perjantai 14. syyskuuta 2012

Treenitön päivä

Olen saanut tehtyä tällä viikolla kaksi kotitreeniä ja kaksi aamuaerobista. Minulla oli tarkoitus tehdä kotitreeni vielä tänään, ennen kuin vaihdan viikonlopuksi vapaalle ja suunnistan huomenna ystäväni luo Tampereelle. Tiedossa olisi elokuvissa käyntiä, kahvittelua toisen ystävän luona vähän isommalla porukalla ja vapaasyöntipäivä sunnuntaina. Mutta...

Pikku-a:ta on koko  viikon vaivannut nuha, ja alkuviikosta hänellä oli vähän lämpöäkin. Onneksi hän on selvinnyt (ainakin toistaiseksi) vähällä, mutta pelkään että flunssa on iskemässä myös minuun. Jo aamulla kurkku oli vähän arka, mutta ajattelin tosiaan tehdä vielä kotitreenin pikku-a:n nukkuessa päiväunia. Tultuani lasten kanssa kotiin muskarista, huomasin kuitenkin oloni olevan kummallisen vetelä ja puhditon. Päätinkin ihan suosiolla jättää kotitreenin tekemättä ja tyytyä lepäilemään edes sen vähän, mitä lapset sallivat.

Päätös oli varmasti hyvä, mutta vähän harmittaa ettei vaadittava treenimäärä tule tällä viikolla täyteen. Mutta minkäs sitä sille voi jos flunssa iskee. Täytyisi kyllä iskeä todella kova flunssa ennen kuin suostuisin jättämään Tampereen reissun väliin, mutta mieluumminhan sitä terveenä ajelisi sinne sen pari tuntia ja shoppailisi ystävän kanssa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti