9-kuukautinen pikku-a ja iso-A:n unipulmia

Vaikea kuvitella, että pikku-a on jo yhdeksän kuukauden ikäinen. Kun iso-A oli saman ikäinen, hän nousi jo seisomaan tukea vasten ja konttasi kovaa vauhtia. Viettäessämme joulua vanhempieni luona hän oli jatkuvasti kiipeämässä portaita yläkertaan tai tutkimassa joulukuusenkoristeita. Iso-A ei yhdeksän kuukautisena ollut todellakaan enää mikään vauva, toisin kuin pikku-a. Tietysti a vaikuttaa vielä vauvalta osittain siksi koska häntä vertaa jatkuvasti kaksivuotiaaseen isosiskoonsa, mutta myös koska hän ei vielä(kään) liiku. Sinänsä se ei vaikuta haittaavan häntä itseään lainkaan, vaan hän viihtyy mainiosti istuma-asennossa pitkätkin ajat kunhan hänellä on tarpeeksi mielenkiintoisia leluja ympärillään. Iso-A oppi ryömimään seitsemän kuukauden iässä, ja ennen sitä olin jo hermoillut monta kertaa kun liikkumaan oppimisessa kestää niin kauan. Pikku-a:n kohdalla olen onneksi osannut ottaa paljon rennommin, mutta olisihan se jo mukava jos vauva jo kohta alkaisi liikkumaankin. No, kaikki ajallaan...

Viimeisen kuukauden aikana pikku-a on liikkumisen sijaan oppinut pari muuta uutta taitoa. Ensinnäkin hän on keksinyt jokeltelun jalon taidon. Mämmämmää ja vavvavvaa hoetaan lähes jatkuvasti, ja vauva onkin aivan innoissaan uudesta kyvystä kommunikoida. Lisäksi hän on selvästi alkanut vilkuttamaan, ainakin käsi menee nyrkkiin ja auki heti jos muutkin vilkuttavat. Pikku-a myös taputtaa, tosin vasta kädet nyrkissä mutta kumminkin.

Sormiruokailussa mennään samaan malliin kuin ennenkin, eli lounas ja päivällinen syödään täysin sormin, aamu- ja iltapuuro työnnetään itse suuhun täyttämälläni lusikalla. Viime aikoina olen ottanut tavaksi syöttää a:lle välipalaksi hedelmä- tai marjasosetta, ja vauva onkin alkanut tottua syöttämiseen vallan mainiosti. Pinsettiote näyttää muuten olevan hallussa myös jo todella hienosti, lattialta noukitaan suuhun kaikkein pieninkin roska...

Nukahtaminen on alkanut sujumaan pikku-a:lta vallan mallikkaasti viimeisen kuukauden aikana. Iso-A:ta joutui tuudittamaan sylissä uneen lähes vuoden ikään asti yli puolikin tuntia, kunnes vatsan kasvaessa pidin hänelle unikoulun jonka jälkeen tyttö oppi nukahtamaan itsekseen. Pikku-a:n kanssa ei ole moista ongelmaa. Hän ei nykyään nukahda enää tissille läheskään joka ilta, joten otan hänet syliin, laulan Sinisen unen ensimmäisen säkeistön ja siirrän sitten sänkyynsä. Yleensä hän kääntyy saman tien vatsalleen, nostaa hetken aikaa päätään ylös ja alas ja nukahtaa sitten itsekseen. Päiväunet ovat vielä haastavampia, jos a ei nukahda rinnalle niin hänet on yleensä nukutettava sylissä "väkisin".

Yöimetykset olen saanut pois jo melkein kokonaan. Viime lauantaina kävin kavereideni kanssa viettämässä iltaa ja tulin kotiin vasta kolmelta aamuyöllä, juuri kun kellot siirrettiin kesäaikaan eli kello olikin jo neljä. Koska veressäni oli vielä tuolloin alkoholia en imettänyt ennen kuin aamulla. Iso-A oli yökylässä isovanhempiensa luona, mikä oli hyvä juttu sillä pikku-a piti miestä valveilla pari tuntia neljästä kuuteen. Kuuden jälkeen imetin vauvan ja jatkoimme sitten koko perhe unia aamukymmeneen. Tuo yö olikin siis luonnollisesti yövieroituksen alku, ja sen jälkeen mies on saanut yöllä käydä laittamassa pikku-a:lle tuttia suuhun. Onneksi a on yleensä nukkunut heräämättä jonnekin kolmeen tai neljään, ja sen jälkeen mies on käynyt hänen luonaan yleensä pari kertaa yössä. Maitoa vauva on sitten saanut vasta ylösnousun jälkeen.

Haastetta yövieroitukseen eilen alkanut piiiitkä yh-viikonloppu, kun mies lähti töiden kautta voittamalleen palkintomatkalle Ranskan Alpeille. Jos pikku-a herää yöllä usein, voi olla ettei hän tyynnykään pelkän tutin avulla jos haistaa rinnoissani lemuavan maidon. Viime yönä hän onneksi heräsi vain pari kertaa puolenyön aikaan ja nukahti saatuaan tutin, toivon saman tuurin jatkuvan vielä ensi yön. Lauantaina lähden lasten kanssa anopin hoiviin yökylään, ja siellä pikku-a joutuu tilan- (ja toisen matkasängyn)puutteen vuoksi nukkumaan vieressäni eikä eri huoneessa. Pahoin pelkään, etten voi olla antamatta hänelle maitoa...

Pitkää viikonloppua siivittää myös toinen haaste, jonka tarjoaa iso-A. Hänen nukkumaan saamisensa on nimittäin ollut viime aikoina erittäin haastavaa sekä päiväuniaikaan että illalla. Toissapäivään saakka hänet on voinut laittaa nukkumaan matkasänkyynsä ellei hän ole suostunut jäämään jatkettavaan sänkyyn. No, keskiviikkona hän vihdoin tajusi että pääsee matkasängystäkin itse pois sillä saa pitkän säärensä jo helposti sängyn laidan yli. Eilen illalla hän suostui onneksi jäämään jatkettavaan sänkyynsä suosiolla, mutta päiväunet jäivät kokonaan ottamatta sillä neiti kömpi molemmista sängyistä pois. Yöllä A heräsi puoleenyöhön mennessä kolme kertaa, jonka jälkeen laitoin hänet taas matkasänkyyn. Sielläkin hän heräili ja itkeskeli eli vaikka a nukkui, niin itse jouduin heräilemään. Aamukuudelta heräsin siihen, kun A kömpi sänkyyn viereeni eikä suostunut enää nukkumaan. No, kunhan mies tulee matkalta kotiin, joudumme varmastikin pitämään A:lle unikoulun jotta saisimme hänet jäämään jatkettavaan sänkyynsä jatkossa suosiolla...

Tänään saan onnekseni kaverin iltapäivällä kylään ja lapsetkin saavat leikkikavereita, jospa vierailun (sekä jääkaapissa odottavien EDien) tuomalla energialla jaksaisin huomiseen...