perjantai 22. maaliskuuta 2013

Voihan pääsiäinen!

Tajusin juuri, että viikon kuluttua on pääsiäinen! Olemme menossa ainakin yhdeksi yöksi anoppilaan yökylään, ja siellä on tarjolla suklaamunia, pashaa, mämmiä ja kaikkea muuta hyvää mitä pääsiäiseen kuuluu. Sinänsähän sitä voisi ajatella, että voihan sitä yhtenä päivänä vähän herkutella, mutta mehän menemme alkuviikosta laivalle ja siellä odottaa seisova pöytä sekä aamupalalla että lounaalla tiistaina! Kaiken lisäksi kun söin vapaasti iso-A:n synttäreillä, niin tässähän on herkkupäiviä koko ajan.

Koko viime vuosi meni dieetin suhteen todella helposti, kun houkutuksia ei ollut. Ensimmäinen SD:hän alkoi tuolloin toukokuussa, eli olin saanut herkutella pääsiäisenä ihan vapaasti. Juhannus sattui sopivasti SD:n ja Extran väliin, eikä syksyn aikana ollut pahemmin mitään juhlia joissa olisi tarvinnut vaihtaa vapaalle. Ihan hyvä vaan, sillä pysyinpä tosi hyvin ruodussa.

BC:n ensimmäinen ryhmähaaste on muuten käynnissä, ja siinä on tarkoitus pudottaa painoa mahdollisimman paljon ensimmäisen kuukauden aikana - onneksi aikaa on kuukausi, sillä ehkä saan tsempattua edes pääsiäisen jälkeen jos silloin sorrun... Haasteen jälkeen kolme ryhmää voittaa ilmaisia PT-valmennuksia. Yksi ryhmä on se, jonka paino on prosentteina pudonnut eniten. Toinen ryhmä on se missä on se kaikista suurin pudottaja, ja kolmannen ryhmän BC päättää itse parhaan yleissuorituksen perusteella. Meidänkin ryhmällä on siis mahdollisuuksia edes tuohon viimeiseen, muista kategorioista en osaa sanoa sillä mehän olemme kaikki jo normaalipainoisia.

Jos muuten haluat seurata ryhmäni edistymistä Facebookin kautta, sivu löytyy täältä. Olemme siis haasteessa mukana nimellä Ensi kesän kaunottaret. Tuonne sivulle en aio tätä blogiani linkittää, sillä en halua julkistaa blogiani koko FB-kaveripiirilleni, mutta tervetuloa seuraamaan sitäkin kautta kuinka ryhmämme kehittyy tulevan puolen vuoden aikana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti