perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ei päivää ilman herkkuja

Dieetin mukaan syöminen onnistui eilen vain osittain. Muuten meni kyllä  ihan hyvin, mutta päivän herkuttelujen lisäksi sorruin myös illalla. Miehen ollessa saunassa lasten kanssa sorruin ensin syömään kourallisen sipsejä, sitten kourallisen cashew-pähkinöitä, seuraavaksi otin pakastimesta suklaa-eskimon ja napsinpa vielä rusinoitakin ennen kuin järjen ääni alkoi kuulumaan ja sain lopetettua herkkujen mättämisen suuhuni.

En osaa yhtään sanoa, mistä tuo illan syöpöttely johtui. Olo oli väsynyt ja vatsassa velloi, mutta silti ei olisi pitänyt sortua. Onneksi vaaka ei kuitenkaan rangaissut minua, vaan näytti aamulla 68,3kg mikä on vähemmän kuin vuosiin. Tiedän kuitenkin että herkuttelu ei voi olla päivittäistä tai paino alkaa taas nousta.

Tänään olen onnistunut pysymään ruodussa vähän paremmin, mutta sorruin silti taas syömään Belvitan keksejä...

Sortumisista huolimatta olen päättänyt pitää huomenna vapaasyöntipäivän kun lapset menevät miehen vanhempien luo yökylään. Ensin maalaamme kotimme seiniä ja menemme sitten elokuviin, jossa aion herkutella popcorneilla. Leffan jälkeen syömme päivälliseksi noutoruokaa eli wingsejä, ja aion nauttia niistä ilman morkkista. Pääasia että palaan sunnuntaina takaisin ruotuun... Painon mittaan tänne virallisesti jo huomenna, sillä luulen että noista suolaisista popcorneista ja wingseistä voi olla vielä maanantaina aika lailla turvotusta kropassa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti