keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Tervetuloa uudet rutiinit

Tässä uusi aamupalani:

 


Huomatkaa tuo leipä, joka on voideltu Oivariinilla. Sitä - leipää saati oivariinia - minun ei ole ollut lupa syödä virallisesti pitkään aikaan. Mutta nyt on. Toisaalta tuo puuro on muuttunut astetta huonompaan, sillä mieluummin söin kaurapuuroa mehukeitolla, marjoilla ja raejuustolla höystettynä kuin puuroa vehnäleseiden ja raejuuston kera. Muutaman lusikallisen syötyäni oli pakko lisätä joukkoon sokeroimatonta mehukeittoa tai ei olisi mennyt alas... Toivon kuitenkin, että tuohonkin tottuu ja aamiainen alkaa maistumaan paremmalta. Toinen aamupalavaihtoehto on mysliä, rahkaa, jogurttia ja hedelmää, sitä kokeilen kunhan saan myslin ostettua.

Aloitin BodyCampin ohjeiden noudattamisen eilen. Ohjeet tulivat jo maanantaina, mutta se päivä meni vielä sulatellessa ja tutustuessa ohjeisiin. Kun kirjasin BodyCampille tavoitteitani, kerroin ettei minulla ole tarvetta mihinkään dramaattiseen painonpudotukseen, vaan että haluaisin pääasiassa kiinteytyä ja mahdollisesti aloittaa kevään myötä juoksuharrastusta useamman vuoden tauon (ja sitä edeltäneen kevyen hölkkäilyn) jälkeen. Tämän ansiosta sainkin itselleni Marathon-ohjelman, jonka tarkoituksena olisi valmentaa minut kuntoon vähintään puolimaratonia varten!

Koska en tosiaan ole koskaan harrastanut juoksemista muutoin kuin hölkkäilemällä pieniä pätkiä, niin ajatus pitemmästä juoksusta tuntuu toisaalta vähän pelottavalta mutta toisaalta ihanalta haasteelta. Ruokavalio on suunniteltu myös sen mukaan, että juoksuharjoittelu kuluttaa energiaa. Ruokaa tuntuukin olevan ohjelmassa paljon enemmän kuin tähän mennessä, ja pieni muutosvastarinta onkin nostanut päätään. En kuitenkaan aio asettua heti alussa vastahankaan, vaan aion noudattaa ohjeita mahdollisimman tarkkaan. Hiilareiden määrä vaikuttaa aivan massiiviselta, sillä ohjelmaan kuuluu sekä aamupuuro (+leipä) ja suhteellisen paljon pastaa/riisiä/perunaa molemmilla päivän pääaterioista. Kaiken lisäksi saan syödä myös banaanin toisen aterian jälkkäriksi! Eilen banaani jäi tosin syömättä, sillä kotona ei sellaisia löytynyt...

Tänään noudatin ruokavaliota koko päivän, lukuunottamatta välipalaa jolla söin proteiinipatukan rahkan sijaan mikä oli Fitfarmin dieeteissä sallittua. Pakko myöntää, että vaikka ruokaa oli paljon niin nälkäkin ehti vaivaamaan.

Kävin myös tänä aamuna tekemässä ensimmäisen salitreenin uuden ohjelman mukaisesti. Ohjelmani on kaksijakoinen. Toisena päivänä treenataan yläkroppaa, toisena jalkoja, takamusta ja selkää. Lisäksi treeniohjelmaan kuuluisi ensimmäisten viikkojen ajan kaksi tasavauhtilenkkiä ja yksi intervallitreeni. Ongelmana noissa aerobisissa on se, että tiet ovat vielä jäiset eikä minulla ole talvijuoksuun sopivia kenkiä. Joudunkin siis tyytymään sauvakävelyyn tai crosstraineriin, sillä työpaikan kuntosalilla ei ole juoksumattoakaan.

Tämän päivän treeni oli yläkropan treeni, ja se kyllä tuntui vaikka kyseessä olikin ensimmäinen kerta eli painojen kanssa piti hieman hakea. Kädet olivatkin treenin jälkeen niin kipeät ja väsyneet, että työnteko oli hankalaa kun kädet tärisivät. Saa nähdä, kuinka kipeät ne ovat huomenna - tai ylihuomenna - sillä vaikka kuinka yritän niin en saa käsivarsieni lihaksissa tuntumaan venytyksiä yliliikkuvien nivelten vuoksi.

Huomenna olisi tarkoitus saada aikaiseksi tehdä aamulenkki ennen töihin menoa, ja perjantaina on sitten jalkatreenin vuoro.

P.S. Jos joku ehti lukea aiemman postaukseni Cirque du Soleilin lipuista, niin poistin sen täältä sillä eräs ystäväni ilmoitti haluavansa mukaani esitykseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti