keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Ihania uutisia kehonkoostumusrintamalta

Elämäni aikana kehonkoostumustani ei ole mitattu kovinkaan usein. Vuonna 2008 pääsin puolen vuoden aikana kolmesti Tanita-laitteella tehtyyn kehonkoostumusmittaukseen silloisen kuntosalijäsenyyteni puitteissa. Onneksi olen säästänyt mittaustulokset, sillä niihin oli hauska tutustua pitkästä aikaa. Paino tippui tuon puolen vuoden seurannan aikana 5kg 90,9kg --> 85,7kg, BMI 32,6 --> 30,7 ja rasvaprosentti 45,2% --> 43,2kg. Kävin siis silloin ahkerasti salilla, mutta paino ei treenaamisesta ja Kiloklubin käytöstä huolimatta laskenut tuon enempää. En muista että tuliko minun sitten herkuteltua liikaa, mutta muistini mukaan yritin tuolloinkin elää suht. terveellisesti (ruokavaliooni kuului esimerkiksi iltapalarahka makeutusaineen ja marjojen kera) ja ihmettelin suuresti miksi paino ei vaan pudonnut.

Iso-A on mukana eräässä seurantatutkimuksessa, ja vuosi sitten siihen kuului 2v-tarkastuksessa InBodylla tehty kehonkoostumusmittaus koko perheelle. Vuoden takaisen kirjoituksen voi käydä lukemassa täältä. Eilen oli tutkimuksen 3v-käynti, ja vuodessa tapahtunut muutos on suorastaan päätä huimaava. Painoindeksi oli hivenen ylipainon puolella (paino 72,2kg), mutta siihen vaikuttaa tietysti pääsiäisen herkuttelut. Lisäksi mittaus oli illalla ja vaatteet päällä, kun yleensä käyn puntarilla aamulla ilman vaatteita. Muut arvot olivat kuitenkin vähintäänkin normaalit, mistä olen enemmän kuin iloinen. Rasvankin määrä oli mittauksen mukaan normaali jopa keskivartalossa, vaikka olin varma siitä että rasvaa olisi sisäelinten ympärillä vielä aivan liikaa. Toisaalta rasvaa on peilin ja valokuvien mukaan todellakin vielä liikaa vatsassa, eli mittaus ei kyllä voi sen suhteen pitää ihan paikkaansa...

Tässä vuodessa tapahtuneet muutokset:

Paino 95,8kg --> 72,2kg (Viime vuonna paino nousi mittauksen jälkeen lähteäkseen sitten toukokuussa taas laskuun)
BMI 34,1 --> 25,6
Rasvamassa 43,8kg --> 18,4kg
Rasvaprosentti 45,7 --> 25,5
Vyötärö-lantiosuhde 0,93 --> 0,84 (Normaalialue 0,75~0,85)
Lihasmassa 28,8kg --> 29,4kg

Kaikkein ilahduttavin muutos oli lihasmassan määrässä. Se oli nimittäin kasvanut, vaikka nopea laihdutus voisi myös vähentää lihaskudosta. Kotitreenaaminen(kin) siis todella kannattaa! Molempien mittauksien mukaan lihasta oli ylävartalossa jopa normaalia enemmän ja muualla vartalossa normaalisti.

Oli muuten mielenkiintoista lukea kirjoitustani vuosi sitten. Tuolloin painoni tuntui jämähtäneen täysin, ja motivaatio syömisten vahtimiseen oli hukassa. Karkkia lähti mukaan lähes joka kauppareissulla eikä liikunta maistunut. Lisäksi koko ajan oli syitä, miksi ei voinut dieetata vaan "täytyi" herkutella, mutta toisaalta samaa on ollut havaittavissa myös viime aikoina...

Tällä hetkellä tilanne on onneksi aika erilainen kuin viime vuonna. Painoa on reilusti vähemmän, ja vaikka makeanhimo vaivaa yhä, olen oppinut hillitsemään sitä - tosin en vielä tiedä onko itsehillintä pysyvää. Liikuntaa harrasta(isi)n nykyisin enemmän kuin mielelläni, vieroitusoireet ovat kovat ja hermot koko ajan kireällä kun en kipeän jalan takia pysty kuntoilemaan. Motivaatiopula on tosin alkanut vaivaamaan huolimatta siitä että ryhmäpaineen vuoksi olisi hyvä pysyä ruodussa jotta me Ensi kesän kaunottaret pärjäisimme BodyCampin Ladypower-haasteessa.

Toivottavasti pääsisin seuraavan kerran kehonkoostumusmittaukseen nopeammin kuin vasta joskus vuoden päästä. Ensi vuonna ei itse asiassa edes ole mittausta tuon seurantatutkimuksen puitteissa, eli minun täytynee maksaa jos haluan tuon InBody-mittauksen uudelleen. Voisin kuitenkin harkita meneväni mittaukseen uudelleen vaikkapa sitten puolen vuoden kuluttua, kun Ladypower-haaste on ohi. Saisikohan siitä lisää motivaatiota saada myös iltapaino alle 70 kilon ja vatsamakkarat katoamaan...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti