maanantai 20. lokakuuta 2014

Helppoa leivontaa

Liityin jokin aika sitten Hopottajat -palveluun ja nyt pääsin testaamaan ja suosittelemaan Mylly Paras Voitaikinataskuja.


Tuotteen idea on yksinkertainen. Taskut ovat pakasteena, ja ne tulee ensin paistaa kypsiksi ja täyttää sen jälkeen. Täytteeksi kelpaa sekä suolainen että makea, ja vain mielikuvitus on rajana sille millä taskut täyttää. Ikävä kyllä oma mielikuvitus on aika olematon, eli turvauduin Googleen etsiessäni vinkkejä hyvistä makuyhdistelmistä.
Taskut ennen uuniin menoa


Paistamisen jälkeen

Täältä löysin loppujen lopuksi ohjeen jota päätin soveltaa omiin tarjoiluihini. Taskujen sisälle tuli siis kinuskikastiketta, suolapähkinöitä, vaniljarahkaa ja puolukkaa. Yhdistelmä on aika omituisen kuuloinen, mutta taskut olivat hyviä. Itse asiassa vähän liiankin hyviä, sillä söin itse yli jääneet. Toissa iltana kutsujen jälkeen pari taskua ja eilen kolme putkeen lasten istuessa telkkarin ääressä - miten niin minussa on ahmimishäiriön vikaa??



Vaikka taskut maistuivatkin hyvältä, niin itse olen ehkä kuitenkin sitä mieltä, että jos oikeasti haluaa ostaa pakastimeen jotain paistovalmiita leivonnaisia, niin ne saavat olla sitten sellaisia jotka ovat valmiita heti uunista tultuaan ilman että niitä täytyy alkaa vielä erikseen täyttämään! Saahan noista tietysti tuunattua oman makuisia ja joko suolaisia tai makeita, mutta tämä on ehkä jotenkin vähän liian keksimällä keksitty tuote. Syödessä piti lisäksi olla vielä aika varovainen etteivät täytteet olisi pursuneet joka puolelle. Miksikään helpoksi vierasvaraksi en siis näitä ehkä ostaisi, mutta joku saattaa tykätäkin.

Jos hopottaminen kiinnostaa niin käy ihmeessä sivuilla tutustumassa, ja jos liityt niin laita suosittelukoodiksi HOP13716 jolloin allekirjoittanut saa pisteitä ja mahdollisuuden voittaa jäsenten välisissä arvonnoissa...

1 kommentti:

  1. Juu, hyvän makuisia toki olivat, paitsi että täytteethän sen maun tuossa määräävät, sillä eipä voitaikina itsessään erityisemmin miltään maistu. Ja ei tosiaan ainakaan mitään lapsille näppärää tarjottavaa just tuon täytteiden pursuilemisen takia!

    VastaaPoista