lauantai 8. syyskuuta 2012

Eilen auts, tänään auts auts

Jos luulin että lihakset olivat eilen kipeät torstain treenistä, niin olin väärässä. Tänään ne vasta kipeät ovatkin. Sain kyllä tehtyä kotitreenin, joka tuntui auttavan ainakin reisien jumitukseen, mutta yllätyksekseni kaikkien kipeimmät lihakset ovat pohkeet. Joka askel sattuu, ja kun lapset vaikkapa kiipeävät syliini niin minun on vaikea olla huutamatta kivusta kun he runnovat kipeitä pohkeitani. Olen tästä hieman yllättynyt, sillä treenatessani en ajatellut pohjeliikkeiden olevan niin pahoja. Kyllähän ne tuntuivat, mutta treenin jälkeen paras väsymys oli reisissä ja rintalihaksissa. Huomenna on onneksi lepopäivä, ja jospa pohkeetkin palautuisivat parissa päivässä taas käyttökuntoon...

Tänään testasin tosiaan kotitreenin, ja hiki virtasi. Jos superdieetin kotitreeni oli tehokas ja SD extran treeni sitäkin tehokkaampi, niin tämä on kyllä kaikista paras. Treenissä on hauskasti neljä osiota. Ensin tehdään 1-osion neljä liikettä putkeen ilman taukoja, minuutin tauon jälkeen samat liikkeet uudestaan ja sitten vielä kolmannen kerran. Vasta kun kolme sarjaa on tehty, siirrytään 2-osioon ja uusiin liikkeisiin. Treeniin kuuluu kyykkyjä, punnerruksia, vatsoja, supermiestä, hooveria, eli kaikkea kivaa :)

Tänä aamuna paino oli 80,1kg eli on aika ihme ellei maanantain lukema ole jo seiskalla alkava...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti