perjantai 3. huhtikuuta 2015

Suklaisia herkkuja

Pääsiäisenähän kuuluu syödä suklaata, eikös? Pääasiassa tietysti suklaamunien muodossa, ja olen itsekin syönyt jo sellaisen. Keskiviikkona pääsin kuitenkin maistelemaan suklaata toisessa muodossa, tein nimittäin emännöimilleni vaatekutsuille tarjoiluja Myllyn Paras Pyöreästä Suklaataikinasta johon pääsin tutustumaan Hopottajien kautta.

Minulla ei ole pahemmin mielikuvitusta omien reseptien keksimisessä, joten käytin hyödykseni Myllyn Paras -sivuston ohjeita. Juustokakun päälle tein tosin kiilteen vadelmamehukeitosta, liivatteesta ja sitruunamehusta, mikä olikin hyvä ratkaisu sillä se toi kakkuun mukavasti raikkautta. Suklainen pohja sopi juustokakkuun kuin nenä päähän, ja suurin osa kakusta ehtikin kadota parempiin suihin ennen kuin muistin ottaa siitä kuvan.


Toisesta suklaataikinasta tein keksejä, jotka kuorrutin Fazerin sinisellä. 

Näistäkin ehti suurin osa mennä, ennen kuin muistin että voisin ottaa valokuvan...

Mielestäni Myllyn Paras Pyöreä Suklaataikina on oikein hyvää. Siitä tuli sekä maukas juustokakkupohja että ihania keksejä. Taikinassa olevat suklaahiput ovat hyvä juttu, ja maku tarpeeksi suklainen. Tätä taikinaa voisi hyvin pitää pakastimessa vierasvarana, tosin siinä on se vaara että sokerikoukussa voisi sortua syömään taikinaa jopa sellaisenaan, niin hyvää se on! 

Jos liityt itse mukaan Hopottajien joukkoon, niin liitä mukaan suosittelukoodi HOP13716.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti