sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Herkutellaan

Saimme lapset viikonlopuksi yökylään isovanhempiensa luo, ja minulla olikin sopivasti vapaasyöntipäivä. Mies lähti viemään lapsia hoitoon eilen heti aamulla, ja minä hyppäsin crosstraineriin 45 minuutiksi kuluttamaan vähän kaloreita. Crossailun jälkeen söin aamupalaksi todella pitkästä aikaa pari viipaletta ruispalaa voin ja juuston kanssa.


Lisäksi pari klementiiniä. 

Aamupalan jälkeen imuroin talon, pesin vessan ja laitoin itseni valmiiksi kauppareissua varten samalla kun odottelin miestä kotiin. Saatoin myös kaiken tuon ohella tyhjentää viime herkkupäivänä avaamani Toblerone-pötkön...

Kun mies tuli kotiin, lähdimme saman tien kauppaan tekemään ruokaostokset ensi viikoksi. Nyt oli myös hyvä tilaisuus ostaa iso-A:lle synttärilahja, kun kerrankin pääsi ilman lapsia kauppaan eikä tarvinnut pelätä että kotonakaan odottaa avulias kauppakassien purkaja. Harkitsimme hetken että olisimme käyneet syömässä lounaan ravintolassa, mutta päätimme kuitenkin säästää edes vähän rahaa ja pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassamme tehdä kotona lämpimiä voileipiä. 

Maalaisleipäviipaleiden päälle ensin oivariinia ja kinkkua

Sitten tomaattia

Tomaattien päälle valkoisia papuja

Lopuksi paljon juustoraastetta ja uuniin

Valmiit leivät, naminami!
Jälkiruoaksi söimme miehen kanssa rasiallisen suklaakonvehteja. 
Mies söi lisäksi vielä karkkia, jota minun ei tehnyt mieli sillä en tykkää viinikumeista. 

Syöminen ei kuitenkaan loppunut vielä siihen. Saunassa join tölkin karpalolonkeroa, ja sitten katsoimme leffaa kera sipsipussin. 


Myöhemmin söin vielä ihanan vehnäsämpylän juuston ja tuorekurkun kanssa sekä kaksi kappaletta näitä kun mies ei halunnutkaan omaansa...


Minulla ei ole aavistustakaan siitä miten paljon kaloreita tuli päivän aikana syötyä, mutta mikään kovin paha ähky ei ollut missään vaiheessa, ja osan kulutin tänä aamuna kun poljin tunnin crosstrainerilla samalla kun katsoimme elokuvaa miehen kanssa.  Tänä aamuna vaaka näytti 1,5kg enemmän kuin eilen, mutta uskoisin lukeman olevan huomenna taas pienempi. 

Tänään pysyin taas kiltisti ruodussa, eikä tehnyt edes tiukkaa. En edes sortunut kahvipöydän antimiin appivanhempieni luona, kun kävimme miehen kanssa hakemassa lapset kotiin. Olo oli muuten ihan hyvä eikä edes kovin turvonnut, mutta kärsin koko päivän pahoista ilmavaivoista ja närästyksestä. Seuraava vapaasyöntipäivä tulee ehkä otettua hieman hillitymmin, kun menemme parin viikon kuluttua juhlimaan siskonpojan synttäreitä. Sitä odotellessa, tiukasti ruodussa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti