sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Stabilo EASYergonomics experts, ensimmäiset kokemukset

Kuten jo aiemmin kerroin, pääsin buzzaamaan Stabilon EASYergoniomics experts -kyniä, jotka on tarkoitettu nimenomaan lapsille.

Buzzadorin paketti tuli postissa suoraan kotiin loppuviikosta.


Paketista paljastui sekä oikea-että vasenkätisille kolme pakettia kyniä. Lyijykyniä, värikyniä sekä lyijytäytekynät paksulla lyijyllä.


Lapset eivät tietenkään meinanneet pitää käsiään millään erossa niin pitkään että sain otettua kuvan tuotteista...



Itse olen oikeakätinen, samoin iso-A. Pikku-a tekee puolestaan lähes kaiken vasemmalla kädellä, eli myös vasenkätisten kynät tulevat tarpeeseen. Molemmat lapset tykkäävät piirtämisestä, mutta kynän asento kädessä on kaikkea muuta kuin ergonominen. Iso-A:lla on kynä välillä useimmiten ihan oikein kädessä, mutta pikku-a pitää kynää vielä nyrkissään. Toivonkin, että näiden kynien ansiosta molempien olisi helpompi opetella oikeaa kynän asentoa.


Mielestäni kynät ovat oikein iloisen värisiä ja mukavia kädessä. Lasten käsiin ne ovat varmasti hoikein hyviä, koska ne ovat tavallisia kyniä paksumpia. Tarkempia käyttökokemuksia tulee seuraavassa postauksessa, kunhan itse ehdin tarkemmin testailemaan ja saan tytöiltäkin mielipiteitä sekä taideteoksia julkaistavaksi.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Kun maailma pysähtyi

Eilen oli ihan tavallinen päivä. Töihin aamuvuoroon, ja sen jälkeen olin ajatellut käydä salilla. Aamupäivällä sain kuitenkin mieheltä viestin, hänen siskonsa on menehtynyt pitkän sairautensa runtelemana, puolen vuoden sairaalassa olon jälkeen. Siihen hetkeen tuntui pysähtyvän kaikki. Jatkoin työntekoa, mutta mikään ei tuntunut enää samalta. En itkenyt, mutta minua ihan tärisytti monta tuntia. Koin itseni ulkopuoliseksi kaikesta, ja mietin vain kahta pientä lasta jotka eivät koskaan tule tuntemaan äitiään. Vanhempi (juuri viisi vuotta täyttänyt) saattaa muistaa isona jotain, mutta nuorempi ei varmastikaan tule muistamaan äitiään lainkaan.

Töiden jälkeen mietin mitä tekisin. Toisaalta salitreeni ei huvittanut, mutta toinen vaihtoehto olisi ollut että olisin tullut suoraan kotiin ja taatusti yrittänyt häivyttää pahan olon herkuilla. Menin siis salille ja tein normaalin treenin, mikä tekikin hyvää. Sitten hain lapset hoidosta ja kerroin tapahtuneesta. Pikku-a:n ensimmäinen kysymys oli että "koska sinä ja isi sitten kuolette". Vastasin että toivottavasti emme vielä pitkään aikaan.

Tänään olo on jo vähän normaalimpi kuin eilen, mutta jonkinlainen irrallisuuden tunne vaivaa vieläkin. Vaikka lääkärit eivät olleet paljon toivoa antaneetkaan, niin silti kaikki ajattelivat että kyllä miehen sisko pystyy vielä paranemaan ja pääsee joskus vielä kotiin sairaalasta. Mutta kävi siis näin, hautajaisia odotellessa...

P.S. En siis ole todellakaan vielä sisäistänyt ajatusta siitä että hän on kuollut. Välillä ajattelen että hän tuleekin jostain esiin hymyssä suin ja terveenä, ja kaikki onkin ollut vain unta tai leikkiä. Saa nähdä milloin todellisuus iskee...


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kynäbuzzausta

Pääsin pitkästä aikaan mukaan Buzzadorin kampanjaan, tällä kertaa ovat vuorossa Stabilo EASYergonomics experts -kynät, jotka ovat erityisesti muotoiltuja vasen- ja oikeakätisille ja nimenomaan lapsille.
Tällaista infoa kynistä kerrotaan Buzzadorin kampanjainfossa:


Stabilo EASYergonomics experts:
Auta lastasi kirjoittamaan oikein

LYHYESTI
Kampanjatuotteet:
EASYErgo-lyijytäytekynät,
EASYgraph-lyijykynät sekä
EASYcolor-värikynät.
Erityisesti muotoillut tuotteet sekä oikea- että vasenkätisille.
Kehitetty yhteistyössä tutkijoiden, opettajien ja eri-ikäisten lasten kanssa.
Myyntipaikat: Suomalainen kirjakauppa ja Akateeminen Kirjakauppa, Staples Myymälät sekä muut hyvin varustellut kirjakaupat.
Suositushinnat:
EASYgraph vasen & oikea: 3,95 €/pkt
EASYcolor 6 kpl rasia vasen & oikea: 9,95 €/sarja
EASYergo vasen & oikea: 9,95 €/kpl


Itse olen oikeakätinen, samoin iso-A. Pikku-a sen sijaan näyttäisi olevan vasenkätinen, eli kynät tulevat hyvin testiin. Toisaalta lapset ovat molemmat vielä aika pieniä eivätkä osaa pitää kynää kädessä oikein, mutta jospa näistä kynistä saisi apuja opetteluun? Testiraportti seuraa siis myöhemmin, kynien pitäisi saapua kotiini minä päivänä tahansa. Kynistä voit lukea enemmän täältä.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Just joo

Kävin eilen laulutunnilla. Tunti oli ihana, pääsin uusiin korkeuksiin ja ääni soi paremmin kuin koskaan. Miten ihmeessä mä muka raaskin tuosta harrastuksesta luopua? Sopisikohan laulun opettajalle jos kävisin tunneilla vaikka vaan kerran, pari kuussa...?

torstai 13. marraskuuta 2014

Eri puusta veistetyt

En ole kirjoittanut täällä kovinkaan paljon lapsista, mutta viime aikoina mielessäni on pyörinyt muutama asia. Lapset ovat nimittäin tosi hyviä kavereita ja kasvoiltaan kovin samannäköisiä (ainakin tuntemattomien mielestä) mutta muuten he ovat kuin aivan eri puusta veistetyt.

Iso-A on ruumiinrakenteeltaan tullut selvästi isäänsä. Pitkä(jalkainen) ja laiha, ja hän onkin ollut koko ikänsä +2 -pituuskäyrällä. Pikku-a sen sijaan on koko ajan kasvanut pituutta miinuskäyrällä, ja hän on äitinsä tavoin lyhytjalkaista sorttia. Luonteet menevät kuitenkin juuri päinvastoin: Iso-A on minun tavoin herkästi tulistuva ja itsepäinen tyyppi, pikku-a on saanut isältään lempeän ja tasaisen luonteen. Kun iso-A kiukuttelee ja minä hermostun, pikku-a tulee lohduttamaan ja halaamaan. Iso-A:n on myös äärettömän vaikea esimerkiksi pyytää anteeksi jos hän satuttaa toista (tahallaan tai vahingossa), pikku-a sen sijaan pyytää spontaanisti anteeksi vaikkei oikeastaan edes olisi tehnyt mitään.

Lasten erot näkyvät myös ruokailussa, mutta eivät todellakaan niin että olisivat perineet syömistyylinsä samoilta vanhemmilta kuin luonteensa. Itse olen ollut aina todella nopea syömään. Muistan joskus ala-asteikäisenä olleeni tyttöleirillä, jossa kaikki ihmettelivät kuinka nopeasti hotkin ruokani sen sijaan että olisin syönyt kaikessa rauhassa. Lisäksi minulle maistuu makea vähän liiankin hyvin (no shit, Sherlock!) mikä ei ole kovinkaan hyvä yhdistelmä hotkimistaipumuksen kanssa. Vaikka olen kovasti yrittänyt, niin en vieläkään osaa syödä ateriaa rauhallisesti nautiskellen. Onko siis ihme, että minulla meinaa palaa välillä (tai siis jatkuvasti) hermot lasten ruokailun kanssa? Pikku-a syö yleensä ruokansa ilman suurempia temppuja, tai siis silloin kun ruoka on mieleistä. Jos ei ole mieleistä ruokaa niin hän ei yksinkertaisesti syö, piste. Iso-A sen sijaan on ruokapöydässä suorastaan raivostuttavan hidas. Hän ei pysy hetkeäkään paikallaan vaan pyörii tuolissaan, höpöttää, haaveilee ja tekee kaikkea muuta paitsi syö (samaa olen kuullut tapahtuvan myös hoidossa). Hotkijaäidin on kovin vaikea ymmärtää lasta, joka voisi käyttää helposti tunninkin ruokapöydässä vaikka tarjolla olisi lempiruokaa. Myönnän sortuvani syöttämään A:ta välillä vieläkin, sillä en vaan jaksa odottaa että tytöllä tulee valmista. 

Vaikeimpia ruokailutilanteet ovat silloin, kun en itse syö lasten kanssa samaan aikaan eli käytännössä aamu- ja iltapalalla. Joskus mietin että millaisia muistoja lapsille jää näistä joskus todella stressaavista tilanteista, kun äiti hokee koko ajan että "syöpä nyt", "ota nyt uusi hörppy juomasta", "älä pelleile" tms. Ja kun kehoitukset eivät tehoa niin äidin äänen volyymi vain kasvaa ja on välillä jo lähes huutamista. Mutta vaikka kuinka hoen itselleni että lasten kanssa pitäisi olla kärsivällinen, se on helpommin sanottu kuin tehty... Luulen myös, että minä ja iso-A hakkaamme päitämme yhteen vielä monen monta kertaa...


tiistai 11. marraskuuta 2014

Minne pääsinkään

Jostain syystä pääsi vierähtämään kolme viikkoa edellisestä salitreenistä, mutta tänään pääsin vihdoinkin taas treenaamaan. 


Minulla ei ole ollut näin hauskaa salilla pitkään aikaan. Mihinkään ei ollut kiire ja sain keskittyä treeniin kunnolla. Lempimusiikkini sai minut jopa tanssimaan sarjatauoilla, onneksi sain olla salilla yksin. 



Kuten kuvista huomaa, vähäinen liikunta ja liiallinen herkuttelu näkyvät kropassa. Toivon kuitenkin että saisin itseäni taas niskasta kiinni ja mahtuisin pian pareihin housuihin joita en vatsarasvan pursuilemisen vuoksi viitsi tällä hetkellä käyttää...


Varsinaisen treenin jälkeen minulla oli vielä aikaa polkea kuntopyörää puoli tuntia, jonka tein intervallitreeninä. 


Puolen tunnin pyöräily oli kyllä lievästi sanottuna haastavaa, sillä takamus ei ole tottunut pyörän selässä istumiseen. Hammasta purren pysyin kuitenkin pyörän selässä loppuun asti, minkä jälkeen olin todella tyytyväinen itseeni. 

Tällaisia treenejä lisää, kiitos!


maanantai 10. marraskuuta 2014

Kun aamu ei ala hyvin

Tänään heräsin aamulenkille jo ennen kuutta, jotta ehtisin käydä lenkillä ennen miehen töihin lähtöä. Lenkki sujui hyvin ja ehdinkin siinä jo mietiskelemään kuinka kirjoittaisin tänne aamulenkin virkistävästä vaikutuksesta joka antaa energiaa koko päiväksi ja saa aamun alkamaan ihanasti. Kirjoittaisin siitä kuinka aamutoimet sujuvat kuin leikiten ja muutenkin koko päivä on kuin ruusuilla tanssimista.

Suunnitelma toimi oikein hyvin siihen asti, kunnes pääsin kotiin. Sain vielä käytyä suihkussa ja laitettua lapsille aamupuuron tulemaan ihan kivoilla fiiliksillä, mutta sitten alkoi tappelu. Iso-A on kärsinyt ummetuksesta jo jonkin aikaa, ja meillä on tapana antaa hänelle annos Movicolia sekoitettuna omenamehuun ennen aamu- ja iltapalaa. Välillä tyttö juo juoman hyvin, useimmiten ei. Tänäänkin pyysin häntä juomaan lääkkeensä useamman kerran ihan kauniisti, mutta neiti vain haaveili pöydän ääressä. Hän leikki lusikalla, höpötteli ja teki kaikkea muuta kuin joi sitä hiivatin juomaa. Vähitellen volyymi alkoi kasvaa äänessäni, ja mukaan tulivat uhkaukset "jos et nyt ala juomaan sitä mehua niin ette katso aamun lastenohjelmia". Nehän saivat tytön vain suuttumaan ja ryntäämään omaan huoneeseensa josta kävin kantamassa tytön takaisin pöydän ääreen.

Turha varmaankaan kirjoittaa yksityiskohtaisesti seuraavien minuuttien tapahtumia, mutta loppujen lopuksi itkivät sekä äiti että tytär, ja pikku-a puolestaan halasi äitiä yrittäen lohduttaa. Koska tilanne ei ollut menossa ainakaan parempaan suuntaan, katsoin parhaaksi mennä föönaamaan tukkaani ja sanoin A:lle että lääke on parasta olla juotu (eikä todellakaan kaadettu lavuaariin) siihen mennessä kun olen valmis. Sen verran pystyin seuraamaan peilin kautta keittiön tapahtumia, että näin A:n pysyneen tuolissaan koko ajan ja palatessani takaisin lasi oli tyhjä.

Tappelun jälkeen aamulenkin aiheuttamasta hyvästä olosta oli jäljellä vain muisto, ja kaduin että sorruin taas kerran huutamaan iso-A:lle. Tästä aiheesta on itse asiassa oma postaus työn alla, mutta kärsimättömän hotkijaäidin on kovin vaikea odotella rauhallisesti kun lapsi vain haaveilee tuolissaan eikä tottele kauniisti esitettyjä pyyntöjä aloittaa syöminen tai juominen. Nyt pitänee siirtyä hetkeksi halimaan lapsia, toivottavasti tämän(kin) aamuinen show ei aiheuta lapsille kamalia traumoja ja pahoja muistoja...

perjantai 7. marraskuuta 2014

Kun raha ei riitä kaikkeen

Voi kunpa olisi rahaa tehdä ihan mitä vaan. Ikävä kyllä rahavarat ovat rajalliset, ja on pakko tehdä valintoja siitä mihin ylimääräiset senttini tuhlaan. Puhun nyt siis siitä, hankinko itselleni PT:n vai pidänkö yllä muita harrastuksiani. 

Olen rakastanut laulamista jo lapsesta asti ja käynyt laulutunneilla satunnaisesti vuosien varrella. Sen jälkeen kun muutin kahdeksan vuotta sitten Varsinais-Suomeen, jouduin jättämään silloisen lauluopettajani vanhaan asuinkaupunkiini. Vuosien ajan mietin etsiväni täältä uuden, mutta kaikki olivat turhan kalliita. Vasta tänä syksynä huomasin oman kunnan musiikkiyhdistyksen ilmoituksen suhteellisen edullisesta opettajasta ja laitoin hänelle heti viestin. Miehen mukaan 17 euroa puolen tunnin laulukerrasta on liikaa, mutta minulle äänenavaus ja laulaminen ovat tapa nollata ajatukset ja päästä eroon stressistä. Sainkin siis miehen uskomaan että laulutunnit ovat hyvä juttu jo ihan mielenterveytenikin vuoksi. Yksityiset laulutunnit ovat sitä paitsi lähes ainoa vaihtoehto harrastaa laulamista, sillä vuorotyön vuoksi minun ei ole mahdollista liittyä kuoroonkaan. 

Toinen "harrastukseni" on hierojalla käynti. Selkäni ja niska-hartiaseutuni on kestojumissa, ja käynkin hierojalla 2-4 kertaa kuussa. Jos käynneissä on yhtään pitempi tauko niin alan kärsimään kamalasta niskajumin aiheuttamasta päänsärystä johon auttaa vain kuuri särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja - ja se hieronta. Salitreeninhän pitäisi auttaa jumituksiin, mutta itse saan hartiani vain pahemmin tukkoon. 

Olen laskenut, että minulla menee laulutunteihin 68 euroa kuussa ja hierojalle 60-120 euroa kuukaudessa käyntitiheydestä riippuen. Samalla rahalla voisin siis maksaa PT-palveluita, mutta kaikkeen ei millään ole varaa. Olenkin miettinyt viime aikoina yhä uudelleen ja uudelleen että mitä minä oikeasti haluan. Toisaalta tekisi mieli vaihtaa laulutunnit PT-treeneihin, sillä kunnon treeni nollaa aivot ja lievittää stressiä vähintään yhtä hyvin kuin laulutunnit ellei paremminkin. Toisaalta en haluaisi lopettaa laulutunteja nyt, kun olen viimeinkin löytänyt hyvän opettajan. Hierojakäynneistä voisin kyllä luopua - tai ainakin harventaa niitä - jos saisin sellaisen saliohjelman joka avaisi hartioita jumittamisen sijaan. 

ARGH, kun vaan osaisi päättää...



torstai 6. marraskuuta 2014

Tämän päivän syömiset

Ajattelin vaihteeksi kuvata teille päivän syömiseni. Ihan kaikkea en muistanut kuvata, mutta aika ison osan. 

Ensimmäiseksi aamulla tuopillinen sitruunavettä. 

Aamupalaksi rahkasmoothie ja vihreää teetä

Välipalaksi proteiinipatukka. Goodlifen Coconut Dream on ehdoton suosikkipatukkani

Lounaaksi Subwayn tarjontaa

Päivällistä en muistanut kuvata, vain jälkkäriappelsiinin. Pääruokana oli riisiä ja kung po -härkää, jota jäi yli kun haimme pari päivää sitten kiinalaista ruokaa. 

Banaani töissä makeanhimoon

Minulla oli tänään ennen töihin menoa aivan järkyttävä suklaan himo. Oli vähällä etten kipaissut kaupasta Fazerin sinistä. Sain kuitenkin hillittyä itseni ja join vain kupillisen kaakaota. 

Iltapalarahkasta en myöskään muistanut ottaa kuvaa, mutta minun oli pakko maistaa yksi miehen ja lasten leipoma kaurakeksi. 

Liikuntaa ei tullut tällekään päivälle, sillä mies lähti töihin ennen aamuseitsemää ja jäin lasten kanssa aamupäiväksi kotiin. Kun olin vienyt lapset hoitoon, jäin päiväkodille tunniksi lasten vasu-keskustelujen merkeissä. Sen jälkeen kävin vaihdattamassa autoon talvirenkaat ja sitten olikin jo aika mennä iltavuoroon. 

Nyt on tietysti helppo sanoa, että kyllä liikunnalle löytyy aikaa jos sitä oikein haluaa. Olisinhan minäkin voinut käydä lenkillä kuuden aikaan aamulla tai polkea crosstrainerilla yhdeksältä illalla, mutta viime aikoina on taas ollut niin paljon yöherätyksiä (seli seli) että en jaksa edes kuvitella nousevani lenkille pilkkopimeään ennen kukonlaulua. Myöhäinen iltaliikunta puolestaan vaikeuttaa nukahtamistani. 

Ehkä minäkin jaksan vielä joskus herätä lenkille aamuneljältä, mutta nyt ei ole sen aika...

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Ai mikä herkkulakko?

Tässä alkuun pari valokuvaa terveellisistä ruoista joita olen viime aikoina syönyt:

Itsetehtyä banaani-mansikka-rahkapehmistä

Halloween-kurpitsasta tehtyä keittoa raejuuston kera


Lihamureketta, perunamuusia, paistettua sipulia ja porkkanaraastetta

Terveellisten ruokien lisäksi napaan on kuitenkin uponnut myös todella paljon epäterveellistä, joista kuva on vain tästä:

Töissä tarjottu Halloween-donitsi. Söin kaksi.

Viime viikolla unohdin aivan täysin, että minunhan piti olla herkkulakossa. Olo oli koko viikon flunssainen, kurkkuun koski, yskitti ja olo oli aivan vetämätön. Kuumetta minulla ei ollut joten sain olla normaalisti töissä, mutta ennen tai jälkeen töiden ehti oikein hyvin löhötä sohvalla herkkujen kanssa. Lisäksi töissä oli tarjolla tiimi-illasta ylijääneitä herkkuja, joita tuli syötyä koko alkuviikko. Halloween oli hyvä tekosyy leipoa loppuviikolla kurpitsapiirakkaa, jota piti tietysti syödä kermavaahdon kera. 

Flunssahan on tietysti vain tekosyy sortumiselle, kun sokeriaddiktio ja herkkujen himo iskee, mutta silloin on kovin vaikea muistaa itsehillintä ja terveellinen ruoka. Sitten kun soppaan lisää vielä huonot yöunet ja väsymyksen, niin syöpöttelyä ei estä mikään. Pelkään pahoin, että vaaka näyttää ennen vuoden vaihdetta kahdeksalla alkavaa lukemaa jos en saa hommaa kuriin. Esimerkiksi pari päivää sitten seisoin keittiössä ja vedin kouratolkulla suolapähkinöitä, jotka ovat saaneet olla ihan rauhassa kaapissa jo jonkin aikaa. Niiden syömisen lopettaminen oli työn ja tuskan takana, hyvä etten tyhjentänyt koko pussia!

On ollut myös turha haaveilla liikunnasta, kun olo on ollut niin flunssainen. Tällä viikolla olo alkaa olla jo ihmismäisempi, mutta olen saanut haalittua kalenteriin niin paljon ohjelmaa että kuntoiluun ei tunnu löytyvän millään aikaa. Laulutunti, hieroja, lasten lääkärikäynti ja kirppistavaroiden lajittelu yhdistettynä minun ja miehen huonoon työvuoroyhdistelmään ovat aiheuttaneet sen että en ole saanut liikutettua eväänikään kuntoilumielessä. Huomenna oli tarkoitus päästä salille ennen iltavuoroa, mutta pomo pyysikin töihin jo aikaisemmin eli pitänee unohtaa sekin.

Niin ja tämäkin postaus on ollut työn alla jo viikon, mutta kun en ole ehtinyt viitsinyt kirjoittaa niin on sitten pitänyt muokata sisältöäkin alkuperäisestä. Onkohan koko blogissakaan ylipäätään enää mitään järkeä...?