maanantai 8. huhtikuuta 2013

Mittailuja ja treeniä sekä blogin uusi ilme

Olen jo jonkin aikaa miettinyt blogini ulkoasun muuttamista, mutta en vain saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään. Eilen kuitenkin ehdin leikkimään asetusten kanssa, ja voilà, tässä on blogini uusi ilme.

Tänään uskaltauduin salille ensimmäistä kertaa jalan kipeytymisen jälkeen. Tein yläkropan treenin, joka ei toivon mukaan rasittanut jalkaa liikaa. Tuntui kyllä tosi hyvältä päästä taas rasittamaan lihaksia, vaikka pelkässä käsi-hartia-rinta-vatsatreenissä ei saakaan hikeä pintaan samalla tavoin kuin jalkoja treenatessa tai aerobisessa treenissä.

Aamulla tein viikkopunnituksen, ja paino oli täsmälleen sama kuin viikko sitten eli 68,8kg. Eilen mittasin paikkojani, ja mitat olivat pääosin aivan samat kuin kuusi viikkoa sitten. Vyötärö oli navan kohdalta puoli senttiä viime mittausta kapeampi, mutta toisaalta vyötärön kapein kohta oli 2cm leveämpi eli en osaa sanoa mikä on totta ja mikä mittavirhettä.

Tässä "muutoskuvat" jotka mies otti minusta eilen. Vasemmanpuoleiset on siis otettu 18.2. superdieetin lopussa, oikeanpuoleiset eilen.








Itse en havaitse kuvissa minkäänlaista muutosta, mutta eipä painossa tai mitoissakaan ollut eroa.

Olisihan se ollut kiva, jos menneiden kuuden viikon aikana olisi tullut edes jotain tulosta, mutta kuten olen sanonut niin saan syyttää tästä vain itseäni ja lähes viikottaisia herkuttelupäiviäni. Yritänkin asennoitua tähän eräänlaisena suvantovaiheena, jonka aikana vatsanahkalla on edes hieman aikaa vetäytyä. Tämä olkoon myös opettelua loppuelämää varten, enhän voi olla dieetillä iankaikkisesti.

Yritän kuitenkin pysyä jatkossa vähän paremmin ruodussa, jotta saataisiin meidän LadyPower-porukalle omalta osaltani mahdollisimman hyvä tulos...

6 kommenttia:

  1. Mun mielestä tossa sivukuvassa jälkimmäinen kuva on hoikempi. Ja sähän oot jo tosi hoikka nainen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse sitä hoikkuutta ei vaan jotenkin huomaa. Nämä kuvatkin on niin rajattu, että en pysty vertaamaan itseäni mihinkään kiintopisteisiin. Mies otti minusta yksi päivä kuvan ihan muuten vaan, ja siinä näki kun olin kuvassa kalusteiden ja lasten keskellä että alan oikeasti olla mukavan pikkuinen :)

      Poista
    2. Mä itsekin katselin kuvia jotka oli otettu meidän esikoisen synttäreillä, ja tosiaan niissä "tilannekuvissa" saa ihan eri käsityksen omasta koostaan kun niistä missä on rajannu itsensä irti ympäristöstä :)

      Poista
  2. Muuten hyvä mutta fontti on hieman epäselvä elikirjoitusta ei voi lukea sujuvasti.

    Ja kyllä huomaan muutoksen! Tiivistynyt olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti palautteesta. Omalla koneella teksti näkyy hyvin, mutta mä kikkailen vähän lisää tuon fontin kanssa kunhan ehdin :)

      Poista
    2. Olisikohan nyt luettavampi :)

      Poista