maanantai 11. helmikuuta 2013

Kuntoilua ja tankkausta

Tänään sain pitkästä aikaa tehtyä kotitreenin töiden jälkeen. Ennen sitä kolasin pihan, eli siinä tuli samalla tehtyä alkulämmittely. Tässä kuva treenilookistani, huomatkaa pieni haban alkukin...




Flunssa on onneksi selätetty, ja sain treenissä kunnon hienkin päälle. Tein treeniä neljä kierrosta, jokaisella kierroksella 8 eri liikettä jättiläissarjana, 30 kutakin. Virallisestihan kotitreeni pitäisi mennä tässä vaiheessa SD:tä 40 toistolla per liike, mutta minulla ei ollut siihen aikaa sillä piti saada treeni tehtyä ennen kuin mies kotiutui lasten kanssa.

Kaikkein iloisin olen siitä, miltä vatsa nykyään näyttää kun teen vatsalihaksia:




Tiedän kyllä vatsan näyttävän aina suhteellisen littanalta selällään maatessa, mutta huomaan itse suuren eron siihen, minkälainen se oli esimerkiksi viime kesänä kun aloittelin urakkaani. Reidetkin näyttävät omiin silmiin jo mukavan kapoisilta. Huomatkaa muuten keikkiön ihana seinä, josta on tapetit revitty puoliksi pois. Meillä on siinä keskeneräinen urakka eli tapetin poisto ja seinän maalaus, joka pitäisi saada valmiiksi parin viikon sisällä ennen iso-A:n syntymäpäiväjuhlia...

Eilen olimme appivanhempieni luona viettämässä laskiaissunnuntaita, ja kuten aiemmin sanoinkin niin söin siellä vähän dieetin ohi. Lounaaksi minulla oli mukana kasvissosekeitto, mutta jälkiruoaksi söin yhden anopin tekemän runebergintortun. Päivälliseksi sitten kaksi lautasellista hernekeittoa, ja sekä ruispala että puolikas vehnäsämpylä oivariinilla voideltuna. Ja jälkiruoaksi laskiaispulla. Kovasti teki mieli ottaa lisää sekä pullaa että runebergintorttua, mutta sain kuitenkin hillittyä itseni. Myös illalla miehen herkutellessa Jacky makupalalla ja merkkareilla minun teki kovasti mieli maistaa niitäkin "kun nyt olen joka tapauksessa jo herkutellut", mutta itsekuri onneksi voitti ja tyydyin omaan iltapalaani.

Tänä aamuna vaaka kiitti eilisestä hiilaritankkauksesta näyttämällä 70,3kg, mutta toivon painon palaavan taas pian kutosella alkavaksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti