torstai 18. huhtikuuta 2013

Hitti vai huti? ja mieli maassa





Tässä mekko, jonka ostin Hulluilta päiviltä. Luonnossa se näyttää mielestäni paljon paremmalta kuin valokuvissa, mutta kuvissa se ei siis mielestäni näytä kovinkaan kivalta. Vatsan pömpötys korostuu mielestäni todella selvästi. Mitä tykkäätte?



Omat fiilikset jatkavat viime päiviltä tuttua rataa, eli mikään ei huvittaisi. Olen saanut raahattua itseni salille eilen ja toissapäivänä, huomennakin olisi tarkoitus. Tänään kahvittelin ystäväni kanssa, mikä oli tosi ihanaa, mutta koko muun ajan olo on ihan blääh! Jotain hyvää tekisi mieli koko ajan, ja olo on väsynyt ja kettuuntunut kaikkeen. Toivon hartaasti, että syynä olisi vain alkavat naistenpäivät, mutta ärsyttää tämä silti.

Kaiken lisäksi paino ei hievahda mihinkään, vaikka noudatan ruokavaliota enkä herkuttele. Yritän hokea itselleni, että painon lasku ei ole tärkeää kun olen kuitenkin normaalipainoinen, mutta nykyisin pyörii välillä usein mielessä että haluaisin kuitenkin painon lähemmäs 65 kiloa. Pahoin pelkään, että kun ilmoitamme viikonloppuna Ensi kesän kaunotarten ensimmäisen kuukauden tulokset, niin oma painoni on aloitukseen verrattuna yhä plussan puolella.

Fiilistä ei paranna myöskään se, että kaverit ja työkaverit matkustelevat ympäri maailman samalla kun oma matkakuume jyllää kuumana ilman toivoakaan päästä ruotsinlaivaa kauemmaksi. Voisin antaa lähes mitä tahansa jos pääsisin edes jonnekin ulkomaille, mutta miestä ei voisi matkustelu vähempää kiinnostaa eikä rahaakaan ole yhtään ylimääräistä. Tänäänkin eräs kollega tuli takaisin töihin New Yorkin reissultaan, toinen palasi maanantaina Kanarialta. Kolmas oli vasta viime viikolla Roomassa. Minulle kävisi noista paikoista mikä tahansa, kunhan pääsisin edes jonnekin.

Pahoitteluna siitä että blogi on ollut viime aikoina aika täynnä valitusta, järjestän piakkoin lukijoilleni pienen arvonnan. Pysykää siis kuulolla...

1 kommentti: