Sain jokin aika sitten haasteen Oonalta. Olen saanut tämän haasteen jo aiemminkin, mutta tietysti eri kysymyksillä. Tällä kertaa en (taaskaan) jaksa toimittaa haastetta eteenpäin, mutta ainakin voisin vastata saamiini kysymyksiin sillä ne ovat itse asiassa tosi mielenkiintoisia. Vastaaminen on vaan kestänyt, sillä en halunnut postata mitään ympäripyöreää ja hetkessä raapustettua, vaan halusin oikeasti miettiä asioita.
Tässä siis saamani kysymykset, ja niihin vastaukset:
1. Mistä halu laihduttaa alunperin lähti?
Tähän on oikeastaan vähän hankala vastata, koska olen laihduttanut (tai ainakin yrittänyt) lähes koko ikäni. Välillä olen pudottanut painoa ja sitten antanut sen taas nousta, eli elämäni on ollut aikamoista jojoilua. Peilikuvani ei todellakaan imartele silloin, kun paino on 80 kilon huonommalla puolella, saati silloin kun painoin raskauksien jälkeen yli 100 kiloa. Ollessani lihavimmillani kaupasta ei löytynyt koskaan mitään päällepantavaa, ja olo oli muutenkin ärsyttävän tukala.
Haluan myös olla lapsilleni esimerkillinen ja normaalipainoinen äiti, ei mikään himoliikkuja eikä hiilarikammoinen mutta ei myöskään lihava ja koko ajan herkutteleva tyyppi.
Haluan myös olla lapsilleni esimerkillinen ja normaalipainoinen äiti, ei mikään himoliikkuja eikä hiilarikammoinen mutta ei myöskään lihava ja koko ajan herkutteleva tyyppi.
2. Mitä vinkkejä antaisit kelle tahansa, joka haluaa pudottaa painoaan?
Täytyy olla kärsivällinen ja pitkäjänteinen. Ei saa luovuttaa, ja vaikka joskus syö ohi ruokavalion niin se ei haittaa kunhan syöminen ei sen vuoksi pääse karkaamaan käsistä. Eli jos viikonloppuna herkuttelee, niin maanantaina herkuttelua EI SAA missään nimessä jatkaa. Liikunta on tärkeää, mutta mielestäni on tärkeämpää että pitää syömiset kurissa. Ja pitää syödä, siitä ei ole mitään iloa että syö niin vähän että kuluttaa pois viimeisetkin lihakset kropasta rasvan ohella. Omaan itseen ja kroppaan täytyy suhtautua lempeästi (missä taidan olla itse aika surkea), sillä itseään piiskaamalla ja mollaamalla tuloksia ei välttämättä tule lainkaan, tai ainakaan ne eivät ole kovin pitkäaikaisia.
3. Millä herkuttelet ja kuinka usein?
Omasta mielestä herkuttelen liiankin usein, mutta kun katselin Kiloklubiin aika tunnollisesti merkkaamiani syömisiä niin varsinaisesti olen syönyt kulutuksen yli viisi kertaa viimeisen kuukauden aikana. En tosin säännöllisesti joka viikko, vaan kuun alussa kahtena päivänä peräkkäin ja alkuviikosta flunssan aikana kahtena päivänä. Se viides kerta oli ihan PT:n luvalla, kun olin pari viikkoa sitten ensin koko viikon tosi vähillä hiilareilla ja sit sunnuntaina tankkasin luvan kera.
Ehdoton suosikkiherkkuni on jäätelö, ja pakko tunnustaa että minun ei tee tiukkaakaan syödä kokonaista pakettia Ainon suklaajäätelöä. Sipsit ovat myös suuri heikkouteni suklaasta puhumattakaan, tosin syön niitäkin nykyään tosi harvoin. Joskus muinoin saatoin ostaa samalla kertaa niin sipsit, jäätelöt kuin suklaatkin ja ahmia kaikki alas kerralla, mutta onneksi noita BED-kohtauksia esiintyy nykyään aniharvoin. Nykyään herkuksi saattaa riittää miehen karkkipussista otettu karkki tai pari, varsinkin kun huomaa että se ei tee päivän kokonaisruokavalioon lainkaan hallaa. Edelliseen ruokavaliooni kuului runsaasti hiilareita, eli päivän kaikki hiilarit eivät menneet satunnaisiin karkkiin tai pariin vaikka niitä söinkin, mutta nyt kun on kiristetty syömisiä loppuvuodeksi niin en voi enää harrastaa noita pieniä herkkupaloja. Tällä hetkellä tulee herkuteltua silloin, kun käydään vaikka appivanhempien luona kylässä ja syön jälkkäriksi samaa mitä muutkin (eilen jäätelöä ja tuoretta omenapiirakkaa)
Ehdoton suosikkiherkkuni on jäätelö, ja pakko tunnustaa että minun ei tee tiukkaakaan syödä kokonaista pakettia Ainon suklaajäätelöä. Sipsit ovat myös suuri heikkouteni suklaasta puhumattakaan, tosin syön niitäkin nykyään tosi harvoin. Joskus muinoin saatoin ostaa samalla kertaa niin sipsit, jäätelöt kuin suklaatkin ja ahmia kaikki alas kerralla, mutta onneksi noita BED-kohtauksia esiintyy nykyään aniharvoin. Nykyään herkuksi saattaa riittää miehen karkkipussista otettu karkki tai pari, varsinkin kun huomaa että se ei tee päivän kokonaisruokavalioon lainkaan hallaa. Edelliseen ruokavaliooni kuului runsaasti hiilareita, eli päivän kaikki hiilarit eivät menneet satunnaisiin karkkiin tai pariin vaikka niitä söinkin, mutta nyt kun on kiristetty syömisiä loppuvuodeksi niin en voi enää harrastaa noita pieniä herkkupaloja. Tällä hetkellä tulee herkuteltua silloin, kun käydään vaikka appivanhempien luona kylässä ja syön jälkkäriksi samaa mitä muutkin (eilen jäätelöä ja tuoretta omenapiirakkaa)
4. Onko laihtumistasi kommentoitu millään tavalla ja jos on, miltä se on tuntunut?
Vuonna 2012 kun paino putosi hyvää vauhtia, sain todella paljon positiivista huomiota käytännössä kaikilta jotka minut tunsivat. Pudotin kuitenkin painoa reilusta sadasta kilosta (alkuvuonna 2012) noin seitsemäänkymmeneen kiloon (marraskuussa 2012), eli muutos oli tosiaan huomattava. Puhumattakaan siitä että viimeisilläni raskaana painoa oli pahimmillaan tai parhaimmillaan noin 115kg. Kun painonpudotus oli parhaassa vauhdissa, joku varoitteli liian nopean laihduttamisen vaaroista tyyliin "näytät kohta ihan kuivan kesän oravalta", toinen kyseli vinkkejä omaankin arkeen. Kehut tuntuivat tietysti hyviltä, vaikka jotenkin jopa nolotti kun piti alkaa kertomaan miten paljon painoa olikaan alunperin ollut. Kumma kyllä, harva on kommentoinut sitä, kun painoni on sen jälkeen sahannut ylös alas noin kymmenen kilon haarukassa 70 ja 80 kilon välissä.
5. Millä tavalla suhtautumisesi omaan vartaloosi on muuttunut tämän "matkan" aikana?
Välillä tuntuu siltä, ettei oma suhtautuminen ole muuttunut mitenkään. Minulla on aina ollut päiviä - jopa kaikkein lihavimmillani - joina peilistä katsoo muka ihan hyvännäköinen tyyppi, ja päiviä jolloin olomuotoni on iso ja turvonnut. Painosta riippumatta reidet näyttävät aina yhtä paksuilta (yäk!), ja haluaisin kuollakseni eroon vatsamakkararoistani jotka eivät tuntuneet katoavan edes hoikimmillani (tietysti niissä oli paljon löysää nahkaa painonpudotuksen jäljiltä) ja jotka kasvavat ensimmäisenä jos turpoan yhtään. Olisi ihanaa, jos voisin sanoa että olen oppinut kunnioittamaan kehoani ja kuuntelemaan sen viestejä, mutta pelkään että se ei ole totta. En uskalla luottaa omaan peilikuvaani, ja mietin ihan liikaa sitä miltä näytän muiden mielestä. Jos mieheni kehuu, en tiedä että uskoako vai eikö.
6. Mitä vinkkejä antaisit henkilölle jonka suhde omaan kehoon ja syömisiin on vääristynyt?
Kunpa minulla olisikin antaa jotain vinkkejä, mutta tuntuu että suhde omaan kehooni ei todellakaan ole täydellinen, ja vaikka syömiset menevät pääosin terveellisiä ratoja niin etukäteissuunnittelu ja "ruodussa pysymisen" ajatus hallitsevat syömisiäni ihan liikaa. En tunne juurikaan syyllisyyttä jos sorrun herkuttelemaan, mutta en pysty sanomaan että minulla olisi terve suhde ruokaan. Kadehdin niitä, jotka pystyvät ostamaan kotiin karkkipussin tai suklaalevyn (sipsipussista puhumattakaan) ja syömään vain pari palaa kerrallaan.
Kunpa minulla olisikin antaa jotain vinkkejä, mutta tuntuu että suhde omaan kehooni ei todellakaan ole täydellinen, ja vaikka syömiset menevät pääosin terveellisiä ratoja niin etukäteissuunnittelu ja "ruodussa pysymisen" ajatus hallitsevat syömisiäni ihan liikaa. En tunne juurikaan syyllisyyttä jos sorrun herkuttelemaan, mutta en pysty sanomaan että minulla olisi terve suhde ruokaan. Kadehdin niitä, jotka pystyvät ostamaan kotiin karkkipussin tai suklaalevyn (sipsipussista puhumattakaan) ja syömään vain pari palaa kerrallaan.
7. Kerro oma suosikkiruokasi
Vaihtelee todella paljon. Joskus voisin vastata että karjalanpaisti, toisaalta maksakastike on ihan parasta (teimme sitä ensimmäiseksi molempien lasten synnyttyä, heti sairaalasta kotiuduttua). Toisaalta voisi ehkä sanoa, että tonnikalasalaatti on suosikkiruokaani, en kai minä muuten jaksaisi syödä sitä lounaana lähes joka päivä jo neljättä vuotta?
8. Millä tavoin urheilet?
Tykkään eniten salitreenistä. Vuosi pari sitten innostuin myös juoksemisesta, sillä siinä pystyy koko ajan kehittymään ja parantamaan suorituksiaan. Kehitys on tosin melko hidasta ilman ohjausta harjoitellessa, ja kun talven aikana ei tule juostua käytännössä lainkaan niin keväällä koko homma pitää aloittaa oikeastaan alusta. Ryhmäliikunta ei ole mun juttu. Säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin olen testannut jotain ryhmäliikuntaa (testattu esim. bailatino, zumba, spinning, kuntonyrkkeily, steppilautajumpat ja les mills -tarjontaa), mutta body pump oli ainut jossa jaksoin käydä yhtään kauemmin. Sitä ei nykyään tule harrastettua koska salitreeni on niin paljon kivempaa, enkä jaksa maksaa minkään saliketjun jäsenyyttä kun työpaikan salilla saa käydä ilmaiseksi.
Tykkään eniten salitreenistä. Vuosi pari sitten innostuin myös juoksemisesta, sillä siinä pystyy koko ajan kehittymään ja parantamaan suorituksiaan. Kehitys on tosin melko hidasta ilman ohjausta harjoitellessa, ja kun talven aikana ei tule juostua käytännössä lainkaan niin keväällä koko homma pitää aloittaa oikeastaan alusta. Ryhmäliikunta ei ole mun juttu. Säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin olen testannut jotain ryhmäliikuntaa (testattu esim. bailatino, zumba, spinning, kuntonyrkkeily, steppilautajumpat ja les mills -tarjontaa), mutta body pump oli ainut jossa jaksoin käydä yhtään kauemmin. Sitä ei nykyään tule harrastettua koska salitreeni on niin paljon kivempaa, enkä jaksa maksaa minkään saliketjun jäsenyyttä kun työpaikan salilla saa käydä ilmaiseksi.
9. Kuuluuko liikunnan olla osa painonpudotusta?
Ei välttämättä, mutta hyviä tuloksia tuskin saa ilman liikuntaa. Jos ei harrastaisi mitään muuta liikuntaa painonpudotuksen aikana, niin kannattaisi yrittää käydä edes kävelylenkeillä.
Ei välttämättä, mutta hyviä tuloksia tuskin saa ilman liikuntaa. Jos ei harrastaisi mitään muuta liikuntaa painonpudotuksen aikana, niin kannattaisi yrittää käydä edes kävelylenkeillä.
10. Mitkä asiat tai ajatukset saavat jaksamaan niinä hetkinä, kun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja lopettaa koko touhu?
Ajatus siitä, että vaati paljon työtä ja itsekuria pudottaa suurin osa liikakiloista silloin kolmisen vuotta sitten. Niin kovan työn jälkeen en voi heittää kaikkea läskiksi (kirjaimellisesti) ja turvottaa itseäni takaisin. Jos niin kävisi, niin en välttämättä saisi itseäni niskasta kiinni enää uudestaan. Olen nimittäin huomannut jo aiemminkin, että kerran hyväksi havaittu painonpudotuskeino ei välttämättä toimi enää toista kertaa mistä lie johtuukin, ja vaikka sain paljon painoa pois Fitfarmin avulla niin myöhemmin aloitetut uudet superdieetit (tai samankaltaiset valmennukset) eivät ole tehonneet niin hyvin enää sen jälkeen.
Toinen juttu joka motivoi, on omat lapset, niinkuin jo alussakin mainitsin. Haluan olla heille esimerkillinen, terve ja normaalipainoinen äiti, joka syö terveellisesti ja kuntoilee säännöllisesti, ja joka ei stressaa syömisistä (TOTTAKAI mä oikeasti stressaan, mutten halua että lapset huomaavat sitä) vaan osaa nauttia välillä herkuistakin. Välillä tuntuu että olisi niin kovin helppoa lopettaa kaikenlainen omien syömisten vahtiminen, mutta pelkään että homma menisi kovin helposti siihen että sit leivottaisiin lasten kanssa joka päivä ja herkuteltaisiin kaikkea hyvää - koska se vaan on tämän herkkuperseen perimmäinen luonne. Vaikka minulla itselläni ei väliä olisikaan, niin en halua ylipainoisia lapsia joilla on hampaat täynnä reikiä, eli omaakin herkuttelua on pakko hillitä...
Ajatus siitä, että vaati paljon työtä ja itsekuria pudottaa suurin osa liikakiloista silloin kolmisen vuotta sitten. Niin kovan työn jälkeen en voi heittää kaikkea läskiksi (kirjaimellisesti) ja turvottaa itseäni takaisin. Jos niin kävisi, niin en välttämättä saisi itseäni niskasta kiinni enää uudestaan. Olen nimittäin huomannut jo aiemminkin, että kerran hyväksi havaittu painonpudotuskeino ei välttämättä toimi enää toista kertaa mistä lie johtuukin, ja vaikka sain paljon painoa pois Fitfarmin avulla niin myöhemmin aloitetut uudet superdieetit (tai samankaltaiset valmennukset) eivät ole tehonneet niin hyvin enää sen jälkeen.
Toinen juttu joka motivoi, on omat lapset, niinkuin jo alussakin mainitsin. Haluan olla heille esimerkillinen, terve ja normaalipainoinen äiti, joka syö terveellisesti ja kuntoilee säännöllisesti, ja joka ei stressaa syömisistä (TOTTAKAI mä oikeasti stressaan, mutten halua että lapset huomaavat sitä) vaan osaa nauttia välillä herkuistakin. Välillä tuntuu että olisi niin kovin helppoa lopettaa kaikenlainen omien syömisten vahtiminen, mutta pelkään että homma menisi kovin helposti siihen että sit leivottaisiin lasten kanssa joka päivä ja herkuteltaisiin kaikkea hyvää - koska se vaan on tämän herkkuperseen perimmäinen luonne. Vaikka minulla itselläni ei väliä olisikaan, niin en halua ylipainoisia lapsia joilla on hampaat täynnä reikiä, eli omaakin herkuttelua on pakko hillitä...
11. Mistä saavutuksestasi olet kaikkein ylpein?
Minun on vaikea sanoa mitään yksittäistä saavutusta. Kliseinen vastaus olisi toki lapset, mutta toisaalta olen ylpeä monista muistakin asioista. Esimerkiksi siitä, että uskalsin lähteä lukion jälkeen vuodeksi jenkkeihin au pairiksi, tai siitä että olen tosiaan onnistunut pudottamaan painoa yli 30 kiloa (tai jos lasketaan siitä kun olin viimeisilläni raskaana niin 40kg) ja pitämään kilot pois jo useamman vuoden - vaikka se ei olekaan ollut helppoa.
Minun on vaikea sanoa mitään yksittäistä saavutusta. Kliseinen vastaus olisi toki lapset, mutta toisaalta olen ylpeä monista muistakin asioista. Esimerkiksi siitä, että uskalsin lähteä lukion jälkeen vuodeksi jenkkeihin au pairiksi, tai siitä että olen tosiaan onnistunut pudottamaan painoa yli 30 kiloa (tai jos lasketaan siitä kun olin viimeisilläni raskaana niin 40kg) ja pitämään kilot pois jo useamman vuoden - vaikka se ei olekaan ollut helppoa.