sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Muutos

Blogin vanha otsikkokuva on kyllästyttänyt minua jo kauan, mutta en millään saanut aikaiseksi alkaa miettimään uutta tuohon tilalle. No, nyt sain, ja tuollainen siitä tuli...

lauantai 26. huhtikuuta 2014

No ei ihme jos puuttuu virtaa

Tänään ajattelin merkata syömisen Kiloklubiin ja katsoa, kuinka paljon kaloreita saan lisätä ruokavaliooni saadakseni lisää virtaa. Yllätys oli suuri, kun merkkasin ylös ruokavalion mukaiset syömiset ja sain tulokseksi seuraavaa:

Ei ihme jos oloni on viime aikoina ollut ärtynyt ja veto on ollut pois, jos olen syönyt vain reilua tuhatta kaloria päivässä vaikka pitäisi olla 1400!

Sitten lisäsin kiloklubiin ajattelemani lisäykset, eli päivälliselle perunoita ja iltapalalle marjoja. Tuloksena oli tämä:



Kaloreita olisi siis vielä tuon hiilareiden lisäyksenkin jälkeen vain reilu 1200 kcal (kuituja gramma liian vähän, ja liian iso osa energiasta tulee kiloklubin mukaan proteiinista). Voinen siis huoletta lisätä ohjelmaan ainakin nuo hiilarit, ja katson mitä muutosta se tuo olotilaan. Kovin paljon enemmän en viitsi kaloreita nyt lisätä jottei kroppa mene ihan sekaisin, mutta en aio stressata ensi viikolla ohjelmassa olevasta tiimipäivästä (johon kuuluu ravintolalounas), vapusta tai siskoni perheen vierailusta ensi viikonloppuna.

Tämän päivän päivälliseni eli jauhelihakeittoa, nam!
Päivän syömiset eivät kuitenkaan menneet niin kuin olin aamulla suunnitellut, sillä tein itselleni jokusen myönnytyksen. Ensinnäkin söin noin 100g viinirypäleitä, välipalana oli proteiinijuoman sijaan Fastin pieni proteiinipatukka, Hoplopissa ollessamme ostin ja join puolen litran makuveden jossa on makeutuksena 10g hedelmäsokeria, ja iltapalaksi söin nämä:


Meillähän on kaapissa avattu sipsipussi, josta annoin lapsille illalla herkkuja heidän autettuaan minua siivoamisessa. En malttanut olla syömättä niitä vähän itsekin, mutta määrä jäi maksimissaan pariin desiin jotka merkkasin myös kiloklubiin. Onneksi olin ostanut kaupasta tuon proteiinisnacks-pussin, olivat nimittäin tarjouksessa ja ajattelin että jos kerran mieli tekee herkutella niin valitaan edes pienempi paha. Kaloreitahan tuossa 100g pussillisessa on 440 eli lähes yhtä paljon kuin sipseissäkin, mutta ovat kyllä sen verran tyjympää tavaraa että 100g riitti enemmän kuin hyvin. Jos noita ei olisi ollut, niin olisin ehkä tuhonnut sen sipsipussin kokonaan, mutta nyt sain laitettua sen takaisin kaappiin.

Merkkasin Kiloklubiin todelliset syömiseni, jolloin pallukat näyttävät tältä:


Kaloreita siis lähes 1700kcal, liikaa herkkuja, yhä gramma liian vähän kuituja ja liian iso osa energiaa proteiineista. Voin kuitenkin olla tyytyväinen tähän päivään, sillä normaalisti miehen mökkiviikonloppuina kaloreita on tullut syötyä vähintään tuplasti enemmän sipsien ja karkkien muodossa. Kieltämättä nytkin, nuo proteiinisnacksit syötyäni, mielessä kävi että "josko ottaisin vielä jotain hyvää", mutta ajattelin heti että MIKSI? No, syytä en keksinyt vaan jätin karkit ja jäätelöt koskemattomiksi, hyvä minä! Nyt nukkumaan...

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Takkutreenejä ja kiusauksia

Tällä viikolla pääsin lenkille kerran ja salille kolmesti. Tiistain lenkki oli hyvä, vaikka jo sen puolen tunnin (josta juoksin yhteensä 10min) jälkeen oikea jalkani kipeytyi taas. Kipu kyllä hävisi päivän aikana, mutta vein samana päivänä kengät takaisin kauppaan 28 päivän tyytyväisyystakuuseen vedoten ja sain rahat takaisin.

Maisemaa aamulenkiltä


Keskiviikkona ja torstaina kävin salilla, mutta treeni ei yhtään maistunut. Lieneekö syynä taas lähes kaksi viikkoa kestänyt treenitauko vai matalat kalorit, mutta tehoja ei meinannut olla mihinkään ja mieli teki lopettaa treeni kesken. En jaksanut edes harkita mitään aerobista salitreenin päälle, mutta vedin kuitenkin kaikki toistot ja sarjat loppuun asti. Ja vaikka en edes käyttänyt kaikissa liikkeissä niin paljon painoja kuin aiemmin niin nyt on joka paikka kipeänä. 


Vasta tänään sain edes jonkinlaisia tehoja treeniin, jaksoin hyvin tehdä etureisitreenin ja vatsatreenin. Loppuviikkoon ei kuntoilua sitten tulekaan, sillä mies lähti mökille ja jäimme lasten kanssa keskenämme. Suunnitelmissa on kyllä käydä Hoplopissa riehumassa, ja sunnuntaina saamme ystäväni lastensa kanssa käymään. 

Viikonlopun haasteena on perinteiseen tapaan tietysti se, etten sorru mättämään itseäni ähkyyn saatuani lapset nukkumaan. Varsinkin, kun olen koko viikon kärsinyt armottomasta herkkujen himosta. Tänään tein sellaisen myönnytyksen että lisäsin iltapalarahkan joukkoon marjoja, ja sain siten hillittyä makeanhimoani. Yksi ilta siis selvitty ilman ylimääräistä herkuttelua, toinen jäljellä (ja kaksi pitkää päivää).

Oloni on muutenkin ollut koko viikon todella ärtynyt ja ahdistunut, enkä yhtään tiedä mistä se johtuu. Koko ajan on ollut sellainen olo että kaikki on jostain syvältä. Töissä on tullut vastaan yksinomaan ärsyttäviä asiakkaita ja kotonakin olen vain tiuskinut perheelle. Oikeastaan on siis ihme, etten ole jo sortunut kaikenlaisiin herkkuihin, mutta yritän nyt muistaa sen että herkuttelu tuo vain lyhytaikaisen ilon ja jälkeenpäin ahdistaa entistä enemmän. Ehkä pitää tosiaan lopettaa tämä 1400kcal:n kitudieetti ja nostaa kalorimääriä, jos se vaikka auttaisi tähän vetämättömään oloon. Aion aloittaa ruokamäärien kasvattamisen heti huomenna, mutta vähitellen. Ajattelin syödä muuten ruokavalion mukaan, mutta lisään päivälliselle hiilarit perunan muodossa (teen jauhelihakeittoa ja syödä sitä lasten kanssa). Sillä periaatteella muutama päivä, katsotaan sitten mitä seuraavaksi...

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hiljaiseloa herkutellen

Pahoitteluni pitkästä blogihiljaisuudesta. Ensin iski vatsatauti, sitten oltiin pääsiäinen vanhempieni luona ja mitä useampi päivä edellisestä blogitekstistä on mennyt niin sitä korkeampi on ollut kynnys aloittaa kirjoittaminen. Koko ajan tulee mieleen enemmän kirjoitettavaa, mutta tietokoneen ääressä en ole istunut eikä kännykänkään kanssa kirjoitteluun ole tuntunut olevan aikaa.

Vatsataudin jälkeen painoni oli alhaisempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen (en merkannut lukemaa ylös, mutta olisiko ollut jopa vähän alle 67kg), mutta parin päivän syömättömyys sai aikaan kamalan syömishimon, ja koko pääsiäinen meni loppujen lopuksi syödessä. Lopputuloksena vaaka näytti eilen aamulla lähes 72 kiloa, eli herkuttelu kerrytti taas ihan älyttömästi nestettä kroppaan. Kyllähän se varmasti laskee pian, jos vain maltan pysyä ruodussa. Nämä kaksi päivää olen siinä onnistunut, mutta koko aika on ollut yhtä tahtojen taistelua. Mieli tekisi koko ajan "jotain hyvää", ja pelkään että sorrun kun mies lähtee perjantaina mökille koko viikonlopuksi....

Ainut pääsiäisreissun aikana ottamani ruokakuva, tehtiin koko porukalla retki metsään lähilaavulle ja grillattiin makkaraa.


Lankalauantaina kävin tekemässä tunnin kävely-/hölkkälenkin, joka koostui kahdesta puolen tunnin C25K-treenistä (eli yht. noin 20min juoksua)

Lenkkeilyasuni
Pääsiäisen aikana puhuttiin siskojeni kanssa siitä, kuinka meillä kaikilla on ongelmia painonhallinnan kanssa vaikka ei varsinaista ylipainoa olisikaan. Johtuneeko siitä, että muistan hyvin lapsuudesta kuinka äitini oli aina dieetillä ja rajoitti syömisiään. Karkkien saaminen oli erikoistapaus, ja sisarusten kesken oli aina tappelu siitä että karkit jaetaan taatusti tasan. Toisaalta muistan että nuorin siskoni (minua 10 vuotta nuorempi) sai karkkipussin joka kerta isän käydessä ruokakaupassa eli noin kerran viikossa, mutta minä ja sisarukseni olimme tuolloin jo "niin isoja" että jouduimme katsomaan vierestä nuorimman herkuttelua. Toisaalta en tiedä onko tuo muistikuvani edes totta, varmasti saimme karkkia siskojenikin kanssa, mutta ollessani nuorimman siskoni ikäinen sitä ei taatusti tapahtunut niin usein - ja ovatko muistoni oikeasti vääristyneet siinä että nuorin siskoni olisi saanut herkutella karkeilla meidän vanhempien jäädessä ilman? Oli miten oli, jostain lapsuudesta tämä syömishäiriö kumpuaa, ja joudun taistelemaan sen kanssa taatusti koko loppuelämäni.

Ms. Fitnessiä on jäljellä nyt vielä kolmisen viikkoa jos oikein laskin, ja mielessä pyörii jo suunnitelmat jatkoon. Mihinkään ohjattuun valmennukseen en lähde, mutta ehkä otan käyttöön vuosi sitten saamani Marathon Specialin ruokavalion 2400 kcal:n ruokamäärällä, jos vaikka saisin sillä hillittyä ylimääräisiä syömishimoja. Salitreeniäkin ajattelin vaihtaa, ja ottaa käyttöön jonkun Ladypowerin aikaisen ohjelman jossa oli 2- tai 3-jakoinen treeni. Silloin pystyisin keskittymään paremmin lenkkeilyyn (jalkojen niin salliessa), ja muutenkin minulla on viime aikoina ollut suuria haasteita päästä salille neljänä päivänä viikossa...

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Sairastuvalta päivää!

Eipä mennyt tämäkään viikko ihan niinkuin piti. Alkuviikko sujui loistavasti, treeni sujui ja ruokailut pysyivät kuosissa. Torstaina kävin ennen iltavuoroon menoa salilla. Siinä vaiheessa kun olin jo pukuhuoneessa vaihtamassa vaatteita, iski laiskuus ja meinasin perua koko treenin sekä suunnata Hulluille Päiville. En kuitenkaan tehnyt niin, vaan tein normaalin treenin vaikka en saanutkaan aikaiseksi ihan normitehoja. Itse asiassa minun teki koko ajan mieli keskeyttää, mutta pinnistelin loppuun asti. 

Perjantai-aamuna heräsin kurkku taas kipeänä ja muutenkin höhlän oloisena. Töiden jälkeen piipahdin Stockalla ostamassa iso-A:lle takin ja pipon sekä itselleni levyn suklaata. Tavoilleni tyypillisesti söin koko 200g levyn yhdellä kertaa ajaessani hakemaan lapsia hoidosta. Suklaa oli älyttömän hyvää, mutta tällä kertaa kroppa ei oikein tykännyt siitä. Sain nimittäin haettua lapset hoidosta ja ehdin juuri ja juuri kotiin ennen varpusparven hyökkäystä. Loppupäivän vatsa tuntui kovin raskaalta ja olo oli muutenkin huonovointinen. Ajattelin että joku korkeampi taho taisi vinkata että jatkossa kannattaa ehkä vähän rajoittaa...

Voi olla, että eiliset vatsanväänteeni eivät kuitenkaan johtuneet pelkästä suklaasta. Heräsin nimittäin iltayhdentoista jälkeen siihen, kun iso-A oksensi sänkyynsä. Oksentelua jatkui useamman kerran, ja loppujen lopuksi nukuin/valvoin patjalla A:n huoneen lattialla. Tytön oksentelu ei onneksi jatkunut enää aamulla, mutta koko päivän jännitin että kuka meistä sairastuu seuraavaksi. Vatsassa on muljahdellut koko päivän, mutta tiedä sitten johtuuko se vatsataudista. Mikään ruokamyrkytys iso-A:lla ei taatusti ollut, sillä kuulin että hänen paras ystävänsä päiväkodista oksensi tänään myös. Toivon hartaasti, että jos tauti iskee meihin muihin niin paranemme ennen perjantaita jolloin olisi tarkoitus lähteä vanhempieni luo pääsiäisen viettoon. 

Tänään pysyin lähestulkoon ruodussa. Kävin aamupäivällä ruokakaupassa, ja siellä olin vähällä sortua johonkin kevään uutuusjäätelöistä. Tulin kuitenkin järkiini viime tingassa ja laitoin jäätelön takaisin laariinsa. Sen sijaan söin kotona pari desiä sipsejä, jotka ostin iso-A:lle ja tietysti muillekin vatsataudin vuoksi. Lisäksi söin päivälliseksi pinaattikeittoa muun perheen kanssa, mutta jätin siihen laittamistani kananmunistani keltuaiset pois. 

Toivon että minua taas vaivaava kurkkukipu hellittäisi ja että vatsatauti pysyisi loitolla, mutta treenit saavat nyt odottaa...

torstai 10. huhtikuuta 2014

Uusia lihaksia

Tiistaina treenasin taas PT:n kanssa, ja tällä kertaa selkää. Olin kuvitellut tekeväni ylätaljanvedon oikein, mutta kun tekniikka tuli kuntoon niin painot tippuivat ja selkälihaksiin sai oikeasti tuntuman. Eilen selkä olikin ihan järkyttävän kipeä, lapaluiden välissä oli iso joukko lihaksia, jotka ilmoittivat olemassaolostaan varmaankin ensimmäistä kertaa ikinä. Minulla oli kyllä varattuna aika hierojalle, mutta se oli enemmänkin rentouttava kuin lihaksia avaava hieronta (vaikka olikin aivan ihana). Viime yönä selkä olikin jo niin kipeä, että oli pakko hakea lääkekaapista lihasrelaksantti ja särkylääke jotta sain unen päästä kiinni. Mutta ehkä siis saan jatkossakin lihaksiin jotain tuntumaa kun tekniikka on kunnossa, näin kipeäksi lihakset eivät varmaankaan enää tule.

Olin muuten eilen aamulla niin hullu, että laitoin herätyskellon soimaan klo 5.40. Vaatteet päälle, autoon ja työpaikalle, ja aamulenkki uusilla lenkkareilla Aurajoen rannalla. Ehdin hyvin kahdeksaksi töihin, ja raitis ilma herätti mukavasti. Normaalisti en jaksa aamulla herätä ennen kuin on pakko, mutta koska minulla oli hieroja heti työn jälkeen (eikä sen jälkeen saa treenata) niin tuo oli hyvä ratkaisu. Pikku-a:n yö oli kyllä vähän levoton ja tyttö heräili muutaman kerran, mutta koska sain toissayönä nukuttua kahdeksan tuntia putkeen ilman yhtään herätystä (oli a kyllä pari kertaa herännyt, mutta olin ilmeisesti niin väsynyt etten herännyt niin kuin yleensä ja mies oli käynyt tytön luona) niin eilen ei haitannut herätä aikaisin.

Tänään en olisi kyllä samaan pystynyt. Pikku-a heräsi seitsemältä, ja olin vielä siinä vaiheessa todella väsynyt. Mies vaan ei tehnyt elettäkään noustakseen, joten minä nousin. Olisiko unen laatu ollut tosiaan vähän huonoa kipeiden selkälihasten vuoksi kun näin väsyttää. No, iltavuoro kutsuu ja ennen sitä salille.

Viikon kolmannen kävely-/juoksulenkin teen viikonloppuna. Tällä hetkellä ohjelmassa on yhteensä noin 22min kävelyä ja 8min hölkkää, mutta juoksuosuudet alkavat vähitellen kasvamaan. Jaloissa tuntuu vielä ihan hyvältä, tosin eilen jumppasin jalkapohjiani töissä tennispallon avulla jotta saan jännekalvoa venytettyä. Se auttoi viime kesänä kun plantaarifaskiitti vaivasi pahimmin, ja jospa sen avulla saisin vaivat pidettyä poissa...


Tällainen oli odottamassa eilen hierojalla. Sain istua muutaman minuutin tuolissa, liottaa jalkojani lämpimässä vedessä ja hörppiä teetä ennen hieronnan alkua.


Ei ihan normaali hierojan pöytä. Olin siis ostanut hieronnan grouponin kautta, ja yllätyksekseni kyseessä oli thai-hierontapaikka. Kyseisiä hierojia kohtaan taitaa moni tuntea vähän epäluuloa, mutta oli todella rentouttava hieronta jossa hierottiin kroppa varpaista päänahkaan. Kaikki pehmeällä patjalla maaten hämärässä valaistuksessa, ihanaa...

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Eka lenkki


Tänään uhmasin sadetta, sillä halusin päästä testaamaan uusia lenkkareitani. Kiitos edelliseen viestiin saamani kommentin, sain ladattua puhelimeeni C25K-aplikaation joka on käytännössä kahdeksan viikon juoksukoulu tavoitteena viiden kilometrin juoksulenkki. Ensimmäisen harjoituksen kesto oli puoli tuntia, ja se sisälsi 5 minuutin alku- ja loppukävelyn joiden välissä yhteensä 20 minuutin ajan vuorotellen minuutti juoksua ja 90 sekuntia kävelyä. Sovellus ilmoitti, kun oli aika vaihtaa. Puoli tuntia meni nopeasti, ja vasta loppuvaiheessa aloin edes hengästyä juoksupätkien aikana. Jaloissa tuntui hyvältä koko matkan, enkä malta odottaa seuraavaa lenkkiä jonka saan luultavasti tehtyä parin päivän päästä. 

Huomenna pääsen onneksi töihin, sillä pikku-a vaikutti terveeltä koko päivän, ja vaikka yöllä nousisikin kuume niin mies on joka tapauksessa pari päivää lomalla. Huomenna on vuorossa taas PT- treeni Janinan kanssa, tiedossa selkäpäivä :)

Juoksuhaaveita

Viime keväänä sain itselleni Asicsin juoksukengät, mallia GT1000. Niissä on pronaatiotuki ja hyvä vaimennus, mutta eivät sopineet jaloilleni lainkaan. Varpaani puutuivat lenkillä tosi pahasti, ja heti ensimmäisten lenkkien jälkeen oikea jalkapohjani kipeytyi. Lääkäri diagnosoi jännekalvon tulehduksen josta kärsin lähes koko kesän. Aikani jalkaa paranneltuani pystyin kyllä kävelemään ilman kipua, mutta heti jos yritin lenkille niin kipu tuli takaisin.

Lienee siis ymmärrettävää, että vaikka minulla on ollut kova hinku lenkille ja tarve ostaa uudet lenkkarit, niin kynnys oikean parin valitsemiseksi on ollut todella korkea. Kiersin urheilukauppoja ja kokeilin parin toisensa jälkeen, mutta en vain uskaltanut laittaa rahaa kenkiin jotka eivät välttämättä olisikaan hyvät. Intersportissa myyjä teki askel-analyysin jonka mukaan oikea jalkani ei välttämättä vaadi pronaatiotukea, mutta vasen tarvitsee sitä ehdottomasti. Kokeilin myyjän kanssa myös tuota samaa Asicsin mallia jotka minulla on, ja myyjän mukaan vaikuttaisivat olevan ihan sopivat mutta jalat vaan eivät tykkää. Yksi vaihtoehto voisi olla tukipohjalliset, mutta en ole saanut aikaiseksi tutustua siihen puoleen paremmin.

Oloni alkoi olla lievästi sanottuna epätoivoinen, mutta onneksi löysin nämä, jotka lähtivät eilen mukaani kaupasta:

Adidas Supernova Sequence 6W

Adidaksella on myynnissä kenkiä, joissa on 28 päivän tyytyväisyystakuu (ainakin Intersportista ostettaessa). Vaikka halvemmallakin saisi tarjouksesta esimerkiksi kehuttuja New Balancen kenkiä, niin maksan silti mieluummin 129 euroa kengistä jotka voin tarvittaessa palauttaa kuin 89 euroa parista jotka jäisivät käyttämättä. Vielä en ole ehtinyt kokeilla uusia lenkkareitani käytännössä, mutta liikkeessä ne tuntuivat todella ihanilta jaloissa. Tänään jouduin jäämään lasten kanssa kotiin pikku-a:n kuumeisen ja levottoman yön jälkeen eli salitreeni jää väliin, mutta iltapäivällä aion suunnata lenkille heti miehen tultua kotiin töistä.

Ongelmana onkin nyt se, että kuinka aloittaisin lenkkeilyn tarpeeksi varovasti. Viime keväänä minulla oli takana koko talvi sauvakävelylenkkejä, ja aerobinen kunto oli ihan ok. Ensimmäinen lenkki oli jo tosi hyvä, ja jaksoin hölkätä ilman vaikeuksia pitkän aikaa. Ilmeisesti olisi kuitenkin hyvä aloittaa vähän rauhallisemmin jotta jalat pysyvät kunnossa.

Porin kaupungin sivuilta löytyy yksi ohje, jota olen katsonut aiemminkin. Se on sinänsä aika hauska, mutta jotenkin tuntuu että onko siinä liiankin rauhallinen aloitus. Ensimmäisen päivän lenkki olisi se, että kävellään 5 minuuttia, juostaan 2 minuuttia, käännytään, kävellään takaisin 5min sekä juostaan 2 minuuttia. Neljätoista minuuttia tuntuu kovin lyhyeltä minkäänlaiseksi lenkiksi, eli ehkä vaan kävelen alkuun vähän pitempään ja juoksen pari lyhyttä pätkää jotta saan edes puoli tuntia täyteen.

Tänä vuonna yritän siis tosissani saada lenkkeilyn aloitettua siten, että en telo jalkaani vaan saisin oikeasti tehtyä aamulenkkejäkin edes silloin tällöin (tai päivälenkkejä jos en aamulla jaksa nousta). Toivottavasti uudet kenkäni ovat siis sopivat enkä joudu viemään niitä takaisin kauppaan...

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Muutos suunnitelmiin

Ensin pari kuvaa perjantain salireissun jälkeen. Edestäpäin katsottuna vyötärö erottuu jo kivasti ainakin omasta mielestäni...


Sivusta kuvattuna, jos seison ryhdikkäästi... 

... mutta jos unohdan vetää vatsaa sisään niin näky on tämä:


Vatsa on siis yhä järkyttävä, minkä vuoksi olen toisaalta jopa vähän iloinen että viikonlopun suunnitelmat muuttuivat. Syy sinänsä ei ole niinkään iloinen, sillä pikku-a sairastui taas. Hänelläkään todettiin vasta viime viikolla korvatulehdus, ja perjantaina annoimme viimeisen annoksen antibioottia. Tyttöön iski kuitenkin kuume jo perjantai-iltana, ja eilen aamulla se pyöri yli 38 asteessa. Annoimme hänelle kuumelääkettä ja kävimme appivanhempieni luona juhlimassa iso-A:n syntymäpäivää, mutta tulimme yöksi takaisin kotiin. Päivän mittaan lääkkeen avulla laskemaan saatu kuume nousi illan lähestyessä, ja tyttö on kovin nuhainen ja yskäinen. Onneksi tänä aamuna ei ollut lainkaan kuumetta, toivottavasti ei ole päivän aikana noussutkaan.

Oli miten oli, niin minun ei siis tarvinnut enää stressata tämän päivän syömisistä, kun emme olleet appivanhempien nurkissa. Eilenkään tilanne ei päässyt kovin pahasti käsistä. Aamupalan söin uuden ohjelmapäivityksen mukaan, kaurapuuroa ja raejuustoa, nam! Lounaaksi söin appivanhempieni luona kotoa mukaan ottamani tonnikalapurkin sekä kasviksia joita heidän jääkaapistaan löytyi. 


Välipalaksi söin proteiinipatukan, ja päivälliseksi seuraavaa: 


Siis lohta (vähän graavia, vähän savulohta), paahtopaistia, hivenen leipäjuustoa sekä paljon kasviksia. Paahtopaistia ja kasviksia jopa santsasin mutta en paljon. Lisäksi join pari lasia punaviiniä pitkästä aikaa. Jälkkäriksi ihanaa kermakakkua  (sorruin syömään sitä vielä toisenkin palan kun oli niin hyvää) sekä pari fanipalaa, ja iltapalaksi rahkaa ilman siihen normaalisti kuuluvia marjoja. 

Tänään minulla siis piti olla kaikki edellytykset pysyä ruodussa. Viime yö oli kuitenkin todella, siis todella levoton, kun pikku-a heräili ihan koko ajan. Aamulla heräsi kuitenkin jo ennen puolta seitsemää, ja kun mies ei tehnyt elettäkään että olisi herännyt tytön huuteluun niin nousin sitten itse. Olo oli äärettömän väsynyt, eikä kärsivällisyys meinannut lainkaan riittää lasten aamukiukutteluun. Siinä vaiheessa kun pääsin vihdoin oman aamupalani pariin ja huomasin, että iso-A oli juuri kaatanut mukistaan viimeiset maidot pöydälle eikä minulla siis ollut kahvimaitoa, repesin täysin ja vain itkin hysteerisesti hetken aikaa. Onneksi jääkaapissa oli avaamaton purkki ruokakermaa joka sai kelvata vaikkei ehkä dieettiin sovikaan. Sain siis aamukahvini, ja olo oli jo parempi vaikkei todellakaan mikään virkeä. 

Väsymyksestä huolimatta menin työpaikalle ylitöihin keräämään vähän tuplapalkkaa. Muutenkin koen, että siellä oli tässä väsymyksen tilassa helpompi olla kun ei tarvinnut viihdyttää lapsia tai kuunnella heidän kiukutteluaan. Ennen töiden aloittamista kävin kuntosalilla polkemassa tunnin crosstrainerilla. Salitreeniä en jaksanut tehdä, mutta crossailu oli kivaa samalla kun katsoin puhelimen kautta ohjelmaa. Väsymys meinasi aiheuttaa töissä kyllä vähän haastetta. Kotona mielessäni pyöri vain se, että työpisteeni laatikossa on iso karkkipussi, jonka sain jostakin tiimikisasta ja joka on ollut koskematta jo pari kuukautta. Hoin mielessäni että "en saa", mutta toisaalta olo oli väsymyksen vuoksi jollain lailla uhmakas ja tunnesyöppö minäni ajatteli että "taatusti syön". Töissä sain kuitenkin hillittyä itseni avaamasta karkkipussia, mutta sorruin kuitenkin näihin:


Työkaveri toi loppuviikosta tarjolle ison säkin pieniä suklaamunia jotka ovat suuri heikkouteni. Tähän asti sain hillittyä itseni, mutta tänään söin niitä jopa vähän enemmän kuin nämä kuvassa näkyvät. Taisin käydä hakemassa karkkikiposta lisää neljä kertaa ja aina neljä suklaamunaa, eli yhteensä kaloreita tuli silti aika paljon. Mutta ehkä silti vähemmän kuin 300 gramman karkkipussista, jossa olisi ollut 1200 kcal ja jonka olisin kuitenkin syönyt kokonaan...



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Miksi?

Tänään julkaistiin Ms Fitnessin viimeisten viikkojen ohjelma, ja kalorit tippuivat taas. Viimeiset viikot olisi tarkoitus syödä 1400 kcal päivässä, ja joka toinen viikko saa syödä enemmän (kaurapuuro, riisi/pasta/peruna), joka toinen viikko vähemmän hiilareita. Tarkoituksena on tiristää mahdollisimman paljon rasvaa pois, eikä vapaasyöntipäiviä kuulu ohjelmaan lainkaan.

Mutta.

Olen jo kirjoittanutkin, että juhlimme viikonloppuna iso-A:n syntymäpäivää anoppilassa. Eilen anoppi kysyi että olisimmeko siellä yötä. Joo, voidaan olla, mutta se tuo kyllä haastetta syömiseeni. En nimittäin todellakaan viitsi/jaksa/halua/ilkeä raahata mukana kaikkia syömisiä, sillä se aiheuttaisi vain ihmettelyä jota en viitsi/jaksa/halua alkaa selittelemään. Menen siis käytännössä koko viikonlopun syömällä samaa ruokaa mitä muutkin. Päivällisellä on usein pystynyt soveltamaan dieettiä aika hyvin, mutta aamupala ja lounasaika ovat haastavat sillä siellä on tuolloin tarjolla käytännössä leipää. Lisäksi pääsiäinen on parin viikon päästä, ja tuolloin olemme omien vanhempieni luona reissussa neljä päivää. Tai siis kaksi päivää autossa, kaksi päivää perillä. Sinnekään en omia eväitä raahaa, ja aion taatusti myös syödä äidin tekemiä pääsiäisherkkuja.

Toisaalta nämä muutama ylimääräinen vapaan syönnin päivä ärsyttävät, toisaalta olen niistä iloinen. Ärsytystä ne aiheuttavat siksi, että minun on "pakko" pitää taukoa ruokavaliosta. Iloinen olen siksi, että oikeasti haluankin nauttia herkuista ja syödä pääsiäisenä mämmiä ja pashaa (suklaamunista puhumattakaan). Jotenkin on nyt vaan ollut se fiilis, että ruodussa pitäisi pysyä tämän blogin vuoksi. Jotta voisin sanoa pysyneeni taas ruodussa. Miksi? Olen suhteellisen tyytyväinen omaan vartaloon, kaapissa olevat vaatteet sopivat eivätkä näytä ihan kamalilta päällä, ja oloni on muutenkin paljon rennompi kun minun ei tarvitse stressata omien eväiden viemistä tai sitä mitä muut ajattelevat jos en syö samaa ruokaa vaan omia salaattejani. Minua ahdistaa juuri se selittely että miksi syön jotain muuta, kun todellisuudessa minun tekisi oikeasti mieli syödä samaa ruokaa kuin muutkin.

Miksi minun siis pitäisi tuntea asiasta syyllisyyttä blogini vuoksi, kun täällä käy kukaan harvoin kommentoimassakaan. Teitä kommentoijia on onneksi muutama (tiedätte ketä olette), mutta jos uniikkeja kävijöitä on päivittäin yli sata ja sivun latauksia yli tuhat viikossa, niin missä ovat kaikki kommentit?

Minullahan ei myöskään ole mitään syytä, miksi homman pitäisi olla "valmis" heti tämän valmennuksen lopussa. Jos siis syön samoja ruokia muiden kanssa ensi viikonloppuna ja pääsiäisenä, niin voin toki jatkaa kiristelyruokavaliolla vaikka vielä pari ekstraviikkoa vaikka varsinainen valmennus jo loppuukin. 

Tässä siis (seli-)selitystä sille miksi en aio noudattaa ohjelmaa näinä parina viikonloppuna, mutta sitten saa ojentaa jos lipsumista tapahtuu viikolla...

Tässä vielä pari kuvaa eilisen salitreenin jälkeen. Vatsassahan minulla on löysää vielä tosi paljon, mutta so what? Käsissä ja hartioissa on ihan kivasti muotoa ainakin omasta mielestä, ja PT kehui olkapää-treeniä tehdessämme että tulosta näkyy ihan selvästi. Ja näkyihän sitä vipunostoja tehdessä tosiaan, oli jopa omituisen näköistä kun olkapäät olivat ihan pumpissa...



torstai 3. huhtikuuta 2014

Mitä Ms. Fitnessin jälkeen?

Ms Fitnessiä oon jäljellä enää kuukausi, ja omaa oloani kuvaa parhaiten kaksi sanaa: ei vielä.
Menneiden viiden kuukauden aikana en kyllä ole saanut paljon aikaiseksi: paino on pudonnut 6-7kg, senttejä vähän joka puolelta, mutta muutos ei ole ollut hurja eikä kovin hyvin huomattavissa. Mietin kuitenkin, että mikä tilanne olisi jos tätä valmennusta ei olisi ollut lainkaan. Paljonko painaisin jos olisin yrittänyt ylläpitää painoani omin nokkineni? Toki tämänkin viiden kuukauden aikana on tullut sortumisia ja koko viime viikko meni syödessä, mutta pääasiassa olen saanut pidettyä ruokavalion aisoissa. Ja salilla käymisestä olen suorastaan nauttinut.

Ms Fitnessin jatko-osa alkaa heinäkuussa ja kestää siitä taas puoli vuotta. Tähän asti olen ajatellut että en todellakaan aio maksaa siihen osallistumisesta. Olen kyllä miettinyt että olisin taatusti mukana jos saisin senkin valmennuksen ilmaiseksi, mutta jotenkin 140e tuntuu liian kalliilta itse maksettavaksi. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, että pitäisikö sittenkin... Jos liityn mukaan jatko-osaan, minulla olisi taas jokin ohjenuora seuraaviksi 6 kuukaudeksi. Minun ei tarvitsisi pelätä että menettäisin syömisissäni kontrollin, vaan saisin taas kuukausittain vaihtuvat ruokavaliot ja treeniohjelmat. Lisäksi pääsisin FB-ryhmään jossa saisin vertaistukea ja apua ongelmiin.

Minua suoraan sanoen pelottaa jäädä yksin painonhallinnan kanssa. Aiemminhan on käynyt niin, että kun on tullut muutamankin viikon väli nettivalmennuksissa, niin syömiseni ovat karanneet täysin käsistä ja olen saanut itseäni niskasta kiinni vasta uuden valmennuksen alkaessa. Joskushan minun on kuitenkin opeteltava pärjättävä ilman maksullista ohjelmaa. Enhän voi olla loppuelämääni mukana maksullisessa valmennuksessa. Minun pitäisi oppia syömään tavallista ruokaa, samaa ruokaa perheen kanssa, ja välillä herkutellakin ilman sitä pelkoa, että jos annan itselleni siihen luvan niin päädynkin syömään herkkuja joka päivä. Eihän se haittaisi jos söisin muuten normaalisti, mutta sallisin itselleni eskimopuikon illalla (kun miestin syö) kunhan päivän kokonaiskalorimäärä ei nousisi liikaa. Olen kuitenkin huomannut, että sellaisessakaan minulla ei välttämättä pysy roti mukana. Ehkä jos syön vain yhden eskimon, paino pysyy kohdallaan eikä lähde nousemaan. Miehellä on kuitenkin tapana ostaa joskus esimerkiksi karkkipussi ja syödä siitä muutama karkki joka ilta. Itse vaan söisin sen koko h******n karkkipussin kerralla. Jos annan itselleni luvan herkutella vähän, niin jossain vaiheessa tilanne menee taas siihen että herkuttelen aivan liikaa ja vähän joka välissä.

Ohjattu valmennus auttaisi siis minua pysymään kohduudessa edes vähän paremmin. Olisi jokin rytmi mitä noudattaa. Eihän ohjelmaa tietysti tarvitsisi noudattaa orjallisesti, mutta olisiko sitten mitään järkeä maksaa osallistumisesta jos aikoisin kuitenkin nauttia herkkuja. Minulla ei ole eikä tule olemaankaan tavoitteena fittness-vartalo tai edes bikinikunto, haluaisin vain olla normaalipainoinen (ja ehkä hoikemman puoleinen) ja näyttää hyvällä vaatteet päällä. Saa nähdä mitä jäljellä oleva kuukausi tuo tullessaan, minkälainen kiristely viimeisen kuukauden aikana on tiedossa.

Lisää mietittävää tähän asiaan toi eilen lukemani blogikirjoitus Fit You too -blogista (meni muuten lukulistalle jatkoa varten), joka sai minut todella ajattelemaan kestävien elämäntapojen ja oikeiden valintojen oppimisen tärkeyttä. Tässä lainauksena pointit, jotka saivat minulle eniten ajatuksia:

Ei ole aikaa opetella uusia tapoja ja ajatusmalleja, on vain aikaa ottaa se ruokavaliolappu käteen ja mitata lautaselle 100g broilerin fileesuikaleita. - - Se, että tälle ihmiselle lyödään seuravan kuuden kuukauden ruokavalio yhdellä A4:lla käteen, ei ainakaan niitä ongelmia ratkaise – ehkä tällä henkilöllä voi ollakkin kova itsekuri sen puoli vuotta päällä, mutta entäs jos mennään ajassa vaikka kaksi vuotta eteenpäin?
Kyllä mua harmittaisi, jos mun asiakas sanoisi mulle asiakassuhteen päättymisen jälkeen, että ei jäänyt mitään päähän, mä jatkan varmaan sitten vanhoilla kuvioilla! Ihan aivot narikassa vedin ja hyvät tulokset tuli, kiitos niistä!
Jokaiselta laihduttajalta pitäisikin kysyä projektin alussa; Haluatko oppia ajattelemaan itse vai istutko puoli vuotta jääpuikko persiissä? On kuitenkin ihan varma, että nää puolen vuoden dieettiläiset ei enää kahden vuoden päästä mittaile grammavaa’alla ruokiaan ja katso jostain lapusta mitä tänään syötäisiin.


Kyseessähän on pääasiassa kritiikki tv-ohjelmia kohtaan joissa laihdutetaan hurjia määriä lyhyessä ajassa, mutta ajatukset pätevät mielestäni myös nettivalmennuksissa.
Sen tiedän, että terveellisten elämäntapojen opettelu ja salasyöpöttelyn välttely tulee olemaan koko loppuelämäni haaste. Jatkanko opettelua siis vielä puoli vuotta ohjattuna A4-lappu kourassa, vai yritänkö omin neuvoin jo nyt, kas siinä pulma...