tiistai 18. syyskuuta 2012

Reissuja ja tankkausta

Viikonloppu meni mukavissa merkeissä ystävän luona kyläillen. Lauantaina söin normaalisti aamupalan, automatkalla välipalapatukan ja lounaaksi salaatin. Päivällinen meni vähän dieetin vierestä: tonnikalapyöryköitä, uunijuureksia (joiden päälle oli valeltu öljyä...) ja tomaatti. Iltapalankin söin ihan normaalin dieetin mukaan, mutta ennen sitä kävimme leffassa ja siellä tuli syötyä puoliksi kaverikombo eli 5,5 litraa popcornia...

Sunnuntaina oli sitten tankkauspäivä. Aloitin sen ihanilla juustosämpylöillä, joiden päälle laitoin (60% margariinin lisäksi) juustoa, tomaattia ja paprikaa. Lisäksi pari lasillista tuoremehua ja kahvia. Lounaaksi teimme kaverin kanssa pastaa kinkku-homejuusto-kermakastikkeessa, nam! Jälkkäriksi vähän suklaata. Sitten piipahdimme yhteisen ystävämme luona, jossa meni pari palaa mustikkapiirakkaa ja suklaasuukko. Parin tunnin ajomatkalla kotiin tuhosin pussillisen lakuja, ja kotona söimme miehen kanssa kebabit. Eli ihan ei päivä mennyt virallisen ohjeen mukaan, mutta onneksi maltoin edes alkupäivän keskittyä pääasiassa hiilareihin :)

Maanantaina vaaka näytti 82,1kg eli reilusti plussaa, mutta kaipa se tuosta kohta alaspäin tipahtaa. Seuraava haaste alkaakin jo huomenna, kun suunnistan lasten kanssa vanhempieni luo 400 kilometrin päähän loppuviikoksi miehen mennessä samaan suuntaan metsästysreissulle. Automatkalle - jonka ajan mies on onneksi kanssamme ja liittyy muiden metsästäjien seuraan vasta perillä - otan eväät mukaan enkä todellakaan ole ostanut karkkia, ja toivon että saisin vältettyä äidin kokkaamisten ja leivonnaisten aiheuttamat houkutukset tälläkin kertaa kun edellinen visiitti heinäkuussa onnistui niin hyvin :)

3 kommenttia:

  1. Toi tankkauspäivä (tässä SD:ssä) Oli kyl ihan karmee, olo oli ihan hirvee sen päivän lopussa ja paino on vieläkin vähän plussalla päivään ennen tankkausta, lisäks viel menkat et toivotaan ku nää täsät helpottaa et toi paino tosissaan lähtee tippumaan.. Mua toi masentaaa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pidin superdieetin tankkauspäivän aikanaan ohjeen mukaan, enkä huomannut olon olleen mitenkään kovin erilainen normaaliin verrattuna. Hetkellisesti noussut painokin laski pian ihan uusiin lukemiin, enkä onneksi ottanut nousustakaan yhtään stressiä :)
      Tällä kertaakaan olo ei ollut mitenkään kamala, tosin kebab-ateria oli niin iso että menin vatsa liian täynnä nukkumaan mikä ei ollut kovin hauskaa... Seuraavan tankkauksen yritän pitää ohjeen mukaan.

      Poista
  2. Heips! Mulla oli oikein tankkauspäivät..En tiiä missä vika, mut en ole oikein päässyt tässä Litessä rytmiin kiinni. Nyt aloitin syömään vähän sovellettujen ohjeiden mukaan, eli noudatan vähän niinkuin SD:n aikaisia ohjeita. Pääsääntöisesti kuitenkin tiedän kuinka pitäisi syödä. Motivaatio ei vaan ole niin kova..

    Tsemppiä sinulle reissuun!

    Heydy

    En osaa näköjään oikein kommentoidakaan ;) Mutta tässä tulee kuitenkin

    VastaaPoista