maanantai 17. helmikuuta 2014

Puolenvälin kuvat ja mitat

Lauantaina tuli täyteen puoliväli eli 3kk Ms Fitnessin aloituksesta, ja mies otti sen kunniaksi minusta muutoskuvat. Viimeksi kuvia otettiin 10.1., mutta ne taisivat jäädä kokonaan postaamatta tänne blogiin. Tässä siis kuvat ensin marraskuun 15. päivä, sitten tammikuun 10. ja oikeanpuoleisin kuva 15.2.




Marras-tammikuun välillä ei tapahtunut paljonkaan muutosta, mutta tammikuun kuvassa on mukana yhä joulun jälkeistä turvotusta. Viimeisen kuukauden aikana on kuitenkin tapahtunut jotain. Muutos ei välttämättä ole edestä tai takaa otetussa kuvassa kovinkaan selvä, mutta sivulta otetussa kuvassa näkee että vatsa on selvästi litteämpi kuin viimeksi.

Lauantaina otin myös esiin mittanauhan ja katsoin mitä se näyttää. Painohan oli lauantaina 70,6kg eli vielä kolme kiloa enemmän kuin alimmillaan viime huhtikuussa, mutta mitat ovat jo aika lähellä. Ne näkyvät tietysti tuolla omalla sivullaan, mutta tässä mitat pienimmilläni eli 19.4.2013:
vyötärö (napa) 83,5cm, vyötärö (kapein) 79cm, lantio (levein) 99cm, reidet 53+53cm, rinnanalus 84cm, allit 28cm+28cm,
Tässä mitat viime lauantaina:
vyötärö (napa) 83,5cm, vyötärö (kapein) 78cm, lantio (levein) 104cm, reidet 56cm, rinnanalus 82cm, allit 29cm
Navan kohdalla ympärysmittani on siis sama kuin tuolloin, mutta kapeimmalta kohdalta ja rinnan alta jopa pienempi. Lantio ja reidet ovat kuitenkin paljon leveämmät, eli ylimääräinen paino on tosiaankin kasaantunut niihin ja tekemistä riittää. Käsivarsiin on molempiin tullut sentti lisää, mutta toivon sen olevan pääasiassa lihasta.
Ms Finessin aloitusmittoihin verrattuna muutosta on kyllä tapahtunut joka puolella paitsi käsivarsissa:
vyötärö (napa) 92cm, vyötärö (kapein) 83,5cm, lantio (levein) 108,5cm, reidet 58cm, rinnanalus 87cm, allit 29cm

Toisaalta tuntuu tyhmältä iloita siitä mitä olen saanut aikaan marraskuun jälkeen, sillä en olisi alun alkaenkaan saanut turvottaa itseäni noihin mittoihin. Toivottavasti en enää koskaan repsahtaisi niin pahasti, että joudun aloittamaan koko homman taas "alusta".
Onneksi tässä on vielä kolme kuukautta aikaa saada tuloksia myös alakroppaan. Ehkä rasva alkaa kadota sieltäkin jos vain saan tehtyä aerobista treeniä samalla tapaa (tai enemmän) kuin viime viikkoina...

7 kommenttia:

  1. Upeaa! Oot kaventunut vyötäröstä tosi paljon ja kroppaan on tullut paljon muotoja :) Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, vyötäröstä huomaan tosiaan itsekin, muualla on muutos vielä hakusessa...

      Poista
  2. Hienoa, mutta puoli vuottako jo olette ohjelmalla menneet???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, ei tietenkään vaan puolet eli 3 kuukautta. Pitääpä korjata :)

      Poista
    2. ;) Minä jo mietin, että oliko teiän ohjelma vuoden mittainen :O

      Poista
  3. Hyvältä näyttää!! Aika hauskaa kyllä, että vaikka mulla on painoa n.7 kiloa vähempi kun sulla, niin mitat on aikalailla samat :) (mut esim. reidet on sulla viel ohuemmat!) Kertoo varmaan siitä että sinä olet lihasta ja minä sitä toista tavaraa... :D Pitää vissiin rueta treenaamaan kunhan pojan hoidolta löydän aikaa, vatsahaaste alkaa ainakin kunhan tervehdyn flunssasta :)

    Sisko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä muuten mittaan reidet noin puolivälistä, eli yläosasta ovat huomattavasti paksummat. Jostain syystä olen vaan aina mitannut samasta kohtaa, niin en viitsi vaihtaakaan mittauskohtaa ettei tule heittoa tuloksiin...

      Poista