Tässä on uusi minä

Olen jo pitkään pyöritellyt mielessäni nimenmuutosta, sillä enhän todellakaan ole enää mikään sadan kilon keijukainen. Äsken teinkin profiiliini muutoksen, ja minut tunnetaan jatkossa nimellä Katjushka. Tuntui siltä, että vihdoinkin olen kypsä päästämään vanhasta nimestäni irti.

Tämä viikko on mennyt uuteen ruokavalioon totutellessa, ja ihan kivasti on mennyt. Viime viikonloppuna hankitut turvotukset alkavat olla kadonneet, saa nähdä mitä vaaka näyttää maanantaina jolloin aion merkata lukeman taas tänne. Hiilareitahan ruokavalioni sisältää paaaaaaaljon enemmän kuin ennen, mutta näemmä se ei haittaa. Sitäpaitsi herään joka yö kiljuvaan nälkään (onneksi saan kuitenkin nukahdettua uudelleen) eli aineenvaihdunta taitaa toimia.

Lounassalaattini näyttää nykyään tältä, pastaa on mukana aika reippaasti. Mutta on kyllä ihanaa, kun sieltä alta paljastuu muutakin kuin vain vihreitä vihanneksia!

Päivälliseksi kokeilin tänään jotain uutta. BC:n ruokavalioon kuuluu - ainakin minulla - lupa käyttää alle 10% rasvaa sisältäviä kastikkeita, eli myös ruokakerman kaltaisia valmisteita. Tänään herkuttelinkin oikein kunnolla, kun tein riisille kastiketta broilerinsuikaleista, porkkanasta, sipulista, valkosipulista, chilistä ja punaisesta paprikasta ja höystin sen hautumisen jälkeen Floran 4% Kevyt ja paksu -valmisteella. En muista koska olisin syönyt jotain niin hyvää! Olen aiemmin valmistanut kyseisenlaista ruokaa, mutta Floran sijasta siinä on ollut kermaa sekä lisäksi pekonia ja persikoita, mutta uskon että perheeni voisi hyväksyä tämän kevyemmänkin vaihtoehdon...



Odotan jo maanantain laivaristeilyä ja toivon ettei mikään estä sitä. Meillä nimittäin on vatsataudin uhka perheessä. Mies sairasti kuumetta ja ripulia viikolla, ja nyt pikku-a on parina päivänä tuottanut vaippaansa - ja usein myös pottaan - todella löysää tavaraa. Omaa vatsaa on tänään vellonut, enkä todellakaan käynyt lenkillä niin kuin alunperin olin suunnitellut. Koko perheellä onkin käytössä maitohappobakteerit, ja imodium on ostettu kaappiin jos tarvis tulee. Harras toive on, että maanantai-iltana olemme laivalla emmekä kotona taudin kourissa...

Maanantaina olisi muuten tarkoitus käydä - lomapäivästä huolimatta - työpaikalla, tai siis työpaikan salilla. Jos olo sallii niin aion suorittaa SD Extran EFBW4-salitreenistä Bullin haasteen joka julkistettiin Fitfarmin sivuilla tällä viikolla. Vaikka muuten aloitinkin BodyCampin salitreenit, niin tuo haaste on pakko yrittää vetää läpi. Siinä on nimittäin tarkoitus vetää tuo EFBW4-treeni läpi 50 toistolla per liike! Ensin yksi jättiläissarja maksimissaan 10 toistolla, ja sitten toinen sarja 50 toistolla. Painoja ei saa vähentää, vaan pitäisi mennä samoilla millä on tehnyt kyseisen treenin normaalistikin. Jos tuo treeni minulta onnistuu, niin voin hyvällä omatunnolla rentoutua seuraavana päivänä ja herkutella siellä laivalla...

Kuinka lapsi vaipattomaksi?

Seuraa asiaa lapsista, ei painonpudotuksesta.

Täällä menee nimittäin hermot ihan juuri! Iso-A on kohta 2v9kk eikä hänellä ole mitään halua päästä vaipoistaan eroon. Kakka tulee vaippaan säännönmukaisesti vaikka kuinka puhuttaisiin että täytyy käydä potalla. Jos kerran tyttö osaa mennä piiloon tekemään kakan, niin luulisi tietävän hädästä etukäteen ja että hän osaisi tehdä sen myös pottaan tai pönttöön? Juuri tänään sain kuurata kakkaista pyllyä, vaikka tyttö istui potalla vasta vähän aikaisemmin. Hän tietää, että saisi potalle tai pönttöön tehdystä kakasta palkinnoksi jäätelöä tai keksiä, mutta sekään ei auta.

Jännitänkin täällä että kumpi lapsista on oikeasti ensin vaipaton. Pikku-a nimittäin osaa jo tulla sanomaan milloin hänellä on kakkahätä. Häneltä tulee tavara vaippaan enää harvoin, sillä yleensä ehdin kiikuttaa hänet ajoissa potalle. Joskus pottaan tulee kakan sijasta pissa, mutta sehän on oikeastaan vielä parempi jos hän tunnistaa yleensä potalle pääsyn tarpeen.

Olen tuskaillut pottailun heikkoa onnistumista tuttavieni kanssa ja kesän kolmen vaipattoman viikon - jolloin sain puhdistaa pissoja joka paikasta - jälkeen vannoin että en yritä jättää iso-A:ta ilman vaippaa ennen tämän hoitoon menoa. Tyttö taisi joskus kuulla sen, sillä nykyään jos kysyn että koska neiti meinaa oppia käymään potalla niin vastaus on "päiväkodissa". No, siihenhän on aikaa enää viisi viikkoa eli kohta on A:lla toden teolla pottakoulu edessä jos meinaa sanansa pitää.

Mutta mitä ihmettä voisin oikeasti tehdä jotta saisin tytön suosiollisemmaksi potalle? Hän kyllä suostuu potalla istumaan ja jos hätä sattuu olemaan juuri silloin niin se tulee ehkä pottaan, mutta jos hätä tulee muulloin niin A ei todellakaan tule siitä kertomaan toisin kuin pikkusiskonsa. Edes pikkusiskon antama esimerkki ei näytä tepsivän eikä se, että (huonona äitinä) palkitsen myös pikku-a:n pottaan tehdystä kakasta keksillä. Siitä tuleekin muuten hauskaa, jos pikku-a - tai isosiskonsa - alkaa päiväkodissa vaatia kovaan ääneen keksiä palkkioksi, kun kakka tulee pottaan...

Vauva vain?

Olen varmasti kirjoittanut täällä aiemminkin lasteni todella erilaisesta kehittymisestä toisiinsa verrattuna. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt erityisen paljon sitä, millä tavalla lastaan kohtelee ja kuinka 'isona' lastaan pitää. Kun iso-A oli saman ikäinen kuin pikku-a nyt - eli 9,5kk - hän oli jo todella ison tytön oloinen, ei enää lainkaan vauva. Hän seisoi tukea vasten, kiipesi portaita ja yritti saada käsiinsä kaiken mihin yletti. Jotenkin häntä kohtelikin ihan toisella lailla kuin vauvaa, ja hänen myös oletti ymmärtävän jo aika paljon asioita.

Pikku-a sen sijaan on vielä ihan vauva. Hän on kyllä alkanut hieman liikkua istuallaan, mutten osaa sanoa tekeekö hän sitä vieläkään tarkoituksella vai siirtyykö hän paikasta toiseen vahingossa heiluessaan. En tiedä, johtuuko a:n vauvamaisuus nimenomaan liikkumisen puutteesta vai jostain muusta, mutta en ole ainut josta tuntuu samalta. Mies toi nimittäin Ranskasta iso-A:lle tuliaisiksi pienen pehmeän vauvanuken ja pikku-a:lle vauvalelun. Kun kysyin, miksei hän tuonut pienemmällekin nukkea, mies sanoi että a:han on vasta vauva eikä osaa leikkiä nukeilla. Huomautin että täyttäähän a jo 2,5 kuukauden päästä vuoden, eli ei hän enää pitkään vauvaleluilla suostune leikkimään.

Kuvittelen myös ettei pikku-a varmastikaan ymmärrä vielä paljoakaan, mutta olen luultavasti väärässä. Ainakin a osaa jo heittää lusikan lattialle tai nokkamukin lautaselle jos ei halua syödä puuroa. Hän myös hermostuu helposti jos häntä kielletään tekemästä vaikkapa edellä mainitsemiani asioita. Potalla a istuu mielellään, ja hän tekeekin nykyään lähes joka aamu kakan pottaan. Vaippaan sattumia päätyy aika harvoin, toisin kuin isosiskollaan. Pikku-a:sta huomaa myös, että hän on aina vain kiinnostuneempi isosiskonsa tekemisistä, ja jos hän kuulee vaikkapa iso-A:n äänen toisesta huoneesta niin hän alkaa heti kurkkimaan missä isosisko on.

Sormiruokailukin sujuu aina vain paremmin. Nykyään pikku-a ei enää sylje suustaan vaikkapa parsakaalin vartta nuput imeskeltyään, vaan nielaiseen koko varren. Samoin hän nielee klementiinin lohkot kokonaisina, kunhan on ensin imenyt mehut pois. Hän ei kuitenkaan kakistele paljoakaan, ja koko 3,5 kuukautta kestäneen sormiruokailun aikana on ollut vain yksi läheltä piti -tilanne jolloin jouduin kääntämään hänet pää alaspäin kun a ei saanut itse kakistettua ruoanpalaa pois väärästä kurkusta.

Sormiruokailun lisäksi myös lusikkaruokailu on alkanut sujumaan vallan mainosti, a syö mielellään hedelmä- tai marjasoseita syötettynä, puuroakin kun sille päälle sattuu. Päivän pääaterioilla en kyllä jatkossakaan aio tarjota pikku-a:lle kaupan soseita vaan jatkamme sormiruoan parissa.
Tällä hetkellä odotan innolla kymmenen kuukauden iän saavuttamista, jotta voimme aloitella maitotuotteiden maistelua.

Palatkaamme vielä hetkeksi alkuperäiseen aiheeseen eli lasteni eroihin. Usein sanotaan, että pikkusisaruksilla on usein kiire oppia uusia asioita kun he ottavat esimerkkiä isommistaan. Meillä en kyllä ole vielä sitä huomannut, mutta ehkä niin käy myöhemmin kunhan pikku-a vielä hieman kasvaa. Siihen asti haluan kuitenkin vielä nauttia siitä, että minulla on kotona vielä edes yksi vauva :)

Kakasta asiaa

Aikaisemmassa kirjoituksessani ollut Suskin kommentti vauvan kakan yököttävyydestä sai minut miettimään enemmänkin näitä kakka-asioita.
Pikkuvauvan kakkahan on tosi löysää, eikä se ole yököttänyt minua koskaan kummankaan lapsen kohdalla. Paljon enemmän minua yököttäisi se, jos joutuisi lähikosketukseen minkä tahansa muun ihmisen tai eläimen jätösten kanssa. Vauvan kakkapyllyn peseminen sen sijaan on ollut aina ihan normaalia toimintaa, ja tuon ihanan tavaran hankaaminen käsin ei ole ollut kovinkaan kummoinen homma.

Vielä kiinteiden aloituksen jälkeenkin oman lapsen kakka on ollut ihan tavallinen asia. Itse asiassa se on ollut niin normaalia, että pikku-a:n odotusaikana iso-A:n kakkavaipat eivät kertaakaan aiheuttaneet minkäänlaista yökötystä. Sen sijaan A:lle itse tekemieni soseiden haju aiheutti minulle niin suunnattoman ällötyksen, etten voinut edes katsella kun mies syötti niitä A:lle saati että olisin itse niitä neidin suuhun lappanut. Kun aloin odottamaan pikku-a:ta, iso-A oli syönyt omatekemiäni soseita jo runsaat pari kuukautta, mutta siinä vaiheessa soseet vaihtuivat kauppatavaraan.

Sinänsä minua ei vieläkään haittaa pestä iso-A:n takamuksesta numero kakkosta, mutta yksi asia siinä on alkanut ällöttää. Nimittäin se haju. On päiviä, jolloin A:n tuotokset ovat niin voimakkaan hajuisia, ettei lemu tunnu lähtevän käsistä vaikka kuinka pesisi ja käyttäisi käsidesiäkin päälle. Tuolloin toivon enemmän kuin hartaasti, että A oppisi tekemään kakat pottaa jolloin takamuksen puhdistaminen olisi ainakin hieman helpompaa kuin silloin, kun tavara on liiskaantunut koko pepun alueelle.

Vielä runsas vuosi sitten olin siinä uskossa, että iso-A olisi jo pian vaipaton. Aloin käyttämään häntä potalla puolen vuoden iässä, ja A näytti saavan helposti juonesta kiinni. Vielä 2010 joulukuussa hän teki lähestulkoon kaikki kakat pottaan, kunhan vain osasin laittaa hänet oikeaan aikaan siihen istumaan. Mutta sitten A oppi nousemaan potalta itse ylös ja siihen loppui pottailu yli puoleksi vuodeksi. Mikään ei olisi ollut A:lle vastenmielisempää kuin potalla istuminen. Vasta viime syksynä, puolentoista vuoden iässä, pottailu alkoi taas kiinnostaa edes vähäsen. Tällä hetkellä pottaan tulee pisuja aina silloin tällöin, muttei välttämättä edes päivittäin. Olen ottanut käyttöön tarrapalkinnon, eli jokaisesta pottaan tulevasta pisusta A saa tarran vihkoon. A tietää myös, että jos pottaan tulisi kakka niin palkintona olisi suklaa. Tuota ihmettä ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut vaan tyttö suorastaan pidättelee kakkaa jos hänet sattuisi saamaan oikeaan aikaan potalle.

Viime aikoina ajatuksissa on pyörinyt pulma siitä, että pitäisikö pikku-a:lle hankkia oma potta vai voisiko hän harjoitella samalla potalla isosiskonsa kanssa. Vaikka iso-A aloitti harjoittelun puolivuotiaana, minun on vaikea kuvitella lykkääväni pikku-a:ta vielä potalle. Varsinkaan kun iso-A:n kohdalla se ei näyttänyt johtavan mihinkään. Mutta luultavasti lapset tulevat pottailemaan yhtä aikaa, eli olisiko toinen potta tarpeen sen vuoksi jos molemmille iskee hätä yhtä aikaa? Tällaisia mietintöjä tällä kertaa...

On kalaruoan (ja aamupuuron) aika

Pikku-a kehittyy selvästikin jatkuvasti sormiruokailijana.
Tähän saakka hän on saanut maistella avokadoa, perunaa, porkkanaa, parsakaalia, bataattia, jauhelihapihvejä, broilerin rintaleikettä ja eilen lohta. Ensimmäistä kertaa söimme koko perhe täysin saman aterian, eli lohen seurana oli parsakaalia ja keitettyä perunaa. Lohen paistoimme uunissa ilman suolaa, samoin keitimme perunan ja parsakaalin suolattomassa vedessä. Minä ja mies lisäsimme ruokaamme suolaa lautasella, mutta lapset söivät ilman. Meillä aikuisilla ja iso-A:lla oli lisäksi perunoiden kanssa tillikastiketta.

Pikku-a:n ruokailua oli taas hauska katsella. Samalla kun hän söi perunaa ja lohta ne möyhentyivät nyrkissä pieneksi silpuksi. Samoin parsakaali, vaikka ruokailualustalle taisi tippua myös aika paljon pientä nuppusilppua suun kautta. Jossain vaiheessa ruokailualusta oli täynnä möyhentynyttä lohta, perunaa ja parsakaalia, jotka kasasin yhdeksi keoksi. Pikku-a otti sitten siitä taas ruokaa nyrkkiinsä ja työnsi suuhun, ja tottakai nyrkistä tippui suurin osa pöydälle jne. Loppujen lopuksi pöydällä oli enää hyvin pieni määrä ruokaa, eli a sai syötyä varmasti suurimman osan.

Tänään testasin myös uutta aamupuuroa, eli samaa Nallen ruis-kaurapuuroa jota iso-A:kin syö (silloin kun puuro kelpaa). Tähän saakka olen tarjonnut järjettömän kallista, vauvoille tarkoitettua Mietoa Kaurapuuroa jonka ostimme kun yritin alkuun syötää sitä lusikalla, mutta pikku-a ei ole sille oikein lämmennyt edes paksumpana versiona ja omin sormin syötynä. Nallepuuro kelpasi kuitenkin yllättävän hyvin, sillä sitä päätyi selvästi myös suuhun ja toivon mukaan vatsaankin asti. Puuron syöminen käsin on vain todella sottaista, ja toivon yhä että saisin pikku-a:n tottumaan vielä myös lusikkaan, tai että hän oppisi itse syömään lusikalla pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin.

Sormiruokailun edistymisen alkaa huomata myös a:n vaipan sisällössä. Haju on alkanut muuttua, ja koostumuskin on aiempaa kokkareisempaa eli ei todellakaan enää mitään maitokakkaa. Tämä on kiinteiden ruokien syönnin haittapuoli, eli mitä enemmän vauva (tai taapero) syö, sitä enemmän hän myös kakkaa ja kakan haju muuttuu yllättäen pahemmaksi ja pahemmaksi. Mutta mitäpä sitä äiti ei kestäisi vauvansa kasvamisen vuoksi :)