torstai 13. maaliskuuta 2014

Varaslähtö

Taisin jo aiemmin kirjoittaa, että minun tulisi ohjelmani mukaan noudattaa vanhaa, hiilaripitoista 1700kcal ruokavaliota vielä ensi viikon loppuun ja siirtyä sitten vähähiilariseen 1600kcal ruokavalioon. Koska kuitenkin haluan pitää viikon päästä vapaasyöntipäivän iso-A:n synttäreillä, niin päätin kompensoida sitä aloittamalla tiukemman ohjelman jo nyt.

Kysyin BodyCampin Akselilta, että onko tämä ruokavaliomuutos järkevä. Hän vastasi, että voin pitää vapaasyöntipäivän joka tapauksessa, mutta että saan myös siirtyä tiukempaan ruokavalioon jos koen jaksavani sillä. Ja koska vhh-ruokavalio on jo vanha tuttu, niin enköhän minä jaksa.

Aamupalana minulla on jotakin, mitä en ole aiemmin aamulla syönyt eli juusto-kinkkumunakasta. Koska minulla on harvemmin aikaa alkaa vääntämään munakasta aamulla, niin tein eilen illalla uunimunakkaan kaksinkertaisena annoksena. Minulla on siis aamupala valmiina jo huomiseksikin. 


Tässä siis tämän aamuinen annokseni, jolla on kokoa ihan kiitettävästi. 


Lounaaksi söin normaalin salaatin, tosin ilman ruisleipää. Välipalaksi normaali proteiinijuoma, ja päivälliseksi tonnikalapihvejä, raejuustoa ja kasviksia. 
Tonnikalapihvit olivat muuten uusi kokeilu, jonka löysin Go Eve Go -blogin kautta. Tonnikalaa, sipulia, kananmunanvalkuaista ja mausteita, nam! Jopa iso-A tykkäsi näistä, pikku-a ei sen sijaan suostunut edes maistamaan. 


Iltapalaan tuli myös muutosta. Tähän saakka olen syönyt rahkan kanssa marjoja, sokeroimatonta mehukeittoa ja soijalesitiinirakeita. Nyt marjat jäivät pois, ja mehukeiton lisäksi mukana on vehnäleseitä ja pellavansiemenrouhetta. 
Lopputulos ei ole niin kermainen ja jäätelömäinen kuin marjojen kanssa, mutta silti tosi hyvän makuinen. 


Näin lopuksi on pakko tunnustaa, että ihan täysin en dieettiä tänään noudattanut. Lasten päiväkotikaverit olivat tänään juhlimassa iso-A:n huomista syntymäpäivää, ja kaikista tarjoiluista eksyi suuhuni pari vaahtokarkkia sekä aika monta näitä: 


Onneksi lasten äiti on parhaillaan Fitfarmin superdieetillä, eli minunkin oli helpompi vastustaa herkkujen houkutusta kun hänkään ei syönyt mitään. 

Sain muuten otettua itsestäni muutaman kuvan (enemmän ja vähemmän vaatetettuna), mutta ne ovat vielä kamerassani. Yritän saada viimeistään nyt viikonloppuna aikaan jonkinlaisen Ms. Fitness 4kk -postauksen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti