perjantai 25. huhtikuuta 2014

Takkutreenejä ja kiusauksia

Tällä viikolla pääsin lenkille kerran ja salille kolmesti. Tiistain lenkki oli hyvä, vaikka jo sen puolen tunnin (josta juoksin yhteensä 10min) jälkeen oikea jalkani kipeytyi taas. Kipu kyllä hävisi päivän aikana, mutta vein samana päivänä kengät takaisin kauppaan 28 päivän tyytyväisyystakuuseen vedoten ja sain rahat takaisin.

Maisemaa aamulenkiltä


Keskiviikkona ja torstaina kävin salilla, mutta treeni ei yhtään maistunut. Lieneekö syynä taas lähes kaksi viikkoa kestänyt treenitauko vai matalat kalorit, mutta tehoja ei meinannut olla mihinkään ja mieli teki lopettaa treeni kesken. En jaksanut edes harkita mitään aerobista salitreenin päälle, mutta vedin kuitenkin kaikki toistot ja sarjat loppuun asti. Ja vaikka en edes käyttänyt kaikissa liikkeissä niin paljon painoja kuin aiemmin niin nyt on joka paikka kipeänä. 


Vasta tänään sain edes jonkinlaisia tehoja treeniin, jaksoin hyvin tehdä etureisitreenin ja vatsatreenin. Loppuviikkoon ei kuntoilua sitten tulekaan, sillä mies lähti mökille ja jäimme lasten kanssa keskenämme. Suunnitelmissa on kyllä käydä Hoplopissa riehumassa, ja sunnuntaina saamme ystäväni lastensa kanssa käymään. 

Viikonlopun haasteena on perinteiseen tapaan tietysti se, etten sorru mättämään itseäni ähkyyn saatuani lapset nukkumaan. Varsinkin, kun olen koko viikon kärsinyt armottomasta herkkujen himosta. Tänään tein sellaisen myönnytyksen että lisäsin iltapalarahkan joukkoon marjoja, ja sain siten hillittyä makeanhimoani. Yksi ilta siis selvitty ilman ylimääräistä herkuttelua, toinen jäljellä (ja kaksi pitkää päivää).

Oloni on muutenkin ollut koko viikon todella ärtynyt ja ahdistunut, enkä yhtään tiedä mistä se johtuu. Koko ajan on ollut sellainen olo että kaikki on jostain syvältä. Töissä on tullut vastaan yksinomaan ärsyttäviä asiakkaita ja kotonakin olen vain tiuskinut perheelle. Oikeastaan on siis ihme, etten ole jo sortunut kaikenlaisiin herkkuihin, mutta yritän nyt muistaa sen että herkuttelu tuo vain lyhytaikaisen ilon ja jälkeenpäin ahdistaa entistä enemmän. Ehkä pitää tosiaan lopettaa tämä 1400kcal:n kitudieetti ja nostaa kalorimääriä, jos se vaikka auttaisi tähän vetämättömään oloon. Aion aloittaa ruokamäärien kasvattamisen heti huomenna, mutta vähitellen. Ajattelin syödä muuten ruokavalion mukaan, mutta lisään päivälliselle hiilarit perunan muodossa (teen jauhelihakeittoa ja syödä sitä lasten kanssa). Sillä periaatteella muutama päivä, katsotaan sitten mitä seuraavaksi...

7 kommenttia:

  1. Hienoa itsehillintää tunnesyömisen suhteen! Minähän en ole minkäänsortin asiantuntija, ja oma lajini on kaukana fitness- harjoittelusta ja ruokailusta, mutta en ihmettele yhtään jos 1400 kcal dieetillä on vetämätön olo! Pidemmän päälle tuo on niin paljon miinuksella, jos yhtään liikkuu, että varmasti on energia vähissä. Edellisessä postissa totesit, että aloitat tämän jälkeen 2400 kcal juoksuun tehdyn ruokaohjelman. Edelleenkään en ole mikään mitään kommentoimaan, mutta se taas kuulostaa olevan aika paljon, jos on kuitenkin tarkoitus vielä laihtua. Itselläni uskoisin tuon jäävän ainakin pluskaloreiden puolelle tai ainakin nollille, vaikka tavoitteellista liikuntaa tulee se 6-10 h/vko, tosin miulla peruskulutus onkin melko pieni. Ehkä tuo jonkin aikaa onkin hyvä, mutta jos herkkuja tulee vielä tuohon päälle, voi laihtuminen olla hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasiahan olisi, että en pääsisi tästä lihomaan. Olen seurannut noita Ms. fitnessin osallistujia, ja moni on syönyt koko ajan jopa 3000 kcal päivässä mutta ovat silti hoikkia. Minulle olisi tärkeintä, että oppisin pitämään painoni nyt hallinnassa ilman jojoilua, ja jos se tarkoittaa syömistä kulutuksen mukaan niin olkoon sitten niin jos pystyn sen avulla myös välttämään herkkujen himoa. Onhan tässä vuoden aikana tullut otettua talteen ohjelma jos toinenkin, enkä ainakaan heti nosta kalorimäärää 2400:aan vaan katson vähitellen mitä painolle ja omalle ololle käy :)

      Poista
  2. Huh! Täytyy tehdä aika monta salitreeniä että 3000 kcal päiväsaannilla ei liho! Ei onnistuisi minulta, kun tuntuu, että vaikka tekee tosi paljon enemmän kuluttavia treenejä kuin salit, niin silti päivä kulutus ei ole lähelläkään 3000, mutta lihasmassahan se kaloreita kuluttaa. Kuitenkin on syytä muistaa miettiä ruokailut omaan kehon painoonsa ja omaan kulutukseen verraten, se mikä toimii toisella ei toimi toisella, ja siksi sanoinkin, etten ole mikään neuvomaan. Itselläni toimii hyvin tuo ruokavalio, mikä ehkä keskimäärin jää 200-0 kcal miinukselle. Toivon sydämestäni, että löydät sinulle sopivan ylläpito ruokavalion, joka ei rajoita liikaa, mutta pitää kuitenkin kaidalla tiellä painon suhteen! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Tutumpia ihmisiä on aina jotenkin hankalampi tsempata kuin täysin tuntemattomia, mutta aion silti yrittää! Sä olet saavuttanut ihan mielettömästi jo tähän asti ja olet tehnyt sen täysin itse. Vaikka apuvoimia ja tukijoukkoja onkin ympärillä, niin sinä sen kaiken työn olet tehnyt, niin fyysisesti kuin henkiselläkin puolellakin. Sitä kannattaa pysähtyä välillä miettimään ja arvostamaan, niin saat itseluottamuksen kohdilleen ja muistat taas, miksi tässä hommassa ollaan mukana – ei muiden ihmisten odotusten tai vahtivan silmän vuoksi, vaan nimenomaan omasta tahdosta ja halusta! :) It's your road and your road alone – others may walk it with you, but no-one can walk it for you.

    Tämä siis tohon herkuttelupelkoon, josta olet kirjoitellut. Mieti, miten kovin olet aikoinaan halunnut päästä edes lähelle nykytilannetta ja miten paljon paremmalta se haave on maistunut verrattuna mihinkään herkkuun maailmassa. Nyt ollaan siinä pisteessä, nauti siitä olosta, ota vaikka vähän itsekeskeisestikin täysi kunnia saavutetuista tuloksista ja ole aidosti ylpeä itsestäsi. Kuulostaa ehkä vähän hölmöltä, mutta kun miettii vaikka sitä huippufiilistä, mikä tulee onnistuneen treenin jälkeen ja yrittää palauttaa itselleen sen saman voittamattoman tunnetilan, niin ei varmasti tulisi mieleenkään palata takaisin vanhoihin kaavoihin. Toivottavasti sait jostain punaisesta langasta kiinni, mulla ainakin tämä auttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tsempistä, eiköhän tämä tästä vielä joskus helpotu...

      Poista
  4. Olet haastettu, ota vastaan tai unohda koko juttu. Löytyy blogistani :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä yrittää muistaa vastailla noihin kysymyksiin tässä lähiaikoina :)

      Poista