sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

1/9 onnistuneesti takana

Ensimmäinen yhdeksästä reissupäivästä takana onnistuneesti. Eilinen matka vanhempieni luo onnistui todellakin yli odotusten, sillä en syönyt mitään jota dieetissä ei olisi saanut syödä. Tähän mennessä tämä 400 kilometrin ajomatka on mennyt karkkia mussuttaen, sillä "pakko syödä karkkia jotta jaksaa ajaa ilman että alkaa väsyttää". Nyt selvisin kuitenkin ilman. Olin paloitellut dieettiin kuuluvan proteiinipatukan pieniksi paloiksi minigrip-pussiin, ja toisessa pussissa oli sekä välipalan että lounaan cashew-pähkinät, ja niiden lisäksi minulla oli myös välipalan mansikat mukana. Niiden ja ED Green lightin avulla jaksoin ajaa aivan mainiosti.

Lounaaksi ja päivälliseksi olin tehnyt salaatit, joista toisen söin taukopaikalla ja toisen perillä vanhempieni luona. Illallakaan en sortunut herkkuihin, vaikka iltakahvipöydästä löytyikin kahta erilaista pullaa, keksejä ja murokakkua. Ei itse asiassa tehnyt edes mieli istahtaa kahvipöytään vaan viihdytin lattiantasossa pikku-a:ta.
Isäni kanssa ei vielä tullut tappelua vaikka hän kysyikin että eikö kahvi maistu, mutta jonkin ajan päästä on edessä ensimmäinen oikea ateria samassa pöydässä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti