Kun väsymys väsyttää...

Iso-A on lähestulkoon aina ollut hyvä nukkumaan. Päiväunet hän jätti pois heti kaksi vuotta täytettyään, mutta yöt nukutaan lähestulkoon aina putkeen. Pikku-a:n kanssa ei kuitenkaan ole niin helppoa. Varsinkin viime aikoina yöt ovat olleet välillä aika mahdottomia. Tyttö saattaa herätä keskellä yötä eikä mikään kelpaa, kaikkein vähiten oma isä kuten jokin aika sitten kirjoitinkin.

Viime viikonloppuna kävimme perheen kesken Ikaalisten kylpylässä ja Ti-Ti Nallen talossa. Päivä oli mukava, mutta yö meni kyllä aika penkin alle. Menimme koko perhe sänkyyn jo ennen yhdeksää, sillä emmehän me miehen kanssa voineet jättää lapsia keskenäänkään hotellihuoneeseen. Lapset nukahtivat ehkä puolen kymmenen maissa aikansa riehuttuaan, ja itse nukahdin pian sen jälkeen sillä päivä oli ollut aika väsyttävä. Hieman ennen kahta pikku-a heräsi - tosin pari kertaa jo aiemmin mutta jatkoi saman tien uniaan -, eikä mikään kelvannut. Lelut, tyyny ja peitto lensivät pois matkasängystä, ja kohta ne haluttiin takaisin vain jotta ne voisi heittää taas pois. Välillä oli pakko päästä äidin ja isin viereen, ja siihen päästyään haluttiinkin takaisin omaan sänkyyn. Vettä piti saada mutta kun sitä annoin niin ei kelvannutkaan. Kaiken kukkuraksi a alkoi jossain vaiheessa jopa vaatimaan tuttia suuhun, vaikka se jätettiin pois jo kaksi kuukautta sitten. Itkunsekaista mesomista ja kiukuttelua kesti yli puolitoista tuntia, ennen kuin tyttö lopulta rauhoittui nukkumaan - herätäkseen pirteänä ennen aamuseitsemää. 

Sunnuntai-iltana olo olikin pitkän kotimatkan jälkeen todella väsynyt, mutta se ei ollut mitään verrattuna maanantain väsymykseen sillä pikku-a herätti taas pari kertaa su-ma-välisenä yönä. Onneksi hän nukahti uudestaan saatuaan hörpyn vettä, mutta mieluummin olisin viettänyt aamun sängyssä nukkuen kuin töissä aikaisessa aamuvuorossa. Silmät olivat niin väsyneet että niitä veresti ja pakotti, ja kiitin onneani mukavasta työtuolista josta ei tarvinnut nostaa takamustaan kuin kahvin hakemista varten. On varmaankin turha sanoa, että jätin maanantaina suosiolla väliin iltapäivälle suunnittelemani salitreenin ja suuntasinkin sen sijaan torille, josta ostin 5kg laatikon mustikoita pakastimeen laitettavaksi. Viime aikojen väsymystasolla minun on nimittäin turha edes haaveilla siitä, että kävisin metsässä etsimässä mustikoita itse. 

Tulevana viikonloppuna saatan onneksi saada nukuttua univelkaa pois edes vähäsen. Mies nimittäin lupaili, että voisi lähteä käymään vanhempiensa luona yökylässä jotta voisin levätä rauhassa kotona lauantain ja sunnuntain välisen yön ja ladata akkuja seuraavaa viikonloppua varten, jolloin mies lähtee koko viikonlopuksi mökille poikaporukalla. 

Sunnuntaina minulle ei kylläkään ole tiedossa lepoa, sillä lähden aamupäivällä kohti Helsinkiä, jossa meillä Ensi kesän kaunottarilla on tapaaminen ja yhteissalitreenit BodyCampin ohjaajien kanssa. Vihdoinkin saan ohjausta jo yli kuukausi sitten saamaani saliohjelmaan, jota en ole kokeillut vielä kertaakaan monien liikkeiden ollessa uppo-outoja. 

Väsymystä on tietysti helppo syyttää siitä, kuinka en ole onnistunut hillitsemään herkuttelun himoani päivääkään. Joka päivä ole syönyt jotain ylimääräistä: jäätelöä, suklaata, karkkia, suolapähkinöitä, hunajamanteleita ja vaikka mitä. Kerta-annokset eivät välttämättä ole olleet mahdottomia, mutta tarpeeksi suuria pitämään painon korkealla ja vatsan turvoksissa. Pelkään pahoin, että paino hilautuu vähitellen ylöspäin ja että joku kaunis päivä huomaan painavani taas yli 75 tai jopa yli 80 kiloa. Väsymyshän on tietysti vain tekosyy, mutta motivaatio ja halu pysyä kurissa on täysin nollassa huolimatta masentavista vaa'an lukemista - tai ehkä juuri niistä johtuen.

Väsymyksen vuoksi olen muuten juonut kahviakin aivan liikaa, mikä on alkanut kostautua vatsakipuina ja armottomana närästyksenä. Olen joutunut ottamaan käyttöön happosalpaajat ja Gavisconin, mutta en yksinkertaisesti pysty olemaan ilman kahvia

Loppukuuksi haastetta tuo muuten väsymyksen ja laiskuuden lisäksi myös rahapula. Käytin eilen autoni huollossa, ja sieltä tulikin yllätyksenä yli 500 euroa arvioitua suurempi lasku kun kaikki jarrupalat ja -levyt menivät vaihtoon. Rahat ovat siis nyt aika vähissä, mikä on toisaalta hyvä sillä täytyy vähän harkita herkkujenkin ostoa, mutta toisaalta kasvikset ja hyvät lihat ovat epäterveellistä ruokaa kalliimpia. Onneksi sentään on vielä kesä ja kasvikset suhteellisen edullisia, eli toivon mukaan saan silti pidettyä kiinni (edes pääosin) terveellisestä ruokavaliosta.

Tässä muuten tämänpäiväinen iltapalani.

 

Testasin ensimmäistä kertaa proteiinipannaria kun pari banaania oli jo ihan ylikypsiä. Tein taikinaa kaksi annosta, joihin tuli yhteensä 

• kaksi pientä banaania 
• 4rkl neljän viljan hiutaleita 
• 250g maitorahkaa 
• kaksi kokonaista kananmunaa 
• 4 valkuaista
• kanelia ja vaniljasokeria

Sekoitin sauvasekoittimella muusiksi ja paistoin kaksi pannullista kookosöljyssä. Toisen söivät iltapalaksi lapset, tämä kuvassa näkyvä annos oli minun iltapalani. Mielestäni pannari maistui itse asiassa paremmalta ilman mansikoita, kun banaanin ja kanelin maut tulivat selvemmin esille. Mansikat olivat itsessään jo niin makeita, että pannarin maku ikään kuin heikkeni. Tätä iltapalaa teen taatusti toistekin!

Tänään mutta ei enää huomenna

Juhannus on kulunut herkutellessa, samoin kuin päivät viikot ennen juhannustakin. Viikonlopun aikana tuli siis herkuteltua niin suklaalla, sipseillä, jäätelöllä, grillimakkaralla kuin äidin leivonnaisillakin. En kadu yhtään, vaikka vatsa onkin lievästi sanottuna turvoksissa. Aiemmin kun kumarruin niin vatsan kohdalla roikkui tyhjä ja ryppyinen ihopussi, tällä hetkellä siinä kohdalla roikkuu läskiä ihon sisällä eikä ryppyjä missään... En halua edes tietää kuinka paljon painan tällä hetkellä.

Kun olin tänään lukemassa pikku-a:lle iltasatua, tämä sanoi että "äidillä iso masu, siellä on vauva". (Taisi saada ajatuksia siskoni vatsasta, josta on noin puolentoista kuukauden kuluttua syntymässä pikkuinen vauveli.) Korjasin a:ta että ei siellä mitään vauvaa ole, äidin vatsa on iso muuten vaan. Tyttö alkoikin kutitella vatsaani sanoen että "a kutittaa äidin isoa masua". Olisikohan tuossa jo tarpeeksi vinkkiä siitä, että vatsa kannattaisi saada pienemmäksi aika pian?

Teimme Ensi kesän kaunottarien kanssa sopimuksen että pysymme ruodussa koko heinäkuun. Yksi jos toinenkin on nimittäin lipsunut viime aikoina, ja koko porukan on aika tehdä ryhtiliike. Itse palaan ruotuun jo huomenna ja noudatan seuraavat kolme päivää tiukkaa ruokavaliota ilman hiilareita. Perjantaina päästän kuitenkin jo taas vapaalle, sillä lähden miehen kanssa kahdestaan laivalle ja suuntana on tietenkin seisova pöytä ja tällä kertaa myös ruokaan kuuluvat viinit joita ei lasten läsnäollessa viitsinyt nauttia kun olimme laivalla (vasta) viikko sitten. Tuolloin laivana oli Viking Grace, tulevana viikonloppuna menemme Siljalle. Onneksi viikonloppu on vielä kesäkuuta, eli heinäkuun ajan olisi todellakin tarkoitus olla ruodussa yhtä ainoaa viikonloppua lukuunottamatta jolloin menen siskoni luo grillijuhliin. Ei siis tällä kertaa tuliaissuklaita omaan kaappiin, lupaan sen!

Tänään söin siis vielä vapaasti, ja todellakin SÖIN. Ajelimme kotiin vanhempieni luota, ja tässä kuvia siitä mitä tänään meni vatsaan...

Aamupalaksi söin ruisleipää ensin (öljyyn säilötyn) tonnikalan, sitten juuston, leikkeleen, salaatin ja suolakurkkujen kera

Lounaana ABC:n kerrosateria

Autossa tuhoutui tällainen, salmiakkeja ja kolme pulloa ED Green Lightia (tosin ei yksin vaan miehen kanssa)

Päivälliseksi makaroni-jauhelihamössöä ja kasviksia

Iltapalaksi puolikas pötkö eli n. 200g tobleronea ja sitä ennen pari viipaletta paahtoleipää juuston ja tuorekurkun kera

Arvatkaa muuten, onko ihanaa palata huomenna ruokavalioon, mennä töihin ja töiden jälkeen pitkästä aikaa salille??? TODELLAKIN - hiilarikrapulaa ja vieroitusoireita odotellessa...

Hitti vai huti? ja mieli maassa

Tässä mekko, jonka ostin Hulluilta päiviltä. Luonnossa se näyttää mielestäni paljon paremmalta kuin valokuvissa, mutta kuvissa se ei siis mielestäni näytä kovinkaan kivalta. Vatsan pömpötys korostuu mielestäni todella selvästi. Mitä tykkäätte?

Omat fiilikset jatkavat viime päiviltä tuttua rataa, eli mikään ei huvittaisi. Olen saanut raahattua itseni salille eilen ja toissapäivänä, huomennakin olisi tarkoitus. Tänään kahvittelin ystäväni kanssa, mikä oli tosi ihanaa, mutta koko muun ajan olo on ihan blääh! Jotain hyvää tekisi mieli koko ajan, ja olo on väsynyt ja kettuuntunut kaikkeen. Toivon hartaasti, että syynä olisi vain alkavat naistenpäivät, mutta ärsyttää tämä silti.

Kaiken lisäksi paino ei hievahda mihinkään, vaikka noudatan ruokavaliota enkä herkuttele. Yritän hokea itselleni, että painon lasku ei ole tärkeää kun olen kuitenkin normaalipainoinen, mutta nykyisin pyörii välillä usein mielessä että haluaisin kuitenkin painon lähemmäs 65 kiloa. Pahoin pelkään, että kun ilmoitamme viikonloppuna Ensi kesän kaunotarten ensimmäisen kuukauden tulokset, niin oma painoni on aloitukseen verrattuna yhä plussan puolella.

Fiilistä ei paranna myöskään se, että kaverit ja työkaverit matkustelevat ympäri maailman samalla kun oma matkakuume jyllää kuumana ilman toivoakaan päästä ruotsinlaivaa kauemmaksi. Voisin antaa lähes mitä tahansa jos pääsisin edes jonnekin ulkomaille, mutta miestä ei voisi matkustelu vähempää kiinnostaa eikä rahaakaan ole yhtään ylimääräistä. Tänäänkin eräs kollega tuli takaisin töihin New Yorkin reissultaan, toinen palasi maanantaina Kanarialta. Kolmas oli vasta viime viikolla Roomassa. Minulle kävisi noista paikoista mikä tahansa, kunhan pääsisin edes jonnekin.

Pahoitteluna siitä että blogi on ollut viime aikoina aika täynnä valitusta, järjestän piakkoin lukijoilleni pienen arvonnan. Pysykää siis kuulolla...

Onni onnettomuudessa, ilo ystävän sairastumisesta

Viime viikonloppuna tuolloinen Tampereen reissun peruuntuminen harmitti, sillä olisin mielelläni käynyt ystäväni luona ja Fitfarmin porukan ohjaamana SD Extran yhteistreeneissä.

Nyt kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä oli onni onnettomuudessa, sillä saammekin järjestettyä Ensi kesän kaunottarille yhteistreenit tulevana sunnuntaina, nekin Tampereella. Paikalle pääsee näillä näkymin 10 tai 11 kuudestatoista ryhmäläisestä, mikä on aika hyvä saavutus näin lyhyellä varoitusajalla.

Mikä parasta, jokainen meistä saa henkilökohtaisen ohjauksen, eli saamme jokainen varmasti kunnon treenin ja korjattua tekniikkaa kuntoon eri liikkeissä. Jos olisin käynyt Tampereella viime viikonloppuna, en ehkä viitsisi ajaa sinne heti uudestaan, mutta nyt pääsen siis treenaamaan "oman" porukan kanssa ja tapaamaan ryhmämme jäseniä ensimmäistä kertaa livenä.

Olen enemmän kuin innoissani tulevista treeneistä, ja niiden kunniaksi kävinkin ostamassa Hulluilta Päiviltä uudet urheilurintaliivit vanhojen, aivan liian suuriksi käyneiden tilalle.

Onneksi myös jalkani alkaa olla paranemaan päin. Jos joudun olemaan jalkeilla yhtään kauemmin, sitä alkaa särkemään, mutta koko ajan vähemmän. Nyt täytyy vaan malttaa parannella se kuntoon rauhassa ja toivoa ettei se kipeydy näin pahasti enää uudelleen...