sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sunnuntaina

Uuden puhelimeni ansiosta tässä teille kerrankin katsaus siitä, mitä tänään on suunnilleen ollut ohjelmassa.

Ensin oli tietenkin vuorossa aamupala nettisurffauksen ohessa. Ruokalistalla mikropuuroa mehukeittoon tehtynä, puolukoita, viinimarjoja, soijalesitiinirakeita ja raejuustoa. NAM!


Aamupäivällä kävin iso-A:n kanssa ulkona kolaamassa pihan, ja siitä sain 45 minuutin alkulämmittelyn SD Extran uudelle kotitreenille joka sai hien virtaamaan kunnolla. Tässä kuva treenilookistani kuntoilun jälkeen (huomatkaa peilipöydällä löhöilevä kissa, älkääkä kiinnittäkö huomiota lasten jäljiltä likaistakin likaisempaan peiliin):





Treenin jälkeen oli tietysti pian aika syödä lounasta. Lautaselta löytyi kurkkua, raejuustoa ja broilerinsuikale-makaroni-sipuli-paprikamössöä. Tottakai tietokoneen ääressä, sillä pikku-a oli päiväunilla ja iso-A katselemassa telkkaria.


Kun pikku-a heräsi päiväuniltaan, annoin heille pikaisen välipalan ja suuntasin auton keulan kohti sisäleikkipuistoa. Oman välipalani (suolatut cashew-pähkinät ja proteiinipatukan) söin autossa.





Kun palasimme kotiin, oli mies valmistanut päivällisen hänelle ja lapsille. Itse aloin kokkaamaan omia ruokiani ensi viikkoa varten. Kun urakka oli valmis, näytti keittiö aika karmivalta. Puuliedellä näkyy tekemäni neljän päivän satsi jauheliha-makaronimössöä ja muovirasioissa kahdeksan annosta kasvissosekeittoa broilerinjauhelihalla ja raejuustolla höystettynä. Neljään annokseen keitin riisinkin valmiiksi, jotta minulla on pakastimessa ruokaa sekä hiilareilla että ilman.


Kokkailujen jälkeen oli ruokailun aika. Lapset olivat isänsä kanssa leikkimässä, mutta pikku-a:n kuudes aisti toi hänet taas paikalle ja tytön oli ihan pakko päästä äidin syliin "maistamaan" ruokaa. Tuli muuten itselle aika kiire syödä päivällinen ennen kuin lapsi ehtii verottamaan annoksesta liikaa.




Ruoan jälkeen siivosin keittiön. Todistusaineistoa siitä, että ei meillä aina ole saman näköistä kuin ensimmäisessä kuvassa...


Pian saimmekin lapset nukkumaan, ja oli aika istahtaa television ääreen lempisarjani - joka on siis Olipa kerran - pariin. Hetken löhöttyäni venyttelin parikymmentä minuuttia ohjelmaa katsoessani.


Sitten olikin iltapalan aika. Normaalisti olen syönyt rahkaa, mutta tänään olin tehnyt välipalaksi Fastin puddingin joka jäi kuitenkin syömättä kun pikku-a heräsi tavallista aikaisemmin ja suuntasimme sinne sisäleikkipuistoon (enkä jaksanut kantaa rasiaa sinne). Maistuipa hyvältä iltapalaksi, varsinkin kun laitoin iltapalaan kuuluvat cashew-pähkinät joukkoon.


Tässä olikin tämä sunnuntai pähkinänkuoressa, nyt nukkumaan jotta jaksan herätä aamulla aikaiseen vuoroon miehen jäädessä kotiin valmistelemaan lapsia hoitopäivään...

2 kommenttia:

  1. Pisti hymyilyttämään, kun teillä on noissa keittiön kaapin ovissa samantyppiset viritelmät kun meilläkin lasten pääsyn estämiseksi ;D

    Ihanan näkönen olkkari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan meidän olohuonetta ♥ Tosin sohvan takana oleva tapetti on käytännössä syöty puolen metrin korkeudelle asti, kun kani nakertelee sitä... No, laitetaan uusi sitten kun kania ei joskus enää ole, jos vielä silloin täällä asutaan...

      Kaikenlaisia virityksiä on kyllä pitänyt keksiä lasten takia keittiöön, perinteiset kaapin sisälle ruuvattavat eivät noissa kaapeissa toimi niiden rakenteen takia. Ilmastointiteippi onkin osoittautunut kaikkein parhaiten pysyväksi ja on myös halpaa :)

      Poista