lauantai 30. marraskuuta 2013

Treeniä ja ruokailuja

Harmittaa, kun tuli jossan välissä löysäiltyä niin usein treenien suhteen. Tällä hetkellä tälle vuodelle on kasassa 140 treenikertaa kun 200 oli koko vuoden tavoite. Ei taida ihan onnistua kuukaudessa... Tämä oli nyt toinen viikko jolloin sain tehtyä ohjelman mukaiset neljä treeniä, lisäksi olen saanut aikaiseksi jopa yhden aerobisen molempina viikkoina.


Uudet kengät tositoimissa


Ihanat salihanskat

Pullistelua salilla keskiviikkona...

...ja salin jälkeen samana päivänä
Keskiviikkona kävimme kesken työpäivän tiimipalaverissa lounasravintolassa firman piikkiin. Onneksi yksi ruokavaihdoista oli broilerin rintafilee, joten sain pidettyä ruokailuni ohjeen mukaisena. Tosin lasagnekin olisi houkutellut, mutta ottamani ruoka oli todella hyvää enkä edes sortunut jälkiruokapöydässä olleisiin munkkeihin.
Broilerin rintafileetä paholaisenkastikkeella, riisiä, porkkanasalaattia, kurkkua ja tomaattia

Torstaina sovelsin dieettiä aavistuksen verran, kun paistoin minulle ja tytöille ruoaksi porsaan ulkofileepihvit. Riisi ja kasvikset menivät kyllä ohjeen mukaan. Pakko sanoa, että tuo possu meni alas aika väkisin. En ole pitkään aikaan syönyt noin ylisuolaista ja keinotekoisen makuista lihaa. Joskus muinoin kaupan marinoidut lihat menivät alas ongelmitta, mutta näemmä makuaisti on tottunut luonnollisempiin makuihin.


Perjantaina koitti tämän viikon odotetuin päivä, kun sain PT-Janinan työpaikkani kuntosalille käymään. Olin ajatellut että kävisimme läpi muutamia liikkeitä joissa olen ollut epävarma ja takareisi-pakara-vatsatreenin ohjelman mukaan, mutta Janina sanoikin ettei yleensä vedä samoja treenejä joita asiakas tekee muutenkin, vaan samoihin lihasryhmiin kohdistuvan oman treenin. Hän oli saanut BC:ltä treeniohjelmani etukäteen, ja tiesi siis mitä siihen kuuluu. Normisetin sijaan teinkin siis takareisiä pallolla, yhden jalan nostoja toinen jalka penkillä, askelkävelyä, reisikoukistuksia pitkillä sarjoilla ja ohjelmaankin kuuluvaa suorinjaloin maastavetoa. Lopuksi sain tehdä vatsoja, ja testasimme selän ojennuksia sillä sen tekniikasta olen ollut todella epävarma.



Treeni oli tosi hyvä ja pulssi pysyi korkealla alusta lähtien. Meinasin kuolla heti alussa, kun sain lämmitellä normaalin crosstrainer-lämmittelyn sijaan hyppimällä ja pomppimalla muutaman minuutin. Ihan niin puhki en treenin jälkeen kuin ajattelin olevani, mutta naama ei kyllä ole vähään aikaan punoittanut ihan niin kovaa... Jalat ja pakarat ovat tänään kovin jäykät, mutta sain kumminkin poljettua 40 minuuttia crosstrainerilla. Illalla jos vielä venyttelisi, ja toivoisi että huomenna pääsen ylös sängystä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti