lauantai 16. huhtikuuta 2016

Heippahei sokeriton huhtikuu

Otsikosta huolimatta en ole uponnut karkkimereen. Totesin kuitenkin, että minun on mahdoton pitää täysin herkutonta linjaa tai sorrun jossain vaiheessa överimässäilyyn. Taas kerran yritän löytää sitä kuuluisaa keskitietä, johon mahtuu KOHTUUDELLA jotain hyvää, ilman että siitä alkaa mässäilykierre. Tällä viikolla treenasin tuota kohtuutta ostamalla kaupasta uutuusjäätelön. Lisäksi töissä oli eilen tarjolla lakumixin karkkeja. Selvisin melkein koko päivän, mutta illalla sorruin syömään muutaman suklaa-lakupalleron. Kokonaiskalorit eivät kumpanakaan päivänä menneet yli Kiloklubin laskeman peruskulutuksen, eli  kokonaisuus pysyi kasassa. Ehkä voin jatkossakin sallia itselleni jonkun pienen herkun joka viikko, kunhan en herkuttele joka päivä. Teki muuten vähän tiukkaa olla ostamatta jäätelöä myös tänään, mutta sain onneksi hillittyä itseni.

Painon suhteen tämä viikko on mennyt melko tasaisesti. Vajaan kilon se heittelee päivästä riippuen (koko viikko oltu välillä 84,3-85,1kg), mutta sitä ei voi estää eikä siitä saa stressata. Tiedän kuitenkin, että lihomaan minun ei tällä ruokavaliolla pitäisi päästä.


2 kommenttia:

  1. Totaali kieltäytyminen sopii harvalle. Jos tietää ettei se itselle sovi niin turhaan alkaa itseään kiusaamaan. Herkku silloin tällöin ei venettä kaada eikä edes keikuta, kunhan muistaa ettei se ole joka päivästä.

    Ihanaa kevättä sulle. :-)

    VastaaPoista