sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Viikonloppuna

Viikonloppu meni taas nopeasti. Lauantai oli omalla kohdalla oikea ärrinmurrin-päivä. Koko päivän väsytti, ja kaikki mahdollinen ärsytti siitä huolimatta että sain nukkua aamulla miehen herättyä lasten kanssa. Sorruinkin päivällä syömään synttärilahjaksi saamani suklaat, viinirypäleitä ja pari riisikakkua. Tiedän kyllä että syynä oli taas kuukausittaisen hormonihirviön hyökkäys, mutta sitä vastaan ei ollut yhtään helpompi taistella vaikka syyn tiesinkin.


Päivälliseksi teimme eilen kalkkunaa uunissa, keitettyjä kasviksia sekä uunilohkoperunoita (ilman öljyä). Perunat olivat tosi hyviä, keitin lohkoja ensin muutaman minuutin vedessä ennen kuin laitoin ne uuniin. 

Lisäksi tein kahdeksan annosta pataa, johon tuli naudan 10% jauhelihaa, kaalia, tomaattimurskaa, sipulia, valkosipulia, paprikaa, säilykeherkkusieniä, kesäkurpitsaa ja tietysti mausteita. Annoin padan hautua 2,5 tuntia (ja lisäsin kesäkurpitsat vasta loppuvaiheessa), yhtään en tiedä millaista tuli, sillä koko satsi meni pakastimeen odottamaan niitä päiviä jolloin en ehdi kokkaamaan. 


Tänään fiilis oli aivan erilainen kuin eilen (johtunee siitä että menkat alkoivat). Oli minun vuoroni herätä lasten kanssa, mutta oloni ei ollut edes väsynyt vaikka herätys oli taas jo kuudelta. En edes tarvinnut aamukahvia, ja jaksoin jopa lähteä lasten kanssa ulos heti yhdeksän jälkeen. 




Parin tunnin ulkoilun jälkeen poljin tunnin crosstrainerilla miehen huolehtiessa lasten lounaasta ja pikku-a:n nukuttamisesta päiväunille. Tein myös 100 kyykkyä tässä kuussa aloittamani kyykkyhaasteen mukaan. 


Päivälliseksi tein jauhelihakeittoa. Punnitsin ruokavalion mukaisen määrän perunoita (kahdeksaan annokseen), paistoin 800g jauhelihaa ja ison kasan keittojuureksia. Valmiin keiton jaoin annoksiksi, ja sitten syömään. Kuvassa viisi jäljelle jäänyttä annosta, tästä syödään vielä pari päivää. 


Loppupäiväkin meni mukavissa merkeissä. Siivosin vaatehuoneen ja kaivoin esiin lasten keväthaalarit, lapset leikkivät yhdessä välillä rauhallisesti, välillä riehuen, mutta pääasiassa kuitenkin ilman suurempia tappeluita. Sain jopa maata hetken sohvalla ja lukea kirjaa, mikä on harvinaista luksusta. Olen muuten huomannut että lapsista on aina vain enemmän seuraa toisilleen, ja heidän leikkejään on hauska seurata. Nykyään saan myös yhä useammin keskittyä ihan rauhassa esimerkiksi kotitöihin (lue: surffata netissä) lasten viihdyttäessä toinen toisiaan. 

Perjantaina muuten tuli uusi ohjelmapäivitys. Ruokavalion pitäisi pysyä nykyisessä 1700kcal:ssa seuraavat kaksi viikkoa, jonka jälkeen kalorimäärä tippuu 1600kcal:iin mutta hiilarit jäävät pois. Hyvästi siis aamupuuro, ruisleipä, banaanit, marjat sekä pasta/riisi/perunat. Proteiinia tulee sen sijaan lisää. Saa nähdä, alkaako rasva palaa yhtään nopeammin. 

Päivityksessä jäi pois parin viikon välein ollut vapaasyöntipäivä, mutta aion silti pitää sellaisen kun juhlimme kahden viikon päästä iso-A:n synttäreitä. Mietinkin, että kannattaisiko minun vastineeksi siirtyä tuohon vähähiilariseen ruokavalioon jo nyt eikä vasta kahden viikon päästä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti