perjantai 30. marraskuuta 2012

Pikkujoulutunnelmissa

Mies lähti tänään iltapäivällä lasten kanssa vanhempiensa luo, ja minä sain runsaan vuorokauden omaa aikaa. Olin jo aloittanut talon siivoamisen aikaisemmin, mutta yksin jäätyäni vein urakan loppuun, kolasin pihan lumipyryn jäljiltä ja kävin saunassa. Nyt sitten odottelen ystäviäni meille pikkujoulujen viettoon. Odotan neljää ystävääni, ja mikä siinä on että jos puhutaan että aloitetaan noin klo 17-18 niin klo 18.05 yksikään ei ole vielä saapunut? Henkilökohtaisesti yritän olla itse aina ennemminkin ajoissa kuin myöhässä, mutta toivon että porukka ehtisi pian paikalle ja pääsisimme syömään hyvää ruokaa ja juoruilemaan. 

Broileri-fetajuustopiirakka tuli juuri äsken uunista, daim-juustokakun ja suklaakakun tein jo eilen, ja ystävieni olisi lisäksi tarkoitus tuoda glögiä, sipsejä ja juustoja. Olen myös jo ehtinyt korkata yhden karpalolonkeron, pari odottaa vielä jääkaapissa. Onneksi vaaka näytti tänään 71,7kg eli voin herkutella hyvällä omatunnolla. Tässä vielä kuva minusta pikkujoulutunnelmissa...


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kuinka eroon löhöilyfiiliksestä

Olen nyt potenut flunssaa jo kaksi viikkoa. Olo on toki jo paljon parempi kuin vielä jokunen päivä sitten, mutta kurkku on vielä arka, nuha aika mahdoton ja yskäkin vaivaa. En siis ole vielä suunnannut lenkkipolulle saati kuntosalille. Olenkin huomannut itsessäni sen, että tämä rento elämä on alkanut maistua oikein mukavalta. Jos mies herää aamulla lasten kanssa, voin jäädä nukkumaan lenkille lähdön sijaan ja jos hänellä on aamuvuoroa, saamme syödä päivällisen koko perheen kera kun minun ei tarvitse suunnistaa salille. Pikku-a:n päiväunienkaan aikaan minun ei ole tarvinnut ajatella kotitreeniä vaan saan ensin surffata netissä tai katsoa telkkaria iso-A:n lastenohjelman aikana ja sitten kaivautua sohvannurkkaan hyvän kirjan pariin.

Miten ihmeessä minun siis onnistuu saada liikunta takaisin päiväohjelmaan? Ensimmäinen sairasteluviikko oli tuskaa, kun kun halusin salille ja lenkille mutten päässyt. Nyt kun olo alkaa olla parempi, en tiedä että haluanko edes kuntoilemaan. Tiedän kyllä, että kunhan alkuun pääsee niin olo on hyvä, mutta kuinka pääsisin alkuun kun ei yhtään huvita eikä ole mikään pakko?? Vai odotanko suosiolla tammikuun Liteä ja löysäilen siihen saakka? Saa nähdä...

tiistai 27. marraskuuta 2012

Sekavia ajatuksia

Olen huomannut, että minun on vaikea päättää mitä minun pitäisi ajatella ja millälailla syödä nyt kun varsinainen dieetti on ohi. Periaatteessahan voisin syödä paljon vapaammin kuin ennen, mutta en uskalla antaa itselleni siihen lupaa sillä pelkään että syöminen riistäytyy (taas) käsistä.

Tällä hetkellä noudatan Liten weight loss -ryhmän ruokavaliota muuten, mutta päivällisellä olen syönyt samaa ruokaa muun perheen kanssa. Esimerkiksi eilen ja toissapäivänä se oli perunoita ja karjalanpaistia, tänään mitä luultavimmin lihakeittoa (tai ainakin kaverini jonka luokse menen lasten kanssa lupaili kyseistä ruokaa päivälliseksi). Hieman olen kuitenkin lipsunut. Esimerkiksi eilen söin väli-välipalaksi pari viipaletta paahtoleipää, mutta jostain syystä tunsin siitä jopa pientä syyllisyyttä. Ihan kuin en olisi saanut sitä tehdä. Iltapalalla olen välillä syönyt dieetin mukaan, välillä jotain muuta (esim. lämpimiä voileipiä tai paistettuja perunoita, rasvaiset lihapiirakat olen jättänyt suosiolla miehen syötäväksi).

On oikeastaan mahtavaa huomata, että puolen vuoden jälkeen tiukka ruokavalio on muuttunut ihan oikeasti jo rutiiniksi. En edes osaisi olla punnitsematta aamupalan tai lounassalaatin ainesosia, tuntuisi liian omituiselta pistää lautaselle summittainen määrä.

Kaupassakin olen huomannut kaksijakoiset ajatukseni. Karkkihyllyn kohdalla ajattelen joka kerta että ostaisinko jotain hyvää, mutta kertaakaan en ole vielä sortunut. Jollain tasolla jopa haluan sortua ja ostaa suklaata, mutta onneksi itsekuri on pitänyt - eikä oikeastaan ole tehnyt edes tiukkaa.

Joulukuu on sellainen kuukausi, jolloin olen aina herkutellut kaikkein eniten. Kaupoissa kun on esillä kaikkia suosikkejani: isoja Geisha-bokseja, Fazerin joulusuklaata sekä 450 gramman Toblerone-pötköjä. Yleensä olen ehtinyt maistaa kaikkia noista ja enemmänkin jo ennen kuin joulukuu on ehtinyt edes pitkälle. Ja koska en ole tiennyt kuinka paljon suklaata saan joululahjaksi - en koskaan saa sitä tarpeeksi - on erilaisia suklaarasioita täytynyt ostaa itse ja tottakai jo ennen joulua. Tänä vuonna yritän kuitenkin rajoittaa herkutteluani, mutta missähän välissä saisin sitä joulusuklaata maistaa...?

Siitä olen iloinen, että vaaka oli tänä aamuna taas suosiollinen ja näytti 71,8kg mikä ei ole kaukana Liten loppulukemasta. Luulenkin, että voin tulevana viikonloppuna herkutella jopa kahdesti ilman suurempia omantunnon tuskia. Perjantaina mies lähtee lasten kanssa vanhempiensa luo yökylään ja meille tulee ystäviäni juhlimaan pikkujouluja, ja lauantaina täytyy tietysti syödä pois mahdollisesti ylijääneet herkut. Siihen saakka yritän kuitenkin pysytellä mahdollisimman hyvin ruodussa. Perjantaina tulee olemaan tarjolla ainakin Daim-juustokakkua ja broileri-fetapiirakkaa jotka teen itse, ja niiden lisäksi ystäväni ovat lupautuneet tuomaan ainakin juustoja, sipsejä ja karkkia. Minun tekisi kyllä mieli leipoa vaikka mitä herkkuja, mutta tuo juustokakku riittänee ellen sitten käy hakemassa kaupasta torttutaikinaa ja luumuhilloa tämän vuoden ensimmäisiä joulutorttuja varten.

Kuten tästä kirjoituksestakin ehkä huomaa, ajatukset syömisten suhteen ovat tosiaan sekavat. Herkkuja tekee mieli, mutta pienikin ylimääräinen syöminen (eikä edes herkkujen) saa aikaan syyllisyyttä. Toisaalta on helppo olla syömättä ylimääräistä, toisaalta oikein haluaisi sortua. Mitäköhän tästä joulukuusta oikein tulee??

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Pastaa aamupalaksi ja flunssaisen herkuttelupäivän muut syömiset

Tein toissapäivänä päivälliseksi sitä avokadopastaa. Mielestäni se oli aivan mahtavaa ja mieskin tykkäsi ennakkoluuloistaan huolimatta. Pikku-a sen sijaan ei syönyt sitä lainkaan ja iso-A:n mielestä se maistui erikoiselta. Eihän tuo pasta todellakaan ole mitään dieettiruokaa, kun ainesosiin kuuluvat avokadot, öljy ja kahta lajia juustoja. Pasta sentään oli täysjyväspagettia, eli edes vähäsen terveellisempää kuin normaali.  Muun päivän söinkin perjantaina dieetin mukaan, eli en usko päivän kalorimäärän nousseen ihan mahdottomiin.

Haluan kasvattaa lapseni ennakkoluulottomiksi maistelijoiksi. En halua opettaa heitä siihen että äiti on aina dieetillä. Siksi aion jatkossakin valmistaa kaikenlaisia ruokia. Myös niitä, joissa on rasvaa ja hiilareita. Pääosin meillä valmistetaan ihan tavallista kotiruokaa, mutta haluaisin kokeilla keittiössä enemmänkin uusia makuja. Haluaisin myös opettaa lapseni leipomaan kaikkea ihanaa, mutta siinä on vaaransa. Mies ei nimittäin paljonkaan välitä makeista leivonnaisista, eli kaikki jäisi siis joko minun tai lasten syötäväksi. Ja koska en halua syöttää lapsille kamalasti herkkuja, vaihtoehtona olisi syödä herkut itse tai heittää pois. Tarkoitus olisi kyllä leipoa ainakin joskus, nyt kun painonpudotustarve ei enää ole niin suuri, mutta ei ehkä joka viikko.

Mutta palatkaamme siihen avokadopastaan. Sitä jäi toissapäivältä jäljelle juuri ja juuri sen verran, että sain siitä itselleni eilisen aamupalan. Ei siis millään lailla dieettiin sopivaa, mutta eilen pidinkin herkuttelupäivän. Päivän muina syömisinä mainittakoon jokunen litra popcornia leffateatterissa, kasa broilerinsiipiä ristikkoperunoiden sekä porkkana- ja selleritikkujen kera, muutama irtokarkki ja kuppitolkulla hunajalla höystettyä teetä. Erikoisen ruokavalion syynä on se, että lapset olivat eilen isovanhemmillaan hoidossa ja saimme juhlistaa miehen kanssa taannoista hääpäiväämme ensin teatterissa uusimman Bond-leffan parissa ja sitten kotisohvalla digiboksia tyhjentäen. Karkkia oli ostettu jättisäkki, mutta broilerinsiipien jälkeen olo oli niin ähky ettei alas mennyt tosiaan kuin muutama. Eikä loppupäivänäkään enää maistunut mikään sitä teetä lukuunottamatta.

Flunssa ei ole vieläkään hävinnyt (mikä vaikuttanee osaltaan siihen etteivät karkit eilen niin maistuneetkaan), mutta onneksi kurkku vaikuttaisi olevan jo paranemaan päin. Pari päivää meni tosi vähillä juomisilla - teetä lukuunottamatta - sillä veden juonti teki todella kipeää, mutta nyt alkaa onneksi pystyä jo juomaan. Kurkkukivun lisäksi vaivaa myös nuha ja yskä, eli saa nähdä koska oikein pääsen taas liikkumaan. Onneksi minun ei ainakaan tänään ole tehnyt tiukkaa jättää irtokarkkipussia rauhaan, tarkoitus olisi että siihen ei kosketa ennen ensi viikonloppua...


torstai 22. marraskuuta 2012

Mites ne säännöt?

Jokin aika sitten laadin itselleni joukon sääntöjä, joita lupasin noudattaa Liten jälkeen. Kuinka hyvin lupaukseni on pitänyt tähän saakka?

Aamupalaksi joko rahkasmoothie tai kaurapuuro raejuuston kera, eli dieettityyliin
Tämä lupaus on toistaiseksi pitänyt mainiosti. Olen kahtena aamuna tehnyt smoothien, muina aamuina puuroa.

Päivän toinen pääateria on salaatti, mutta toisella aterialla saan syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa
Tämä on pitänyt huonommin. "Tavispäiviä" on ollut tähän saakka viisi, ja vain kahdesti päivän toinen ateria on ollut salaatti. Eilen söin lounaan seurakunnan perhekerhossa (kaurapuuroa ja ruisleipää, mutta aamupalana oli smoothie ilman kaurahiutaleita). Päivälliseksi tein riisiä kera broileri-pekoni-kermakastikkeen, ja sitähän ei mitenkään voinut jättää syömättä... Lisäksi korvasin lounaan yhtenä päivänä paahtoleipäviipaleella ja tomaatilla (kun en jaksanut tehdä salaattia), päivälliseksi söin samaa ruokaa muun perheen kanssa. Ja tänään söin lounaaksi eilistä riisi-broileri-pekonihässäkkää, tarkoituksena syödä päivällisellä se salaatti. Tein kuitenkin ruoaksi niin hyvää makaroni-jauhelihamössöä, että en saanut hillittyä itseäni vaan söin sitä itsekin. Tosin aika kohtuullisen annoksen, ja seurana 300g kasviksia eli sama määrä mitä olisi ollut salaatissakin. Huomisesta osaan sanoa jo sen verran, että syön taatusti salaatin lounaaksi ja päivälliseksi karjalanpaistia (ja perunoita).

Herkkuja maksimissaan kaksi kertaa viikossa
Tätä olen noudattanut hyvin. Eilen hemmottelin itseäni käymällä jalkahoidossa (sain mieheltä lahjakortin) ja sitä ennen herkuttelin Arnoldsin Spinnyllä. Viikon toinen herkuttelupäivä on vuorossa lauantaina jolloin saamme päivän ajaksi lapsivapaata ja juhlistamme hääpäiväämme.

Liikuntaa minimissään 4 kertaa viikossa, joista vähintään 2 kertaa joko salitreeni tai Liten kotitreeni
En ole harrastanut minkäänlaista liikuntaa viikkoon tämän ärsyttävän flunssan vuoksi. Kurkku on vieläkin todella kipeä ja täynnä limaa, ja yskä vaivaa mutta kurkkuun koskee yskiä. Odotan vain että paranisin ja pääsisin taas salille...

Vähintään 3 litraa puhdasta vettä päivässä
En ole dieetin loppumisen jälkeen enää kirjannut ylös jokaista juomaani vesituopillista mutta uskoisin juovani tarpeeksi. Yleensä litra vettä on juotuna jo ennen aamukymmentä, ja tuoppi tyhjenee senkin jälkeen useamman kerran.

Jos paino nousee yli 2kg, tiukka paluu Liten Weight Loss -ryhmän ruokavaliolle kunnes kilot on saatu pois
Onneksi tähän ei ole vielä jouduttu. Paino on pyörinyt koko viikon 72,5 molemmin puolin, eli noin kilon Liten loppupainon yläpuolella. Tosin en tuota edes ihmettele, sillä sitä 71,5 kilon lukemaa edelsi monta päivää todella vähähiilarisella ruokavaliolla. Lupaan kuitenkin, että jos vaaka ylittää 73,5kg niin palaan dieettiin vaikka kuinka tekisi mieli syödä samaa ruokaa muun perheen kera.

Vaa'alle vähintään kerran viikossa
Olen käynyt vaa'alla joka päivä.

Uskoisin, että viimeisestä puolesta vuodesta on jäänyt ainakin jotain selkäytimeen. Aiemminhan olisin lohduttanut huonoa oloa, väsymystä tai ärtymystä suklaalla - ja aivan taatusti hoitanut sillä flunssaista oloa. Nyt minun ei ole tehnyt pahemmin edes mieli herkkuja. Tiistaina olin äärimmäisen väsynyt valvotun yön jälkeen, ja kun kävelin lasten kanssa kotiin perhekerhosta mielessä kävi piipahtaa kaupan kautta. Kuvittelin meneväni kauppaan, ostavani suklaata ja syöväni sen, mutta ajatus ei saanutkaan aikaiseksi lainkaan mielihyvää eikä oikeastaan minkäänlaista mielihalua. Olikin todella helppoa kävellä kaupan ohi. Eilenkin pyörittelin mielessäni ajatusta että kävisin ostamassa suklaata kotimatkalle tullessani jalkahoidosta, mutta enpä tehnyt sitäkään.

Vaikka nyt näyttää hyvältä, niin tiedän että olisi todella helppoa sortua takaisin vanhoihin tapoihin ja jämähtää niihin. Niin kauan kuin en sorru sitä ensimmäistäkään kertaa, on itsensä hillitseminen aika helppoa, mutta jos pirulle antaa pikkusormen... Yritän siis pysytellä lujana...

tiistai 20. marraskuuta 2012

Olisin mielelläni itsekin nukkunut...

Kävin lasten kanssa aamulla perhekahvilassa. Kun tulimme kotiin, pikku-a meni nukkumaan ja yritin saada iso-A:n myös lepäämään jotta saisin itsekin vaikka torkahtaa. Tyttöhän ei siihen suostunut millään, vaan vaati Titi-nallea ihan väkisin. A:n katsellessa olohuoneessa ohjelmaansa katsoin tietokoneelta omaa ohjelmaa, söin lounaan, luin blogeja ja varasin meille joulukuuksi piknik-risteilyn. 

Kuulin Titi-nallen loppuvan, ja ihmettelin miksi iso-A ei juossut keittiöön vaatimaan lisää ohjelmia. Menin katsomaan ja siellä hän nukkui sohvalla, ties milloin jo nukahtanut. Tosi kiva että nukahti, mutta ei niin kiva huomata että yritän pysytellä hereillä silmät ristissä ja molemmat tytöt nukkuvat! Enpä usko että itse ehdin edes makuuasentoon, ennen kuin jompikumpi jo herää... Huoh...

Vähäsen väsyttää

Kun seitsemän ja puolen tunnin vuoteessa olon aikana joutuu heräämään ainakin viisi kertaa (sekosin laskuissa), voi äiti olla vähän väsynyt. Oloa ei yhtään paranna se, että herätessä päähän särkee jo valmiiksi ja kurkku on niin tukossa että hyvä kun ääntä lähtee. Kaiken kukkuraksi molemmat lapset olivat heti herätessään känkkäränkkä-tuulella.

Onko siis ihme, että äiti itkee aamupalapöydässä kaikkein hysteerisimmin kun kumpikaan lapsista ei suostu syömään kuin pari lusikallista puuroa? Ja että hän joutuu parikin kertaa poistumaan toiseen huoneeseen jottei alkaisi paiskomaan puurolautasia pitkin seiniä tai kiroilemaan holtittomasti kaikkia osaamiaan kirosanoja? En sentään ole (vielä) sortunut laittamaan lapsille piirrettyjä telkkariin, sillä sain oman aamupalani syötyä suhteellisen rauhassa. Iso-A katsoo kuitenkin lastenohjelmia yleensä koko pikku-a:n päiväunien ajan enkä halua hänen katsovat telkkaria yhtään enempää. 

Tämä on niitä päiviä jolloin olisi niin helppo sortua ostamaan suklaalevy ja syömään sen noin viidessä minuutissa ihan vain siksi koska ketuttaa ja väsyttää. En siis todellakaan aio edes vilkaista lähikauppaan päin, sillä en tiedä pystyisinkö hillitsemään itseni jos kauppaan menisin. Onneksi mies sentään söi eilen illalla kaapista viimeisen ostamansa suklaapatukan, ettei ole sekään minua houkuttelemassa. Pakko muuten kehua että minun ei ole tehnyt niitä mieli kertaakaan, mutta tänään voisi tehdä tiukkaa...

MLL:n perhekahvilassa voin harkita syöväni kahvin kanssa keksin, jos tarjolla on hyviä sellaisia ja tekee oikein kovin mieli. Eilenkin olin antanut itselleni luvan keksin syömiselle avoimessa päiväkodissa, mutta söin kuitenkin kahvin kanssa proteiinipatukan. Yritän pitää syömiset mahdollisimman hyvin kuosissa, sillä vaaka on jämähtänyt 72,6 kiloon johon se lauantaisen herkuttelupäivän jälkeen nousi. Uskon ja luotan kuitenkin siihen, että jos en sorru herkuttelemaan enempää kuin kerran viikossa niin pystyn pitämään painon paikallaan, ja jospa se jossain välissä lähtisi taas alaspäinkin...

Tänään kuitenkin muistutan itseäni siitä, että on edettävä päivä kerrallaan. Mielelläni lähtisin vaikka salille miehen kotiuduttua töistä, mutta yskän vaivatessa se taitaa jäädä haaveeksi...

maanantai 19. marraskuuta 2012

Shopaholic

Tilasin sit Ellokselta 18 housut ja 5 paitaa, yhteensä yli 600 eurolla (joka on sattumoisin myös luottorajani). Saa nähdä kuinka monet housut jäävät kotiin, eivät todellakaan kaikki...

Aloin tässä muuten jo odottelemaan tammikuun 14. päivää. Menen sattumoisin tuolloin takaisin töihin, mutta sen vuoksi en todellakaan tuota päivää odota. Tuolloin alkaa nimittäin uusi Lite, ja jos hyvin käy niin pääsen osallistumaan InShape -ryhmään maksutta. Lähetin nimittäin Fitfarmille oman onnistumistarinani, joista firman sivuilla julkaistujen tarinoiden kertojat palkitaan ilmaisella valmennuksella...

Ihan blääh...

Jostain syystä oloni on täysin tylsistynyt. Kurkku on yhä kipeä, mutta muuten alkaa olla suhteellisen terve olo. Tänä aamuna kävin jopa lasten kanssa avoimessa päiväkodissakin, mutta heti kotiinpaluun jälkeen iski ihan blääh olo. Mikään ei kiinnostaisi, paitsi ehkä syöminen. Onneksi itsekuria riittää sen verran että en kuitenkaan ihan heti sorru kaapissa olevan karkkipussin houkutuksiin.

Pikku-a:n nukkuessa päiväunia ja iso-A:n katsellessa Muumilaakson tarinoita voisikin olla hauskaa kuluttaa aikaa vaikkapa shoppailemalla Elloksen sivuilla. Nyt kun paino alkaa olla niissä uomissa joihin olen tyytyväinen, niin voisin vaikka tilata uusia vaatteita. Olen ollut jo vuosia Elloksen tili-asiakas, ja tilaankin yleensä kerralla monen sadan euron edestä vaatteita joista pidän vain murto-osan. Aiemmin ongelmana on ollut se, että olen joutunut palauttamaan vaatteita koska ne eivät ole mahtuneet päälle, mutta ehkäpä nyt voisin löytää jotain joka näyttää oikeasti hyvältä. Voisin vaikkapa päivittää työvaatevalikoimaani jo valmiiksi tammikuuta ajatellen, siinäpä ideaa...

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Eikö jo voisi hellittää?

Nimittäin tämä ärsyttävä flunssa. Kurkku on kipeä jo ties kuinka monetta päivää, ja olo kuin ylikypsällä spagetilla. Iso-A on jo tervehtynyt, mutta flunssa iski myös pikku-a:han eli eipä siis lähdetty kummipojan syntymäpäivillekään. Syömiset olen onneksi saanut pidettyä kohtuudessa. Perjantaina vielä dieettasin, mutta eilen aloitin "uuden" aikakauden herkuttelupäivän merkeissä. Aamupalan ja lounaan söin Liten mukaan, välipalankin melkein - testasin uutta proteiinivanukasta paahtoleipäviipaleen kera. Päivälliseksi perunamuusia, uunimakkaraa ja paljon kasviksia, jälkkäriksi vähäsen minttujäätelöä. Iltapalaksi teimme miehen kanssa lämpimiä leipiä - sekaleipää, kinkkua, tomaattia valkoisia papuja ja juustoraastetta - ja karkkia jälkiruoaksi. Tarkoitus ei ole herkutella joka päivä, eilinen oli taas poikkeus ja tänään palataan normaaliin ruokavalioon.
Kunpa vielä paranisin flunssasta, niin olisi paljon mukavampi olla...

lauantai 17. marraskuuta 2012

Puolessa vuodessa...

... tapahtui tällainen muutos. Uskoisiko samaksi ihmiseksi?




Liten loppukuvat, paino ja mitat

Vaaka näytti tänä aamuna 71,5kg. Liten alusta sain siis pudotettua huimat 9,5kg. Normaalipainon ylärajaan on enää parisen kiloa jäljellä, jihuu!

Mitat tänä aamuna olivat seuraavat:
Vyötärö 89cm eli 5cm vähemmän kuin 7.10.! (Viimeksi 94cm)
Lantio leveimmältä kohdalta 99,5cm (viimeksi 106cm!)
Reisi 54cm (viimeksi 55,5cm)
Rinnanalus 84,5cm (viimeksi 88cm)
Alli 28,5cm (viimeksi 30,5cm)

Senttejä lähti siis paljon enemmän mitä kuvittelinkaan. Toukokuun alusta olen nyt saanut vyötäröltä pois 24cm, lantiolta 21,5cm ja reidestä 10cm. Rinnanaluksen mittasin ensimmäisen kerran Superdieetin lopussa 18.6. ja siitä on hävinnyt tähän mennessä 9,5cm.

Tässä myös kuvat, joissa näkyy taas edistys koko Fitfarmin valmennusten ajalta:






Viimeiset liikakilot ovat yhä vatsassa ja reisissä, saa nähdä kuinka kauan menee ennen kuin saan niistä ylimääräiset läskit pois...

torstai 15. marraskuuta 2012

Dieetin loppuun ankein mielin

Näyttää siltä että viikonlopun suunnitelmat menevät uusiksi. Iso-A:lla on päälle 39 astetta kuumetta jo toista päivää, ja tänään on omakin oloni muuttunut flunssaiseksi. Kurkkuun koskee ja olo on vetämätön. Kaiken lisäksi pikku-a heräsi päiväuniltaan kurkku jotenkin tukkoisen kuuloisena, toivon ettei hänkin tule kipeäksi. Jollei siis satu ihmeitä niin tuskin pääsemme huomenna ajelemaan vanhempieni luokse. Hyvällä tuurilla pääsemme matkaan edes lauantaina, mutta nähtäväksi jää.

Tänään tein dieetissä sellaisen myönnytyksen, että laitoin lounassalaattiin vähän enemmän kasviksia mitä piti, ja join kupillisen teetä hunajan kera kurkkua hoitaakseni. Tuskin noilla sentään mitään peruuttamatonta tuhoa tekee... Vaaka näytti aamulla tasan 72 kiloa, saa nähdä mikä lukema on huomenna. Toisaalta, jos emme pääsekään reissuun niin voin kai saman tien jatkaa dieettiä vielä huomisen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. 

Mutta pitäkää kuitenkin peukkuja että saisimme lähteä matkaan jo huomenna...

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ei koskaan enää!

Kun sanon ei koskaan enää, en suinkaan tarkoita Fitfarmin dieettejä. Tarkoitan sitä, että tämänhetkistä ruokavaliota en halua noudattaa enää koskaan. Nämä viimeiset päiväthän syön Superdieetin 3. ryhmän 6. viikon mukaan. Kyseinen ryhmä oli tarkoitettu niille, joiden painonpudotustarve on yli 20kg. Minullahan noin suurta tarvetta ei enää ole, vaan oikeastaan voisin noudattaa 1. ryhmän eli alle 10kg pudottavien ruokavaliota joka sisältää huomattavasti enemmän hiilareita. Halusin kuitenkin vetää nämä viimeiset päivät mahdollisimman tiukkaa diettiä ja ottaa irti kaikki tehot. Jatkossa en kuitenkaan halua joutua enää siihen tilanteeseen, että minulla olisi yli 20 kiloa pudotettavana!

Päätin kuitenkin lopettaa tämän tehodieetin päivää aiottua aikaisemmin, sillä lähdemmekin reissuun jo perjantai-aamuna. Vaikka yritänkin pitää syömiset edes jollain lailla kuosissa, niin automatkalla aion kyllä syödä salmiakkeja jotka on jo ostettu odottamaan. Tänään minun oli tarkoitus käydä salillakin, mutta se saa jäädä. Iso-A:han iski nimittäin flunssa, ja koska omakin kurkku on ollut eilisestä lähtien hieman arka niin en halua riskeerata sairastumista juuri ennen viikonloppua.

On kyllä ihana päästä vanhempieni luo jo perjantaina. Ja jos hyvin käy - eli kaikki ovat terveinä -, niin lauantaina lähdemme miehen kanssa juhlistamaan huomista hääpäivää ravintolaillallisen ja uusimman Bond-leffan merkeissä. Sunnuntaina onkin sitten tiedossa kummipojan synttärit ja pitkä ajomatka takaisin kotiin. Syömisistä en tosiaan aio viikonlopun aikana stressata, mutta yritän välttää pahimmat herkkuöverit.

Ensi viikolla alkaa sitten niin sanottu normaalielämä Liten ruokavaliota ja tavallista kotiruokavaliota yhdistäen. Sitä ennen on kuitenkin tiedossa painopäivitys, mittoja ja mahdollisesti myös Liten loppukuvat...

tiistai 13. marraskuuta 2012

Mitä mies tykkää?

Eräs anonyymi lukija esitti edelliseen kirjoitukseeni kysymyksen että mitä mieltä mieheni on dieetistäni. Ajattelinkin kirjoittaa asiasta ihan oman postauksen, jos vaikka asia mietityttäisi muitakin.

Kun ilmoitin huhtikuussa aloittavani kuuden viikon superdieetin, mies taisi kysyä että paljonko se maksaa. Kerroin hänelle että 47 euroa, ja hänelle summa oli ihan ok. Vasta myöhemmin kävi ilmi että todellisuudessahan dieetti tuli paljon kalliimmaksi kaikkine urheilujuomineen ja proteiinipatukoineen, mutta eipä tuo varsinaisen valmennuksen hinta paha ollutkaan. En usko, että mies kuvitteli tämän projektin kuitenkaan kestävän näin kauaa. Kuusi viikkoa ja sillä selvä.

Mies ei kommentoinut ruokavaliotani kovinkaan paljoa, mutta koska en itse syönyt enää herkkuja niin hänkin jätti ne väliin solidaarisuudesta minua kohtaan. Hän ei halunnut, että minulle tulisi paha mieli, kun katsoisin hänen herkutteluaan enkä saisi itse syödä yhtään. Toisaalta olin superdieetin alussa itsekin sitä mieltä, että jos minä en herkuttele niin ei kyllä sitten mieskään!

Kun superdieetti lähestyi loppuaan ja ilmoitin miehelle että aloitanpa muuten heti perään toiset kuusi viikkoa kestävän SD Extran, hän ilmoitti että ei hän muuten niin kauaa aio olla ilman herkkuja. Alkuun sitten annoinkin hänen herkutella viinikumeilla (joista en tykkää yhtään), ja vähitellen mies sai luvan syödä ensin lakuja ja sitten jopa suklaata. Tein hänelle myös sen myönnytyksen, että aloimme ostaa kotiin vehnäpaahtoleipää runsaskuituisten paahtoleipien sijaan. Aiemmin olin nimittäin kieltänyt, että meillehän ei mitään höttöleipiä osteta. Runsaskuituinenhan on niin paljon terveellisempää, mutta vehnäpaahtista meillä on nyt sitten syöty - minua lukuunottamatta - viimeiset puoli vuotta.

SD Extran loputtua mies ei tuntunut enää edes yllättyvän, kun kerroin liittyneeni myös Liteen. Mitäpä väliä sillä hänelle olisikaan, sillä mies taitaa tykätä kun vaimo ei ole enää yli satakiloinen läski. Nykyään olen tosiaan häntä jo kevyempikin, ja mies muistaa kyllä kehua hoikempaa ulkomuotoani kiitettävän usein.

Ei mies kuitenkaan ihan jatkuvasti jaksa dieettiäni myötäillä. Hän on nimittäin useamman kerran yrittänyt ehkä puolihuomaamattaan saada minua sortumaan herkkuihin. Eräskin päivä hän soitti töistä ja kysyi, olisiko minulla kenties tuolloin vapaasyöntipäivä vaikkapa pizzan tai kebabin merkeissä sillä hänen tekisi mieli hakea jompaakumpaa töistä tullessa, muttei yksin viitsi syödä "ettei minun tule paha mieli". En todellakaan aikonut pitää tuolloin mitään vapaasyöntipäivää sillä edellinen oli ollut vasta edellisenä viikonloppuna ja kerroinkin sen miehelle. Sanoin myös että hakekoon itselleen noutoruokaa, mutta ei hän sitä kuitenkaan tehnyt.

Se vähän jännittääkin että kuinka elämä jatkuu ensi viikolla, kun "virallinen" dieetti on ohi. Tuleeko mieheltä monta kertaa viikossa kyselyjä noutoruoan perään - toki taloudellisen tilanteen vuoksi se tuskin onnistuu kovin usein - ja yrittääkö mies saada minutkin herkuttelemaan lasten mentyä nukkumaan? Olen toki kertonut hänelle kahden viikottaisen herkuttelukerran säännöstä, ja sanonut myös että molempien kertojen ei todellakaan ole tarkoitus olla sellaisia joissa herkutellaan kunnes napa repeää. Toivon myös ettei oma päättäväisyyteni murene kun ei enää "ole pakko" olla herkuttelematta, vaan että malttaisin pitää itsekurin kasassa iltaherkkujen - puhumattakaan kauppareissujen ostoksista - kanssa.

Kuntoilun kanssa miehellä ei ole myöskään ollut mitään valittamista. Kesäloman ja isäkuukauden aikana hän jaksoi onneksi herätä lasten kanssa useamman kerran viikossa jotta pääsin aamulenkille, ja nytkin hän on ihan mielellään - tai ainakin valittamatta - jäänyt lasten kanssa iltaisin kotiin minun lähtiessäni kuntosalille. Onneksi mies ymmärtää että liikunta on tärkeä osa laihdutusta ja painonhallintaa, ja kaipa hän ymmärtää myös sen että hänen oma suhteensa lapsiin muodostuu sitä läheisemmäksi mitä enemmän heidän kanssaan viettää aikaa.

Olen oikeasti todella onnellinen siitä että olen löytänyt miehen, joka ei ylipainoisina vuosinani valittanut painostani koskaan, ja joka kuitenkin tukee täysin laihdutusprojektiani ja kuntoiluani. Voisihan mies olla sellainenkin, että olisi koko ajan valittanut liikakiloistani - kokemusta on vaikkei minulla tuolloin montaa liikakiloa ollutkaan - tai että hän ei edes haluaisi minun laihtuvan. Mutta parempi näin :)

lauantai 10. marraskuuta 2012

Mielikuvaharjoittelua

Liten hyvinvointivalmentaja kirjoitti taannoin, kuinka suuri vaikutus omilla ajatuksilla ja mielikuvilla on painonhallintaan. Jos haluaa pudottaa painoa menestyksekkäästi, on myös omassa mielessään nähtävä itsensä onnistujana eikä epäonnistujana. Olen miettinyt tätä viime aikoina paljon, nyt kun Lite alkaa olla ohi ja edessä on aika ilman tiukkaa, ohjattua ruokavaliota. On ihan loogista, että jos kuvittelen itseni ostamassa suklaata ja syöpöttelemässä kotona niin on helppo sortua tekemään samaa oikeassakin elämässä. Jos taas kuvittelen että kieltäydyn herkuista ja harrastan liikuntaa, niin ehkä käytännön toteutus sujuu helpommin.

Kuinka sitten kuvittelee itsensä kieltäytymässä herkuista? Onhan paljon helpompaa nähdä mielessään, kuinka menee karkkikaapille ja ottaa sieltä palan suklaata, kuin että ei mene sinne... Niinhän se kuitenkin menee, että jos yrittää olla ajattelematta jotain, niin sitä ei voi mitenkään olla ajattelematta.

Olenkin viime aikoina yrittänyt iskostaa mieleeni sitä, että jatkuva herkuttelu ei ole mitenkään vaihtoehto jos haluan pysyä loppuelämäni normaalipainoisena. Jotenkin luulisi että näiden puolen vuoden aikana, mitä olen Fitfarmin ohjelmia noudattanut, olisivat uudet tavat juurtuneet syvään ja että vanhat tavat - eli esimerkiksi karkin ostaminen joka kauppareissulla - eivät palaisi. Onhan sanottu, että uusien tapojen juurtumiseen voi mennä jopa kuusi kuukautta, ja minähän olen tosiaan jo sen aikaa harjoitellut tätä uutta elämäntapaa.

Oikeastaan on jopa vaikea kuvitella, että palaisin kaikessa takaisin vanhaan. En voisi kuvitellakaan että söisin aamupalalla leipää, ja vaikkapa salaatin tekeminen lounaaksi on aivan ihana juttu. Perunoitakaan ei ole ikävä, mutta kaipa niitä tulee jatkossa syötyä edes jossain määrin. Välillä ajattelen, että olisi todella kiva osallistua myös alkuvuodesta järjestettävään Liteen, mutta In Shape - eli ylläpitoryhmään. Vielä en kuitenkaan osaa sanoa osallistunko siihen vai en, riippuu ihan siitä kuinka nämä pari kuukautta ennen uuden Liten alkua sujuvat.

Tein muuten blogilleni uuden otsikkokuvan, mitäs tykkäätte? Luultavasti muokkaan sitä vielä runsaan viikon päästä. Mies ottaa tuolloin Liten lopetuskuvan, ja pitäähän se nyt laittaa noiden aiempien kuvien jatkoksi...

Meille muutti känkkäränkkä

Blogi on tällä viikolla kärsinyt hiljaisuudesta, ja siihen on syynä pikku-a, joka ei antaisi äidin istua koneella hetkeäkään. Neidistä on nimittäin viime aikoina tullut jatkuvasti huomiota vaativa pieni känkkäränkkä. Tähän saakkahan a on ollut todella helppo ja tyytyväinen lapsi lukuunottamatta sitä ettei hän huolinut vauvana tuttipulloa eikä kiinteitä aloitellessa suostunut syötettäväksi.

Koko tämän viikon pikku-a on kuitenkin ollut niin huonotuulinen, että käytin hänet eilen lääkärissäkin varmistuttamassa ettei hänellä ole korvatulehdusta. Tyttö on terve, mutta joko hampaiden tulo vaivaa tai sitten tämä on vain joku kausi. Syliin täytyy päästä heti jos yritänkin istahtaa tietokoneen ääreen, tai jos iso-A tulee syliini. Tai no, lähes koska vain. Ja jos a ei saa huomiota kun haluaa alkaa armoton itku ja parku, johon ei sylikään meinaa enää auttaa.

Onkohan kyse siitä, että pikku-a on taas yhden askeleen lähempänä isoa lasta ja kauempana vauvaiästä? Jotain uhmaa johtuen siitä, että hän tajuaa äidin todellakin olevan ihan erillinen ihminen eikä osa lasta? Jos kyse on tällaisesta sopeutumisesta, niin ihan hyvä että se tapahtuu nyt kun olen vielä kotona eikä esimerkiksi parin kuukauden päästä kun minun on aika palata töihin... Syynä voi tietysti olla myös kävelyn oppimisen aiheuttamat mielenmullistukset. Pikku-a oppi nimittäin vihdoin ja viimein kulkemaan kahdella jalalla ainaisen konttaamisen sijaan, eikä ikää olekaan kuin vasta 1v4kk... Tämän viikon aikana kävelytaito on ottanut aimo harppauksen, ja tuetta kävely on korvannut tuen kanssa kävelyn ja konttaamisen pääasiallisena liikuntamuotona vasta parin viime päivän aikana.

On pakko myöntää, että olen iloinen pikku-a:n lähtiessä kävelemään vasta nyt. Järkeä on päässä jo sen verran, että mihinkään ei ole törmäilty vaan meno on suhteellisen rauhallista. Eipä a kyllä vielä nopeasti osaisi kävelläkään, mutta toivon että pahemmilta kolhuilta vältytään jatkossakin. Nyt kun tuo känkkäränkkä vain poistuisi taloudestamme ja jättäisi tilalle saman iloisen pikkuneidin kuin aiemminkin...

Sangen surkea viikkopudotus

Paino putosi tällä viikolla vain sata grammaa, mikä ei ole kovin ilahduttava tulos. Pakko kai totutella siihen, että liikakilojen vähetessä loppuessa ei painokaan tipu enää entiseen tahtiin. Paino on kyllä liikkunut hieman alempanakin kuin tämän aamuinen 73,5kg lähes koko viikon, mutta kropassa on tällä hetkellä selvästikin turvotusta. Lisäsin nimittäin toissapäivänä salilla painoja useampaankin liikkeeseen, ja vielä nytkin kärsin sekä rintalihasten että jalkojen - pohkeiden, reisien ja takapuolen - lihasten arkuudesta ja jäykkyydestä.

Huolimatta siitä että aamulla oli suuria vaikeuksia nousta sängystä (syinä sekä edellämainittu lihasten jumitus että väsymys vaikken unta enää saanutkaan), kävin silti sauvakävelylenkillä miehen ollessa lasten kanssa. Meno oli jokseenkin tahmeaa verrattuna normaaliin, mutta sain kuitenkin sivakoitua suhteellisen reippaasti hyvän musiikin vauhdittamana. Olo virkistyikin lenkin ansiosta jonkin verran, mutta kahvia tämä(kin) päivä vaatii. Nähtäväksi jää, saanko tehtyä tänään Liten kotitreenin. Olo on laiska, mutta hyväähän se tekisi...

Huomenna on onneksi tankkauspäivä isänpäivän kunniaksi, ja sitten koittaa viimeiset viisi päivää tiukkaa dieettiä ennen kuin annan itselleni luvan rentoutua syömisten kanssa...

maanantai 5. marraskuuta 2012

Säännöt Liten jälkeen

Nyt, kun Lite alkaa olla ohi, on aika miettiä että mitäs sitten? Kuinka saan pudotettua viimeiset ylipainokilot - ja sitten ylläpidettyä normaalipainon - järkevästi, ilman että sorrun herkuttelemaan tai jään muuten syöpöttelykierteeseen. Päätinkin luoda itselleni sääntöjä, joista en halua lipsua.

Säännöt ovat seuraavat:


  1. Aamupalaksi joko rahkasmoothie tai kaurapuuro raejuuston kera, eli dieettityyliin
  2. Päivän toinen pääateria on salaatti, mutta toisella aterialla saan syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa
  3. Herkkuja maksimissaan kaksi kertaa viikossa
  4. Liikuntaa minimissään 4 kertaa viikossa, joista vähintään 2 kertaa joko salitreeni tai Liten kotitreeni
  5. Vähintään 3 litraa puhdasta vettä päivässä
  6. Jos paino nousee yli 2kg, tiukka paluu Liten Weight Loss -ryhmän ruokavaliolle kunnes kilot on saatu pois
  7. Vaa'alle vähintään kerran viikossa
Uskoisin, että pystyn noudattamaan sääntöjä suhteellisen hyvin. Kaikkein helpompia ovat aamupalan pitäminen dieettityylisenä - sekä smoothie että puuro raejuuston kera ovat ihania! - ja veden juonti, enkä usko olevan vaikeaa syödä salaattiakaan lounaaksi. Vaa'alla käynti auttaa pitämään painon tasaisena, ja olen huomannut että paino on usein lähtenyt nousuun siinä vaiheessa kun en vaa'alla enää käy. Mikä sitten lie syy ja mikä seuraus, mutta luulen että on paljon helpompi kieltäytyä myöntämästä painon nousu kun lukemaa ei näe vaa'alla. 

Herkuttelun pitämisestä minimissä tulee mahdollisesti haastavaa, mutta yritän tosiaan pitää ylärajan kahdessa päivässä viikossa. Kaupasta ei saa ostaa herkkuja joka kerta, ei vaikka kuinka tekisi mieli! Onneksi minulla on vielä lapset vahtimassa minua, mutta entä kun palaan töihin? Kuka minua siellä vahtii, etten mätä naamaan suklaata asiakkaiden välissä kuten joskus ennen?

Liikunnan harrastaminen tulee myös olemaan haastavaa ainakin tammikuussa, kun palaan töihin. Jaksanko lähteä salille tai lenkille enää töiden jälkeen, kun en ole nähnyt lapsia koko päivänä? Aamulla jaksan tuskin herätä ennen kukonlaulua ainakaan kaikkein aikaisempina työvuoroina, mutta ehkä ehdin aamulenkille myöhäisempinä päivinä jos vain miehellä ei ole itsellä aikaista vuoroa. Työpaikan yhteydessä on onneksi maksutta käytössä oleva sali - ainakin maalis-huhtikuulle jolloin työpiste siirtyy toisaalle - jossa voin käydä tekemässä tehokkaan treenin ennen tai jälkeen töiden jos lasten hakemisella ei ole niin kiire. Ja sanokaa vain huonoksi äidiksi, mutta en aio kertoa päiväkodissa että teen 6-tuntista päivää. Olkoon siinä uskossa että työvuoroni ovat normaaleita 7,5-tuntisia joista tosin pääsen ajoittain aikaisemmin pois hakeakseni lapset hyvissä ajoin... Siten saan tehtyä ruokaostoksetkin ennen lasten hakemista ettei tarvitse ajella edestakaisin päiväkodin ja kaupan välillä...

Mutta takaisin asiaan. Nämä siis ovat laatimani säännöt, joita aion noudattaa kunhan Lite loppuu. Virallisestihan jäljellä olisi enää tämä viikko, mutta minulla "vapaa" elämä alkaa vasta lauantaina 17.11. Ensimmäiset pari päivää tulee luultavasti lipsuttua vähän enemmänkin johtuen pitkästä ajomatkasta vanhempieni luo ja takaisin sekä kummipojan synttäreistä siellä 400 kilsan päässä, mutta sitten alkaa uusien sääntöjen noudatus. 

Kuulostavatko säännöt teidän lukijoiden mielestä sellaisilta, että niissä voisi jopa pysyä?

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Omaa aikaa?

Eilen lähdin lasten kanssa ystäväni luo ja annoin miehelle kolmisen tuntia omaa aikaa. Kavereita oli todella ihana nähdä, mutta huomasin silti olevani kateellinen miehelle siitä että hän sai olla yksin kotona enkä minä. Olisi niin ihanaa, jos saisin olla kotona ihan yksin löhöämässä ilman että tarvitsee koko ajan pelätä jonkun tulevan keskeyttämään löhöilyni. 

Aloin miettimään kuinka usein oikeasti saankaan omaa aikaa. Pääsen salille yleensä pari kolme kertaa viikossa eikä sieltä ole mikään kiire pois. Käyn myös sauvakävelyillä, ja tällä viikolla olin sekä kiropraktikolla että hierojalla. Aina kun olen omissa menoissani, mies viettää aikaa lasten kanssa. Jostain syystä ei kuitenkaan ole sama asia käydä salilla tai hierojalla kuin jos saisin olla yksin kotona ja tuijottaa vaikkapa tv:tä monta tuntia putkeen. Ja miksi tuntuukin aina lähes armopalalta, kun annan tuota omaa aikaa miehelleni.

Mieshän saa olla joka päivä erossa lapsista töissä ollessaan, ajattelen. Mutta onko se muka sama asia kuin minun sali- tai hierojareissuni. No ei todellakaan! Mieshän tekee kuitenkin koko ajan töitä, ja ansaitsee varmasti jokaisen vapaahetken jonka hänelle suon. Nykyään hän viettää kovin usein illat ja viikonloput puuhastellen lasten kanssa tehdessäni kotitöitä tai kuntoillessani. Toki hän nukkuu vapaapäivinään päiväunia useammin kuin minä, mutta hän saa kuitenkin olla yksin kotona todella harvoin. Ja silti tunnen kateellisuutta jokaisella noista kerroista.

Siihen saakka kunnes lapset voi joskus lähettää yksin kaverin luo tai ulos leikkimään, täytyy kai vain yrittää suoda miehelle omaa aikaa aina silloin tällöin, ja nauttia myös itse täysin rinnoin aina kun saan jäädä yksin kotiin - tai lähteä salille, tai lenkille, tai hierojalle, tai ihan mihin vain ilman lapsia...

lauantai 3. marraskuuta 2012

Painopäivitys

Olen päättänyt siirtää "virallisen" punnituspäiväni perjantaille maanantain sijaan, sillä Liten loputtua pidän varmaankin viikonloppuisin herkuttelupäivän, joka tietysti vaikuttaa myös maanantain painoon. Nyt kuitenkin punnitsin itseni vielä tänään lauantaina, ja viikossa on pudonnut taas puoli kiloa ollen 73,6kg. 69 kilon tavoite lähestyy, mutta tuskin saavutan sitä vielä näiden kahden jälkellä olevan viikon aikana. Se ei haittaa, kunhan joskus pääsisin siihen. Tällä punnituksella rikkoutui muuten myös 30 pudotetun kilon raja, jee :D

torstai 1. marraskuuta 2012

Kehonhuoltoviikko

Tällä viikolla ei ole pahemmin tullut liikuntaa harrastettua. Vain tiistaina olen saanut tehtyä Liten kotitreenin. Maanantaina kävin liikunnan sijaan heti aamulla kiropraktikolla naksauttelemassa koko selkää vaivanneet nivellukot auki, ja tänä aamuna hierojalla. Kummankaan jälkeen ei saa lihaksia rasittaa, joten onpa ainakin ollut hyvä syy jättää liikunta väliin.

Kiropraktikkokäynti oli elämäni ensimmäinen. Olen kyllä aiemmin käynyt muutaman kerran naprapaatilla, enkä huomannut paljonkaan eroa, mutta kiropraktikkohan käy pitemmän koulutuksen ja tietää ilmeisesti vähän naprapaattia enemmän. Tapaamani kiropraktikko oli ulkomaalaistaustainen - ja muuten aika söötti - mieshenkilö, joka puhui englantia aivan ihanalla aksentilla. Oli upeaa päästä verestämään kielitaitoakin pitkästä aikaa tutkimuksen ja hoidon yhteydessä. Hoidon aluksi hän kyseli ensin historiastani ja vaivoistani, ja naksautti sitten nikamalukot auki. Kun lähdin hoidosta, askel tuntui todella paljon kevyemmältä. Seuraavat pari päivää sain kuitenkin kärsiä armottomasta lihasjumista, kun lihakset reagoivat hoitoon.

Olikin siis oikein hyvin ajoitettu, kun varasin tälle päivälle hierojan vähän pehmittämään lihaksia. Hierojalla olen käynyt vuosikausia säännöllisen epäsäännöllisesti. Töissä ollessa vähän useammin, ja nyt hoitovapaalla - kun rahaa ei paljon ole - harvemmin. Pääasiassa olen nyt hoitovapaan aikana suosinut erilaisia diilejä, joilla hieronnan on saanut huomattavalla alennuksella. Tarkoitus on kyllä käydä jatkossa (siis töihin palattuani ja taloudellisen tilanteen vakiinnuttua) tuossa parin sadan metrin päässä olevalla lähihierojalla, joka on jo vanha tuttu...

Tällä kertaa oli kuitenkin erään diilikäynnin vuoro. Diiliin kuuluu kolme 45 minuutin hierontaa, eli toivon mukaan se ehtisi auttaakin todella jumissa olevaan selkään ja niskaan. Hieroja vaikutti todella asiantuntevalta, ja selitti - monista hierojista poiketen - koko ajan miksi tekee mitäkin. Hän kertoi mistä jumitukset voivat johtua ja näytti jopa käynnin lopuksi erään liikkeen joilla hartiaseutua pystyy helposti aktivoimaan koska vain. Menenkin mielelläni tuonne uudelleen, seuraava aika on ensi viikon keskiviikkona. Uskallan ehkä jopa sanoa, että useista testaamistani hierojista hän on yksi parhaita, ehkä jopa paras. Hinnaltaan hän on tosin hivenen vakihierojaani kalliimpi, ja huono puoli on myös se että hän asuu niin kaukana ja kaiken lisäksi joudun käyttämään rahaa myös auton parkkeeraamiseen. Siksi en usko, että näiden kolmen diilikerran jälkeen käyn hänen hierottavanaan, ellen sitten joskus töiden ohessa kun työpaikka tulee kuitenkin olemaan jatkossa aika lähellä.