sunnuntai 14. elokuuta 2016

Bileet laivalla

Työporukan laivareissu on onnistuneesti ohi ja aika palata takaisin normaaliin arkeen. Meillä on töissä ollut sama kymmenen hengen tiimi jo kaksi vuotta, ja on kaikki tultu toimeen tosi hyvin. Nyt toimipisteemme neljä tiimiä sekoitetaan, eli tiimit menevät syyskuun alussa uusiksi. Risteily oli siis meidän vanhan tiimin viimeinen yhteinen illanvietto ja hautajaiset. Pari tyyppiä ei päässyt mukaan, mutta meillä oli tosi hyvä porukka kasassa.  

Lähdimme matkaan perjantain iltalähdöllä ja suuntasimme ensimmäiseksi illallisbuffettiin syömään ja juomaan. Sen jälkeen olivat vuorossa baarit ja ylimmän kannen klubi. Ilta oli ihan sairaan hauska. Olin melko humalassa, mutta hyvällä tavalla, eli oli tosi hauskaa eikä mitään "örveltämistä" ja järki pysyi matkassa. Koska tiimissäni on sekä naisia että miehiä (ikähaarukalta 25-35v) ei tarvinnut kuunnella ulkopuolisten iskuyrityksiäkään kun miehet toimivat meidän naisten tanssikavereina. En muista milloin olisin tanssinut niin paljon, ilta oli mahtava. Nukkumaan mentiin hyttikavereiden kanssa joskus neljän maissa. 

Aamulla osa porukasta jatkoi juomista, itsekin kyllä yritin juoda mahdollisimman paljon mutta pelkkää vissyä. Jossain vaiheessa yritin hörppiä käteen työnnetystä kuoharimukista mutta ei todellakaan maistunut. Itse asiassa painuin puolen päivän jälkeen omaan hyttiin peiton alle nukkumaan krapulaa pois (noustiin siis joskus kymmenen maissa kun viereisen hytin kaverit tulivat herättämään, heillä bileet olivat siinä vaiheessa taas täydessä vauhdissa). 

Neljän maissa iltapäivällä tunsin vihdoinkin oloni nälkäiseksi. Yksi työkaveri jäi hyttiin nukkumaan, muista ei ollut tietoa. Suuntasin laivan kahvilaan ja mietin että mitä haluaisin syödä. Yleensähän krapulassa tulee syötyä kaikenlaista epäterveellistä, mutta tarjontaa katsoessani päädyin tähän:


Terveelliset elämäntavat ovat siis jo jollain lailla selkäytimessä, sillä himoitsin eniten salaattia! Syömisen jälkeen etsin muut tiimikaverit, ja loppuristeily hengattiin taas yhdessä. Osa meistä oli selvinpäin, osa aivan päissään, mutta kaikilla oli hauskaa. Terveelliset elämäntavat rakoilivat eilen kyllä sen verran että söin melkein pussillisen perunalastuja illan aikana kun istuttiin hytissä musiikkia kuunnellen ja höpötellen, muuten eilisen kalorit tulivat siis salaatista ja parista aamupäivän aikana syömästäni banaanista. 

Tänään olen yrittänyt juoda mahdollisimman paljon vettä, jotta saisin huuhdottua alkoholin vaikutukset pois elimistöstä, ja muutenkin olen taas noudattanut SD:n viimeisen viikon ruokavaliota. Ihana huomata, että parin päivän poikkeaminen ruokavaliosta ei saanut (taaskaan) aikaan hillitöntä herkuttelun himoa joka jäisi päälle...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti