lauantai 30. maaliskuuta 2013

Risteilykuulumisia, pääsiäisherkkuja odotellessa

Tiistaina olimme siellä laivalla, enkä tosiaan noudattanut dieettiä lainkaan. Ähkyyn en sentään itseäni syönyt, mutta tulihan sitä herkuteltua mädillä, kevätkääryleillä, sushilla, juustoilla ja kaikella muulla ihanalla. Tapojeni mukaan skippasin lounaalla pääruoat täysin ja keskityin alku- ja jälkiruokapöytien tarjontaan. Ähkyssä olisin varmasti ollutkin, jos olisin pääruoatkin syönyt, mutta vanhasta kokemuksesta tiedän että ne ovat se laivaruoan heikoin osuus...

Laivareissu oli kyllä ihanaa vaihtelua normaaliin arkeen, vaikka yö olikin aika levoton pikku-a:n heräillessä moneen otteeseen. Meillä oli perhehytti, mutta nukuin loppujen lopuksi kuitenkin lasten kanssa samassa hytissä a:n herättyä ensimmäisen kerran jo puolenyön jälkeen. Herätys oli aamulla jo ennen kuutta, mutta ihmeen hyvin jaksoin kuitenkin päivän. Lapset tykkäsivät Ti-Ti Nallen esityksestä, vaikka pikku-a malttoikin keskittyä siihen vain reilut puoli tuntia. Siirryinkin hänen kanssaan leikkihuoneeseen, jossa oli muiden ollessa esitystä katsomassa jopa tilaa - toisin kuin paria tuntia aiemmin jolloin paikka oli tupaten täynnä lapsia ja kaaos aivan mahdoton.

Etukäteen olin ajatellut, että laivalta ei ostettaisi kotiin (paljonkaan) herkkuja. Vaan kuinkas kävi? Herkkukaapissamme on nyt 2,5 isoa Toblerone-pötköä (se puolikas syötiin laivalta kotiuduttuamme), Rollo-pussi, lakuja, marianneja ja da capoja. Mies saa tosin syödä kaikki muut paitsi Tobleronet - ja on hän ihan hyvin jokaista laatua jo verottanutkin -, jotka varaan omia herkuttelupäiviäni varten. Lapsille ostettiin purkkaa, xylitiol-pastilleja ja Muumi-karkkiboksi.

Eilen, kun jalkapöytä oli kipeä ja lapsikin kiukutteli, Toblerone suorastaan huusi minulle kaapista. Sain onneksi hillittyä itseni ja söin vain yhden rollon miehen herkutellessa niillä illalla. Tämä päivä oli paljon helpompi, ja voinkin suhteellisen hyvällä omatunnolla nauttia anopin tekemistä pääsiäisherkuista huomenna kunhan en vedä koko hommaa överiksi.

Tämä uusi ruokavalio on muuten kestänyt jo kaksi viikkoa, mutta se ei ole saanut oikein mahdollisuutta näyttää mihin sen kanssa pystyy. Herkuttelupäiviä on ollut kahden viikon sisällä kaksi, ja molempien jälkeen paino on hiponut 70 kiloa. Parin ruodussa pysytyn päivän jälkeen se laskee aina jonnekin 68 ja 69 kilon väliin, mutta alemmas en ole sitä saanut. Jalkapöytä on yhä kipeä enkä siis pysty kunnolla edes kävelemään - kuntoilusta puhumattakaan - mikä ei kyllä yhtään auta painon putoamisessa.

Tämän päivän aamupala eli rahkaa, rasvatonta jogurttia, mysliä ja omenaa

Ajatukset tuon painon putoamisen suhteen ovat jokseenkin ristiriitaiset. Toisaalta on sellainen olo että minulla ei ole mikään kiire eikä painon välttämättä tarvitse enää edes pudota - mikä tietysti syö jonkin verran motivaatiota pysyä ruodussa 24/7 - , toisaalta haluaisin saada tämän pömppövatsan pois ja muutenkin vartaloa vielä kiinteämmäksi.

Lounaalla söin broileri-kasviswokkia, riisiä ja tuorekurkkua
Ensi viikon tiistaina pääsen muuten Inbodylla tehtävään kehonkoostumusmittaukseen, mielenkiinnolla odotan kuinka suuri muutos vartalossani on tapahtunut vuoden aikana. Painoa on tietysti se 30 kiloa vähemmän, eli paljon on varmasti muuttunut. Kuinkakohan tuohon mittaukseen vaikuttaa huomisen herkuttelu? Sen vuoksi en kuitenkaan aio jättää mämmiä syömättä...


Kokkailin tämän päivän päivälliseksi - ja kolmen päivän annokset pakastimeen - peruna-kasvissosekeittoa broilerinjauhelihalla höystettynä

Toivon hartaasti, että saisin huomenna anopin luona ollessamme lepuuttaa jalkaani mahdollisimman paljon, jotta jalkapöydän kipu hellittäisi ja pääsisin ensi viikolla edes salille treenaamaan. Lenkkeilyäkin olisi kiva jatkaa joko juoksun tai sauvakävelyn merkeissä, muuten paino ei kyllä taatusti tipu. Viikon päästä suuntaan muuten Tampereelle ystäväni luo, ja sunnuntaina pääsen tapaamaan Fitfarmin väkeä SD Extran tapaamisen ja yhteistreenin merkeissä. Jospa jalka olisi edes tuolloin kunnossa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti