torstai 13. syyskuuta 2012

Löysinpä uusia housuja

Luulin, että olin jo ottanut kaikki tähän saakka liian pienet housut käyttöön ja heittänyt pois kaikki pienemmät joita minulla on joskus ollut. Tänään muistin yhtäkkiä, että minullahan on jossain jemmassa erään ulkoilupuvun housut, joita en ole koskaan käyttänyt. Joskus viitisen vuotta sitten ostin ko. puvun, mutta housut olivat tiukat jo tuolloin. Ostin puvun kuitenkin, sillä tarkoitus oli laihtua housuihin sopivaksi ja takki oli ihan hyvä. No, housut eivät minulle koskaan sopineet sillä aloin paisua paisumistani.

Tänään siis kaivoin housut esiin vaatehuoneen ylähyllyltä jonne ne jemmasin, kun muutimme tänne 3,5 vuotta sitten. Yllätys yllätys, housut sopivat minulle paremmin kuin koskaan! Tosin ne puristavat vieläkin ikävästi vyötäröltä, mutta toiveena on että mahtuisin niihin jo parin muutaman viikon sisällä ennen kuin ilman viilenevät niin paljon etteivät nykyiset verkkarini enää riitä ulkona.

Samalla hyllyllä piileskelivät myös erään täysin unohtamani kevyttoppahousut, jotka ovat myös jääneet pieneksi vuosia sitten. Taitavat olla aavistuksen verran pienemmät kuin nuo ulkoiluhousut, mutta menivät nekin kiinni. Olinkin jo ehtinyt miettiä, että mistä ostan talveksi itselleni housut sillä viime talvena käyttämäni taitavat olla jo liian suuret... Ja koska hoitovapaalla rahaa ei todellakaan ole liikaa, olin enemmän kuin iloinen että olen nuokin - myös aika vähän käytetyt - talvihousut aikanaan säilyttänyt ja kantanut vuosia mukanani. Talvea odotellessa :D

1 kommentti:

  1. Mulla myös jemmassa noita motivaatiohousuja. Yhdet lasketteluhousut kokoa 38 ja tuulihousut kokoa 40. Ja yhdet ihanat farkut kokoa 42, joihin mahtunen muutaman viikon sisään. Ne on ihan yllättävän motivoivia etenkin just näin kotihoidontuella köyhäillessä...

    VastaaPoista