maanantai 9. heinäkuuta 2012

Hups...

Viikonloppu meni sit syödessä. Lauantaihin olin antanut itselleni luvankin, ja herkuttelinkin kunnolla grilliruoalla, sipseillä ja karkilla. Join jopa yhden siiderinkin. Kaikkien suunnitelmien mukaan minun olisi kuitenkin pitänyt palata takaisin ruotuun jo eilen. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, kun en saanut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä millään unta. Menin nukkumaan puolenyön jälkeen melkein kaikkien muiden jäädessä vielä juhlimaan, mutta en saanut unta tuntikausiin. Molemmat lapset nukkuivat samassa huoneessa, ja oli todella kuumakin, eli pyöriskelin vain sängyssä. Ja kun pikku-a päätti herätä aamulla jo kuudelta niin väsynyt oli kovin lievä ilmaisu aamun olotilalle. Eilen tulikin syötyä paljon leipää (aamupalaksi ja lounaaksi), vähän pullaa, kana-vuohenjuustosalaatti (muttei kuitenkaan Hesen kerrosateriaa) kotimatkalla ABC:llä, autossa karkkia ja suklaata sekä iltapalaksi pakastepitsa ja iso pussillinen paahdettuja ja karamellisoituja manteleita. Olo oli nukkumaan mennessä lievästi sanottuna ähkyinen ja öklöttävä ja odotin innolla että saan tänään palata taas dieettiin.

Vaaka näytti reissuviikon saldoksi 87,7kg. Viikkohan meni pääosin tosi hyvin, mutta viikonloppu kyllä taatusti kerrytti kroppaan nestettä. Muutaman päivän päästä sen sit näkee, että oliko viime viikosta enemmänkin haittaa dieetille kunhan nesteet häviävät...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti