Beautiful body - eli raskausarpinen vartaloni

Kukaan blogeja aktiivisesti lukeva ei ole voinut olla huomaamatta blogistaniassa viime päivinä kulovalkean tavoin levinnyttä A Beautiful Body -haastetta, jossa tavalliset naiset paljastavat vartalonsa ja näyttävät kuinka raskaus (tai useampi) on muuttanut vartaloa, arpineen tai ilman. Haasteen tarkoitus on näyttää, kuinka jokainen voi olla kaunis ja tuntea itsensä hyväksi raskausarvista huolimatta. Ennen kuin olin itse lukenut yhtään blogitekstiä aiheesta, eräs lukija ehti jo toivoa minun kirjoittavan oman tarinani. Lisäksi voisin päätellä blogini lisääntyneistä kävijämääristä viime päivinä, että joku muukin on ehkä toivonut näkeväni blogissani vastauksen haasteeseen.

Minun on pakko myöntää, että olen tuskin koskaan elämäni aikana ollut oikeasti tyytyväinen vartalooni. Jo nuorena olin muka lihava, vaikka ylipainoa oli tuskin nimeksikään. Koko aikuisikäni olen laihduttanut enemmän tai vähemmän vakavissani, ja kironnut herkuttelunhimoani joka on torpedoinut painon pudotuksen. Ollessani kaikkein hoikimmillani minulla oli poikaystävä, joka vaati minua laihduttamaan "vähän lisää" jotta olisin "vieläkin sexympi". Mitä se tekikään itsetunnolleni? Sen, että kun vihdoin pääsin tuosta tyypistä eroon niin en enää jaksanut välittää kropastani pätkääkään vaan aloin herkuttelemaan ihan vain siitä ilosta että ei enää tarvinnut kuunnella nalkutusta painosta ja painonpudotuksesta, ja paino tietysti nousi kymmenen kiloa suhteellisen pian.

Viimeisten vuosien aikana paino nousi ensin vähitellen lähelle sataa kiloa. Ensimmäisessä raskaudessa se kipusi yli 110 kiloon tippuen sen jälkeen noin 104 kiloon ja toisessa raskaudessa nousten taas pahimmillaan 116 kiloon.

Tässä vatsani, kun olin juuri lähdössä laitokselle synnyttämään pikku-a:ta

Hitaasti sain kuitenkin painoni tippumaan alle sadan kilon (jatkuvasta herkuttelusta huolimatta, kiitos imetyksen), ja varsinaisestihan elämäntaparemontti käynnistyi viime vuoden toukokuussa Fitfarmin Superdieetin avulla. Nykyään tilanne on vaatteet päällä tämä (kuvat eiliseltä):

Kun ottaa huomioon kuinka valtava olin lähtiessäni synnyttämään pikku-a:ta, niin onko ihme että vaatteiden alla näky on tämä:

Yllä olevista jokseenkin karmeista kuvista huolimatta on pakko myöntää, että tällä hetkellä olen kaikesta huolimatta tyytyväisempi vartalooni kuin koskaan elämäni aikana.Varsinaiset raskausarvet ovat se kaikkein pienin paha, niitä voisin kantaa jopa ylpeänä. Eniten häiritsee vatsanahka, mutta jospa sekin vuosien mittaan vähitellen vetäytyisi olettaen että en lihota itseäni uudelleen. Joka tapauksessa, syy miksi olen nykyään vartalooni tyytyväinen on mieheni, joka jaksaa kehua kuinka hyvältä näytän. Painavimmillanikaan hän ei koskaan haukkunut vartaloani, vaikka painoni nousi suhteen alun jälkeen parikymmentä kiloa noin 80 kilosta yli sataan kiloon. Hoikistuttuani aloin kuitenkin saamaan häneltä yhä enemmän kehuja, ja nykyään saan kuulla lähes päivittäin kuinka paljon mies pitää ulkonäöstäni. 

Miehen ihana asenne on varmasti vaikuttanut siihen, että tunnen oloni hyväksi omassa kehossani. Miehen mielestä minun ei ole laihdutettava enää kiloakaan, ja vähitellen olen alkanut itsekin uskomaan että voin olla onnellinen vartalostani vaikka vatsassa onkin aika paljon rasvaa ja vaikka reidet ovatkin todella paksut. Vasta eilen mies sanoi että näytän taas hoikistuneen, vaikka totta puhuen en sitä usko painon keikkuessa jossain 72 kilon tuntumassa. Tällä hetkellä pääasiallinen tavoitteeni onkin saada vartaloni pidettyä nykyisellään, elämästä nauttien mutta älytöntä herkuttelua vältellen.

Loppuun on pakko sanoa, että onneksi on keksitty vaatteet joiden avulla löysän ihon ja raskausarvet saa piiloon, bikineissä minua ei tänä(kään) kesänä nähdä... Mitä väliä sillä onkaan miltä näytän alusvaatteisillani, jos vaatteet päällä näytän tältä:

Sukujuhlissa kuukausi sitten

Pari viikkoa sitten kesälookissa

Vanish tahratesti vol. 2

Kirjoitin jo aiemmin tämän tekstin Buzzadorin uusimmasta kampanjasta, jossa pääsin testaamaan Vanish Oxi Action tuotteita. Tässä testijakson toinen raporttini teille blogini lukijoille.

Jokin aika sitten iso-A tahrasi toisen puseronsa grillatulla tomaatilla seuraavin tuloksin:

Laitoin paidan likoamaan veteen, jonka seassa oli Vanish Oxi Action Crystal Whitea, annoin vaikuttaa pari tuntia ja sitten pesukoneeseen, tässä lopputulos:

Tahra ei todellakaan vielä hävinnyt. Seuraavaksi testasin paitaan geeliä ja annoin vaikuttaa, mutta vaati vielä paidan kuivattamisen kirkkaassa auringonvalossa ennen kuin tahra hävisi kokonaan. Siitä minulla ei valitettavasti ole kuvaa, sillä paita on iso-A:n lempipuserona koko ajan ahkerassa käytössä tai sitten uudestaan pyykissä.

Viikko sitten pääsin myös testaamaan Vanishia farkkuihini, kun istuin tuolille tipahtaneen mustikan päälle anopin luona kyläillessämme. Mukana ei tietenkään ollut varahousuja, joten pääsin pesemään farkut vasta seuraavana päivänä. Tässä housut ennen kuin levitin niiden päälle Vanish-geeliä. Annoin vaikuttaa tunnin ajan ja laitoin pesukoneeseen, mukaan lisää geeliä. Tahra hävisi heti ensimmäisessä pesussa.

Juuri ennen Vanishin levittämistä

Pesun jälkeen

Testijakson aikana olen käyttänyt saamiani Vanishin tuotteita muutenkin kuin näissä tahroissa joista olen tänne raportoinut. Periaatteessa olen Vanishiin tyytyväinen, vaikka läheskään kaikki tahrat eivät sillä katoa. Varsinkin paprika on todella hankala poistettava, ja esimerkiksi jotkin rasvatahrat eivät ole lasten housuista lähteneet. Luotan kuitenkin jatkossakin pinkkiin tahranpoistossa, käytinhän Vanishia jo aiemminkin enkä tulevaisuudessakaan ole ajatellut jättää purkkia ostamatta kun edellinen tyhjenee.

Kampanjan aikana olen Vanish-palautteiden lisäksi saanut hyviä vinkkejä ystäviltäni myös muiden aineiden käytössä tahranpoistossa. Aiemmin en ollut tullut edes ajatelleeksi, että esimerkiksi nestemäistä Fairya voisi käyttää rasvatahrojen hävittämiseen tai että tahrat lähtevät helpommin jos likaisia vaatteita liottaa (viileässä) vedessä pari kolme päivää ennen pesukoneeseen laittamista. Keinot on monet, ja olen aina kiitollinen uusista vinkeistä joilla lasten tahraamat vaatteet saisi varmasti puhtaiksi.

Jos joku haluaa Buzzadoriksi testaamaan kaikenlaisia tuotteita, niin mukaan pääset tästä.

Kun isä ei kelpaa...

Viime aikoina yöt ovat olleet kovin levottomia. Pikku-a tekee kulmahampaita, mikä aiheuttaa yöheräilyä ja -kiukuttelua. Eilenkin menimme miehen kanssa nukkumaan vaille yksitoista, ja pian sen jälkeen a heräsi. Tyttö oli rauhallinen vain silloin kun istuin sängyn vieressä laulamassa ja hermostui heti kun lähdin - tai viimeistään 10-20 minuutin kuluttua eli juuri kun olin alkanut rentoutua sängyssä ja vaipua uneen. Kun mies meni pikku-a:n luokse, alkoi armoton rääkyminen ja "haluan äidin" -huuto eli oli turha yrittää itse nukkua. Jossain vaiheessa olin jo niin hermona että en saanut rentouduttua vaikka lapsi olikin hiljaa, kun odotin koko ajan seuraavaa rääkäisyä.

Onneksi pikku-a rauhoittui hieman yhden jälkeen, ja lapset nukkuivat aamulla tavallista kauemmin eli yli seitsemään. Kaiken lisäksi mies nousi lasten kanssa ja itse sain jatkaa unia lähes yhdeksään. Olo oli silti koko päivän todella väsynyt, mutta ilokseni lasten viihdyttämisestä huolehtivat appivanhempani sillä menimme heidän luokseen kyläilemään. 

Vierailusta oli muutenkin hyötyä, sillä kotiintuomisina oli seuraavaa: 

19 sadan gramman pussillista punaisia ja mustia viinimarjoja pakastimeen ja lisäksi iltapalaan ja huomiseen aamupalaan. Bonuksena raitis ilma, jota sain marjoja poimiessani. 

Tajusin muuten tänä iltana, että viime aikoina vaivannut heikko olo ei välttämättä olekaan vain flunssan jälkimaininkeja tai levottomien öiden aiheuttamaa väsymystä, vaan se voi johtua myös suolan puutteesta. Kun sekä aamu- että iltapalana on rahkaa, välipalalla proteiinivanukasta tai -patukka ja toisena ateriana salaatti, ei suolaa välttämättä tule  syötyä tarpeeksi. Jatkossa pitääkin yrittää kiinnittää huomiota myös suolan saantiin, jospa olo vaikka vähitellen kohenisi...

Puutarhanhoitoa ja eläinten bongausta keijumaailmassa

Olette ehkä ihmetelleet, mihin olen viime aikoina kadonnut kun en ole saanut kirjoitettua koko viikkoon. Arki rullaa sinänsä ihan tavalliseen tapaan ja pysyin jopa ruodussa tiistaista eiliseen ilman yhtään lipsumista. Toissapäivänä sain poljettua crosstraineria ja eilen pääsin salille. Koneellakin tulee vietettyä aikaa, mutta blogin kirjoittaminen ei käy edes mielessä - saati sitten muiden blogitekstien lukeminen - sillä olen täysin koukuttunut Fairylandiin. Aloitin itse asiassa pelin Facebookin kautta jo varmaan viisi vuotta sitten, mutta jossain vaiheessa kyllästyin ja jäädytin oman puutarhani pitkäksi aikaa. Jokin aika sitten satuin piipahtamaan siellä uudestaan, ja huomasin että pelin kehittäjä oli keksinyt taas kaikkea kivaa eli pakkohan minunkin oli avata puutarhani ja lähteä taas mukaan peliin.

Ja pelin kanssa menee tosiaan jokainen hetki, jolloin ehdin koneella istua töiden, kodinhoidon, (satunnaisen) kuntoilun ja lasten ohessa. Pelin idea on kovin yksinkertainen: tarkoitus on kasvattaa omassa puutarhassa kasveja - virtuaaliset kukat ovatkin ainoita jotka saan pysymään hengissä - ja houkutella vierailulle kaikenlaisia eläimiä ja olioita joita sitten yritetään bongata sekä omasta että - mieluumminkin - toisten pelaajien puutarhoista. Pelin alkuaikoina koko idea oli kasvattaa kasveja, sitten mukaan tulivat eläimet, ja ne ovatkin muuttuneet vuosien varrella yhä erikoisemmiksi yksisarvisesta satuhahmoihin. Peli koukuttaa aivan täysin ja tuottaa jatkuvasti uusia haasteita.

Siinä siis syy miksi blogini elää hiljaisuudessa, nytkin on pakko lähteä etsimään muiden puutarhoista paria Kultakutria jotta pääsisin omassa pelissä eteenpäin... :D Onko muilla samankaltaisia koukuttumisen aiheita? Ja onko joku lukija mukana Fairylandissa?

Painosta vähäsen

Kuten olen jo kirjoittanutkin, paino on taas viime aikoina pyörinyt yli 70 kilossa. Tänään se oli 71,6kg eli ei niin paljon kuin edellisen kerran merkatessani, mutta silti enemmän kuin pitäisi. En kuitenkaan halua stressata painostani tänä viikonloppuna, sillä olemme juuri matkalla vanhempieni luo ja huomenna siskoni luo grillijuhliin, joista ei tule puuttumaan possun ribsejä, pekoni-tuorejuusto-herkkusieniä, sipsejä tai muuta naposteltavaa karpalolonkerosta puhumattakaan.

Jatkossakaan en halua katsella vieressä muiden herkutellessa grillijuhlissa tai muissa erikoistilanteissa, mutta minun täytyy oppia normaali kohtuusyöminen  ilman jokapäiväistä karkkien tai muiden herkkujen mättämistä...

Tämän kirjoituksen alkuperäinen pointti meinasi muuten unohtua. Päivitin nimittäin tuon painonseurannan sekä painokäyrän vastaamaan viimeaikaisia lukemia. Painon kirjaamatta jättäminen on vain itsensä pettämistä ja totuuden kieltämistä, ollaan vaan suosiolla taas ylipainon puolella...

Vanish 2013 -tahratesti vol. 1

Kerroin jo aiemmin päässeeni Buzzadorin kautta testaamaan Vanishin tuotteita. Kokeiltavakseni sain Vanish Oxi Action -geeliä, Vanish Oxi Action -jauhetta ja Vanish Oxi Action Crystal White -jauhetta. Näistä geeli onkin ollut käytössä jo aiemmin, mutta olen lähinnä laittanut sitä tahroille juuri ennen pesua (ilman vaikutusaikaa siis) ja suoraan koneeseen. Jauheita en ole käyttänyt, sillä käyttämäni pyykinpesuaine on aina nestemäistä enkä ole tajunnut että jauhemaistakin tahranpoistajaa voisi laittaa myös suoraan pyykin joukkoon. Tässä siis testin ensimmäiset tulokset.

Sain Buzzadorilta testikankaan, jonka likasin erilaisilla ruoka-aineilla. Tilkussa on ylärivissä vasemmalta katsottuna mustikkaa, paprikaa, mansikkaa ja alarivillä kahvia ja tomaattia. Likasin tilkun ja annoin sen kuivua seuraavaan päivään jotta tahrat vastaisivat todenmukaista tilannetta, yleensä kun en koskaan ehdi/muista/viitsi käsitellä tahroja heti tuoreeltaan. Seuraavana päivänä käsittelin tilkun Vanish Oxi Action -jauheesta ja vedestä tehdyllä massalla. Annoin vaikuttaa noin 10min ja heitin koneeseen muistaakseni 60 asteeseen ja koneeseen myös jauhetta perään.

Kuten kuvasta näkyy, kangaspala tuli melkein puhtaaksi. Vain paprikatahra jäi näkyviin, mutta sekin näkyy vain kameralla salaman kanssa kuvattaessa tai kirkkaassa valossa. Kuvan ottamisen jälkeen onnistuin muuten laittamaan tuon testikankaan jonnekin niin hyvään jemmaan, että minulla ei ole aavistustakaan mistä sen löytäisin (elleivät sitten lapset ole ottaneet sitä leikkeihinsä)...

Sain myös testata jo pitkään käyttämättömänä ollutta murheenkryyniä eli iso-A:n likaamaa puseroa. Olen pessyt sitä useamman kerran ja mielestäni käyttänyt tahranpoistajaakin, mutta lika ei ole hävinnyt. Tässä näkyy lähtötilanne, enkä siis yhtään tiedä mistä nuo tahrat ovat tulleet.

Samalla kun käsittelin testitilkun Vanish Oxi Action -jauheen ja veden seoksella, käsittelin myös paidan, pesun lopputulos on tässä eli ei lähtenyt puhtaaksi.

Seuraavaksi - eli parin päivän kuluttua - laitoin puseron likoamaan pariksi tunniksi kuumaan veteen, jonka joukkoon olin liuottanut Vanish Oxi Action Crystal White -jauhetta. Vaikka kyseisen jauheen sanotaankin olevan nimensäkin mukaisesti valkopyykille tarkoitettua, olen kuullut että se kirkastaa myös värillisen pyykin värejä (kohtuudella käytettynä). Sitten paita pesukoneeseen ja jauhetta mukaan, ja paita puhdistui!

Vanishia on tarkoitus testata vielä lisääkin, sekä lasten vaatteisiin että myös siihen testitilkkuun jos onnistun sen vielä löytämään. Vanishissakin taitaa vaan päteä se totuus, että tahroja täytyisi vain muistaa ja jaksaa esikäsitellä ja että kaapissa olisi aina oltava vähintään paria erilaista tahranpoistoainetta sillä mikä tepsii yhteen tahraan, ei välttämättä tehoakaan toiseen...

Haluan(ko) olla lihava

Jos viimeaikaisesta syöpöttelystä voi päätellä jotain, niin ilmeisesti haluan turvottaa itseni taas muodottomaksi. Flunssa tekosyynä - ja sitä ennenkin - olen syönyt kaikkea mahdollista jäätelöstä suklaaseen ja sipseistä ranskanleipään, vaikka tiedän että oloni on loppujen lopuksi pöhöttynyt ja ähkyinen. En siis ole onnistunut muuttamaan elämäntapojani lainkaan, vaan olen palannut niihin syömistottumuksiin jotka turvottivat minut alunalkaenkin.

Pahinta tässä on se, että tiedän tarkalleen mihin tällainen syöpöttely johtaa mutta en siltikään pysty hillitsemään itseäni. Kun saavutin 69 kilon tavoitepainoni, vannoin että otan itseäni niskasta kiinni heti jos paino karkaa yli 70 kilon. Viime viikot paino on kuitenkin ollut koko ajan reilusti yli 70 kilossa, mutten silti ole hillinnyt herkuttelua yhtään - pikemminkin päinvastoin. Mitä enemmän paino kipuaa ylöspäin, sitä enemmän syön. 

Vaikka kuinka mietin koko viime (loppu)vuoden jatkunutta kevyen ruokavalion aikaansaamaa hyvää oloa nykyiseen olotilaan verrattuna, se ei auta. Ihan kuin kyseessä olisi ollut joku toinen enkä minä. Tuolloin tuntui itsestään selvältä jatkaa terveellistä ja kevyttä ruokavaliota hamaan tulevaisuuteen (toki välillä herkutellenkin), mutta tällä hetkellä minulla ei ole aavistustakaan kuinka pääsisin takaisin raiteille ennen kuin on liian myöhäistä...

Mitä ihmettä minun pitäisi oikein tehdä?

Treeniviikko - tai sit ei...

Tällä viikolla pysyn ruodussa neljä päivää putkeen, ja testaan ensimmäistä kertaa BodyCampilta saadun nelijakoisen saliohjelman eli käyn siis salilla neljänä peräkkäisenä päivänä maanantaista torstaihin. 

Hyvä suunnitelma, joka valitettavasti romuttui ennen kuin ehti edes alkaakaan. Huomasin nimittäin jo eilisiltana että kurkku alkoi olla arka, ja tänä aamuna se olikin jo kunnolla kipeä. Optimistina otin kuitenkin salikamat töihin, mutta päivän kuluessa oloni muuttuu koko ajan flunssaisemmaksi ja päätin unohtaa salitreenin suosiolla. 

Flunssahan ei tietysti estä ruodussa pysymistä, eihän? Paitsi kun itsekuri on nollassa ja kurkku suorastaan huutaa jäätelöä turruttamaan kipua. Ja jäätelönhän on tottakai pakko olla se kaupan isoin suklaatuutti...

Varasin pari päivää sitten ajan työterveyslääkärille, sillä olen kärsinyt lukkiutuvista korvista ja korvakäytävien kihelmöinnistä jo jonkin aikaa. Saa nähdä, suostuuko lääkäri kirjoittamaan samalla käynnillä sairauslomaa, vai joudunko jaksamaan töissä loppuviikon...

Miksei se onnistu?

Mietin lähes päivittäin viime vuotta ja ihmettelen sitä, kuinka Fitfarmin ohjeiden noudattaminen oli niin helppoa. En lipsunut kuin silloin, kun annoin itselleni luvan lipsua, eli käytännössä eri dieettien - SD, Extra ja Lite) - välissä. Muina aikoina pysyin ruodussa ja paino laski koko ajan.

Tammi-helmikuun superdieettikin sujui ihan kohtalaisesti, mutta sen jälkeen en ole tainnut pysyä ruodussa kuin muutaman päivän putkeen ennen kuin olen sortunut. Välttämättä en ole aina lipsunut kovinkaan pahasti, mutten silti ole noudattanut ohjeita pilkulleen niinkuin olisi pitänyt. En osaa sanoa onko syynä ruokavalion lisääntynyt hiilihydraattien määrä joka ruokkii hiilarinhimoa, vai olenko vain kyllästynyt pilkuntarkkaan ruokavalioon.

Kyllästymisiä on kohdallani ollut aiemminkin. Joskus yläasteaikaan kokeilin sairaaladieettiä, ja ensimmäisellä kerralla sain painoa pois monta kiloa parissa viikossa mutta toisella (ja taisinpa kokeilla useamminkin) se ei enää tehonnut. Samoin sain aikanaan painonvartijoiden avulla pudotettua 15 kiloa, mutta sama ei onnistunut enää uudelleen vaikka yritin laskea laskin pisteitä monta vuotta. Kiloklubikin oli alkuun paljon tehokkaampi kuin myöhemmin. Olenko siis tässä runsaassa vuodessa vain kyllästynyt tähän ruokavalioon, joka on kuitenkin ollut aika samantyylinen ensimmäisestä Superdieetistäni lähtien sillä käytännössä vain hiilareiden määrä on ollut eri ajasta ja dieetistä riippuen?

Ongelmana on nyt se, kuinka saan otettua itseäni niskasta kiinni ennen kuin olen taas paisunut ihan muodottomaksi. Mikä olisi se keino jonka avulla pääsisin lopullisesti eroon jatkuvasta herkuttelusta? Joudunko turvautumaan terapiaan tai hypnoosiin, jotta saisin herkuttelun himon hävitettyä aivoistani? Suhteeni ruokaan on selvästikin jollain lailla vääristynyt, kun en näemmä pysty elämään normaalia elämää ilman että minun tekisi jatkuvasti mieli jotain hyvää.

Eilenkin olimme juuri syöneet päivällisen, ja vatsani oli aivan täynnä grilliruokaa (broilerinleikkeitä, kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja, maissia ja yksi pieni peruna). Silti sorruin kaivamaan kaapin kätköistä ensin torilta ostamiamme herneitä, sitten salmiakkeja ja lopuksi rusinoita eikä syömisen himo meinannut loppua edes siihen. Jotain epänormaalia suhteessani ruokaan on pakko olla kun en saa hillittyä makeanhimoani normaalilla syömisellä.

Tällä viikolla olen pysynyt ruodussa vain kahtena päivänä - toivottavasti tästä päivästä tulee kolmas, herkut pyörivät koko ajan mielessä mutta toistaiseksi olen saanut hillittyä itseni -, muina päivinä olen syönyt enemmän tai vähemmän karkkia, jäätelöä tai muuta hyvää aina kun miehen silmä on välttänyt. Ensi viikon olis parasta sujua paremmin, jotta minun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa viikonlopun grillijuhlissa...

Taas Buzzataan: Vanish 2013

Buzzadorilta tuli tänään paketti:

Tällaista sieltä paljastui:

Sain siis itselleni isot paketit Vanish Oxi Action -geeliä, Vanish Oxi Action -jauhetta ja Vanish Oxi Action Crystal White -jauhetta sekä 10 pikkupussia Vanish Oxi Action -jauhetta kavereille jaettavaksi. Sain myös kangaspalan, johon minun on tarkoitus kokeilla erilaisia tahroja ja katsoa lähtevätkö tahrat pois Vanishia käyttämällä. Tuo Oxi Action Gel on nykyäänkin ollut meillä käytössä, mutta kovinkaan tunnollisesti en ole sitä pyykkikoneeseen laittanut tai pyykkejä esikäsitellyt ja varsinkin yhdestä lapsen paidasta en ole saanut kestotahroja pois. Nyt voisikin ottaa sen kunnon testiin. Raportoin testien tuloksista tänne blogiinkin, kunhan vain ehdin...

Näitä tänään...

Ostin tänään jo kolmannen viiden kilon laatikon mansikoita tänä kesänä. Edellisistäkin laatikollisista on tullut maisteltua mansikoita, mutta tänään söin niitä ihan reilusti samalla kun siivosin niitä pakasterasioihin. Luulisin, että pakastimessa on nyt tarpeeksi mansikoita - tai ainakin hetkeksi -, enemmänkin tekisi toisaalta mieli pakastaa mutta pitää jättää edes vähän tilaa muillekin marjoille. 

Mansikoita lukuunottamatta olen pysynyt tämänkin päivän ruodussa, yhdeksän jäljellä ennen kuin saan taas löysätä...

Viikonlopun jälkeen taas ruotuun...

Viikonloppuna olin miehen kanssa laivalla, ja ylläolevissa kuvissa näkyy mitä siellä tuli nautittua. Ruoat ovat siis kaikki seisovasta pöydästä, mutta en sentään syönyt kaikkea mitä lautaselle otin...

Lauantaina krapula ei onneksi vaivannut, eli sain syödä aamupalan buffetissa. Lisäksi päivän aikana tuli tuhottua miehen kanssa Toblerone-pötkö, ja iltapäivällä söin hampurilaisaterian laivan ala carte -ravintolassa seisovan pöydän sijaan. Illalla sorruin tosin syömään myös miehen ostamia Dumleja normaalin rahkailtapalan lisäksi. 

Eilen oli tarkoitus palata ruotuun, mutta sorruin syömään Turun Keskiaikaisilta markkinoilta ostamiamme paahdettuja manteleita, Dumleja ja englannin lakuja. Illalla olikin sellainen olo että ei näköjään voi antaa pirulle pikkusormeakaan ilman että se vie koko käden. 

Tänään sain onneksi pidettyä itseni ruodussa, ja noudatinkin BodyCampin ruokavaliota pilkulleen. Iltapäivällä olin lähellä taas sortua karkkiin ihan vahingossa kun näin avatun pussin kaapissa, mutta sitten muistin että minunhan on tarkoitus pysyä taas ruodussa. 

Nyt on siis takana yksi päivä ruodussa, kymmenen jäljellä ennen kuin suuntaamme siskoni luo grillijuhlien merkeissä. Tälle viikolle on muuten takana jo yksi salitreenikin, saisinkohan tälle viikolle useammankin treenikerran...?

Hiilarinhimottomuutta ja hikitreeniä

Tänään oli vähähiilihydraattisen ruokavalioni kolmas päivä, ja aamulla paino oli lähes kaksi kiloa vähemmän kuin  toissa-aamuna. Yllätyksekseni minun on ollut äärettömän helppo pysyä erossa herkuista. Olisikohan niin, että hiilareiden vähäisyys hillitsee myös niiden himoa kuten olen joskus aiemminkin miettinyt. Ainakin herkkujen himo on ollut pahinta silloin kun ruokavalioon on kuulunut enemmän hiilareita, kun taas Fitfarmin vhh-dieettien aikana herkkujen himo oli paljon vähäisempää. 

Pakko kyllä myöntää, että tänä iltana minun teki hieman mieli herkkuja kun mies söi englanninlakuja. Sain kuitenkin hillittyä itseni suhteellisen helposti, kun ajattelin sitä että huomisiltana pääsen laivalle ja saan herkutella illallisbuffetin ihanuuksilla...

Tämän päivän salitreeni oli taas kovin hikinen, ja olinkin varautunut tavallista kevyemmällä vaatetuksella kuten kuvista näkyy. Vatsa on yhä ihan järkyttävä, mutta jospa se siitä kunhan palaan risteilyn jälkeen taas ruotuun...

Hyvästit turvotukselle

Tämän aamuista vaa'an lukemaa en todellakaan olisi halunnut nähdä. Painoni oli nimittäin hurjat 73,5kg eli yli viisi kiloa enemmän kuin alimmillaan huhtikuussa.

Tästä ei voi eikä SAA mennä kuin alaspäin. 

Kesäloman loppumisen kunniaksi pääsin pitkästä aikaa myös salille ja teinkin oikein kunnon koko kropan hikitreenin. Sykemittarin mukaan kulutin 782kcal eli tosi hyvin. Valokuvista voitte kuitenkin huomata, että tuo vatsa ei kuitenkaan yhdellä treenillä katoa...

Tänään oli ensimmäinen herkuton päivä aikoihin, eikä minun oikeasti tehnyt herkkuja edes mieli. Olin päivän vähäisillä hiilareilla syöden niitä vain kasvisten ja aamu-/iltapalamarjojen muodossa sekä palautusjuomassa. Illalla alkoikin päänsärky, jonka uskon johtuvan tästä hiilarivieroituksesta ja johon ei edes särkylääke tunnu auttavan. 

En todellakaan usko pääseväni kaikesta turvotuksesta eroon ennen perjantai-iltana alkavaa risteilyä, mutta jospa edes osa ehtisi hävitä...

Tänään mutta ei enää huomenna

Juhannus on kulunut herkutellessa, samoin kuin päivät viikot ennen juhannustakin. Viikonlopun aikana tuli siis herkuteltua niin suklaalla, sipseillä, jäätelöllä, grillimakkaralla kuin äidin leivonnaisillakin. En kadu yhtään, vaikka vatsa onkin lievästi sanottuna turvoksissa. Aiemmin kun kumarruin niin vatsan kohdalla roikkui tyhjä ja ryppyinen ihopussi, tällä hetkellä siinä kohdalla roikkuu läskiä ihon sisällä eikä ryppyjä missään... En halua edes tietää kuinka paljon painan tällä hetkellä.

Kun olin tänään lukemassa pikku-a:lle iltasatua, tämä sanoi että "äidillä iso masu, siellä on vauva". (Taisi saada ajatuksia siskoni vatsasta, josta on noin puolentoista kuukauden kuluttua syntymässä pikkuinen vauveli.) Korjasin a:ta että ei siellä mitään vauvaa ole, äidin vatsa on iso muuten vaan. Tyttö alkoikin kutitella vatsaani sanoen että "a kutittaa äidin isoa masua". Olisikohan tuossa jo tarpeeksi vinkkiä siitä, että vatsa kannattaisi saada pienemmäksi aika pian?

Teimme Ensi kesän kaunottarien kanssa sopimuksen että pysymme ruodussa koko heinäkuun. Yksi jos toinenkin on nimittäin lipsunut viime aikoina, ja koko porukan on aika tehdä ryhtiliike. Itse palaan ruotuun jo huomenna ja noudatan seuraavat kolme päivää tiukkaa ruokavaliota ilman hiilareita. Perjantaina päästän kuitenkin jo taas vapaalle, sillä lähden miehen kanssa kahdestaan laivalle ja suuntana on tietenkin seisova pöytä ja tällä kertaa myös ruokaan kuuluvat viinit joita ei lasten läsnäollessa viitsinyt nauttia kun olimme laivalla (vasta) viikko sitten. Tuolloin laivana oli Viking Grace, tulevana viikonloppuna menemme Siljalle. Onneksi viikonloppu on vielä kesäkuuta, eli heinäkuun ajan olisi todellakin tarkoitus olla ruodussa yhtä ainoaa viikonloppua lukuunottamatta jolloin menen siskoni luo grillijuhliin. Ei siis tällä kertaa tuliaissuklaita omaan kaappiin, lupaan sen!

Tänään söin siis vielä vapaasti, ja todellakin SÖIN. Ajelimme kotiin vanhempieni luota, ja tässä kuvia siitä mitä tänään meni vatsaan...

Aamupalaksi söin ruisleipää ensin (öljyyn säilötyn) tonnikalan, sitten juuston, leikkeleen, salaatin ja suolakurkkujen kera

Lounaana ABC:n kerrosateria

Autossa tuhoutui tällainen, salmiakkeja ja kolme pulloa ED Green Lightia (tosin ei yksin vaan miehen kanssa)

Päivälliseksi makaroni-jauhelihamössöä ja kasviksia

Iltapalaksi puolikas pötkö eli n. 200g tobleronea ja sitä ennen pari viipaletta paahtoleipää juuston ja tuorekurkun kera

Arvatkaa muuten, onko ihanaa palata huomenna ruokavalioon, mennä töihin ja töiden jälkeen pitkästä aikaa salille??? TODELLAKIN - hiilarikrapulaa ja vieroitusoireita odotellessa...

Rakkautta!

Sain Nunjulta tunnustuksen jokin aika sitten.

 

Olen saanut tämän jo kerran aiemminkin enkä laita tätä nyt eteenpäin, 

mutta nämä ovat kyllä aina aivan ihania :)

Salasyöpön paluu

Luin eilen Neiti Michelinin blogikirjoitusta, ja huomasin miettiväni että "kunpa minäkin...". En ehtinyt oikeastaan tuota ajatusta pitemmälle, kun tajusin miten naurettava se oli. Minähän olen onnistunut omassa projektissani, ja näytän sekä omasta että muidenkin mielestä jo ihan hyvältä. Tuo ajatus kuitenkin sai minut ymmärtämään että en taida vieläkään oikeasti käsittää olevani (suunnilleen) normaalipainoinen.

Johtuisiko tämä epätoivoinen olo sitten siitä, että viime viikot ovat menneet herkutellessa? Olen syönyt enemmän tai vähemmän ylimääräistä joka päivä määrien oikeastaan vain kasvaessa koko ajan. Päivät menevät kyllä pääaterioiden - aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala - osalta ohjeiden mukaan, mutta herkuttelen liikaa enkä ole harrastanut lainkaan liikuntaa. Ei siis ihme, että paino on kivunnut taas päälle 70 kilon. Kun tuohon lisää sen että en käy vaa'alla läheskään joka päivä, on vaarana se että huomaan jossain vaiheessa turvonneeni muodottomaksi. Peilistä näkyy jo nyt paisunut vatsa, mutta onneksi kaikki housut mahtuvat vielä jalkaan. Alkaisi siis olla korkea aika ottaa itseään niskasta kiinni ennen kuin housut jäävät pieniksi.

Olen miettinyt sitä kuinka viime kesänä ei tehnyt edes tiukkaa olla ilman herkkuja - tai ylipäätään hiilareita. Ensimmäisen superdieetin 6 viikkoa meni pilkulleen ohjeen mukaisesti ja SD Extrakin lähestulkoon. Jopa vanhempieni luona pystyin olemaan ilman kahvipöytäherkkuja. Nykyään se ei todellakaan onnistu, vaan käytän "koska olen normaalipainoinen, saan myös välillä herkutella" -mantraa tekosyynä sille että saan santsata äidin kahvipöydästä sen seitsemää herkkua. Toisaalta en usko että pystyisin olemaan myöskään täysin ilman hiilareita (saaden niitä vain vihreistä vihanneksista ja marjoista kuten SD:n aikaan), vaikka mietinkin että vaaditaanko sitä jotta oikeasti pääsisin eroon tästä hiilarikoukusta.

Olen jopa alkanut miettimään uuden superdieetin aloittamista, mutta se olisi todella tyhmää sillä minulla on BodyCampilta hyvät ohjeet joihin tulee myös päivityksiä.

Viime päivinä oloni on ollut todella ristiriitainen. Toisaalta olen päättänyt olla kesän rennommin ja sallia itselleni myös herkkuja, toisaalta tunnen morkkista turvonneen vatsani vuoksi. Ja myönnettävähän se on, että painonhallinta ei salli suklaata, karkkia tai muita herkkuja päivittäin ilman että paino lähtee nousuun. Siitä huolimatta miehen oli kovin helppo saada minut eilen munkkikahville, vaikka olin jo päättänyt pysyä edes yhden päivän ruodussa. Kauppareissullakin sain hädintuskin hillittyä itseni ostamasta karkkia tai sipsejä, ja vain koska mies oli mukana eikä salasyöppöyteni sallinut minun tunnustaa miehelleni kuinka koukussa taas olen hiilareihin. 

Onhan se kiva näyttää miehelle, että minulla riittää iltaisin itsekuria olla syömättä eskimopuikkoa hänen kanssaan, mutta mitä se minusta kertoo että olen syönyt niitä parikin salaa päivän aikana? No, säästyyhän siinä jokunen kalori kun en syö niitä sekä päivällä että illalla... Salasyöpöttelynhimon voimakkuudesta kertoo jotain sekin, että oikein suunnittelen miten saisin syötyä herkkuja muiden huomaamatta. Miehen äidillä on syntymäpäivä, ja sanoin miehelle että tämä voisi käydä ostamassa äidilleen jotain pientä lähikaupasta. Samaan syssyyn lupasin että "voinhan minäkin siellä käydä" ajatellen samalla että pääsisin ostamaan jotain hyvää itsellenikin.

Herkkujen himoa pahentaa koko ajan vaivaava väsymys. Olo on väsynyt aamusta iltaan, eikä mikään muu huvittaisi kuin istua tietokoneen ääressä surffaamassa tai maata sohvalla kirjaa lukien. On tietysti vaikea sanoa mikä on syy ja mikä seuraus eli aiheuttaako väsymys herkuttelua vai jatkuva hiilareiden (ylen)syönti väsymystä. Tänäänkin olin suunnitellut aamulenkkiä, mutta kun mies nousi seitsemän jälkeen ylös iso-A:n herättyä niin ajattelin nousevani ihan kohta ja nukahdin saman tien uudestaan. Kun heräsin, kello oli jo sen verran paljon että ehdin hädintuskin syödä aamupalan ennen kuin piti lähteä lasten kanssa ulkoilemaan miehen hakatessa meille talveksi polttopuita.

Oli miten oli, yritän olla stressaamatta syömisistä kunnes juhannus on ohi. Menemme nimittäin maanantai-iltana laivalle jossa on tiedossa sekä buffet-aamupala että -päivällinen, ja juhannusta juhlimme vanhempieni ja sisarusteni kanssa mökillä grillaten ja chillaten - tosin lapset ovat mukana eli ainakaan alkoholia ei tule paljon juotua. Lisäksi juhlimme juhannuksena pikku-a:n syntymäpäivää perheeni kera, ja huomenna vietämme pikku-a:n ja hänen kahden serkkunsa yhteisiä 2-vuotisjuhlia miehen suvun kanssa. Minua ei suoraan sanottuna kiinnosta yhtään kantaa juhliin omia eväitä, vaan haluan syödä samaa mitä muutkin.

Minun lienee siis turha valittaa morkkiksesta, joka seuraa herkuttelun jälkeen, jos se ei yhtään auta itsehillinnässä. Saa nähdä kuinka paljon painoni saa nousta ennen kuin herään oikein kunnolla ja onnistun repäisemään itseni takaisin ruotuun.

Tähän loppuun vielä pikkujuttu joka tapahtui eilen. Kokeilin ylleni vuosia sitten käyttämääni uimapukua juhannuksen mökkeilyä ajatellen (bikineissä en halua vatsaani esitellä), ja naureskelimme miehen kanssa mahani näyttävän siltä kuin olisin ties kuinka monennella kuulla raskaana. Jep jep, enkä todellakaan edes ole...

Joko riittäisi?

Viikonlopun herkutteluista oli tarkoitus ottaa enemmänkin valokuvia, mutta enpä muistanut. Mies vei siis lapset vanhempiensa luo yökylään ja saimme nauttia kahdenkeskisestä ajasta.

Ensin kävimme syömässä ihanassa Brahen Kellarissa. 

6kpl gratinoituja etanoita vaalean leivän kera. Kuva lainattu Brahen kellarin nettisivulta

Pääruoaksi härän sisäfileetä sienikastikkeen, kasvisten ja uuniperunoiden kera, tämän muistin jopa kuvata itse

Jälkkäriksi ranskalaista suklaakakkua, vadelmasorbettia, marjoja ja kahvia. Kuva Brahen Kellarin sivuilta, omassa annoksessa oli marjoja paljon enemmän

Ruoan jälkeen menimme elokuviin katsomaan uusimman Star Trekin 3D:nä, ja ostimme leffaherkuksi kaverikombon eli ison annoksen popcornia ja (light-)limut. 

Kun lähdimme ajelemaan takaisin kotiin, mies alkoi valittamaan että on TAAS nälkäinen ja kurvasi Hesen pihaan. Sorruin sitten itsekin kerroshampurilaiseen kaiken muun kukkuraksi, ja söimmepä vielä kotona lakujakin. 

Herkuttelu jatkui tänään lämpimillä voileivillä, lakritsilla, jäätelöllä, anopin tekemällä raparperipiirakalla ja tällä:

Lettu ja sen päällä banaania, nutellaa ja kermavaahtoa, arvatkaa oliko imelää?

Kaiken herkuttelun jälkeen olo oli todella ähkyinen ja vatsa näytti siltä kuin olisin syönyt rantapallon. Saa nähdä, kärsinkö huomenna kovinkin pahoista vieroitusoireista, mutta tarkoitus olisi palata ruotuun ensi viikoksi tai paino nousee taatusti. 

Ensi viikoksi riittää siis haastetta, ja toivon että saisin herkuttelun himoa hillittyä edes liikunnan avulla. Pari päivää on mennyt taas laiskotellen kurkkukivun vuoksi, mutta onneksi se vaikuttaisi olevan jo paranemaan päin... 

Oli muuten aivan ihana saada kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa ja kunnon yöunet, sillä seuraavat yöt voivat olla levottomia. Pikku-a jätti nimittäin tuttinsa isovanhempien luona oraville, mutta vastoin tahtoaan ja tuttia itkettiin pitkin päivää kovinkin säälittävästi. Tämän illan nukahtaminen oli tavallista hankalampaa, sillä nukuttamisessa meni 45 minuuttia normaalin iltasadun ja unilaulun sijaan. Saa nähdä, kuinka monta kertaa tyttö herää yöllä itkemään tuttiaan. Tutti saa kuitenkin luvan jäädä pois vaikka kuinka tekisi mieli heltyä, sillä parin vuoden ikä tulee täyteen runsaan kahden viikon päästä enkä halua pikku-a:lla olevan tuolloin enää edes unituttia käytössä...

Motivaatiomuistutus

Siskoni otti minusta pari päivää sitten tämän valokuvan :

Mielestäni kuva on sen verran hyvä, että sitä katsoessani herkkuja ei tee mieli sillä haluan pitää kroppani tässä kunnossa enkä paisuttaa sitä takaisin vanhoihin mittoihin. 

Eilen juhlimme tosiaan kahden siskoni valmistujaisia, ja sain paljon kehuja hoikistuneesta ulkomuodostani. Jopa sisarukseni sanoivat minun laihtuneen sitten viime näkemän, vaikka tässä välissä olleiden 2,5 kuukauden aikana paino ei kyllä ole hievahtanut mihinkään. Siskoni sanoi myös ettei usko minun painavan 70 kiloa, sillä näytän hänen mielestään paljon pienemmältä. 

Jotenkin minun on kovin vaikea kuvitella, miltä näytän muiden silmissä, mutta ottamaamme sisaruspotrettia katsoessani on ainakin ihanaa huomata että en todellakaan ole enää "se lihava sisko" vaan sulaudun muiden joukkoon jo todella hyvin. Vielä kun vaan saisi oman pääkopan siihen kuosiin, että oikeasti hahmottaisin itseni normaalipainoisena tai jopa hoikkana...

Tällä hetkellä vatsa on eilisen herkkupäivän jälkeen turvoksissa, mutta tänään olen sentään pystynyt hillitsemään herkuttelun himoni yhtä pientä raparperipiirakan palaa lukuunottamatta. Ehkä kuitenkin sallin illalla itselleni myös palan äitini tekemää, maailman parasta kermakakkua jonka täytteenä on lakkahilloa...

Hyvä alku, mutta...

Lomareissu kyllä alkoi lupaavasti, kun söin lasten kanssa lounaan ABC:n noutopöydästä. Paljon kasviksia, uunilohta ja pikkupala lasagnea. 

Vanhempieni luo tulon jälkeen ei ole mennyt niin hyvin. Päivälliseksi ranskalaisia, uunimakkaraa ja tomaatti, iltapalaksi kyllä rahkaa ja marjoja mutta myös jäätelöä ja minipala rahkapiirakkaa. Sain hillittyä itseni enkä syönyt vaaleaa leipää lasten iltapala-aikaan, mutta autossa syödyt salmiakit ja 120g suklaalevy varmasti kompensoivat asiaa... 

Huomenna juhlitaan ja aion todellakin syödä niin voileipä- kuin täytekakkuakin muista pöydän antimista puhumattakaan.

Tällä hetkellä toivon että saisin yöllä edes jotenkin nukuttua. Samassa huoneessa ovat nimittäin pikku-a matkasängyssä ja iso-A vieressä (olemme ainoassa huoneessa jota saa edes vähän hämäräksi, talvisin iso-A nukkuu vanhempieni huoneessa), eli saa nähdä kuinka levotonta nukkuminen on kun huoneessa on aika kuumakin...