maanantai 18. marraskuuta 2013

Tästä lähdetään (taas)

Ms. Fitnessin lähtöpainoni on 77kg, mikä ei paljon imartele. Pitkästä aikaa pyysin miestä ottamaan minusta muutoskuvat, edellisen kerran niitä on otettu huhtikuussa eli yli 7 kuukautta sitten. Periaatteessa muutos ei ole kovin iso, mutta pientä tukevoitumista on havaittavissa vähän joka puolella, varsinkin lantiossa ja reisissä.
Mittailin itseäni viikonloppuna, ja joka puolelle on tullut pari kolme senttiä lisää elokuusta, jolloin ei otettu muutoskuvia. Elokuussa oli tullut samoin useampi sentti huhtikuussa tekemääni edelliseen mittaukseen verrattuna, mutta jospa lukemat lähtisivät pitkästä aikaa taas alaspäin.

7.4.2013-17.11.2013
7.4.2013-17.11.2013
7.4.2013-17.11.2013
Nyt en aio pitää ihan näin pitkää väliä ennen seuraavaa kuvaus- ja mittauskertaa. Tarkoitus olisi että mies ottaisi minusta kuvat jatkossa kerran kuussa, ja samoin olen ajatellut mitata itseni aina kuukauden välein. Vaa'alla käyn (ehkä) viikoittain, mutta yritän olla stressaamatta vaa'an lukemasta. Pääasia olisi, että puristavat housut muuttuisivat taas väljemmiksi ja pulska fiilis häviäisi...

Ruokavalioni on aika sama mitä Bodycampin aikaisemmissakin ohjeissa, mutta suurin muutos on aamupalassa sillä saan nyt laittaa puuron joukkoon mehukeiton ja raejuuston lisäksi myös banaania. Tuo muuten puuroon aivan ihanan maun!





2 kommenttia:

  1. Nerokas keksintö tunkea tuo banaani puuron sekaan.
    Itse kyllä sekoitan puuron, mehukeiton ja raejuuston, mutta banaanin syön banaanina. Pitääkin kokeilla tässä joku aamu tuollaista sekoitusta. :)
    Mitenhän en sitä käsittänyt. Kai kun on tottunut ajattelemaan tietyllä tavalla, ei muutoksia juuri osaa nähdä...

    VastaaPoista