Mitä superdieetin jälkeen?

SD plussaa on vielä viikko jäljellä, mutta alkaa olla jo aika miettiä jatkoa. Vaikka painonpudotus onkin hidastunut, niin oikeastaan viimeisten parin viikon aikana olen alkanut huomata eroa omassa peilikuvassani. Useimmiten näytän aina samalta kun katson peiliin, mutta välillä olen ollut näkevinäni hieman hoikemman vyötärön tai lantion. Onhan painoindeksi yhäkin ylipainon puolella, mutta sehän ei todellakaan kerro koko totuuttaa siitä miltä ihminen näyttää. Oikeastaanhan näytän omasta mielestäni aina melko samalta (eli normaalipainoiselta) kun katson peiliin, oli painoa sitten 75 tai 90kg, mutta vasta valokuvista olen nähnyt totuuden. Nyt en ole joutunut muihin kuin lasten ottamiin ja lievästi epätarkkoihin valokuviin, mutta en taatusti ole enää ihan yhtä tukevassa kunnossa kuin vaikkapa toukokuussa otetuissa veljenpoikani ristiäiskuvissa.

Pömppövatsasta pääsen tuskin koskaan eroon, ja jos oikeasti tulisi iso lottovoitto niin voisin hyvin kuvitella käyttäväni rahaa vatsan rasvaimuun. Koska se ei kuitenkaan ole mahdollista, niin on vain yritettävä pitää itsensä normaalipainossa ja siedettävä pieni pömppö... 

Toivon, että normaalipainossa pysymistä auttaa työpaikalla alkanut painonhallintaryhmä josta kerroinkin jo vähän. Ryhmää ovat vetämässä ainakin työterveysfysioterapeutti ja -psykologi. Ryhmään pääsyn edellytyksenä oli yli 30:n painoindeksi ja/tai 85cm vyötärönympärys. Oma painoindeksi on tuon alle, ja vyötärönympäryskin on tainnut tämän projektin aikana jo alittaa 85cm, mutta pääsin mukaan työterveyshoitajan suosituksesta. Minähän kävin kesäkuussa hoitajan luona 35-vuotistarkastuksessa, ja itkin paino-ongelmista johtunutta (ja ehkä muutenkin vaivannutta) ahdistustani. Hoitaja soitteli minulle muutama viikko sitten kyselläkseen kuulumisia ja lupasi suositella minua mukaan painonhallintaryhmään, vaikka painon ja mittojen puolesta olenkin vähän kohderyhmän ulkopuolella. Saan siis olla hänelle kiitollinen ryhmään pääsystä ja toivon saavani siitä paljon apua. Ilman sitä en nimittäin usko (taaskaan) onnistuvani painonhallinnassa. Erityisesti toivon, että psykologin pitämistä kerroista olisi hyötyä.

Suunnitelmani jatkoa ajatellen on muuten sellainen, että noudatan varmaan jollain lailla SD:n ohjeita (riippuen siitä minkälaiset ohjeet nyt SD plussan lopussa saamme Fitfarmilta), ja sallin itselleni herkuttelupäivän kerran tai pari kuussa. Painohallintaryhmä tapaa kolmen viikon välein, mutta en päässyt ensimmäiseen tapaamiseen päiväkodin vanhempainillan vuoksi. Seuraava tapaaminen on 11.10., ja odotan mielenkiinnolla ketä kaikkia siellä on mukana. Tapaamiset jatkuvat huhtikuuhun asti, jospa onnistuisin ryhmän avulla pitämään painon kerrankin tasaisena talven yli, ilman jokavuotista lihomista joko syksyllä tai keväällä...

Hoikempi fiilis, kiitos korkkareiden?

Peilikuvani on ollut koko tämän viikon jotenkin tosi hoikka. Oikeasti painossa ei ole varmastikaan tapahtunut mitään erikoista vaikka olenkin ollut vähemmillä kaloreilla ja hiilareilla, mutta ehkä olen saanut turvotuksia vähäsen pois. Syynä voi tietysti olla sekin, että vaihdoin matalapohjaiset kenkäni saapikkaisiin. Korkeat Jopa parin kolmen sentin korot tekevät näemmä ihmeitä! 

Joskus nuorempana käytin korkkareita lähes jatkuvasti, mutta nykyään taidan olla vähän liian mukavuudenhaluinen jotta jaksaisin kulkea korkokengillä päivittäin. Talvi (sekä osittain myös syksy ja kevät) on kuitenkin poikkeus, sillä käytän mieluusti saapikkaita lähtiessäni "ihmisten ilmoille". Lasten kanssa ulkoillessa tulee tietysti laitettua jalkaan jotkut järkevät kengät, mutta en voisi kuvitellakaan lähteväni Kuomat jalassa töihin tai asioille. Töissä heitän toki kengät pois jalasta ja käytän sandaaleita työpäivän ajan, mutta kun päivä alkaa mukavasti kivannäköisen peilikuvan saattelemana, niin loppupäiväkään ei ole kovin paha. Lisäksi koroista kuuluu kävellessä ihan erilainen (naisellinen) kopina vaikkapa converseihin verrattuna, mikä myös parantaa fiilistä.

Minun pitäisi varmaan käyttää korkokenkiä entistä enemmän, niin minäkuva pysyisi parempana ja fiilis naisellisempana. Kesällä käytin kyllä lähes koko ajan mekkoja, mutta niiden kanssa pääasiassa ballerinoja. Ehkä tässä on kuitenkin jonkinlainen tasapaino, kun kesällä on mekkojen kanssa tasapohjaiset kengät ja talvella sitten housujen kanssa saapikkaat...

Astetta parempi viikko

Tämä viikko on mennyt taas ihan mukavasti, ilman että olo on tuntunut kovinkaan (syys)masentuneelta. Sain jopa tehtyä viikon kaikki treenit, meinasi vaan tehdä tiukkaa kun mies lähti eilen viikonlopuksi mökille eli viikonlopun aikana ei kuntoilu onnistu. Salilla kävin maanantaina ja keskiviikkona, lenkillä tiistaina ja torstaina, ja perjantaiaamuna tein HIITin crosstrainerilla ennen aamuvuoroon menoa. Torstaina meinasi kyllä tehdä tiukkaa lenkillä, sillä jaloissa tuntui edellisten kolmen päivän treenit. En sen vuoksi juossut koko matkaa putkeen, vaan jouduin kävelemään välillä. Mutta pääasia, että sain treenit tehtyä!

Jatkan nyt PT:n kanssa ainakin loppuvuoden, ja sainkin eilen taas uudet ohjelmat sähköpostiin. Seuraavien viikkojen ajan syön treenipäivinä hiilareita enemmän ja lepopäivinä vähemmän, kalorit tiputetaan 1750-1900 kcalin tienoille nykyisestä vajaasta 2200 kcal:sta. Ensi viikko olisi tarkoitus mennä kokonaan ilman hiilareita viime viikkojen runsaan hiilarimäärän vastapainoksi (kasviksia saan tietysti syödä) ja sunnuntaina pidän tankkauspäivän.

Treenitkin vaikuttavat tosi mielenkiintoisilta. Salitreeni on periaatteessa ihan tavallista perustreeniä kahden viikottaisen normitreenin ja yhden aikapainotteisen treenin merkeissä. Vaihtelua tulee siinä, että ensimmäisten parin viikon jälkeen treenaan seuraavat kaksi viikkoa samat treenit mutta voimapainotteisemmin, minkä jälkeen palaan takaisin normaaliin treeniin. Tuolloin pitäisi sit saada tehtyä liikkeitä reilusti isommilla painoilla. Salitreenien lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluu yksi HIIT ja yksi pitempi aerobinen.

Saan varmasti hyvän kick startin uuteen ohjelmaan, kun treenaan ensi viikolla parikin kertaa PT:n kanssa ja syön lisäksi mahdollisimman vähähiilarisesti. Tässä muuten muutama kuva parin viikon takaa. Vaikka minulla oli silloin tosi turvonnut olo, niin ainakin kuvien perusteella kroppa on ihan ok. Itse en vaan meinaa nähdä peilistä sitä normaalipainoista naista joka ehkä olenkin (vaaka ja painoindeksi väittävät tosin muuta). Olisi kuitenkin kiva, jos saisin edes joitain senttejä pois vatsasta, reisistä ja lantiosta, niin parit kaapissa odottavat housut voisivat mahtua jalkaan vähän paremmin...

Vanha tuttu täällä taas

Se taitaa olla taas täällä, jokavuotinen päivieni ärsytys eli jonkin asteinen syysmasis. Tiedätte ehkä sen tunteen, kun kaikki ketuttaa, liikunta ei voisi kiinnostaa yhtään vähempää ja tekisi koko ajan mieli jotain hyvää, mieluiten suklaata. Vielä olen pysynyt ruokavaliossa, mutta pelottaa että kuinka kauan. Oma peilikuva vaihtelee lähes päivittäin. Hyvinä päivinä näytän mielestäni ihan hyvältä (tai ainakin sopivalta), huonoina päivinä kaikki masentaa. Kaapista ei meinaa löytyä mitään päällepantavaa ja peilistä katsoo norsu tai vähintäänkin hyvinsyönyt ranskanbuldoggi.

Syksyä on jäljellä vielä kauan, ja pelottaa että syömiset karkaavat taas käsistä niinkuin monena vuonna ennenkin. Olenkin miettinyt, että suostuisikohan PT vähäsen tiukempaan ruokavalioon taas seuraavassa ohjelmassa, jos vaikka saisin lisää motivaatiota kun paino menisi edes vähän alemmas. Tällä hetkellä kun tämä nykyinen ohjelma ei näytä vaikuttavan mitenkään. Paino on pysynyt samoissa lukemissa viikkokausia, tosin osasyynä voi olla pari viikkoa vaivannut flunssa ja liikuntatauko, mutta se ei silti paljon lohduta. Paino vaan junnaa kun pysyn ruokavaliossa, mutta heti kun sorrun syömään vähänkin enemmän niin tulee kilo lisää.

Olen miettinyt eri vaihtoehtoja miten edetä, tosin en ole saanut aikaiseksi konsultoida vielä PT:tä asiassa. Yksi vaihtoehto on pyytää joksikin aikaa selvästi tiukempi linja kaloreissa. Toinen mahdollisuus on, että söisin vaikka vuoroviikoin nykyisen ruokavalion mukaan ja vuoroviikoin tiukemmin. Kaikki kavereiden pikkujoulukautta silmällä pitäen aloitetut puhdistuskuurit ja pikadieetit houkuttelevat, mutta niihin en aio lähteä vaan paras olisi varmaankin kiristää ruokavaliota maltillisesti. Olin ensin ajatellut, että jatkaisin tällä samalla ruokavaliolla vielä kuukauden verran, mutta taidan kuitenkin haluta jotain muutosta.

Yksi vaihtoehto on, että luovun PT:stä kokonaan. Toisaalta en halua sitä, mutta talouden rahatilanne ei ole paras mahdollinen. Elämme miehen kanssa jatkuvasti yli tulojemme ja kerrytämme luottokorttivelkaa joka kuukausi, eli jostain pitää alkaa karsimaan. Vaikka PT onkin tuttu joka tekee ruokavaliot ja saliohjaukset kaverihintaan, niin tämän vuoden aikana projektiin on kuitenkin uponnut aika monta sataa euroa ja minusta tuntuu itsekkäältä laittaa rahaa itseeni, kun tili on joka kuun lopussa aina ihan nollassa ja joudumme maksamaan ruokakaupassa luottokortilla. Joulukuussa tulee tietty veronpalautukset, mutta ei niin paljon että saisimme luottokorttivelat maksettua pois tai edes puolitettua niitä. Jokainen ylimääräinen menoerä pitäisi siis karsia. Pelkään vaan, että jos minulla ei ole PT:n tukea ruokavalioiden ja treeniohjelmien muodossa, niin sorrun taas syöpöttelemään. Luulisi aikuisen ihmisen jo osaavan hillitä itsensä, mutta eipä tunnu onnistuvan.

Pitäisiköhän vaihtaa PT psykoterapeuttiin?

Pitkästä aikaa: tilannekuvia ja mittoja

Siitä on jo jonkin aikaa, kun laitoin tänne viimeksi kuvia kropan tilanteesta. Kuvien ottaminen on tuntunut vähän turhalta, kun mitat olivat niin pitkään noususuuntaiset, ja alkuvuoden painonpudotuskin on ollut melko rauhallista. Paino on ollut taas kesäkuun loman jälkeen pari kiloa enemmän kuin parhaimmillaan toukokuun lopussa, mutta toisaalta olen ollut ihan tyytyväinen siihen että olen saanut sen pysymään samoissa lukemissa tällä ruokavaliolla. Vaatteet ovat kuitenkin ihan yhtä sopivia kuin toukokuun lopussa, ja ajattelinkin että olisi kiva ottaa vähän mittoja ja katsoa missä mennään.

Eilen otin pitkästä aikaa kuvia alusvaatteisillani ennen salitreeniä töiden jälkeen. Huippuhyvän työpäivän jälkeen olo oli iloinen ja energinen, ja kroppakin näytti paremmalta kuin pitkään aikaan. Kumma juttu, miten kroppa näyttää tosi hyvältä silloin, kun on muutenkin huippufiilis, ja huonotuulisena peilistä katsoo pulska ja pöhöttynyt tantta. No, tehkää itse omat johtopäätöksenne, itse olen tällä hetkellä melko tyytyväinen ainakin joihinkin kohtiin kropassani, toisissa paikoissa riittää sen sijaan vielä työtä... Tavoitteenahan ei ole mikään fitness-kunto, eikä edes laihuus, vaan haluan olla normaalipainoisen tai melko hoikan näköinen.

Mitat otin tänä aamuna, edellisestä kerrasta on lähes kaksi kuukautta (ko. lukemat sulkeissa).
Paino oli 76,7kg, eli melko samoissa kuin huhtikuun lopulla.

Napa 89cm (86cm), Vyötärö kapein 83cm (80cm), Lantio 107cm (108cm), Rinnanalus 87cm (83cm), Reidet 58cm (58cm), Hauis/Alli 29cm (29cm).

Keskikropassa on siis enemmän tavaraa kuin toukokuun lopussa, mutta lantio olisi muka kaventunut sentillä. Toisaalta reisissä ei ole tapahtunut muutosta. Ehkä mittauspaikka ei ole aina ihan sama vaikka yritänkin katsoa tarkkaan mistä kohtaa mitat otan, mutta pääasia että mitatkin ovat suht. samoissa. Vatsa on aina ollut ja tulee olemaan murheenkryynini varmaan loppuelämäni, ja kilot kertyvät aina ensimmäisenä keskikroppaan. Selässä ei onneksi ole pahemmin jenkkakahvoja, mutta jos yhtään turvottaa niin vatsa näyttää siltä kuin olisin n:nnellä kuulla raskaana. Reisistä en edes puhu, ne ovat sellaiset tukit joita en saa varmaan koskaan kapeammiksi...

Eräässä kaveriporukassani Facebookin puolella on muuten aloitettu pienimuotoinen kiristely seuraavien viikkojen ajaksi. Joku on aloittanut syömään superdieetin ohjeilla, toinen noudattaa (Fitfamin) Liteä ja joku syö saman firman bikini challenge-ruokavalion mukaan. Omalla kohdalla PT-projekti kuitenkin jatkuu maltillisesti, ja hieman löysemmän heinäkuun jälkeen (kesäkuusta ei edes puhuta) kalorimäärää varmaan tiputetaan vähän elokuussa. Mitään isompaa kiristelyä ja minikaloreilla elämistä en tässä vaiheessa halua. Onneksi varhaisperunoiden kausi alkaa olla kohta jo ohi, niistä on tainnut tulla suurin osa ylimääräisistä hiilareista tämän kuun aikana...

Kehonkoostumusmittauksen tuloksia ja mietiskelyä painosta

Olen ollut viimeksi kehonkoostumusmittauksessa vuosi sitten toukokuussa. Tuolloin Ms. Fitness oli loppumetreillä, ja motivaatio ruokavalion noudattamisessa lipsunut jo hetken aikaa. Paino ei kuitenkaan ollut päässyt vielä ihan kamalalle tasolle, eli painoin 70kg ja rasvaprosentti oli 28.

Tällä kertaa odotukset olivat sellaiset, että painoa on liikaa ja rasvaprosentti ihan liian iso, ja että lihasmassaa olisi kuitenkin normaalisti tai reilusti. Mittaus oli iltapäivällä, mikä tuo oman haasteensa sillä päivän aikana olin kuitenkin syönyt ihan normaalisti ja juonut paljon vettä. Tässä tulos:

Täältä voit käydä vertailun vuoksi käydä katsomassa edellisten mittausten tuloksia, tuossa ei kuitenkaan ole viime toukokuun mittauksen tulosta, mutta ne olivat aika samat kuin tuolloin 2013 joulukuussakin.

Tulos oli aika arvattava. Rasvaprosentti liian iso eli 30,1, lihasmassaa myös ns. normaalialueen yli. Yläkropan lihasmassa näytti olevan yläkanttiin, keskivartalossa ja jaloissa lihaksia oli normaalisti. Rasvatasapaino oli käsissä ja jaloissa normaali, mutta keskivartalossa rasvaa on liikaa (no shit, sherlock). Mittarin vaaka näytti tasan 78 kiloa, eli kahdeksan kiloa enemmän kuin vuosi sitten tehdyssä mittauksessa. Olenhan saanut tiputettua jo viisi kiloa vuoden alusta, mutta paljon on vielä matkaa jos haluan päästä samoihin lukemiin kuin viime keväänä.

Katselin tuolta vanhoja painopäivityksiäni, ja välillä ihmettelen miten olen päästänyt painoni nousemaan näin paljon, vaikka vannoin etten ikinä koskaan milloinkaan päästä sitä ainakaan yli 75 kiloon. Vuoden 2013 keväällä painoin useamman kuukauden ajan jopa alle 70 kiloa. Tuolloin oli takana ensimmäiset superdieetti, SD Extra sekä Lite (ja niiden aikana noin 25 kilon pudotus), ja Bodycampin Ladypower -haaste menossa. En muista tarkkaan, minkälaiset fiilikset minulla tuolloin oli, mutta taisin silloin tavoitella 65 kilon lukemaa. Tuo painohan on ollut äärimmäinen tavoitteeni varmaan koko aikuisikäni, ja jossa olen viimeksi ollut ehkä yläasteella. Olen kyllä tullut jo monta kertaa siihen loppupäätelmään, että en KOSKAAN tule siihen pääsemään, mutta silti jossain syvällä sisimmässä olen aina jossain määrin tyytymätön kun en sinne pääse.

Kakkostavoitteenani on ollut - kun on ollut pakko tyytyä johonkin muuhun kuin 65 kilon alitukseen -, että paino alkaisi ylipäätään kutosella. Olen kyllä päässyt sinne viimeisten parin vuoden aikana jo parikin kertaa, mutta paino nousee aina takaisin yli 70 kiloon. Tiedän, että painolla ei ole mitään merkitystä jos kroppa näyttää hyvältä ja normaalipainoiselta ja jos olo on hyvä, mutta vaa'ankin lukemalla on ainakin psykologinen vaikutus omaan kehonkuvaan. Tällä kertaa en pidä kiirettä painonpudotuksen kanssa, vaan PT-projekti on pitkän tähtäimen homma. Olen ehkä tainnut senkin jo mainita, mutta tällä kertaa en päästä käymään niin kuin parina viime vuonna, että alkuvuoden dieettaan ja loppuvuoden kerrytän kiloja aloittaakseni laihdutuksen alusta taas seuraavana vuonna...

Painopäivitys

Huomenna olisi taas aika tehdä viralliset mittaukset ja punnitus, kun edellisistä on neljä viikkoa. Siskoni tulee kuitenkin meille tänään kylään perheineen, enkä viitsi alkaa mittailemaan itseäni huomisaamuna vieraiden edessä. Tein siis mittaukset ja punnituksen tänään, tässä tulokset:

Paino 79,1kg (viimeksi 79,8kg)
Napa 89cm (90cm), Vyötärö kapein 83cm (87cm), Lantio 113cm (113cm), Rinnanalus 86cm (88cm), Reidet 60cm (60cm), Hauis/Alli 30cm (30cm)

Tulosten mukaan lantiolta ja reisistä ei olisi muka lähtenyt mitään, mutta vyötärön seudulta on senttejä hävinnyt. Sinänsähän on pääasia että senttejä lähtee edes jostain, mutta jotenkin kummastuttaa nuo reidet jotka eivät vaan kapene millään. Tunnen kyllä nytkin, miten ne ovat täynnä nestettä jalkapainotteisten treenien vuoksi, eli niihin saattaa tulla lihastakin koko ajan vähän lisää, mutta haluaisin kyllä saada reisiäkin kapeammiksi. Sain muuten hiljattain lahjaksi Superdry:n college-housut. Koko on M, ja housut menevät kyllä jalkaan mutta ovat niin tiukat reisistä ettei niitä kehtaa pitää jalassa edes kotona saati ihmisten ilmoilla. Vastaavasti paitakoko minulla on jopa S (yleensä kyllä M), eli koen olevani jotenkin epäsuhtainen ylä- ja alakropan kanssa. Toisaalta paksut reidet on helppo piilottaa vaikka hameen alle, mutta silti.

Todistusaineistoa ihanista, mutta liian tiukoista housuista. Eivät ne jalassa purista vaan ovat ihan mukavat, mutta ne jalassa ei vaan kehtaa olla...

Toisaalta ihmettelen sitä, miten paino ei ole tippunut tuon enempää neljässä viikossa, mutta olenko tehnyt jotain väärin? Olen kyllä pysynyt ihan hyvin ruokavaliossa, ja kuukauden aikana on ollut vain kaksi päivää jolloin olen syönyt selkeästi yli kulutuksen (jopa yli 3000kcal vuorokauden aikana) eli iso-A:n synttärijuhlilla sekä viime viikonloppuna laivalla. Toisaalta olen käynyt parillakin vaatekutsuilla joissa söin tarjolla olleita leivonnaisia, mutta kun kirjasin niitä syömisiä kiloklubiin niin päivän kokonaiskalorimäärä pysyi kuitenkin miinuksella kulutukseen nähden tai maksimissaan hipoi nollaa. Makrot ovat olleet suhteellisen kohdallaan, hyvin vähän on ollut heittoja siitä mitkä PT ohjelmaani laittoi.

Toisaalta en ota suurtakaan stressiä aiheesta. Tällä hetkellä voin hyvin ja tunnen oloni melko virkeäksi. Aamuisin en saa nukkua koskaan niin kauan kuin haluaisin ja välillä päivän aikana väsyttää, mutta olo on perushyvä ja jaksan treenata monta kertaa viikossa. Monet loppuvuoden aikana pieniksi jääneistä vaatteista menevät jo päälle ja kehtaan näyttäytyä niissä kodin ulkopuolella, enkä muutenkaan tunne oloani niin lihavaksi ja turvonneeksi kuin vuoden alussa. Ajatukset ovat siis ehkä vähän ristiriitaiset, kun vaa'an lukema ei ole tippunut ja senttejäkin on hävinnyt vain vyötäröstä, mutta peilistä katsoo kuitenkin aika sopivan kokoinen nainen noita reisiä lukuunottamatta.

Saa nähdä mitä pääsiäisen jälkeen alkava kiristely saa aikaiseksi, lähtisivätköhän kilot ja sentit vihdoinkin pienenemään?

Edit la 28.3. Nyt lauantai-aamuna vaaka näyttää 78,4kg eli 700g vähemmän kuin eilen. Eilinen oli lepopäivä eli liikunnan aiheuttamaa turvotusta on siis varmaan lähtenyt. Koska tänään olisi virallinen punnituspäivä, niin merkkaan nyt tämän matalamman lukeman viralliseksi painoksi, mitat olkoon eiliset...

Hiljaiseloa herkutellen

Pahoitteluni pitkästä blogihiljaisuudesta. Ensin iski vatsatauti, sitten oltiin pääsiäinen vanhempieni luona ja mitä useampi päivä edellisestä blogitekstistä on mennyt niin sitä korkeampi on ollut kynnys aloittaa kirjoittaminen. Koko ajan tulee mieleen enemmän kirjoitettavaa, mutta tietokoneen ääressä en ole istunut eikä kännykänkään kanssa kirjoitteluun ole tuntunut olevan aikaa.

Vatsataudin jälkeen painoni oli alhaisempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen (en merkannut lukemaa ylös, mutta olisiko ollut jopa vähän alle 67kg), mutta parin päivän syömättömyys sai aikaan kamalan syömishimon, ja koko pääsiäinen meni loppujen lopuksi syödessä. Lopputuloksena vaaka näytti eilen aamulla lähes 72 kiloa, eli herkuttelu kerrytti taas ihan älyttömästi nestettä kroppaan. Kyllähän se varmasti laskee pian, jos vain maltan pysyä ruodussa. Nämä kaksi päivää olen siinä onnistunut, mutta koko aika on ollut yhtä tahtojen taistelua. Mieli tekisi koko ajan "jotain hyvää", ja pelkään että sorrun kun mies lähtee perjantaina mökille koko viikonlopuksi....

Ainut pääsiäisreissun aikana ottamani ruokakuva, tehtiin koko porukalla retki metsään lähilaavulle ja grillattiin makkaraa.

Lankalauantaina kävin tekemässä tunnin kävely-/hölkkälenkin, joka koostui kahdesta puolen tunnin C25K-treenistä (eli yht. noin 20min juoksua)

Lenkkeilyasuni

Pääsiäisen aikana puhuttiin siskojeni kanssa siitä, kuinka meillä kaikilla on ongelmia painonhallinnan kanssa vaikka ei varsinaista ylipainoa olisikaan. Johtuneeko siitä, että muistan hyvin lapsuudesta kuinka äitini oli aina dieetillä ja rajoitti syömisiään. Karkkien saaminen oli erikoistapaus, ja sisarusten kesken oli aina tappelu siitä että karkit jaetaan taatusti tasan. Toisaalta muistan että nuorin siskoni (minua 10 vuotta nuorempi) sai karkkipussin joka kerta isän käydessä ruokakaupassa eli noin kerran viikossa, mutta minä ja sisarukseni olimme tuolloin jo "niin isoja" että jouduimme katsomaan vierestä nuorimman herkuttelua. Toisaalta en tiedä onko tuo muistikuvani edes totta, varmasti saimme karkkia siskojenikin kanssa, mutta ollessani nuorimman siskoni ikäinen sitä ei taatusti tapahtunut niin usein - ja ovatko muistoni oikeasti vääristyneet siinä että nuorin siskoni olisi saanut herkutella karkeilla meidän vanhempien jäädessä ilman? Oli miten oli, jostain lapsuudesta tämä syömishäiriö kumpuaa, ja joudun taistelemaan sen kanssa taatusti koko loppuelämäni.

Ms. Fitnessiä on jäljellä nyt vielä kolmisen viikkoa jos oikein laskin, ja mielessä pyörii jo suunnitelmat jatkoon. Mihinkään ohjattuun valmennukseen en lähde, mutta ehkä otan käyttöön vuosi sitten saamani Marathon Specialin ruokavalion 2400 kcal:n ruokamäärällä, jos vaikka saisin sillä hillittyä ylimääräisiä syömishimoja. Salitreeniäkin ajattelin vaihtaa, ja ottaa käyttöön jonkun Ladypowerin aikaisen ohjelman jossa oli 2- tai 3-jakoinen treeni. Silloin pystyisin keskittymään paremmin lenkkeilyyn (jalkojen niin salliessa), ja muutenkin minulla on viime aikoina ollut suuria haasteita päästä salille neljänä päivänä viikossa...

Hoikkapäivä vs. läskipäivä

On päiviä, jolloin olo on läskiäkin läskimpi. Peilistä katsoo turvonnut naama ja kroppa on kuin virtahevolla. Mikään ei huvittaisi eikä millään jaksaisi mitään.
Sitten, jo seuraavana päivänä, peilistä katsookin ihan eri näköinen tyyppi. Normaalipainoinen, ehkä jopa hoikka (laihaksi en sentään vielä sanoisi). Energiaa riittää vaikka pienelle kylälle ja askel on kevyt.

Tänään oli jälkimmäinen noista kahdesta. Homma alkoi aamulla, kun pikku-a päätti herättää jo puoli kuuden jälkeen. Pissalla käytyään hän meni takaisin sänkyyn, kuten myös allekirjoittanut. En kuitenkaan saanut heti unta, ja tajusin olevani aivan virkeä. Mitä siis tekisi klo 5.45 kun herätyskellon olisi tarkoitus soida klo 6.30? No, nousin ylös, pakkasin salikassiin ylimääräiset treenivaatteet ja lähdin työpaikan salille tekemään pitkästä aikaa aamuaerobisen (miehen huolehtiessa lapset päiväkotiin ennen omaa iltavuoroaan). Ehdin hyvin polkea kuntopyörällä 40min ja tehdä kyykkyhaasteen mukaiset 105 kyykkyä, käydä suihkussa ja syödä aamupalan ennen kuin työvuoro alkoi kahdeksalta. Siinä vaiheessa ei vielä väsyttänyt lainkaan, mutta kyllä se väsymyskin totta puhuen iski päivän aikana.

Lounaalla broilerisalaattia tavallisen tonnikalasalaatin sijaan, pitääkin tehdä tätä useammin!

Työpäivän jälkeen oli sitten aika mennä uudestaan salille tekemään päivän selkä-olkapäätreeni.
Olo oli omasta mielestä kovin hoikka, vaikka sitä ei näistä kuvista sitten niin huomaakaan. Ainakin vatsa pömpöttää ärsyttävästi tuon topin läpi...

Jotenkin minulla on kuitenkin taas uutta luottamusta siihen, että saan homman pidettyä kasassa enkä päästä herkuttelua valtaamaan elämääni. Kropassa olisi paljon tekemistä, mutta toisaalta olen iloinen ollessani edes näin hoikka. Ja tänään oli jopa salin ulkopuolella, normaaleissa työvaatteissa, sellainen olo että en ehkä olekaan ihan kamalan läski...

Minulla ei siis oikeasti ole usein mitään käsitystä siitä mitä muut ajattelevat vartalostani, enkä oikein viitsi mennä keneltäkään kyselemään. Vaikuttaisin luultavasti todella omituiselta, itserakkaalta ja kehuja kärttävältä, jos niin tekisin, vaikka todellisuudessa haluaisin vain tietää että näytänkö normaalipainoiselta vai vielä ylipainoiselta. En todellakaan luota siihen, mitä peilikuva sanoo, sillä jonain päivänä se väittää minun olevan todella hoikka ja toisena taas ylipainoinen ja pullea. Salilla peilistä katsoo tyyppi, jolla on yläkropassa jo tosi kivasti lihasta, mutta valokuvissa ne lihakset katoavat ihan täysin saaden minut epäilemään sitä mitä peilissä olen nähnyt. Kehonkuvani on siis aivan hukassa, ja taitaisin olla jonkinlaisen mentaalivalmennuksen tarpeessa...

Voihan perse (ja varsinkin reidet)!

Varoitus! Tässä postauksessa on monta lähikuvaa takamuksestani, eli jos ei kiinnosta katsella niin voi jättää lukematta ;)

Olen kärsinyt isosta takamuksesta, leveästä lantiosta ja paksuista reisistä käytännössä koko teini- ja aikuisikäni. Pömppövatsan lisäksi niistä on ollut mahdoton päästä eroon. Kasvot kyllä kapenevat, ja painon pudotessa käsistäkin lähtee tavaraa (rinnoista puhumattakaan), mutta alakroppa on ja pysyy.

Tässä kuvassa ei näytä niin massiiviselta, kai.

Olen aina vältellyt lyhyitä hameita, shortseja ja pillifarkkuja massiivisten reisieni vuoksi, mutta viime aikoina asia on muuttunut kuin huomaamatta. Leveälahkeiset farkut vaihtuivat suoriin lahkeisiin joskus viime vuonna, ja nykyään huomaan omistavani ainoastaan pillifarkkuja tai legginsejä joita vannoin aikanaan karttavani hamaan tulevaisuuteen. En sano, että ne näyttävät jalassani yhtä hyviltä kuin monella muulla, mutta tunnen silti oloni mukavaksi ne jalassa. 

Välillä näyttää että löytyy jo kivasti pyöreyttä

Minusta tuntuu usein, että vaikka salilla ei meinaa tulla yhtään edistystä yläkropan treeneissä ja junnaan kuukausia samoissa painoissa, niin jalkatreenissä saan lisätä painoja jatkuvasti. Jalkoihin on siis taatusti tullut myös paljon lihasta, mutta rasva ei tunnu palavan reisistä millään selluliitista puhumattakaan. Varsinkin etureidet ovat ihan järkyttävän isot eivätkä pienene mihinkään.

Voi luoja noita reisiä ja niiden selluliittia, oikein korostuu kun jännittää pakaralihaksia...

Toisaalta kadehdin Ms fitness -valmennukseen osallistuvien FB-foorumille postaamia kroppakuvia, sillä tiedän että en koskaan tule saamaan niin kapeita (ja sileitä) reisiä tai tiukkaa takamusta. Toisaalta en edes välitä, sillä haluan myös nauttia elämästä - ja aika ajoin myös herkuista - eikä kroppaa saa niin kiinteäksi ja rasvattomaksi nykyisellä elämäntyylilläni.

Onneksi mies on oikein tyytyväinen takamukseeni ja siinä tapahtuneeseen muutokseen, vaikka omien sanojensa mukaan piti siitä jo aiemminkin. Minullakaan ei suoraan sanottuna ole pepussani paljon valitettavaa, mutta reisiäni suorastaan vihaan. Minua ahdistaa katsoa niitä saunassa istuessani, ja katselen usein muiden reisiä yrittäen verrata niitä omiini (siinä onnistumatta). Mielestäni reiteni ovat aina paksummat kuin kenenkään muun, eli joko omat reiteni ovat todella massiiviset, tai kehonkuvani on aivan vääristynyt.

Minun tekisi välillä mieli kysellä aivan tuntemattomilta ihmisiltä että miltä vartaloni näyttää jonkun sellaisen mielestä joka ei tunne minua tai tiedä laihtumisestani. Näytänkö ylipainoiselta - miltä minusta usein vielä tuntuu -, normaalipainoiselta vai jopa hoikalta. 

Oli mitä oli, niin tätä postausta kirjoittaessani on pyörinyt koko ajan päässä seuraava biisi. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

Beautiful body - eli raskausarpinen vartaloni

Kukaan blogeja aktiivisesti lukeva ei ole voinut olla huomaamatta blogistaniassa viime päivinä kulovalkean tavoin levinnyttä A Beautiful Body -haastetta, jossa tavalliset naiset paljastavat vartalonsa ja näyttävät kuinka raskaus (tai useampi) on muuttanut vartaloa, arpineen tai ilman. Haasteen tarkoitus on näyttää, kuinka jokainen voi olla kaunis ja tuntea itsensä hyväksi raskausarvista huolimatta. Ennen kuin olin itse lukenut yhtään blogitekstiä aiheesta, eräs lukija ehti jo toivoa minun kirjoittavan oman tarinani. Lisäksi voisin päätellä blogini lisääntyneistä kävijämääristä viime päivinä, että joku muukin on ehkä toivonut näkeväni blogissani vastauksen haasteeseen.

Minun on pakko myöntää, että olen tuskin koskaan elämäni aikana ollut oikeasti tyytyväinen vartalooni. Jo nuorena olin muka lihava, vaikka ylipainoa oli tuskin nimeksikään. Koko aikuisikäni olen laihduttanut enemmän tai vähemmän vakavissani, ja kironnut herkuttelunhimoani joka on torpedoinut painon pudotuksen. Ollessani kaikkein hoikimmillani minulla oli poikaystävä, joka vaati minua laihduttamaan "vähän lisää" jotta olisin "vieläkin sexympi". Mitä se tekikään itsetunnolleni? Sen, että kun vihdoin pääsin tuosta tyypistä eroon niin en enää jaksanut välittää kropastani pätkääkään vaan aloin herkuttelemaan ihan vain siitä ilosta että ei enää tarvinnut kuunnella nalkutusta painosta ja painonpudotuksesta, ja paino tietysti nousi kymmenen kiloa suhteellisen pian.

Viimeisten vuosien aikana paino nousi ensin vähitellen lähelle sataa kiloa. Ensimmäisessä raskaudessa se kipusi yli 110 kiloon tippuen sen jälkeen noin 104 kiloon ja toisessa raskaudessa nousten taas pahimmillaan 116 kiloon.

Tässä vatsani, kun olin juuri lähdössä laitokselle synnyttämään pikku-a:ta

Hitaasti sain kuitenkin painoni tippumaan alle sadan kilon (jatkuvasta herkuttelusta huolimatta, kiitos imetyksen), ja varsinaisestihan elämäntaparemontti käynnistyi viime vuoden toukokuussa Fitfarmin Superdieetin avulla. Nykyään tilanne on vaatteet päällä tämä (kuvat eiliseltä):

Kun ottaa huomioon kuinka valtava olin lähtiessäni synnyttämään pikku-a:ta, niin onko ihme että vaatteiden alla näky on tämä:

Yllä olevista jokseenkin karmeista kuvista huolimatta on pakko myöntää, että tällä hetkellä olen kaikesta huolimatta tyytyväisempi vartalooni kuin koskaan elämäni aikana.Varsinaiset raskausarvet ovat se kaikkein pienin paha, niitä voisin kantaa jopa ylpeänä. Eniten häiritsee vatsanahka, mutta jospa sekin vuosien mittaan vähitellen vetäytyisi olettaen että en lihota itseäni uudelleen. Joka tapauksessa, syy miksi olen nykyään vartalooni tyytyväinen on mieheni, joka jaksaa kehua kuinka hyvältä näytän. Painavimmillanikaan hän ei koskaan haukkunut vartaloani, vaikka painoni nousi suhteen alun jälkeen parikymmentä kiloa noin 80 kilosta yli sataan kiloon. Hoikistuttuani aloin kuitenkin saamaan häneltä yhä enemmän kehuja, ja nykyään saan kuulla lähes päivittäin kuinka paljon mies pitää ulkonäöstäni. 

Miehen ihana asenne on varmasti vaikuttanut siihen, että tunnen oloni hyväksi omassa kehossani. Miehen mielestä minun ei ole laihdutettava enää kiloakaan, ja vähitellen olen alkanut itsekin uskomaan että voin olla onnellinen vartalostani vaikka vatsassa onkin aika paljon rasvaa ja vaikka reidet ovatkin todella paksut. Vasta eilen mies sanoi että näytän taas hoikistuneen, vaikka totta puhuen en sitä usko painon keikkuessa jossain 72 kilon tuntumassa. Tällä hetkellä pääasiallinen tavoitteeni onkin saada vartaloni pidettyä nykyisellään, elämästä nauttien mutta älytöntä herkuttelua vältellen.

Loppuun on pakko sanoa, että onneksi on keksitty vaatteet joiden avulla löysän ihon ja raskausarvet saa piiloon, bikineissä minua ei tänä(kään) kesänä nähdä... Mitä väliä sillä onkaan miltä näytän alusvaatteisillani, jos vaatteet päällä näytän tältä:

Sukujuhlissa kuukausi sitten

Pari viikkoa sitten kesälookissa

Salasyöpön paluu

Luin eilen Neiti Michelinin blogikirjoitusta, ja huomasin miettiväni että "kunpa minäkin...". En ehtinyt oikeastaan tuota ajatusta pitemmälle, kun tajusin miten naurettava se oli. Minähän olen onnistunut omassa projektissani, ja näytän sekä omasta että muidenkin mielestä jo ihan hyvältä. Tuo ajatus kuitenkin sai minut ymmärtämään että en taida vieläkään oikeasti käsittää olevani (suunnilleen) normaalipainoinen.

Johtuisiko tämä epätoivoinen olo sitten siitä, että viime viikot ovat menneet herkutellessa? Olen syönyt enemmän tai vähemmän ylimääräistä joka päivä määrien oikeastaan vain kasvaessa koko ajan. Päivät menevät kyllä pääaterioiden - aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala - osalta ohjeiden mukaan, mutta herkuttelen liikaa enkä ole harrastanut lainkaan liikuntaa. Ei siis ihme, että paino on kivunnut taas päälle 70 kilon. Kun tuohon lisää sen että en käy vaa'alla läheskään joka päivä, on vaarana se että huomaan jossain vaiheessa turvonneeni muodottomaksi. Peilistä näkyy jo nyt paisunut vatsa, mutta onneksi kaikki housut mahtuvat vielä jalkaan. Alkaisi siis olla korkea aika ottaa itseään niskasta kiinni ennen kuin housut jäävät pieniksi.

Olen miettinyt sitä kuinka viime kesänä ei tehnyt edes tiukkaa olla ilman herkkuja - tai ylipäätään hiilareita. Ensimmäisen superdieetin 6 viikkoa meni pilkulleen ohjeen mukaisesti ja SD Extrakin lähestulkoon. Jopa vanhempieni luona pystyin olemaan ilman kahvipöytäherkkuja. Nykyään se ei todellakaan onnistu, vaan käytän "koska olen normaalipainoinen, saan myös välillä herkutella" -mantraa tekosyynä sille että saan santsata äidin kahvipöydästä sen seitsemää herkkua. Toisaalta en usko että pystyisin olemaan myöskään täysin ilman hiilareita (saaden niitä vain vihreistä vihanneksista ja marjoista kuten SD:n aikaan), vaikka mietinkin että vaaditaanko sitä jotta oikeasti pääsisin eroon tästä hiilarikoukusta.

Olen jopa alkanut miettimään uuden superdieetin aloittamista, mutta se olisi todella tyhmää sillä minulla on BodyCampilta hyvät ohjeet joihin tulee myös päivityksiä.

Viime päivinä oloni on ollut todella ristiriitainen. Toisaalta olen päättänyt olla kesän rennommin ja sallia itselleni myös herkkuja, toisaalta tunnen morkkista turvonneen vatsani vuoksi. Ja myönnettävähän se on, että painonhallinta ei salli suklaata, karkkia tai muita herkkuja päivittäin ilman että paino lähtee nousuun. Siitä huolimatta miehen oli kovin helppo saada minut eilen munkkikahville, vaikka olin jo päättänyt pysyä edes yhden päivän ruodussa. Kauppareissullakin sain hädintuskin hillittyä itseni ostamasta karkkia tai sipsejä, ja vain koska mies oli mukana eikä salasyöppöyteni sallinut minun tunnustaa miehelleni kuinka koukussa taas olen hiilareihin. 

Onhan se kiva näyttää miehelle, että minulla riittää iltaisin itsekuria olla syömättä eskimopuikkoa hänen kanssaan, mutta mitä se minusta kertoo että olen syönyt niitä parikin salaa päivän aikana? No, säästyyhän siinä jokunen kalori kun en syö niitä sekä päivällä että illalla... Salasyöpöttelynhimon voimakkuudesta kertoo jotain sekin, että oikein suunnittelen miten saisin syötyä herkkuja muiden huomaamatta. Miehen äidillä on syntymäpäivä, ja sanoin miehelle että tämä voisi käydä ostamassa äidilleen jotain pientä lähikaupasta. Samaan syssyyn lupasin että "voinhan minäkin siellä käydä" ajatellen samalla että pääsisin ostamaan jotain hyvää itsellenikin.

Herkkujen himoa pahentaa koko ajan vaivaava väsymys. Olo on väsynyt aamusta iltaan, eikä mikään muu huvittaisi kuin istua tietokoneen ääressä surffaamassa tai maata sohvalla kirjaa lukien. On tietysti vaikea sanoa mikä on syy ja mikä seuraus eli aiheuttaako väsymys herkuttelua vai jatkuva hiilareiden (ylen)syönti väsymystä. Tänäänkin olin suunnitellut aamulenkkiä, mutta kun mies nousi seitsemän jälkeen ylös iso-A:n herättyä niin ajattelin nousevani ihan kohta ja nukahdin saman tien uudestaan. Kun heräsin, kello oli jo sen verran paljon että ehdin hädintuskin syödä aamupalan ennen kuin piti lähteä lasten kanssa ulkoilemaan miehen hakatessa meille talveksi polttopuita.

Oli miten oli, yritän olla stressaamatta syömisistä kunnes juhannus on ohi. Menemme nimittäin maanantai-iltana laivalle jossa on tiedossa sekä buffet-aamupala että -päivällinen, ja juhannusta juhlimme vanhempieni ja sisarusteni kanssa mökillä grillaten ja chillaten - tosin lapset ovat mukana eli ainakaan alkoholia ei tule paljon juotua. Lisäksi juhlimme juhannuksena pikku-a:n syntymäpäivää perheeni kera, ja huomenna vietämme pikku-a:n ja hänen kahden serkkunsa yhteisiä 2-vuotisjuhlia miehen suvun kanssa. Minua ei suoraan sanottuna kiinnosta yhtään kantaa juhliin omia eväitä, vaan haluan syödä samaa mitä muutkin.

Minun lienee siis turha valittaa morkkiksesta, joka seuraa herkuttelun jälkeen, jos se ei yhtään auta itsehillinnässä. Saa nähdä kuinka paljon painoni saa nousta ennen kuin herään oikein kunnolla ja onnistun repäisemään itseni takaisin ruotuun.

Tähän loppuun vielä pikkujuttu joka tapahtui eilen. Kokeilin ylleni vuosia sitten käyttämääni uimapukua juhannuksen mökkeilyä ajatellen (bikineissä en halua vatsaani esitellä), ja naureskelimme miehen kanssa mahani näyttävän siltä kuin olisin ties kuinka monennella kuulla raskaana. Jep jep, enkä todellakaan edes ole...

Motivaatiomuistutus

Siskoni otti minusta pari päivää sitten tämän valokuvan :

Mielestäni kuva on sen verran hyvä, että sitä katsoessani herkkuja ei tee mieli sillä haluan pitää kroppani tässä kunnossa enkä paisuttaa sitä takaisin vanhoihin mittoihin. 

Eilen juhlimme tosiaan kahden siskoni valmistujaisia, ja sain paljon kehuja hoikistuneesta ulkomuodostani. Jopa sisarukseni sanoivat minun laihtuneen sitten viime näkemän, vaikka tässä välissä olleiden 2,5 kuukauden aikana paino ei kyllä ole hievahtanut mihinkään. Siskoni sanoi myös ettei usko minun painavan 70 kiloa, sillä näytän hänen mielestään paljon pienemmältä. 

Jotenkin minun on kovin vaikea kuvitella, miltä näytän muiden silmissä, mutta ottamaamme sisaruspotrettia katsoessani on ainakin ihanaa huomata että en todellakaan ole enää "se lihava sisko" vaan sulaudun muiden joukkoon jo todella hyvin. Vielä kun vaan saisi oman pääkopan siihen kuosiin, että oikeasti hahmottaisin itseni normaalipainoisena tai jopa hoikkana...

Tällä hetkellä vatsa on eilisen herkkupäivän jälkeen turvoksissa, mutta tänään olen sentään pystynyt hillitsemään herkuttelun himoni yhtä pientä raparperipiirakan palaa lukuunottamatta. Ehkä kuitenkin sallin illalla itselleni myös palan äitini tekemää, maailman parasta kermakakkua jonka täytteenä on lakkahilloa...

Vaakatauko ja valokuvia

En sitten päässyt BC:n ilmaiseen valmennukseen, mutta oikeastaan en ole edes kovin pettynyt. Ehkä olisin saanut siitä uutta motivaatiota ja kropan huippukuntoon, mutta toisaalta on mukavaa ottaa kesä vähän rennommin. Varsinkin kun peilikuva näyttää omasta(kin) mielestä jo aika hyvältä eikä minulla ole koskaan ollut mitään halua lähteä mihinkään fitness-juttuihin mukaan eli normaalipaino riittää minulle.

Teinkin nyt päätöksen siitä, että hellitän painon tarkkailua kesän ajaksi. Vaa'alla kyllä käyn jottei paino pääse nousemaan, mutta en päivitä tuota painotaulukkoa ihan joka viikko. Haasteena onkin saada herkuttelut pysymään kurissa, jotta paino pysyisi edes tässä samassa kesän ajan. Tarkoitus olisi noudattaa Ladypower-haasteen ruokavalio-ohjeita mutta hieman joustaen, en siis aio sanoa EI herkuille kunhan en syö niitä ihan joka päivä. Ehkä syksymmällä on taas motivaatiota jatkaa tiukemmalla ruokavaliolla...

Tässä pari kuvaa tämän päivän salireissulta (ja pukuhuoneesta treenin jälkeen):

Vatsassa olisi vielä paljon tekemistä, mutta sen saa nykyään jo aika hyvin vaatteiden alle piiloon. Eikä se seisten ole enää kamalan näköinen ilman vaatteitakaan (mutta älkää vaan kysykö miten nahka lösähtää kun istuudun...).

On mulla jo pieni habanpoikanenkin...

Tuleva viikko tulee olemaan syömisen saralla aika haastellinen kun lähden huomenna lasten kanssa sinne vanhempieni luokse. Mukaan lähtee kyllä kylmälaukku, ja siellä rahkaa, raejuustoa, tonnikalaa ja vihanneksia sekä tietysti proteiinipatukoita jotta olisi edes jotain dieettiin kuuluvaa mukana. Vanhempieni luona ei taatusti löydy mitään noista mahdollisesti vihanneksia lukuunottamatta. Heillä on tapana ostaa vain kotimaisia vihanneksia, eivätkä he osta niitä talvella kovinkaan paljoa kalliin hinnan vuoksi. Ehkä siellä saattaa nyt jo ollakin kurkkua ja tomaattia, mutta otan siis silti omat varmuuden vuoksi mukaan...

Automatkalle lähtee mukaan myös salmiakkeja ja light-EDiä jotta jaksan ajaa yli 400 kilometriä mahdollisimman vähillä pysähdyksillä... Reissussa ollessani en välttämättä ehdi paljon kirjoittelemaan, mutta yritän päivittää kuulumisia viimeistään ensi viikon lopulla tai sitten puhelimen kautta. Nähdään taas!

PS. Pakko laittaa tähän loppuun linkki todella hyvään blogikirjoitukseen, jota voisin hyvin käyttää ohjenuorana ja esimerkkinä sille, kuinka haluan loppuelämäni viettää. Eli siis terveellisesti eläen ja itsestäni huolen pitäen, mutta ilman liiallista niuhotusta siitä mitä saa tai ei saa syödä jotta lapsetkaan eivät saa kasvaessaan huonoa esimerkkiä - en siis halua olla liikalihava ja kaikkea mahdollista mässäilevä äiti, mutten myöskään jatkuvasti salilla juoksevaa ja omia ruokiaan syövä fitness-äiti jonka esimerkistä lapset voivat saada sen käsityksen että herkut ovat kiellettyä ja syntiä, ja että herkkuihin lasketaan myös hiilarit, hedelmät ja yleensä kaikki mikä poikkeaa annetuista ruoka-ohjeista...

Se pienenee!

Tänä aamuna kun aloin pukemaan itseäni, käteni osui alavatsaan eri tavalla kuin normaalisti ja huomasin että vatsani tuntui jotenkin oudolta. Meni hetki ennen kuin tajusin, mikä oli erilaista kuin ennen. Vatsa ei nimittäin ollutkaan pelkkää löysää ja pehmeää vaan tuntui suorastaan omituiselta, kiinteältä! Vatsan keskellähän löysää on vaikka kuinka paljon, mutta sieltä alavatsasta (ja kylkiin päin mentäessä) rasva alkaa vähitellen kadota, mikä ilahdutti minua kovin.

Eilen salilla käydessäni oli pakko ottaa muutama kuva vatsastani, sillä treenin jälkeen huomasin vaatteita vaihtaessani, että vatsa näytti jotenkin litteämmältä kuin ennen. Liekö sitten syynä runsaasti vatsalihasliikkeitä sisältänyt treeni, mutta kyllä noissa kuvissa on mielestäni huomattavissa pientä edistystä. Tokihan vatsanahka on todella löysä ja roikkuva, mutta jospa se tuosta vielä vetäytyisi..

Tänään näin töissä pari ihmistä, joita en ole nähnyt sen jälkeen kun jäin runsaat kolme vuotta sitten äitiyslomalle. Toisen olin tuntenut aiemmin hieman paremmin, mutta toinen sanoi että ei olisi edes tunnistanut minua jos olisin kävellyt kadulla vastaan. Sainkin hoikistuneesta ulkomuodostani kehuja, ja on kai pakko alkaa uskomaan että olen oikeasti jo suht. hoikka vaikka en itse tunnekaan itseäni hoikaksi. Kaipa se että näkee vain jatkuvasti tuon edessä olevan pömpön, tekee vaikeaksi ajatella itsensä millään lailla normaalina. 

Lisäksi kun otan itsestäni valokuvia, niin rajaan ne aina siten että kuvissa ei ole paljonkaan vertailupisteitä. Olinkin tässä yksi päivä todella yllättynyt nähdessäni miehen minusta nappaaman kuvan, jossa näytin tosiaan aika pikkuiselta. Tuollaisia kuvia pitäisi varmaan nähdä enemmänkin, mutta kukapa niitä ottaisi sillä en halua pyytää miestä räpsimään kuvia jatkuvasti - en halua edes miehen silmissä vaikuttaa omahyväiseltä ja itserakkaalta - enkä uskalla antaa uutta kameraamme iso-A:nkaan käsiin vanhan mentyä rikki ilmeisesti liian kovakouraisen kohtelun seurauksena...

Kuinkahan sitä onnistuisi oikeasti sisäistämään ajatuksen siitä että on normaalipainoinen ja jopa hoikka, kun on niin tottunut ajattelemaan itsensä ylipainoisena ja paljon isompana kuin muut? Aiemmin en edes tajunnut kuinka iso oikeasti olin, mutta nykyään kun katson vaikkapa tuota otsikkobannerin ensimmäistä kuvaa niin olen ihan kauhuissani siitä minkä kokoinen olen ollut. Siihen en halua palata enää koskaan!

Risteilykuulumisia, pääsiäisherkkuja odotellessa

Tiistaina olimme siellä laivalla, enkä tosiaan noudattanut dieettiä lainkaan. Ähkyyn en sentään itseäni syönyt, mutta tulihan sitä herkuteltua mädillä, kevätkääryleillä, sushilla, juustoilla ja kaikella muulla ihanalla. Tapojeni mukaan skippasin lounaalla pääruoat täysin ja keskityin alku- ja jälkiruokapöytien tarjontaan. Ähkyssä olisin varmasti ollutkin, jos olisin pääruoatkin syönyt, mutta vanhasta kokemuksesta tiedän että ne ovat se laivaruoan heikoin osuus...

Laivareissu oli kyllä ihanaa vaihtelua normaaliin arkeen, vaikka yö olikin aika levoton pikku-a:n heräillessä moneen otteeseen. Meillä oli perhehytti, mutta nukuin loppujen lopuksi kuitenkin lasten kanssa samassa hytissä a:n herättyä ensimmäisen kerran jo puolenyön jälkeen. Herätys oli aamulla jo ennen kuutta, mutta ihmeen hyvin jaksoin kuitenkin päivän. Lapset tykkäsivät Ti-Ti Nallen esityksestä, vaikka pikku-a malttoikin keskittyä siihen vain reilut puoli tuntia. Siirryinkin hänen kanssaan leikkihuoneeseen, jossa oli muiden ollessa esitystä katsomassa jopa tilaa - toisin kuin paria tuntia aiemmin jolloin paikka oli tupaten täynnä lapsia ja kaaos aivan mahdoton.

Etukäteen olin ajatellut, että laivalta ei ostettaisi kotiin (paljonkaan) herkkuja. Vaan kuinkas kävi? Herkkukaapissamme on nyt 2,5 isoa Toblerone-pötköä (se puolikas syötiin laivalta kotiuduttuamme), Rollo-pussi, lakuja, marianneja ja da capoja. Mies saa tosin syödä kaikki muut paitsi Tobleronet - ja on hän ihan hyvin jokaista laatua jo verottanutkin -, jotka varaan omia herkuttelupäiviäni varten. Lapsille ostettiin purkkaa, xylitiol-pastilleja ja Muumi-karkkiboksi.

Eilen, kun jalkapöytä oli kipeä ja lapsikin kiukutteli, Toblerone suorastaan huusi minulle kaapista. Sain onneksi hillittyä itseni ja söin vain yhden rollon miehen herkutellessa niillä illalla. Tämä päivä oli paljon helpompi, ja voinkin suhteellisen hyvällä omatunnolla nauttia anopin tekemistä pääsiäisherkuista huomenna kunhan en vedä koko hommaa överiksi.

Tämä uusi ruokavalio on muuten kestänyt jo kaksi viikkoa, mutta se ei ole saanut oikein mahdollisuutta näyttää mihin sen kanssa pystyy. Herkuttelupäiviä on ollut kahden viikon sisällä kaksi, ja molempien jälkeen paino on hiponut 70 kiloa. Parin ruodussa pysytyn päivän jälkeen se laskee aina jonnekin 68 ja 69 kilon väliin, mutta alemmas en ole sitä saanut. Jalkapöytä on yhä kipeä enkä siis pysty kunnolla edes kävelemään - kuntoilusta puhumattakaan - mikä ei kyllä yhtään auta painon putoamisessa.

Tämän päivän aamupala eli rahkaa, rasvatonta jogurttia, mysliä ja omenaa

Ajatukset tuon painon putoamisen suhteen ovat jokseenkin ristiriitaiset. Toisaalta on sellainen olo että minulla ei ole mikään kiire eikä painon välttämättä tarvitse enää edes pudota - mikä tietysti syö jonkin verran motivaatiota pysyä ruodussa 24/7 - , toisaalta haluaisin saada tämän pömppövatsan pois ja muutenkin vartaloa vielä kiinteämmäksi.

Lounaalla söin broileri-kasviswokkia, riisiä ja tuorekurkkua

Ensi viikon tiistaina pääsen muuten Inbodylla tehtävään kehonkoostumusmittaukseen, mielenkiinnolla odotan kuinka suuri muutos vartalossani on tapahtunut vuoden aikana. Painoa on tietysti se 30 kiloa vähemmän, eli paljon on varmasti muuttunut. Kuinkakohan tuohon mittaukseen vaikuttaa huomisen herkuttelu? Sen vuoksi en kuitenkaan aio jättää mämmiä syömättä...

Kokkailin tämän päivän päivälliseksi - ja kolmen päivän annokset pakastimeen - peruna-kasvissosekeittoa broilerinjauhelihalla höystettynä

Toivon hartaasti, että saisin huomenna anopin luona ollessamme lepuuttaa jalkaani mahdollisimman paljon, jotta jalkapöydän kipu hellittäisi ja pääsisin ensi viikolla edes salille treenaamaan. Lenkkeilyäkin olisi kiva jatkaa joko juoksun tai sauvakävelyn merkeissä, muuten paino ei kyllä taatusti tipu. Viikon päästä suuntaan muuten Tampereelle ystäväni luo, ja sunnuntaina pääsen tapaamaan Fitfarmin väkeä SD Extran tapaamisen ja yhteistreenin merkeissä. Jospa jalka olisi edes tuolloin kunnossa...

Miltä minä näytän?

Nyt kun minulta on vuoden sisällä lähtenyt jo lähes 35kg painoa, niin pakko myöntää että oma kehonkuva on välillä aika hakusessa. Peilistä katsoo joskus suhteellisen hoikka naisihminen, joskus taas kamala läski. Onneksi olen yhä useammin tyytyväinen peilikuvaani, mutta silti en osaa edes kuvitella mitä muut ihmiset ajattelevat minusta.

Usein mielessä pyörii ajatus siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat. Ajattelevatko he että näytän yhä ylipainoiselta, vai olenko jo ihan normaalipainoisen näköinen? Eihän minun tietysti pitäisi keskittyä muiden mielipiteisiin vaan omaani ja siihen että olen itse itseeni tyytyväinen, mutta en vain voi mitään ajatuksilleni.

Kysynkin nyt teiltä hyvät lukijani, miltä minä näytän? Kuinka paljon ajattelisitte minulla olevan vielä pudotettavaa? Kaikki kuvat on muuten otettu tällä viikolla. Ensi viikolla lupaan julkaista myös viikonloppuna otettavat SD 2013:n jälkeen-kuvat :)