maanantai 22. huhtikuuta 2013

Mitä teillä luetaan? (sisältää arvonnan)

Rakastan lukemista. Jo lapsena kannoin kirjastoautosta kirjoja selkä vääränä, eikä äiti saanut minua koskaan sisarusteni kanssa ulos leikkimään sillä vietin kaiken aikani sohvan nurkassa kirja kädessä. Jos minut patistettiin ulos väkisin, parkkeerasin itseni pihakeinuun tai nurmikolle - kirjan kanssa. Yksi rakkaimpia - ja varhaisimpia - lapsuusmuistojani on, kun äitini luki minulle ja sisaruksilleni Aku Ankkaa kotipihamme nurmikolla viltin päällä.

Näkymä kirjahyllystämme, jossa ovat omat kirjani ja lasten dvd:t (ja näköjään myös vanha raamattu) sulassa sovussa

Vuosien mittaan lukeminen pysyi rakkaana harrastuksena, ja yleensä uudelle paikkakunnalle muuttaessani ensimmäisten tehtävien joukossa oli kirjastokortin hankinta. Jossain vaiheessa kirjojen lukeminen alkoi kuitenkin vähentyä, ja siirryin lukemaan pääasiassa lehtiä. Kirjoille ei enää ollutkaan aikaa, kun suurin osa vapaa-ajasta kului netin tai television parissa. Joitakin lehtiä tilasin monta vuotta, niitä olivat esimerkiksi Trendi, Olivia, KG ja viimeisimpänä suosikkinani Vauva (varmaankin ihan ymmärrettävästä syystä). Vauva-lehden tilaus loppui viime elokuussa, sillä tuossa vaiheessa se ei enää tuntunut tuovan elämääni mitään uutta sillä vauva-aika oli perheessämme ohi ja jutut alkoivat muutenkin toistaa itseään.

Viime kuukausina en ole tilannut mitään lehtiä, ja lukemisharrastus onkin siirtynyt takaisin kirjoihin - sain jopa aktivoitua oman kunnan kirjastoon oman kortin, vaatimattomat 4 vuotta tänne muuttamisemme jälkeen! Lukemiseen ei vaan meinaa löytyä aikaa, ja kirja onkin seuralaiseni yleensä hampaiden pesun ajan sekä töissä ruokatauolla. Välillä tuntuukin, että voisi olla helpompaa jos kirjan sijaan luettavana olisi joku hyvä lehti, sillä sitä olisi helpompi lukea yksi juttu kerrallaan eikä tarvitsisi miettiä kirjanmerkkien hukkumista.

Olen jo joskus aiemminkin eksynyt Lehtikuninkaan sivuille, mutta en ollut tutustunut sivuston sisältöön kovinkaan tarkasti. Nyt sain kuitenkin tarjouksen, jonka avulla saan järjestettyä teille blogini lukijoille arvonnan Lehtikuninkaan valikoimasta. Tarjouksen myötä päädyin tuonne nettisivustolle tutkimaan, mitä kaikkea sieltä mahtaa löytyä. Ja sieltähän löytyy lähestulkoon mitä vain ja luettavaa kenen tahansa makuun. Itse päädyin selailemaan Terveys ja kauneus -kategoriaa, joka sisältää nimensä mukaisesti erilaisia (pääasiassa naisille tarkoitettuja) lehtiä.

 FIT kansikuva  KG kansikuva

Sivuston kautta saa tilattua lehtiä oman tarpeen ja kiinnostuksen mukaan. Joitakin - pääasiassa ulkomaisia - lehtiä voi tilata yksittäisinä kappaleina, toisissa saa valita esimerkiksi kolmen, kuuden tai kahdentoista lehden tilausjakson. Monissa lehdissä voi myös valita tilaako sen kestotilauksena, vai loppuuko lehden tuleminen automaattisesti kun tilattu määrä lehtiä on julkaistu ja kotiin kannettu. Monien lehtien tilauksesta saa itselleen myös jonkin kivan tilaajalahjan, esimerkiksi mineraalimeikkisetin tai keittiövaa'an, juoksukellon tai juoksutopin ja -trikoot tai vaikkapa Oriflamen kosmetiikkaa tai Lumenen tuotesetin. Itse aloin heti tuntemaan tarvetta Kunto Plussalle...

Kunto Plus kansikuva

Kuten jo kerroin, on vuorossa arvonta blogini lukijoille. Arvon voittajaksi yhden lukijani, joka saa valita ottaako palkinnokseen 7 numeroa Kunto Plussaa (lahjatilaukseen ei valitettavasti kuulu tilaajalahjaa) vai 5 numeroa KG-lehteä jonka mukana tulee (jos sivustoa oikein luen) myös lahjakortti Forever-kuntoklubille (sijainteina Hiekkaharju, Hämeenlinna, Kerava, Lahti, Matinkylä, Myllypuro, Pasila, Sörnäinen, Töölö ja Varisto). Kerro tämän postauksen kommentissa kumman lehden haluat, ja mielellään myös se mitä kautta blogiani seuraat. Tuossa bloggerin omassa seurannassahan minulla on lukijoita 36, mutta tiedän sivuillani käyvän paljon muitakin lukijoita... Voit myös kertoa, mitä yleensä tykkäät lukea.

Arvonta kestää kuun loppuun. Suoritan arvonnan heti 1.5. ja laitan voittajalle sähköpostia jos jätät osoitteesi, tai huutelen sitten voittajaa ottamaan yhteyttä minuun päin. Jos et ole rekisteröitynyt lukija, ilmoita siis sähköpostiosoite tai joku nimimerkki jonka avulla tunnistat itsesi jos voitto osuu kohdalle :) Onnea arvontaan!


14 kommenttia:

  1. Aukka osallistuu :) ja luen blogiasi bloggerin kautta. Päädyin tänne kaverin blogista aikoinaan ja olen jäänyt seurailemaan! Hauska arvonta ja haluaisin tutustua KG-lehteen.

    VastaaPoista
  2. KuntoPlus kiinnostaa :) Luen Bloggerin kautta. Mä luin joskus yläasteikäisenä paljon fantasiaa, niihin oli ihana uppoutua (olin todellinen eskapisti) ja kaikki taika- ja henkimaailman jutut kiinnosti mahottomasti. Nykyään tulee luettua enää vain aikakauslehtiä, niitäkin harvoin. Haluaisin löytää jotain uusia kirjoja ja tietty aikaa niiden lukemiselle, mutta vaikeeta on...

    VastaaPoista
  3. Serkkusen blogia seuraan päivittäin :) haluisin tutustua kg-lehteen:)

    VastaaPoista
  4. Minua kiinnostais tuo KuntoPlus-lehti :) Käyn joka päivä tarkistamassa oletko kirjoittanut blogia, ja sinun jutuista eniten kiinnostaa kaikki! Luen vielä anonyymina, kun en ole saanut aikaiseksi tunnuksia bloggeriin. Luen muuten kaikenmaailman naistenlehtiä sekä dekkareita koulukirjojen lisäksi.

    - Elli pe-tsi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Liityin nyt Bloggerin kautta, yleensä kävin aina päivitysten ilmestyttyä muiden sivustojen kautta.

    Ja tutustuisin mielellään KuntoPlus-lehteen!

    VastaaPoista
  6. KuntoPlus kiinnostaisi tätä uutta lukijaasi! Lueskelin projektisi alusta asti insipiraatiota keräten. Itse aloitin vastaavan urakan blogin tuella.

    haaveenahoikkuus@gmail.com

    VastaaPoista
  7. KG noista kahdesta kiinnostaa enemmän, ja bloggerin kautta luen.
    Yhden blogihaasteen kautta eksyin blogiisi..

    Miten muuten sait tämän tarjouksen, kiinnostaisi järjestää omassakin blogissa joskus arvontoja..

    VastaaPoista
  8. Moikka!
    Mua kiinnostais kovasti KuntoPlus -lehti. Oon jo pitemmän aikaa seuraillut blogiasi ja olet oman blogini lukulistalla :) .

    Ja kappas,satuinpa lukemaan tosta sivun reunasta sun esittelyn ja en ookkaan ennen kiinnittänyt huomiota siihen että meillä on samanikäiset tyttäret.Omani on myös syntynyt kesäkuussa 2011. :)

    VastaaPoista
  9. Mua kiinnostaisi KG -lehti. Minä lueskelen blogiasi Bloglovinin kautta :)

    VastaaPoista
  10. KG olis kiva. Joskus muinoin se mulle tulikin mutta ajan puutteen takia lopetin. Mä luen joko blogilistan tai sitten bloggerista suoraan tätä.

    VastaaPoista
  11. KG-lehteä ostan muutenkin, joten sen haluaisin. Sun blogi on mun blogilistassa ja sieltä tänne tulen :)

    VastaaPoista
  12. Kg olis tosi ässä! Kirjanmerkin kautta tulen tänne aina uudestaan :)

    Auringonpalvoja (at) yahoo.com

    VastaaPoista
  13. Kurkkaan blogiisi pari kertaa viikossa, en varsinaisesti "seuraa" blogiasi minkään kautta, vaan naputtelen kiltisti osoitteen ja toivon, että olet jotain kirjoittanut =) Aivan mielettömän hienon urakan olet tehnyt!
    Minua kinnostaisi kuntoplus, joka aina aika ajoin onkin ollut tilauksessa hyvän sisällön ja hyvien tilaajalahjojen takia

    -Anneli (anneli.lindblad@gmail.com)

    VastaaPoista
  14. Usein tulee blogiasi luettua, anonyyminä tosin. Kunto Plus-lehden valitsisin jos onnetar suo voiton.

    VastaaPoista