torstai 14. helmikuuta 2013

Rentoilua vai tiukasti ruodussa?

Tällä viikolla olen päässyt kuntoilemaan ihan kiitettävästi. Maanantaina tein lumitöitä ja kotitreenin, tiistaina pääsin aamulla sauvakävelylle ja eilen salille. Tänään aamullakin olin ahkera: herätyskello soi jo klo 5.45 jotta ehdin käymään sauvakävelyllä ennen miehen töihinlähtöä. Yleensä saan aamuaerobisesta reilusti energiaa koko päiväksi, mutta tänään herätys oli kyllä niin aikainen että väsymys vaivasi pitkään. Vasta kun sain töissä päivän ensimmäisen kahvikupillisen puoli yhdeltätoista, alkoi olo vähän virkistymään. Illalla pääsin myös hierojalle, ihanaa!

Loppuviikon liikunnoista en vielä pysty sanomaan mitään. Olin aikonut käydä salilla huomenna töiden jälkeen, mutta minun on kuitenkin paras tulla kotiin lasten luokse. He nimittäin menevät viikonlopuksi appivanhempieni luo yökylään heti lauantai-aamuna ja palaavat jossain vaiheessa sunnuntaina, minkä vuoksi haluan viettää heidän kanssaan aikaa edes perjantai-iltana. Alun perin minun ja miehen oli tarkoitus osallistua lauantaina työpaikkamme iltamiin, ja olinkin jo antanut itselleni luvan että syön tuolloin sitä mitä tarjolla on enkä stressaa dieetistä. Illanvietto kuitenkin peruttiin viime tipassa työpaikan yt-neuvottelujen vuoksi, mutta lapset menevät silti yökylään jotta saamme irrotettua keittiön seinästä tapetit ja maalattua seinän ilman pieniä apureita.

Nyt en sitten tiedä, mitä tekisin syömisten kanssa. Toisaalta olisi hyvä jos noudattaisin dieettiä, sillä tankkailin jo viime viikonloppuna ja viikon päästä menemme vanhempieni luo jossa tulee neljä päivää putkeen ilman dieetin noudattamista. Toisaalta olisi kuitenkin ihana syödä edes jotain hyvää, sillä saamme miehen kanssa yhteistä aikaa niin harvoin että sitä voisi juhlistaa tekemällä jotain sellaista ruokaa mitä emme lasten läsnäollessa viitsisi tehdä. Vapaampi syöminen houkuttelee todella paljon siksikin, kun minulla ei ole enää niin paljon pudotettavaa. Uskon saavuttavani tavoitepainoni SD Extran aikana, eli miksi en voisi ottaa vähän rennommin tässä välissä?

Tuo ajattelutapa on tietysti vähän vaarallinen, sillä olisi kovin helppoa antaa lupa herkutella jatkuvasti sillä verukkeella että painonpudotustarvetta ei enää ole. Paino voisi sillä keinolla lähteä helposti taas nousuun, ja olenhan huomannut että jo yhden päivän osittaittainenkin dieetin noudattamattomuus näkyy seuraavana päivänä vaa'an lukeman nousuna.

Ehkä teen niin että annan itselleni luvan syödä jotain ylimääräistä lauantaina, mutta yritän saada tehtyä kotitreenin ja/tai poljettua crosstrainerilla jossain seinäremontin ohessa. Vai pitäisikö kuitenkin pysyä ruodussa?

2 kommenttia:

  1. Jotain puolivälistä? Esim. herkkua joka ei vie niin kauheesti kaloreita tmv mutta on kuitenkin herkkua jota ei useinkaan lasten kanssa tulisi syötyä....?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tätä tarvitse paljon enää miettiä. Iso-A:han iski taas kuume, eli eivät taida mennä huomenna yökyläilemään yhtään minnekään. Taidan siis pysytellä vielä dieetissä sinne ensi torstaihin asti...

      Poista