan, ja sain gradun väännettyä viidessä kuukaudessa puhtaalla tahdonvoimalla. On tietysti myös asioita, joissa en ole onnistunut, mutta olenko oikeasti niitä edes tahtonut?

Nyt tahtotilani alkaa kuitenkin olla kyseenalaista tämän laihtumisen suhteen, kun alan olla jo niin lähellä tavoitetta. Ajatuksissa pyörii usein se, että koska mahdun vaatteisiin jotka ovat olleet aivan liian pieniä jo kuusi vuotta, niin miksi minun enää täytyisi laihtua? Mitäs sitten, vaikka normaalipainon ylärajalle on vielä 6 kiloa? Olisinko yhtään onnellisempi silloin, kun painoindeksini on 24,7 verrattuna tämänhetkiseen 26,9:ään? Luultavasti en, joten miksi minun täytyy vielä laihduttaa? Enkö voisi alkaa nauttimaan elämästä vähän enemmän, sen sijaan että kieltäydyn kaikesta hyvästä ja puputan broileria ja kaalia päivä toisensa jälkeen?

Tällä hetkellä on vain pakko vedota tuohon omaan tahdonvoimaan. Minähän olen päättänyt, että saan painoindeksini normaalipainon puolelle! Että pysyn dieetissä vielä nämä jäljellä olevat 3,5 viikkoa - Liteläiset voivat nyt ihmetellä että Liteähän on jäljellä enää 2,5vk, mutta minähän noudatankin nyt superdieetin 3. viikon ruokavaliota ja siksi minulla on viikko enemmän dieetattavaa... Miksi en tuohon kolmeen ja puoleen viikkoon pystyisi? Olenhan onnistunut pysymään ruodussa ja noudattamaan Bullin ohjeita jo yhteensä 19 viikkoa (ja pystynyt olemaan ilman älytöntä mässäilyä dieettien väliset ajat eli yhteensä 5 viikkoa), siihen verrattuna jäljellä oleva aika ei ole yhtään mitään ja menee varmasti todella nopeasti.

Uskon, että pystyn hillitsemään itseni vielä tämän jäljellä olevan ajan ainakin keskellä viikkoa, mutta viikonloput - ja varsinkin tuleva - ovat varmasti haastavia. Olen jo aika vakaasti kallistunut siihen, että pidän jonkinlaisen tankkauspäivän lauantaina, mutta syömisen määrä ja laatu ovat vielä arvoitus. Tiedän, että saan herkutella vasta kun lapset ovat nukkumassa, eli minun ei todellakaan kannata mättää itseäni enää illalla ähkyyn tai kadun sitä nukkumaan mennessä... Sipsejä tekisi mieli ihan kamalasti, mutta ne nyt ovat vihoviimeisintä tankkausruokaa rasvaisuutensa vuoksi... Lupaan kertoa, kuinka tuossa käy eli pysynkö ruodussa vai sorrunko pahasti...

maanantai 22. lokakuuta 2012

Ristiäiset rennoissa merkeissä

Eilen vietettiin lasten serkkutytön ristiäisiä. Pysyin dieetissä aamupalan, lounaan ja välipalaksi söin proteiinipatukan ennen juhlia, jotten sortuisi herkuttelemaan ihan liikaa. Olenkin oikein tyytyväinen siihen, kuinka sain hillittyä itseni. Maistoin toki yhden cocktail-piirakan munavoin kera, palat sekä kinkulla että lohella täytettyä voileipäkakkua, minipalan täytekakkua, yhden piparin ja myöhemmin viipaleen maustekakusta, mutta olisin voinut syödä paljon enemmänkin. Kaikkea olisi tehnyt mieli santsata, ja maistamatta jäi useampi keksilaji, kuivakakku ja pullapitko. Juhlien jälkeen sallin itselleni vielä annoksen spagettia ja jauhelihakastiketta, mutta iltapalan söin taas dieetin mukaan vaikka anoppi olisikin antanut voileipäkakkua mukaan.

Tänään vaaka oli oikein armollinen ja näytti lukemaa 74,3kg eli vähemmän kuin eilen! Pieni tankkaus ei siis aiheuttanut edes turvotusta, mistä olen oikein iloinen. Bullhan on itse asiassa luvannutkin, että jos matalahiilihydraattinen dieetti kestää kauan niin tankkauspäivän voi pitää joka viikko. En nyt tiedä, mitä teen dieetistä jäljellä olevina kolmena viikonloppuna, mutta en usko tankkaavani ihan joka viikko ainakaan pitkän kaavan mukaan. Isänpäivänä menemme luultavimmin anoppilaan, ja noudatan ehkä eilisen kaavaa syömällä saman päivällisen kuin muutkin, mutta muita viikonloppuja täytynee miettiä. Riippuu tietysti siitäkin, kuinka paino laskee (jos laskee).

Olen muuten viime päivinä huomannut päässäni pyörivän taas huolestuttavia ajatuksia dieetissä pysymisestä ja herkuttelusta, mutta yritän saada kirjoitettu niistä huomenna. Nyt on aika suunnistaa yöpuulle :)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Painopäivitys ja vatsa-ahdistusta

Paino alitti tämän aamuisessa (oikeasti myös eilisessä) punnituksessa välitavoitteeni 75 kiloa! Vaaka on siis jo kahtena aamuna näyttänyt lukemaa 74,9kg. Kannatti siis pitää tankkauspäivä ja "kärsiä" alkuviikon turvotuksesta, sillä aineenvaihdunta sai selvästi lisää vauhtia. Asetin ensin seuraavaksi välitavoitteeksi lopulliseksi tavoitteekseni 70kg, mutta huomasin että tuolloin painoindeksini on 25,1 eli juuri ja juuri lievän ylipainon puolella. Siksi laskin tavoitetta kilolla 69 kiloon, jolloin olen pitkästä aikaa normaalipainoinen.

Olen siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että yläkroppani ei pahemmin kerää ylimääräisiä kiloja. Käsivarret ja selkä ovat siis jo oikein sutjakassa kunnossa, ja voin huoletta käyttää vaikka hihattomia toppeja (tosin tähän vuodenaikaan niitä ei paljon tule käytettyä). Liikakiloni ovatkin kertyneet reisiin ja - yllätys yllätys - vatsaan, joissa molemmissa on rasvaa vielä aivan liikaa. Onneksi ne on kuitenkin helpompi peittää vaatteilla kuin esimerkiksi roikkuvat allit joita minulla siis ei ole koskaan ollutkaan.

Vatsani on muuten tällä hetkellä niin kamalan näköinen, että se on jo melkein huvittavaa. Seisoessa se on ihan ok - tai siis pömppövatsa -, mutta kun istun se asettuu roikkumaan, ja kyljelläni se on suorastaan absurdi. Valokuvia ei ole tulossa, mutta vatsassa on tällä hetkellä löysää nahkaa (ja sen sisällä läskiä) niin paljon, että kyljellään maatessa se lötkähtää vartalon viereen ihan omaksi klöntikseen - en edes tiedä kuinka voisin sitä paremmin kuvailla. Yritän kyllä kovasti aktivoida vatsanahkan verenkiertoa hankaamalla sitä karkealla pesusienellä joka suihkukäynnillä, ja rasvailenkin vatsaa aika usein (tosin se myös unohtuu välillä), mutta saa nähdä vetäytyykö se kunnolla koskaan. Onneksi se on jo vetäytynyt aika paljon verrattuna siihen kuinka suuri vatsani oli alun alkaen - saati sitten loppuraskaudesta -, mutta paljon on vielä jäljellä. Arpiakin on koko vatsan seudulla häpyluulta rintojen alle. Onneksi osaan ottaa asian suhteellisen rennosti, sillä pystyn tosiaan peittämään vatsani vaatteilla. Mies on ainut henkilö, joka joutuu sitä ihastelemaan ja hän tuntuu sen hyväksyvän ilman ongelmia.

Tänään lähden juhlimaan lasten serkkutytön ristiäisiä. Lähdemme pian anopin luokse, jossa lapset saavat lounaan ja pikku-a voi nukkua päiväunet, ja otan itselleni mukaan Liten mukaisen lounaan. Loppupäivän - iltapalaa lukuunottamatta - aion kuitenkin ottaa rennommin ja syödä päivälliseksi samaa ruokaa muiden kanssa. Ristiäisjuhlissa yritän kuitenkin pitää herkuttelun aisoissa. Päälleni saan pukea mekon, joka ei vielä 7.10. mennyt kiinni, mutta joka eilen sitä sovittaessani sujahti helposti ylleni. Viimeksi se on siis sopinut minulle 6,5 vuotta sitten isäni syntymäpäivillä... Voin siis olla oikein hyvillä mielin, tavoite alkaa olla jo niin lähellä :)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Tekosyy - Huonoin syy

Pahoittelen koko tämän viikon jatkunutta blogihiljaisuutta. Jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään. Monta kertaa olen miettinyt että pitäisi, mutta en ole sitten keksinyt paljonkaan kirjoitettavaa. Olen pysynyt dieetissä suhteellisen mukavasti - muutamaa viinirypälettä lukuunottamatta - ja painokin on laskenut aikaisempaa alhaisempiin lukemiin. Itse asiassa vaaka näytti tänään 75,5kg mikä on yli kaksi kiloa vähemmän kuin maanantain turvotuspaino - tankkauspäivä siis kannattaa pitää! -, mutta katsotaan nyt että mikä on tilanne maanantaina...

Asia, josta aloin nyt kirjoittamaan, on tekosyiden keksiminen. Miehellä on tänään lomapäivä, ja olin päättänyt lähteä salille kunhan pikku-a menee päiväunille. Siinä välissä ehtisin hyvin treenata ennen kuin täytyy olla kolmen jälkeen taaperojumpassa 10 kilometrin päässä. Aamulla käytin pikku-a:n korvatulehduksen jälkitarkastuksessa, ja kotimatkalla tajusin että minähän en olekaan pessyt salivaatteitani vaan ne ovat odottaneet hikisinä pesukoneessa toissaillasta lähtien. Paitoja kyllä löytyy kaapista useampia, mutta tällä hetkellä minulla on vain yhdet salihousut ja urheiluliivit. En siis pääse treenaamaan, ennen kuin vaatteet on pesty ja kuivattu.

Saman tien tuon tajutessani mieleni alkoi kehittelemään tekosyitä, miksi en pääsisi salille tänään lainkaan. Olo on todella väsynyt pikku-a:n herättäessä viime yönä aina vain uudestaan ja uudestaan, kunnes puolenyön jälkeen laitoin hänelle supon jonka jälkeen tyttö nukkui aamuun saakka. Päähänkin särkee, sillä niskat ovat jumissa. Ja illalla ei ole yhtään niin kiva mennä salille kuin hyvissä ajoin päivällä. Tuossa nuo kaikkein tärkeimmät syyt jäädä kotiin vaatteiden likaisuuden lisäksi.

Hetken mietittyäni totesin kuitenkin, että vaatteet ehtii varmasti pesemään (ja kuivaamaan kuivausrummussa) siihen mennessä kun saavun taaperojumpasta kotiin, ja olenhan käynyt salilla muutenkin vasta viiden aikaan jolloin se on virallisesti auki - muutenhan olisin mennyt sinne tänään kirjaston aukioloaikaan ja saanut sieltä avaimen -, miksi se siis olisi tänään yhtään hankalampaa. (Olisihan se ollut mukava treenata mitä luultavimmin yksin eikä muiden ihmisten kanssa samaan aikaan, mutta on se onnistunut ennenkin...) Lisäksi pahin väsymys saattaa jopa hävitä kunnon treenin ja sitä seuraavan sauvakävelylenkin ansiosta, ja jumissa oleville lihaksillekin voisi olla hyvä saada vähän vetreytystä. Siinä samassa minulta hävisivät kaikki (teko)syyt olla lähtemättä salille, varsinkin kun se ei huomenna ole auki lainkaan ja sunnuntain olemme juhlimassa lasten serkkutytön ristiäisiä. Kaiken lisäksi sain eilen postissa Fitfarmin treenipäiväkirjan, jonka korkkaamista odotan innolla :)

Taidan siis ottaa itseäni taas illalla niskasta kiinni ja suunnata salille tekemään tämän viikon kolmannen treenin. Tällä viikollahan se on vielä mahdollista. Viikon päästä en pääse koko loppuviikkona treenaamaan, sillä mies lähtee perjantai-aamuna mökille ja palaa kotiin vasta sunnuntaina. "Ihana" yh-viikonloppu siis luvassa, kun en voi edes mennä anopin hoteisiin sillä hänellä ja appiukolla on jotakin suunnitelmia tuolloin. Nyt kun vain pääsisi tästä armottomasta väsymyksestä eroon. Kahviakaan en uskalla keittää, sillä join jo aamulla mukillisen ja olen huomannut että useampi saa aikaan närästyksen. Huoh...

maanantai 15. lokakuuta 2012

Tankkausturvotusta

Vaaka näytti tänään 77,8kg eli kilon enemmän kuin viikko sitten. Syynä lienee osittain lauantain tankkauspäivä jonka aiheuttama turvotus ei vielä eilisen aikana hävinnyt, osittain tulossa olevat menkat. Viime viikon lopulla paino oli vielä lähemmäs 76 kiloa ja mietinkin että merkkaanko edes tämän aamun painoa tänne, mutta laitoin sitten kuitenkin.

Lauantaina veimme miehen kanssa lapset anoppilaan yökylään ja palasimme itse kotiin nauttimaan lapsivapaasta viikonlopusta ja tankkauspäivästä. Alkupäivä meni aikalailla tankkausohjeen mukaan. Aamupalaksi puuroa ja välipalaksi patonkia. Kotimatkalla pysähdyimme erään leipomon myymälään ja ostimme vehnäsämpylöitä (ja jälkkäriksi pullapitko), joilla sitten herkuttelimme lounasaikaan samalla kun katsoimme digiboksilta leffaa. Päivällisen kävimmekin syömässä ravintolassa, ja se nyt ei ollut todellakaan tankkausohjeen mukainen. Alkuruoaksi etanoita, pääruoaksi härän sisäfileetä ja jälkiruoaksi creme bruléta, nam ja nam! Illalla tuli vielä syötyä loppupuolisko päivällä aloittamastamme pullapitkosta.

Olen tankkauspäivään sinänsä tyytyväinen, sillä missään vaiheessa en taaskaan syönyt itseäni ähkyyn. Eilen oli todella helppo palata taas dieettiin, mutta tänään on ollut vaikeampaa. Paahdoin äsken iso-A:lle välipalaksi leipää, ja minun oli käytettävä kaikki tahdonvoimani etten olisi sortunut tekemään paahtoleipää itsellenikin. Nälkäkin vaivaa, vaikka lounaasta on vasta puolitoista tuntia. Odottelen nyt vain, että pari kolme tuntia kuluisi nopeasti ja saisin miehen töistä kotiin, niin voisin suunnata itse salille.

Kävin muuten tänään vaihtamassa naapurikylän salikortin oman kylän korttiin. Se onnistui onneksi helposti, onhan naapurikylän sali yhä suljettu eikä syksyn maksua oltu edes vielä laskutettu. Palvelupisteen täti kertoi vielä sellaisen ilouutisen, että häneltä saa käydä hakemassa (vieressä sijaitsevan) salin avaimen arkisin jo aamuyhdeksältä, eli saatan siis päästä treenaamaan myös miehen iltavuoroviikkoina. Alunperinhän on ollut tieto, että salin aukioloaikojen (ma-pe ja su klo 17-20) lisäksi salin avaimen saa kirjastosta, mutta sekin aukeaa usein vasta kahdelta tai aikaisintaan kymmeneltä. Tällä viikolla yritän päästä salille vähintään kolmesti, ihanaa jos saisi vähitellen kroppaan muotoa salitreenin avulla :)

torstai 11. lokakuuta 2012

Kiristetäänpä tahtia...

Bullilta tuli tänään päivitys Liten ruokavalioon: kauraryynit saa jättää pois lopuiltakin kolmelta päivältä, joina puuroa on vielä saanut syödä. Aloin kuitenkin miettimään, että koska Liteä on jäljellä enää neljä viikkoa, niin jospa kiristäisin tahtia omatoimisesti vähän enemmänkin. Päädyin sellaiseen ratkaisuun, että alan huomisesta lähtien noudattamaan taas Superdieetin ruokavaliota aloittaen 2. viikosta jolloin puuroa ei enää saanut syödä. SD:ssä on siis Liteen verrattuna vähemmän kasviksia sekä vähän vähemmän rasvoja, mutta proteiinien määrä pysyy samana.

Sen verran sovellan, että aion syödä myös loppudieetin ajan tomaatteja enkä siirry täysin vihreisiin vihanneksiin, mikä oli SD:n trendi. Aion myös noudattaa dieettiä neljän viikon sijaan viisi viikkoa, eli sen verran mitä noita superdieetin viikkoja on "jäljellä" kun toisen viikon ruokavaliolla aloittaa. Tiputan siis SD:n mukaisesti kasvisten määrää viikko viikolta, ja toivon että pääsisin tällä keinolla lähelle 70 kilon tavoitettani.
Sovellan myös siinä, että en syö pähkinöitä välipalalla kuten SD:ssä, vaan siirrän sen rasva-annoksen iltapalalle kananmunankeltuaisten muodossa. Olen nimittäin ihastunut siihen, ettei tarvitse syödä pelkkää valkuaista, vaan saa syödä 2 keltuaista ja kolme valkuaista (sekä raejuustoa). Siinä säästyy tietysti myös rahaa, kun ei tarvitse rasvana syödä kalliita cashew-pähkinöitä tai soijalesitiinirakeita, eivätkä keltuaisetkaan mene hukkaan.

Pääsin muuten sekä eilen että tänään salille miehen tultua kotiin töistä. Oli todella mukavaa kun sai tällä viikolla tehdä edes kerran molemmat Liten treenit. Jospa tulevinakin (miehen aamuvuoro-)viikkoina pääsisin salille edes sen kaksi kertaa, mielellään tietysti enemmän. Olen nyt käynyt oman kylän salilla, jonne on lupa mennä niin kauan kuin naapurikylän sali on käyttökiellossa. Nyt olenkin ihastunut tuohon saliin niin paljon - kaikki tarvittavat laitteet löytyvät toisin kuin naapurikylän salilla sekä crosstrainerkin jos joskus ei jaksa sauvakävellä pitempää lenkkiä kotiin - että taidan kysyä kunnan palvelupisteestä jos saisin vaihdettua pysyvän käyntioikeuden tälle salille. Tuonnehan ei pääse muuten kuin iltaisin, mutta eipä noita miehen iltavuoroviikkoja ole kovin usein... Ja säästyisi sekin bensa, mitä 10 kilometrin päähän ajamisessa kuluu...

5 kuukauden kyllästyminen ja tulevaisuudensuunnitelmia

Fitfarmin dieettejä on takana nyt viisi kuukautta, ja huomaan alkavani kyllästyä osaan ruoista. Aamu- ja iltapalat menevät vielä alas ilman ongelmia, samoin toisella aterialla syömäni salaatti, mutta toisen aterian raaka-aineita alkaa olla jo hankala saada alas. Olen siis syönyt toisella aterialla joko keitettyä parsa- tai kukkakaalia, pannulla paistettua kesäkurpitsaa tai keräkaalia sekä niiden seurana yleensä broileria tai kalkkunaa (uunissa valmiiksi maustettuna, 100g annoskasoina leivinpaperin päällä kypsennettynä). Ja nuo alkavat tosiaan maistua jo tosi pahasti puulta. Vaikka yrittäisin kuinka vaihdella käyttämiäni mausteita, niin silti jouduin tänään lappamaan annoksen väkisin naamaan. 

Nyt yritänkin kovasti ajatella, että kyse on vain kehon polttoaineesta eikä muusta, mutta toisaalta haluaisin nauttia siitä mitä syön. Enkä todellakaan viitsi väsätä salaattia joka aterialla, pelkään että kyllästyisin pian siihenkin... 

Sinänsä ei ole yllättävää, että nuo ruoka-aineet alkavat kyllästyttää, sillä olen tosiaan syönyt niitä jo viisi kuukautta putkeen. Ihmettelen oikein, että kuinka joku ammatikseen kehoa rakentava tms. jaksaa syödä yksitoikkoisia ruokia vuosikausia. Itsellä alkaa tehdä tiukkaa, vaikka Liteä on jäljellä enää 31 päivää (joista 29 dieettipäiviä ja 2 vapaasyönti-/tankkauspäivää). Luulen että Liten jälkeen pidän Fitfarmista taukoa, minkä ei sinänsä pitäisi olla vaikeaa sillä loppuvuodesta ei tietääkseni ala enää uusia dieettejä Advancea lukuunottamatta, ja se dieetti ei ole minua varten.

Koska en todennäköisesti pääse alle 70 kilon vielä Liten aikana, tuleekin olemaan haastavaa saada viimeiset kilot pois jos en ohjeita enää noudata. Ehkä teen niin, että noudatan Liten (tai SD:n) ruokavaliota muuten, mutta toisella aterialla voisin syödä hieman rennommin eli siis samaa ruokaa muun perheen kanssa. Jotenkin tuntuu että näitä asioita on vielä turha miettiä kun Liteä on vielä yli 4 viikkoa jäljellä, mutta toisaalta olisi varmasti hyvä olla joku valmis suunnitelma jotten ratkea herkuttelemaan saman tien dieetin loppuessa. Sen minä kyllä lupaan, että en todellakaan anna painon nousta takaisin! 

Ainakin yksi miehen sukulaisista on sanonut miehelle, että toivottavasti en ala heti lihoa kun alan syömään normaalia ruokaa, eli haluan kaikin voimin osoittaa kyseisen henkilön (ja muidenkin samoin ajattelevien) epäluulot turhiksi... Miehen sukuhan ei vielä tuntenut minua kun olin viimeksi normaalipainoinen, vaan he ovat aina nähneet minut ylipainoisena. Siksi he voivat ajatellakin, että olen "ikuinen läski". Olen kuitenkin ollut vuosia normaalipainoinenkin, eli tiedän pystyväni pitämään painoni kurissa kunhan vain muistan tarkkailla painoani ja hillitä herkuttelujani. Haluan näyttää kaikille, että minä pystyn siihen jatkossakin!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Motivaation hakemista

Nyt kun peilikuva on alkanut näyttää paremmalta kuin vuosiin, ja lähes kaikki vuosia liian pieninä olleet vaatteet sopivat, on mielessä alkanut pyöriä että mitäs tässä enää dieettaamaan. Olisi niin helppoa syödä ylimääräinen omena siellä, keksi täällä, tai mitä nyt sattuisikaan tekemään mieli. Sanonta niin lähellä mutta niin kaukana ei voisi pitää enempää paikkansa tällä hetkellä. Normaalipainon ylärajaan on enää päälle 6 kiloa, mutta niiden pois saaminen ei välttämättä tule olemaan helppoa.

En uskokaan, että saavuttaisin tavoitetta Liten aikana, mutta koska haluan päästä edes mahdollisimman lähelle niin yritän kovasti välttää kaikki lipsumiset. Silti olen syönyt tänään juuri sen yhden ylimääräisen omenan, eilen pari viinirypälettä, toissapäivänä ruissipsin tuorejuuston kerta jne. Eihän niistä montaa ylimääräistä kaloria tule, mutta kyllähän jokainen kalori vaikuttaa.

Minun onkin yritettävä löytää erilaisia keinoja iloita edes pienestä painon putoamisesta, jotta jaksaisin noudattaa Liten ruokavaliota vielä nämä viisi viikkoa. Yksi etappi on enää parin kolmen kilon päässä. Nimittäin miehen painon alittaminen. Koko yhdessäolomme ajan - eli runsaat viisi vuotta - olen ollut meistä se painavampi. Muistan kun näin hänet ensimmäistä kertaa, ja ensimmäinen ajatus oli voi että miten laiha. Miehellä on pituutta 181cm, ja tuolloin hän taisi painaa vähän päälle 70kg. Nykyään hän painaa n. 74kg ja on siltikin aika hernekeppi - hänen ei tarvitse harrastaa lainkaan liikuntaa pysyäkseen hoikkana ja syödäkin saa todella reippaasti sen näkymättä missään. Onhan hän minua 14cm pitempi eli saman painoisenakin olen vielä häntä huomattavasti tukevampi, mutta hienoltahan se ajatus silti tuntuu että painaisin kerrankin vähemmän kuin hän :)

Tällä hetkellä odotan taas kovin viikonloppua, sillä lauantaina viemme lapset anoppilaan yökylään ja rentoudumme miehen kanssa kotona sekä piipahdamme ravintolassa syömässä . Kuola valuen odotan lauantaita senkin vuoksi, että saan tankkauspäivän kunniaksi tilata ravintolassa ihan mitä haluan - eli siis valkosipulietanoita, härän sisäfileetä vuohenjuuston ja röstiperunoiden kera ja jälkiruoaksi ehkä puolukka-kinuskiparfait, tai ranskalaista suklaakakkua ja vaniljasorbettia, tai tyrni-appelsiinivanukasta ja vaniljajäätelöä, tai... Jälkiruoka on siis ainut, jota en ole jo etukäteen päättänyt ;)

Nyt ajatus lakkasi kokonaan juoksemasta, eli taitaa olla aika suunnata lasten kanssa raittiiseen ulkoilmaan kun pikku-a:kin kuuluu heräilevän päiväuniltaan...

maanantai 8. lokakuuta 2012

Liten puolivälikuvat

Tässä lupaamani kuvat Superdieetin alusta Liten puoliväliin. Nuo kolme ekaa kuvaa ovatkin jo tuttuja, otettu siis 6.5. ennen Superdieetin alkua, 17.6. SD:n jälkeen ja 4.8. Extran jälkeen. Oikeanpuoleisin on siis eiliseltä eli Liten puolivälistä. Kovin suurta muutosta en itse huomaa extran loppuun verrattuna, mutta pientä kaventumista on kai tapahtunut kun kerran mitat ovat senteissä pienemmät ja vaakakin näyttää 4 kiloa vähemmän kuin vähän ennen Liten alkua (ennen Liteä edeltävän viikon hiilarimättöä). Tuon vatsankellukan kun saisi pois ja reisiä pienemmäksi, niin olisi jo ihan kiva kroppa...








sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Mittailuja

Tänään oli siis aika ottaa mittoja Liten puolivälin kunniaksi. Vaaka näytti aamulla 76,8kg eli taas on päästy alaspäin. Tahtihan hidastuu väkisin kun liikakilot vähenevät, joten olen tästä 600g viikkopudotuksesta enemmän kuin tyytyväinen.

Vyötärönympärys oli aamulla navan kohdalta 94cm, eli enää neljä senttiä vyötärölihavuuden rajaan. Lantiossa oli senttejä leveimmällä kohdalla 106 eli 2cm vähemmän kuin extran lopussa, reisi oli 55,5cm eli 4cm kapeampi. Rinnanaluskin oli kutistunut 3cm, 88 senttiin. Alli oli puolestaan mukamas sentin paksumpi kuin viimeksi, mutta enpä taas tiedä mittasinko edes samasta kohtaa.

Minulla ylimääräinen rasva on selvästi keskittynyt vatsaan, lantioon ja reisiin. Yläkroppa näyttääkin jo todella hyvältä, eivätkä esimerkiksi allit roikkuneet edes kun olin kaikkein painavimmillani. Selkäläskit ja jenkkakahvat ovat hävinneet käytännössä olemattomiin, eli tiukatkin paidat näyttäisivät kyllä selkäpuolelta hyvältä mutta vatsan pullotus häiritsee... Toisaalta olen tyytyväinen ruumiinrakenteeseeni siinä, että alakropan läskit saa helpommin piiloon vaikka hameen alle, ja ainakin minulla on muotoja.

Mies saa ottaa vielä tänään väliaikakuvat, yritän saada ne lisättyä tännekin mahdollisimman pian :)

Kokeilin muuten eilen illalla muutamaa ihanaa juhlamekkoa, jotka ovat olleet minulle vuosia liian pieniä. Eräs mekko, jota käytin firman pikkujouluissa muistaakseni 2008 ja joka oli tuolloin aika piukka, oli nyt täysin sopiva. Toinen, siskoni häissä 2007 käyttämäni mekko, meni myös päälle ja vetoketjukin kiinni, mutta se tuntui aika tiukalta. Kolmas mekko jota sovitin, oli päällä isäni 50-vuotisjuhlissa 2006, mutta siitä en uskaltanut yrittää nykiä vetoketjua liikaa sillä se ei selvästikään olisi mennyt kiinni. Siinä on siis minulle uutta tavoitetta. Ja nyt kun tulisi vielä kutsuja joihinkin tarpeeksi hienoihin juhliin jotta pääsisin noita ihania asuja käyttämäänkin... ;)

lauantai 6. lokakuuta 2012

Hyötyliikuntaa tavoitehousuissa

Tänään pääsin taas aamulla sauvakävelylle nauttimaan ihanasta syysilmasta. Tarkoitus oli tehdä myöhemmin kotitreeni, mutta päätinkin käyttää sen ajan hyötyliikunnan parissa pihaa haravoiden. Ihan samanlaista treeniähän siitä ei mitenkään saanut kuin kotitreenistä, mutta tulipa ainakin rutkasti raitista ilmaa ja edes muutama kalori kulutettua niiden parin tunnin aikana jotka ulkona huhkin. Puolet pihasta sain haravoitua, ja luulen että joudun kyllä haravoimaan saman alan vielä uudestaankin sillä puissa on yhä lehtiä...

Mikä teki haravoimisesta ihanaa, oli kerrankin sopivat vaatteet jotka päällä oli mukava tehdä töitä! Jokin aika sitten vaatekaapin kätköistä löytämäni ulkoiluhousut ovat nimittäin tällä hetkellä juuri sopivat. Vaikea ajatella, että olen ostanut ne jo viisi vuotta sitten, enkä ole niihin koskaan mahtunut sillä ostaessani minun oli tarkoitus laihduttaa "pian" niihin sopiviksi. Keväällä haravoin pihaa joissain halpishousuissa, jotka ostin Tarjoustalosta - ja miesten puolelta kun ei naisten puolella ollut tarpeeksi suurta kokoa. Ne olivat epämukavat eivätkä hengittäneet lainkaan, ja aina kun kumarruin niin ne hankasivat jostain paikasta mutta meinasivat toisaalta valua perspuolelta liian alas. Onneksi saan edes tämän syksyn nyt nauttia noista Rukkan hyvin istuvista housuista, toivottavasti ne olisivat kevääseen mennessä minulle jo liian suuret!

Huomenna olisi tarkoitus jatkaa pihan haravoimista ja saada toinen puolikin pihasta haravoitua kerran läpi, on sitten keväällä vähän helpompi haravoida loput ellen sitten ehdi saamaan kaikkia lehtiä pois jo syksyllä :)

Huomenna on muuten punnituspäivä, ja otan myös Liten puolivälin kunniaksi mitat pitkästä aikaa. Mieskin saa napata uuden uikkarikuvan, saas nähdä kuinka suuri muutos valokuvassa näkyy Extran loppuun verrattuna...

Blogini luonteesta

Kun perustin tämän blogin vuosi sitten, suunnittelin tämän lähes yksinomaan laihdutusblogiksi. Tarvitsin jonkun paikan, jossa voisin purkaa epäonnistumisiani ja salasyöpöttelyäni, ja josta saisin mahdollisesti tukea laihdutusprojektiini. Perheestä oli tarkoitus kirjoittaa vain vähäsen. Kun paino ei kuitenkaan alkanut pudota, oli helppo "lipsahtaa" kirjoittamaan lapsista - varsinkin kun pikku-a aloitteli noihin aikoihin omaa sormiruokaseikkailuaan ja aihetta käsitteleviä blogeja ei kovinkaan paljoa netistä löytynyt.

Koko alkuvuoden kirjoitinkin lähes yksinomaan lapsista. Mitäpä sitä olisi laihduttamisestakaan kirjoittanut, kun herkut maistuivat eikä paino todellakaan pudonnut. Muutenkin tuntui, että lapsista riitti kirjoittamista vaikka kuinka paljon.

Sitten koitti toukokuu ja Superdieetti. Siitä lähtien paino on tullut alaspäin tasaisen varmasti, ja Fitfarmin dieeteissä on riittänyt kirjoittamisen aiheita muutenkin. Lapset ovatkin jääneet taka-alalle. Aina välillä käy mielessä, että voisin kirjoittaa heidänkin kuulumisiaan, mutta mitä kirjoittaisin? Iso-A:n uhmaikä jatkuu yhtä pahana kuin ennenkin, ja neiti tekee kaikkea mahdollista kiellettyä. Piirtelee seiniin, ei suostu lainkaan potalle - päiväkuivaksi kesän aikana -projekti epäonnistui täysin - ja kiusaa pikkusiskoaan. Pikku-a kasvaa ja kehittyy tasaista tahtia, tosin rauhallisemmin kuin isosiskonsa aikanaan. Jutun aihetta ei oikein ole tuntunut lasten osalta löytyvän.

Voisinhan minä toki kirjoittaa pikku-a:ssa heränneestä pienestä marakatista, joka on oppinut kiipeilemään kaikkialle mihin yltää (ja onneksi myös tulemaan esim. sängystä itse alas) ja joka kävelee jo tuettuna aika hienosti, ja yhdestä kädestä talutettuna vielä aika horjuen. Puhettakin on alkanut muodostua, sanavarasto tuntuu kasvavan viikoittain ja todella monet sanat ovat jo ihan ymmärrettäviäkin. Ruokailu sujuu mainiosti joko lusikalla, haarukalla tai sormin, ja lähes kaikki kelpaa mutta harvemmin a suostuu syötettäväksi.

Tai sitten voisin kirjoittaa miehestä ja parisuhteesta, mutta mitäköhän siitä kirjoittaisin... Mies ei muutenkaan välitä jos hänen asioistaan puhutaan ulkopuolisille (tai edes tutuille), eli ei taitaisi tykätä jos joutuisi blogitekstin aiheeksi ;)

Olisiko teillä lukijoillani jotain toiveita mistä haluaisitte kuulla? Kiva olisi myös kuulla, kuka tätä blogia oikein lukee. Varsinaisia lukijoita on tällä hetkellä 17, mutta bloggerin mukaan täällä käydään useita kymmeniä kertoja päivässä ja Buzzadorin seurannan mukaan eri kävijöitä (eli siis eri IP-osoitteista vierailuja) on viikoittain 200-300 eli ihan mukavasti. Kommentteja siis vaan kehiin :)

torstai 4. lokakuuta 2012

"Löysin" kirkasvalolampun

Olin jo vuosia haaveillut kirkasvalolampusta. Se oli jo häiden lahjalistalla neljä vuotta sitten, mutta sen sijaan saimmekin herätysvalon (joka ei todellakaan ole sama asia!). Viime talvena sain vihdoinkin ostettua kirkasvalolampun, mutta iso-A:n valittaessa joka kerta sen kirkkaudesta jäi käyttö aika vähälle. Keväällä jemmasinkin lampun kaappiin odottamaan uutta syksyä.

Tänään, pikku-a:n mentyä päiväunille ja iso-A:n katsellessa lastenohjelmia, muistin valaisimen olemassaolon, ja tuossa se nyt tuo kirkasta päivänvaloa keittiöön. Kun en voi selkäni vuoksi edes jumpata, niin otetaan sitten valohoitoa tässä tietokoneella istuessani ja kahvikupillista hörppiessäni. Valo ei näytä häiritsevän edes iso-A:ta, sillä neiti tulee aina välillä pöydän ääreen piirtämään - palatakseen pian taas tv:n ääreen - eikä ole ainakaan vielä pyytänyt sammuttamaan valoa :)

Kun minusta tuli rampa

Heräsin aamulla siihen, että selkääni vihloi molemmmilta puolin inhottavasti. Sauvakävelyllähän sitä paikat vetreytyvät, ajattelin. Lenkki auttoikin pariksi tunniksi, mutta vähän aikaa sitten selkä jämähti täysin! Kipu alkoi olla niin voimakas, että silmissä alkoi sumeta kun en uskaltanut vetää kunnolla henkeä. Oli pakko ottaa yksi miehelle määrätty vahva särkylääke ja pötkötellä hetki lattialla. Kipu tuntuu juilivan tuolla jossain pitkissä selkä- (vai onko ne kylki-)lihaksissa, ja on varmaan pakko jättää aikomani Liten kotitreeni tänään tekemättä.  Harmittaa, sillä en ole ehtinyt harrastaa liikuntaa yhtään niin paljon kuin kesällä superdieetin ja extran aikaan, ja se näkyy varmasti painonpudotuksen hidastumisenakin.

En kyllä yhtään tiedä, mistä selkäni minulle vihoittelee, sillä en mielestäni ole tehnyt mitään eri tavalla kuin ennen. Toivon hartaasti, ettei syyllinen ole puolitoista viikkoa käytössä ollut Svane Zenit -jenkkisänkymme! Senhän pitäisi itse asiassa vähentää selkäkipuja, ja luulisi selän kipeytyneen heti alussa ja tottuneen jo puolentoista viikon nukkumisten jälkeen uuteen patjaan. Jos syyllinen on tuo sänky, niin silloin on kyllä mennyt monta tonnia kankkulan kaivoon eikä meillä todellakaan ole varaa ostaa uutta sänkyä tilalle kun maksamme tätäkin - sekä samalla kertaa ostettua ruokailuryhmää - 40 kuukautta...

Perun myös toissapäiväiset puheet siitä, kuinka mukavia miehen iltavuorot ovat. Ovathan ne ihan kivoja silloin, kun mies herää aamulla lasten kanssa ja puuhailee heidän kanssaan koko aamupäivän, mutta eilinen oli kyllä aika väsyttävä päivä. Kävin nimittäin aamulla lasten kanssa perhekerhossa jotta mies saa olla omissa oloissaan. Kotiin tultuamme pikku-a nukkui puolentoista tunnin päiväunet, joiden jälkeen lähdimme lähes saman tien taaperojumppaan ja sieltä sisäleikkipuistoon, jonne tuli myös ystäviäni lastensa kanssa. Kotona olimme iltapala-aikaan, ja siinä vaiheessa hermoni olivat jo aika riekaleina vietettyäni lasten kanssa aivan koko päivän. Sorruinkin heikkona hetkenä syömään yhden Pätkis-biten, kun annoin pussista iso-A:lle "kakkapalkkiota", mutta pystyin kuitenkin hillitsemään itseni syömästä enempää.

Onneksi näitä viikkoja ei tosiaankaan ole usein, ja tänäänkin saan kaverin lapsineen kylään eli sosiaalinen elämä ainakin lisääntyy mukavasti mikä on kuitenkin aika positiivista :)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Hyvä päivä

Tänään on hyvä päivä. Lapset nukkuivat aamulla melkein seitsemään, ja kun olin tarjoillut heille aamupuuron niin herätin iltavuoroviikkoa tekevän miehen ja lähdin itse aamulenkille kävelysauvojen kanssa. Kotiin tultuani hätistin miehen ja lapset ulkoilemaan ja sain nauttia aamupalastani kaikessa rauhassa. Kun olin saanut pikku-a:n päiväunille, tein vielä Liten kotitreeninkin. Sitten olen vähän siivoillut kotia, sillä saan illalla vieraaksi ystäväni jonka koti aina suorastaan sädehtii puhtautta ja siisteyttä ja halusin saada edes keittiön pöytätasot sellaiseen kuntoon, ettei niillä loju kaikkea maan ja taivaan väliltä...

Aiemmin en erityisemmin pitänyt miehen iltavuoroviikoista, sillä iltapäivät tuntuivat kuin matelevan lasten kanssa. Nykyään olen kuitenkin oppinut nauttimaan näistä viikoista, jolloin saamme yleensä nukkua vuoroaamuina hieman kauemmin, ja jolloin pääsen aamulenkille tai jopa kuntosalille - kunhan vain "oma" salini pian taas aukeaisi. Lisäksi järjestän itselleni ja lapsille usein ohjelmaa iltapäivien varalle. Tänään tulee ystävä käymään, huomenna suuntaamme sisäleikkipuistoon ja perjantaina vierailemme toisen ystävän luona. Tosin aamupäivien perhekerhot ym. jäävät näinä viikkoina pääosin väliin, jotta mieskin ehtii touhuta lasten kanssa. Eilen kylläkin kävimme kunnan perhekerhossa jotta mieskin saa olla kotona ihan omassa rauhassa.

Seuraavaksi taitaa olla aika valmistaa päivällinen, ja sitten odotellaankin jo vieraita.. :)