Aamuaerobinen - onks se jotain syötävää?

Joskus taannoin saatoin käydä lenkillä aamuisin ennen töihin menoa. Ei ollut lainkaan outoa, että heräsin aamuvuoroaamuna jo puoli kuuden jälkeen, jotta ehdin lenkkeillä ennen kuin työt alkoivat kahdeksalta. Ja tämä oli siis parisen vuotta sitten, jolloin lapset olivat pienempiä ja yöt katkonaisempia. Nykyään en jaksa edes harkita herääväni yhtään ennen kuin on pakko. Toisaalta en myöskään ole nykyään niin väsynyt kuin joskus. Muistan ajan, jolloin väsytti koko päivän, eikä mikään meinannut auttaa. En tiedä olivatko nuo samoihin aikoihin, mutta mieluummin jätän aamukuntoilun väliin kuin olen väsynyt koko päivän. Kyllähän aamulenkki herätti ihan mukavasti, mutta väsymys iski aina jossain vaiheessa.

En kyllä jaksa lähteä aamulenkille viikonloppuisinkaan, vaikka mies heräisi lasten kanssa ja saisin itse nukkua. Nimittäin siinä vaiheessa kun sitten itse nousen, on jo niin kova nälkä että on ihan turha kuvitellakaan lenkkeilyä. Mieluummin siis käyn lenkillä myöhemmin päivällä, jos mahdollista. 

Viime viikon lapsilla oli uimakoulua joka ilta klo 17.30-18.30. Piti siis hakea heidät hoidosta hyvissä ajoin, jotta ehdimme käydä kotona syömässä ennen uimahalliin lähtöä. Olin siis joka päivä aamuvuorossa, eikä töiden jälkeen ehtinyt tekemään mitään pitkää salitreeniä. Yhtenä päivänä tein koko kropan aikasidonnaisen treenin, johon meni lämmittelyineen noin 40 minuuttia, toisena päivänä poljin 45min crosstrainerilla. Muuten otin viikon rennosti, sillä minulla oli myös pientä yskän poikasta ja ajoittaista kurkun aristusta. Uimakoulu jatkuu vielä tällä viikolla, mutta ainakin tänään sinne menee vain iso-A. Pikkusiskonsa oli koko viime viikon nuhainen, ja viikonloppuna iskikin kunnon limainen yskä ja räkätauti. Eilen sunnuntaina nousi illalla kuume, mutta (kuumelääkkeen ja nenäsumutteen ansiosta?) tänään ei ole taudista enää tietoakaan. Jäin kuitenkin täksi päiväksi lasten kanssa kotiin ja toivon, että huomenna molemmat olisivat kunnossa päiväkotiin ja uimakouluun. 

Tänä aamuna mies nousi lasten kanssa, sillä hänellä oli töissä myöhäisempi vuoro. Lapset nukkuivat itse asiassa tavallista kauemmin, melkein puoli kahdeksaan, enkä itsekään saanut enää unta. Hetken ajan harkitsin jopa, että kävisin lenkillä ennen kuin mies lähtee töihin, mutta vilkaisu ikkunasta sai unohtamaan nuo ajatukset saman tien. Taivaalta tuli nimittäin räntää, ja yön aikana oli satanut monta senttiä lunta. Ei todellakaan sellainen keli jossa haluaisin lenkkeillä!

En kyllä odota sitä aikaa, jolloin lapsilla on molemmilla omat harrastukset joihin pitää olla viemässä parhaimmillaan/pahimmillaan joka arki-ilta. Nyt on vielä hyvä, kun molemmat ovat samoilla tunneilla baletissa ja jumpassa, ja pääsivät uimakouluunkin yhtä aikaa. Huomaa kuitenkin jo nyt, että lapset tykkäävät eri asioista - esim. iso-A rakastaa uimakoulua, pikku-a on sanonut joka kerran jälkeen ettei haluaisi sinne enää seuraavana päivänä -, eli luultavasti tulevat myös harrastamaan eri asioita tulevina vuosina. Siinä pitää sit vaan itse karsia omista menoistaan, opetella ne aamuaerobiset tai pyrkiä vaikka käymään lenkillä lapsen harrastuksen aikana lasta odotellessa. Onhan se onnistunut monelta muultakin, niin onnistunee minultakin kun vähän harjoittelen...

Vaikka en olekaan ehtinyt tänne kirjoittelemaan, niin syömiset pysyivät viimekin viikolla pääosin ruodussa, ja paino valuu hitaasti alaspäin. Tänä aamuna vaaka näytti 83,8kg. Minulla on aina ollut vaikeinta olla syöpöttelemättä silloin kun olen lasten kanssa kotona (esim. lasten katsellessa päivällä jotain leffaa tulee yleensä kaivettua kaapit läpi), mutta yritän pysyä tämän päivän ruodussa!

Kuukautta vaille vuosi

Pikku-a täyttää sunnuntaina jo 11 kuukautta ja vauva-aika on kohta muisto vain.
Vaikka hän liikkuu jo suhteellisen nopeasti, yksi ongelma hänellä on. Kun monet muut samanikäiset lapset harjoittelevat seisomaan nousua (elleivät jo kävele kuten iso-A saman ikäisenä), meillä ei osata nousta vielä edes makuulta!! Pikku-a kyllä istuu tukevasti ja liikkuu peppukiitämisen ja konttauksen välimuotoa olevalla tyylillään, mutta jos hän sattuu tipahtamaan vatsalleen tai kaatumaan selälleen niin siihen jää. Viikonloppuna hän pääsi kerran vatsalta kontalleen ja siitä istumaan, ja aloin uskoa että neiti oppi ylösnousemisen salat, mutta ei. Hän ei yleensä edes yritä päästä ylös vaan alkaa ensin hihkua vaativaan sävyyn, sitten kitistä ja lopulta parkua. Eihän a nyt loputtomiin voi vaatia, että joku tulee nostamaan hänet ylös, varsinkaan kun hän alkaa jo nousta tukea vasten polvilleen ja pian varmaan seisomaankin.

Ruokapöydässä a on alkanut vaatia itselleenkin haarukkaa tai lusikkaa, vaikka syöminen ei sillä oikein vielä onnistukaan. Hän saa laitettua ruoan suuhun, jos täytän haarukan/lusikan valmiiksi, muttei saa vielä itse siihen ruokaa. Paitsi aamupuuroa hän on saanut kauhottua muutaman kerran oikein hienosti lusikkaan, yleensä hän vaan ei malta kunnolla edes yrittää. Olen lisännyt taas puuroon maitoakin, tosin ensin vain teelusikallisen ja nyt jo ruokalusikallisen. Aterioilla on tarjolla piimämuki, mutta siitä a juo aika vähän sillä hän pitää selvästikin enemmän vedestä. Vatsavaivoja ei nyt ole ollut, mutta etenen silti hitaasti.

Pari viikkoa sitten kirjoitin, että pikku-a alkaa suhisemaan kun näkee kissan. Nyt hän on lisännyt puheenharjoitteluun myös kirja ja pupu -sanat, tosin kirja on 'k ja sorinaa' ja pupua sanoessaan hän laittaa huulet yhteen ja tapailee p-kirjainta. Pienestäkin edistyksestä on kuitenkin mukava iloita :)

Ilon aiheita

Paino oli taas tasan 100kg. Neljä viikkoa jouluun, eli vielä on aikaa pudottaa paino alle sadan.
Puhuttiin juuri miehen kanssa, että pitäisi varmaan vaihtaa iltajäätelö ainakin välillä hedelmiin. Maisteltiin viikonloppuna persimonia, joka oli niin ihanan makeaa että käy vaikka karkista. Ja hedelmän kokokin on sen verran iso, että yksi riittää mainiosti makeannälän tyydyttämiseen.

Aloitimme lauantaina vihdoinkin perheuinnin. Iso-A:n kanssa kävimme vauvauinnissa viime talvena, mutta lopetimme sen jo maaliskuussa koska olimme usein viikonloppuna reissussa. A onkin ehtinyt unohtaa sukeltamisen, mutta toivon mukaan oppii sen taas pian. Molemmat tytöt selvästi innostuivat uimisesta ja jaksoivat mainiosti olla altaassa puoli tuntia. Jatkamme siis harrastusta ainakin toistaiseksi, vaikka se hintavaa onkin...

Kolmantena asiana voisi mainita sen, että pikku-a aloitti viimeinkin soseiden maistelun. Aloitimme perunaporkkanasoseella, ja pitäydymme siinä ainakin tämän viikon ennen uusien makujen lisäämistä. Toistaiseksi kyse on nimenomaan maistelusta, a:lle riittää pikkulusikallinen tai pari mutta sosettahan on syöty vasta kaksi kertaa... Pikku-a suhtautuu soseeseen selvästikin uteliaasti, mutta ehkä hieman epäluuloisesti. Ongelmana on se, että olen soseuttanut soseen haarukalla, jolloin siinä on pieniä sattumia. Niistä a ei selvästikään pidä. Kun teen huomenna uuden satsin, soseutan sen tehosekoittimessa jolloin koostumuksesta tulee ihanan samettista. Jospa se uppoaisi vauvalle hieman paremmin.