maanantai 7. toukokuuta 2012

1 takana, 41 edessä

Ensimmäinen päivä supedieettiä on ohi ja pakko sanoa että nälkä ei ole ainakaan tullut. Ruokaa saa syödä todella runsaasti, ja proteiinit täyttävät vatsan aika tehokkaasti ja pitkäksi aikaa. Minua on vaivannut koko päivän pieni päänsärky, mutta en usko tämän johtuvan (vielä) hiilareiden poisjäännistä vaan on varmasti samaa niskajomotusta josta olen kärsinyt jo useamman päivän.
Iltapäivällä minuun iski kamala närästys, enkä tiedä mistä ruoka-aineesta se johtuu. Tavallista suuremmasta kasviksien määrästä (päivän aikana 500g vihanneksia ja yli 200g marjoja) vai proteiineista? Toivon kuitenkin, että närästys vähenisi parin päivän sisällä kun kroppa tottuu uuteen ruokavalioon. Onneksi kaapissa on happosalpaajia sillä kärsin muutenkin ajoittain refluksitaudista, mutten haluaisi niitäkään jatkuvasti nappailla.

Superdieetin omalla keskustelupalstalla on käyty jo loppuviikosta lähtien ahkeraa keskustelua, ja olen huomannut että mukana on muitakin imettäjiä. Minua oikeastaan ihmetyttää se, miten aikaisin jotkin tämän dieetin ovat aloittaneet. Itse pohdiskelin uskallanko tämän aloittaa, vaikka pikku-a on jo yli 10kk, ja foorumilla on ilmoittautunut ainakin yksi 5kk ikäistä ja toinen 2kk ikäistä vauvaa imettävä äiti. En ymmärrä, mihin varsinkaan tuolla jälkimmäisellä on kiire, eikö kahden kuukauden ikäinen vauva ole vielä niin pieni että äidinmaito olisi todella tärkeää? Itse en missään tapauksessa olisi vaarantanut maidontuotantoa vielä tuolloin. Toivon, että minulla olisi maidontuotanto jo niin vakiintunut etteivät ruokavaliomuutokset haittaa ja ettei imetys lopu tähän dieettiin, mutta pikku-a on jo niin iso että se ei olisi kovin vakavaa.

Toinen asia, joka minua on foorumilla ihmetyttänyt on ihmisten totaalinen (sisä)lukutaidottomuus. Palstan sääntöjä ei noudateta (esim. "Nimeä uuden kysymyksen otsikko kuvaavasti" ja sitten siellä on otsikkona vaikka "ongelma") ja samoista asioista aloitetaan uusia keskusteluja vaikka aihetta käsittelevä ketju olisi vielä samalla sivulla ja helposti huomattavissa (jopa otsikoitu samoilla sanoilla kuin uusi ketju) jos vain maltettaisiin lukea mitä muut ovat kirjoittaneet. Ärsyttää, sillä turhien viestien lukeminen vie suotta arvokasta aikaani.

No, dieetti kuitenkin jatkuu, ja jospa huomenna saisin tehtyä ensimmäisen kerran ohjelmaan kuuluvan treeninkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti