torstai 16. elokuuta 2012

Esimerkin kannustava (ja käännyttävä) voima

Kerrankin voin ylpeänä sanoa, että minä olen innostanut ihmisiä. Kovin usein en siihen saa mahdollisuuksia, mutta tällä kertaa onnistuin. Kyse on tietenkin Superdieetistä. Facebookiin laittamani ennen ja jälkeen -kuvat aiheuttivat runsaasti kysymyksiä kuinka onnistuin, ja ainakin kolme facebook-ystävääni on ilmoittautunut ensi maanantaina alkavaan valmennukseen. Ja he ovat siis sellaiset, jotka ovat asiasta kertoneet, eihän sitä tiedä jos ystävieni joukossa on sellaisiakin jotka haluavat hoitaa projektin kaikessa (facebook-)hiljaisuudessa kuten minäkin. Lisäksi olen saanut ainakin yhden bloggarin mukaan, kun Hiilarihirmu etsiskeli motivaatiota ja vinkkasin hänelle SD:stä.

Välillä minulla on ollut sellainen olo, että olen muuttunut ihan hörhöksi Fitfarm-faniksi. Kehun kaikille kuinka mahtava SD on ollut, ja aion todellakin jatkaa painonhallintaani Fitfarmin tuella hamaan tulevaisuuteen - tai ainakin siihen saakka kunnes olen saavuttanut lopullisen tavoitepainoni joka on noin 65kg. Yritän välttää ihmisten "käännyttämistä", mutta en todellakaan ole jättänyt mainitsematta millä tavoin olen läskit saanut kadotettua. Pitäisi melkein saada jo joku alennus Liten osallistumismaksusta, niin monta uutta asiakasta olen firmalle tuonut ;)

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että SD on toiminut sulla, itsekin ilmoittauduin valmennukseen.

    VastaaPoista
  2. Juu kyllä onnistunut painonpudotus on paras (Fitfarmin) mainos mitä olla ja voi. Ihmiset AINA kiinnostuvat kun joku onnistuu :D.

    VastaaPoista