maanantai 25. kesäkuuta 2012

Extraillaan

Nyt tuli painon kehityksessä ensimmäinen plussaviikko sitten superdieetin alkamisen. Syynä on tosi juhannusviikonlopun tankkaus, ja plussaa vain 300g viikon takaiseen. Torstaikin meni vielä dieetin mukaan, mutta perjantaina rentouduin. En mä nyt kyllä koko viikonloppuna mässännyt mitenkään älyttömästi, mutten myöskään kieltäytynyt pikku-a:n synttärikakusta, suklaamoussekakusta, mustikkapiirakasta, jäätelöstä, grillimakkarasta enkä pekoniherkkusienistä. En onneksi syönyt kaikkia noita yhtä aikaa vaan eri päivinä, enkä kertaakaan syönyt itseäni ähkyyn.


Nyt on hyvä aloittaa SD Extra täynnä uutta puhtia. Extrassa saa ainakin alussa syödä aamulla kauraryynejä (jotka sekoitan muiden ainesten joukkoon aamupalasmoothieen) ja aterioilla monipuolisemmin vihanneksia eikä vain vihreitä sellaisia. Myös leipää saa syödä, tosin vain viipaleen päivässä (ja ilman rasvaa) mutta kumminkin. Lisäksi hedelmät kuuluvat ruokavalioon, ennen treeniä saa syödä banaanin, ja leivän tilalla saa syödä hedelmää. Tänään tosin korvasin hedelmän muutamalla tuoreella mansikalla, nam.


Tein muuten tänään extran uuden kotitreenin, joka oli aika tiukka paketti. Saa nähdä kuinka kipeät lihakseni ovat huomenna, ja kuinka paljon nestettä treeni kerää taas lihaksiin. Kun kävin aamupäivällä perheen kanssa ruokakaupassa, ostin itselleni alennusmyynnistä myös uudet lenkkarit aamuisia sauvakävelylenkkejä varten. Ne ovat ihanat, hieman kuperapohjaiset, enkä malta odottaa että pääsisin niitä jo testaamaan :)


Mun uudet kengät


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti