Kun liikunta ei ole tärkeää

Tunnen aina oloni kateelliseksi kuullessani jonkun kertovan, kuinka hän on koukussa liikuntaan ja kuinka jo parin päivän liikkumattomuus aiheuttaa vieroitusoireita. Minun on nimittäin liiankin helppo jättää liikunta väliin pienimmästäkin syystä. Tällä viikolla syynä on ollut iskias, mutta syynä olisi yhtä hyvin voinut olla väsymys, työkiireet tai jotain muuta.

Syynä koukuttumisen puuttumiseen on varmaankin se, että koko lapsuuteni ja nuoruuteni meni käytännössä ilman liikuntaa. Kirjat olivat parhaita ystäviäni sillä vietin niiden parissa kaiken vapaa-aikani sen sijaan että olisin juossut sisarusteni kanssa ulkona. Koulun liikuntatunneilla pysyttelin visusti kentän reunalla, tai lähdin ystävieni kanssa "lenkille" eli kaverin luo löhöilemään. Aikuisiällä sain vihdoinkin kipinän myös liikuntaan, mutta minulla on vuosien varrella ollut kausia jolloin olen kuntoillut enemmän, joskus taas vähemmän. Välillä olen innostunut kuntosalitreenauksesta, toisinaan juossut ohjatuilla tunneilla ja joskus vain lenkkeillyt (harvemmin kuitenkaan juosten). Kiinnostuksen kohteiden vaihtelu on usein ollut sidoksissa siihen, missä olen asunut ja missä kuntokeskuksessa käynyt (jos missään). Minun on kuitenkin aina ollut yhtä "helppoa" unohtaa liikunnan ilo ja jäädä sohvalle löhöämään tai surffaamaan netissä.

Lenkin tai salitreenin jälkeen tulee kyllä todella hyvä olo ja huonokin päivä muuttuu lähes poikkeuksetta paremmaksi, mutta siitä huolimatta en ole koskaan jäänyt koukkuun. Luulisi, että jo yli vuoden liikuntaa melko säännöllisesti harrastaneena en enää osaisi olla ilman, mutta helpostihan tämä näyttää taas sujuvan...

Kun kävin iskiakseni vuoksi torstaina lääkärissä, tämä sanoi että vaivani syynä on mitä luultavimmin yliliikkuvat niveleni. Sen vuoksi olisi äärettömän tärkeää rakentaa kroppaani lihaksista vahva korsetti niitä niveliä tukemaan. Koko juttu kuulostaa tietysti ihan järkeenkäyvältä, mutta toisaalta ihmetyttää miksi iskias vaivaa minua pahiten silloin, kun olen hyvässä kunnossa ja liikun säännöllisesti. Koko vaivahan alkoi silloin, kun olin viimeksi alle 70-kiloinen (noin vuonna 2005) ja kävin salilla useita kertoja viikossa. Sitävastoin se vaivasi tuskin lainkaan tai vain lievänä, kun painoin yli 100kg enkä liikkunut yhtään. Nyt se on taas pahempi kuin koskaan, sillä pääsen juuri ja juuri kävelemään ja koko ajan pitää varoa äkillisiä liikkeitä tai tuntuu kuin pakaran alle iskettäisiin veitsellä (onneksi vahvat tulehduskipulääkkeet ovat alkaneet jo auttamaan, tosin suussa maistuu tällä hetkellä koko ajan p***a). Eikö siis karrikoidusti voitaisi sanoa, että parempi jättää liikunta väliin niin iskiaskaan ei pääsisi vaivaamaan?

No, ehkä harrastan jatkossakin liikuntaa ihan jo painonhallintamielessäkin, puhumattakaan siitä että ovathan liikunnan hyödyt muutenkin aika kiistattomat. Sitä en tiedä tuleeko minusta koskaan urheiluhullua, mutta yritän näinä laiskoina aikoina pitää mielessä liikunnan aikaansaaman hyvän olon jotta saisin taas aikaiseksi mennä sinne salillekin. Toivon mukaan jo ensi viikolla...

P.S. Kuvat on otettu jo muutama viikko sitten, mutta vihdoinkin tuli valmista myös tekstistä...