tiistai 21. toukokuuta 2013

Tiistaina

Tänään olen taas pysynyt syömisten suhteen hyvin ruodussa.

Klo 8.45 Aamupala
Sain nukkua tänään harvinaisen kauan kun mies nousi seitsemältä heränneiden lasten kanssa. Yleensä en pysty nukkumaan aamuisin jos muualta talosta kuuluu lasten kiukuttelua ääniä, mutta tänään sain tosiaan torkuttua puoli yhdeksään.

Samaa kuin eilenkin, eli rahkasmoothie jonka joukossa appelsiini, mansikoita ja mehukeittoa. Lisäksi omegat, monivitamiini, c- vitamiinit ja d-vitamiini

Kupillinen kahvia rasvattoman maidon ja makeutusaineen kera

Aika pian aamupalan jälkeen ajoin työpaikalle, josta kävin torilla vihannesostoksilla ja sen jälkeen reippaalla kävelylenkillä. 

Kävelylenkin jälkeen menin työpaikalle, jossa ehdin syödä lounaan ennen töiden alkua noin klo 12. Ruokana oli samaa spagettia ja broilerikastiketta kuin eilenkin, enkä taaskaan muistanut ottaa siitä valokuvaa. En kuvannut myöskään jälkkäriksi juomaani kahvikupillista jonka joukossa oli  taas rasvatonta maitoa ja hermesetasta. 

Päivällinen klo 15

Omena ja tonnikalasalaatti. Jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, tonnikalaa, raejuustoa, polar 5 -juustoa ja kookosöljyä

Välipala klo 18


Banaani ja proteiinipatukka

Iltapala klo 20.15

Rahkaa, puolukoita, vadelmia, soijalesitiinirakeita ja makeutusainetta
Lasten iltapalan aikana söin lisäksi pari haukkausta pikku-a:n perunarieskasta kun se ei tytölle maistunut, ja join lasillisen light-colaa. Tänään ei ollut edes haluja syödä mitään ylimääräistä, vaikka töissä olikin nälkä jo pian lounaan jälkeen...
 
Paino oli muuten tänään 69,8kg. Eilen 70,4kg eli turvotukset alkavat onneksi hellittää nyt kun olen pysynyt pari päivää taas ruodussa. Vielä pari päivää kokonaan ilman lipsumisia, mutta perjantaina syön työporukan kanssa samaa ruokaa tiimi-illassamme. Ruoka on ryhmämenu eli kaikille samaa, vaikea siis olisikin esittää omia toivomuksia...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti