Yöheräilyjä

Tämän päivän olotilaa kuvaa todella mainiosti yksi sana: väsymys. Se on niin kova, että päähän särkee ja jokainen koettu vastoinkäyminen on lähellä aiheuttaa itkunpuuskan tai raivokohtauksen. Yritä siinä sitten pysyä kärsivällisenä lasten kanssa...

Mainitsinkin jo aikaisemmin, että iso-A oppi kiipeämään pois matkasängystään, jonka seurauksena hänen nukuttamisensa oli aika haastavaa. Yh-viikonloppuni ajan jouduin nukuttamaan hänet makaamalla hänen sänkynsä vieressä lattialla tunnin joka ilta, sillä jaksamiseni ei todellakaan riittänyt kantamaan häntä takaisin sänkyynsä uudestaan ja uudestaan. Miehen palattua työmatkaltaan pidimme unikoulun, ja A alkoikin nukahtamaan sänkyynsä itsekseen parissa päivässä. Nukuttaminen ei siis ole ongelmana enää kummallakaan lapsella, mutta turha toivoa että kumpikaan nukkuisi yöt putkeen.

Iso-A:n saa käydä viemässä takaisin sänkyynsä yleensä 1-3 kertaa yössä. Hän jää sinne kyllä aina kiltisti - minun viemänäni - mutta koskaan ei tiedä milloin hän yrittää taas viereen. Mieheni matkan jälkeen A ei ole hyväksynyt isäänsä tekemään yhtään mitään, eli yölläkin tulee kamala kiukku jos mies yrittää viedä A:n takaisin omaan sänkyynsä. Kaiken lisäksi A herää aamuisin jo joskus kuuden jälkeen, eli eipä siinä saa silloinkaan nukuttua. Viikonloppuna päätimme miehen kanssa herätä vuoroaamuina. Minä heräsin lasten kanssa lauantaina, ja mies sai nukkua ruhtinaalisesti yhdeksään. Sunnuntaina, kun olisi ollut minun vuoroni nukkua, jouduin kuuntelemaan iso-A:n kovaäänistä protestointia ja parkumista lähes tauotta kunnes luovutin ja nousin ylös hieman seitsemän jälkeen.

Pikku-a ei myöskään nuku öitään vielä putkeen unikoulusta huolimatta. Hän saattaa nukkua tauotta aamuviiteen, mutta voi myös olla että joudun laittamaan tuttia suuhun jo ennen sitä. Viiden maissa hän ei kuitenkaan huoli enää tuttia missään nimessä, ja olenkin suostunut antamaan hänelle maitoa jottei vauva herättäisi sekä miestä että iso-A:ta. Tuolla imetyksellä olenkin saanut hänet jatkamaan uniaan, kunnes hän herää yleensä heti isosiskonsa äänen kuultuaan. Mietin joka yö, että minun pitäisi karsia tuo pikku-a:n viimeinenkin yösyöttö, mutta miehen ja iso-A:n vuoksi en ole halunnut huudattaa vauvaa kovin kauaa. Ja saattaahan hänellä oikeasti ollakin jo kova nälkä. Luulen kuitenkin että jos tuon syötön saisi pois, a alkaisi vähitellen nukkumaan yönsä heräämättä.

Minun tekisi myös joskus mieli käskeä mies tyynnyttelemään rääkyvää pikku-a:ta, mutta varsinkaan tällä viikolla en ole halunnut sitä tehdä. Miehellä on nimittäin aamuvuoroviikko ja hän joutuu heräämään jo kuuden jälkeen joka tapauksessa. Joudunhan minäkin heräämään suunnilleen samaan aikaan lasten kanssa, mutta minulla ei ole vaaraa että nukahtaisin rattiin. Mies tuli tälläkin viikolla yhtenä päivänä kotiin ja kertoi TAAS KERRAN torkahtaneensa ja havahtuneensa vastaantulevien kaistalla. Saan siis jatkuvasti pelätä, koska poliisi tulee ilmoittamaan minulle miehen jääneen kotimatkalla rekan alle tai joutuneen johonkin muuhun onnettomuuteen, minkä vuoksi tunnen suurta syyllisyyttä jos hän joutuu heräämään keskellä yötä jommankumman lapsen takia. Hän on ollut lähellä nukahtaa rattiin jo ties kuinka monta kertaa viimeisten kuukausien aikana, ja pelkään että hänen hyvä tuurinsa havahtua ajoissa ei jatku loputtomiin... En kuitenkaan halua leskeksi näin nuorena, eli yritän siksi jaksaa heräillä lasten kanssa vaikka olen itsekin aivan rättiväsynyt.

Jaksan yhä toivoa, että vielä joskus koittaisi yö jonka saisin nukkua putkeen ilman yhden yhtä herätystä, mutta pelkään että toivoni on turhaa ainakaan ihan lähiaikoina...

9-kuukautinen pikku-a ja iso-A:n unipulmia

Vaikea kuvitella, että pikku-a on jo yhdeksän kuukauden ikäinen. Kun iso-A oli saman ikäinen, hän nousi jo seisomaan tukea vasten ja konttasi kovaa vauhtia. Viettäessämme joulua vanhempieni luona hän oli jatkuvasti kiipeämässä portaita yläkertaan tai tutkimassa joulukuusenkoristeita. Iso-A ei yhdeksän kuukautisena ollut todellakaan enää mikään vauva, toisin kuin pikku-a. Tietysti a vaikuttaa vielä vauvalta osittain siksi koska häntä vertaa jatkuvasti kaksivuotiaaseen isosiskoonsa, mutta myös koska hän ei vielä(kään) liiku. Sinänsä se ei vaikuta haittaavan häntä itseään lainkaan, vaan hän viihtyy mainiosti istuma-asennossa pitkätkin ajat kunhan hänellä on tarpeeksi mielenkiintoisia leluja ympärillään. Iso-A oppi ryömimään seitsemän kuukauden iässä, ja ennen sitä olin jo hermoillut monta kertaa kun liikkumaan oppimisessa kestää niin kauan. Pikku-a:n kohdalla olen onneksi osannut ottaa paljon rennommin, mutta olisihan se jo mukava jos vauva jo kohta alkaisi liikkumaankin. No, kaikki ajallaan...

Viimeisen kuukauden aikana pikku-a on liikkumisen sijaan oppinut pari muuta uutta taitoa. Ensinnäkin hän on keksinyt jokeltelun jalon taidon. Mämmämmää ja vavvavvaa hoetaan lähes jatkuvasti, ja vauva onkin aivan innoissaan uudesta kyvystä kommunikoida. Lisäksi hän on selvästi alkanut vilkuttamaan, ainakin käsi menee nyrkkiin ja auki heti jos muutkin vilkuttavat. Pikku-a myös taputtaa, tosin vasta kädet nyrkissä mutta kumminkin.

Sormiruokailussa mennään samaan malliin kuin ennenkin, eli lounas ja päivällinen syödään täysin sormin, aamu- ja iltapuuro työnnetään itse suuhun täyttämälläni lusikalla. Viime aikoina olen ottanut tavaksi syöttää a:lle välipalaksi hedelmä- tai marjasosetta, ja vauva onkin alkanut tottua syöttämiseen vallan mainiosti. Pinsettiote näyttää muuten olevan hallussa myös jo todella hienosti, lattialta noukitaan suuhun kaikkein pieninkin roska...

Nukahtaminen on alkanut sujumaan pikku-a:lta vallan mallikkaasti viimeisen kuukauden aikana. Iso-A:ta joutui tuudittamaan sylissä uneen lähes vuoden ikään asti yli puolikin tuntia, kunnes vatsan kasvaessa pidin hänelle unikoulun jonka jälkeen tyttö oppi nukahtamaan itsekseen. Pikku-a:n kanssa ei ole moista ongelmaa. Hän ei nykyään nukahda enää tissille läheskään joka ilta, joten otan hänet syliin, laulan Sinisen unen ensimmäisen säkeistön ja siirrän sitten sänkyynsä. Yleensä hän kääntyy saman tien vatsalleen, nostaa hetken aikaa päätään ylös ja alas ja nukahtaa sitten itsekseen. Päiväunet ovat vielä haastavampia, jos a ei nukahda rinnalle niin hänet on yleensä nukutettava sylissä "väkisin".

Yöimetykset olen saanut pois jo melkein kokonaan. Viime lauantaina kävin kavereideni kanssa viettämässä iltaa ja tulin kotiin vasta kolmelta aamuyöllä, juuri kun kellot siirrettiin kesäaikaan eli kello olikin jo neljä. Koska veressäni oli vielä tuolloin alkoholia en imettänyt ennen kuin aamulla. Iso-A oli yökylässä isovanhempiensa luona, mikä oli hyvä juttu sillä pikku-a piti miestä valveilla pari tuntia neljästä kuuteen. Kuuden jälkeen imetin vauvan ja jatkoimme sitten koko perhe unia aamukymmeneen. Tuo yö olikin siis luonnollisesti yövieroituksen alku, ja sen jälkeen mies on saanut yöllä käydä laittamassa pikku-a:lle tuttia suuhun. Onneksi a on yleensä nukkunut heräämättä jonnekin kolmeen tai neljään, ja sen jälkeen mies on käynyt hänen luonaan yleensä pari kertaa yössä. Maitoa vauva on sitten saanut vasta ylösnousun jälkeen.

Haastetta yövieroitukseen eilen alkanut piiiitkä yh-viikonloppu, kun mies lähti töiden kautta voittamalleen palkintomatkalle Ranskan Alpeille. Jos pikku-a herää yöllä usein, voi olla ettei hän tyynnykään pelkän tutin avulla jos haistaa rinnoissani lemuavan maidon. Viime yönä hän onneksi heräsi vain pari kertaa puolenyön aikaan ja nukahti saatuaan tutin, toivon saman tuurin jatkuvan vielä ensi yön. Lauantaina lähden lasten kanssa anopin hoiviin yökylään, ja siellä pikku-a joutuu tilan- (ja toisen matkasängyn)puutteen vuoksi nukkumaan vieressäni eikä eri huoneessa. Pahoin pelkään, etten voi olla antamatta hänelle maitoa...

Pitkää viikonloppua siivittää myös toinen haaste, jonka tarjoaa iso-A. Hänen nukkumaan saamisensa on nimittäin ollut viime aikoina erittäin haastavaa sekä päiväuniaikaan että illalla. Toissapäivään saakka hänet on voinut laittaa nukkumaan matkasänkyynsä ellei hän ole suostunut jäämään jatkettavaan sänkyyn. No, keskiviikkona hän vihdoin tajusi että pääsee matkasängystäkin itse pois sillä saa pitkän säärensä jo helposti sängyn laidan yli. Eilen illalla hän suostui onneksi jäämään jatkettavaan sänkyynsä suosiolla, mutta päiväunet jäivät kokonaan ottamatta sillä neiti kömpi molemmista sängyistä pois. Yöllä A heräsi puoleenyöhön mennessä kolme kertaa, jonka jälkeen laitoin hänet taas matkasänkyyn. Sielläkin hän heräili ja itkeskeli eli vaikka a nukkui, niin itse jouduin heräilemään. Aamukuudelta heräsin siihen, kun A kömpi sänkyyn viereeni eikä suostunut enää nukkumaan. No, kunhan mies tulee matkalta kotiin, joudumme varmastikin pitämään A:lle unikoulun jotta saisimme hänet jäämään jatkettavaan sänkyynsä jatkossa suosiolla...

Tänään saan onnekseni kaverin iltapäivällä kylään ja lapsetkin saavat leikkikavereita, jospa vierailun (sekä jääkaapissa odottavien EDien) tuomalla energialla jaksaisin huomiseen...

Pikku-a:n unikoulu, 3. yö

Viime yö ei mennyt ihan niin mainiosti kuin edelliset. Pikku-a nukahti jo tavallista aiemmin heti puoli kahdeksan jälkeen, ja heräsi itkemään ennen puolta yötä. Tutittelu ei auttanut, joten a tuli miehen viereen nukkumaan ja minä vauvan huoneen patjalle. Sain nukuttua tunnin, jonka jälkeen heräsin makuuhuoneestamme kuuluvaan lohduttomaan itkuun. En malttanut sitä kovin kauaa kuunnella, vaan hain vauvan omaan huoneeseensa, syötin ja siirsin nukkuvana sänkyynsä.
Seuraava herätys oli onneksi vasta neljältä, jonka jälkeen a jatkoi vielä uniaan herätäkseen taas seitsemän jälkeen isosiskon hihkumiseen.

Olo on tällä hetkellä väsynyt ja ärtynyt, mutta toisaalta en ainakaan tässä vaiheessa näyttäisi pystyvän kovinkaan tehokkaaseen unikouluun. Ensinnäkään en itse saa nukuttua jos pikku-a itkee (enkä todellakaan osaa nukkua korvatulpat korvissa) ja toiseksi en halua miehenkään joutuvan valvomaan puolta yötä itkevän vauvan kanssa. Saati että kestäisin kuunnella säälittävää itkua toisesta huoneesta käsin. Luultavasti kuitenkin jatkamme "unikoulua" nykyisellä menetelmällä ainakin hetken eli en ihan heti tyrkkää tissiä vauvalle suuhun. Jospa nuo unet alkaisivat vähitellen pitenemään itsestään.

Uskon että tilannetta helpottaisi, jos saisin pikku-a:n syömään iltapalalla edes jotakin. Eilenkin hän oli vain niin väsynyt, että vain rääkyi joutuessaan syöttötuoliin. Sylissä istuessaan hän otti kyllä (edellisenä parina päivänä kohtalaisen hyvin kelvanneen) sämpylän käteensä ja laittoi suuhun, mutta vain alkaakseen taas rääkymään lähes saman tien.

Iltapalaksi olen tähän mennessä kokeillut tekemiäni (suolattomia) sämpylöitä (ohje seuraa myöhemmin), puuroleipäsiä, kaura-, riisi- ja neljän viljan puuroa, riisiä pelkiltään ja hedelmäsoseella tuunattuna sekä riisikakkuja pelkiltään ja hedelmäsoseeseen dipattuna. Mikään ei kuitenkaan tunnu pienelle sormiruokailijallemme kelpaavan. Jos jokin ruoka vaikuttaisi yhtenä iltana menevän alas hieman paremmin, seuraavana iltana sille vaan itketään. Pari kertaa olen tarjonnut myös vihanneksia jotka yleensä maistuvat lounaalla ja päivällisellä mainiosti, mutta illalla niillekin on vain nyrpistetty nenää. Olisinkin enemmän kuin iloinen, jos saisin jonkin taikakeinon jolla pikku-a alkaisi syödä iltapalaa nykyistä paremmin. Ehkä siinä olisi myös ratkaisu yöunien katkonaisuudelle...

Pikku-a:n unikoulu, 2. yö

Toinen yö pikku-a:n unikoulussa on nyt takana, mutta pakko myöntää että paljon ei tarvinnut vauvaa kouluttaa viimekään yönä. Normaalista poiketen a heräsi viime yönä ensimmäisen kerran vasta PUOLI KUUDELTA aamulla! Hän ei ole koskaan, siis koskaan, nukkunut noin pitkää putkea syömättä. Ja kun vauva puoli kuudelta heräsi, kävin antamassa hänelle maitoa. Ensimmäisen rinnan jälkeen vauva vaikutti aivan virkeältä, vispasi käsillään ilmaa ja hihkui riemusta. Tyrkkäsin siis suuhun toisenkin tissin, ja sitä jonkin aikaa lutkutettuaan a vaipui taas uneen.

Unta kestikin ruhtinaalliset kymmenen minuuttia, jonka jälkeen pikku-a:n huoneesta alkoi kuulua hermostunutta kitinää. No, vauva omaan sänkyyn viereen ja jatkettiin unia. Onneksi a:kin nukahti lähes saman tien. Itsellä se loppuyö (tai siis aamu) oli aikalailla pelkkää torkkumista, mutta tajusin aina välillä että kai mä olin unessa ollut koska olin nähnyt untakin.

Olen iloinen siitä että yö meni noin mainiosti, sillä seitsemän aikaan tajuan että iso-A:n huoneen ovi on raollaan ja siellä on valo. En jaksanut heti nousta, mutta jonkin ajan päästä menin katsomaan ja siellähän A leikki sänkyynsä kantamillaan leluilla.

Saa nähdä, jatkuuko tämä "unikoulu" yhtä hyvällä mallilla jatkossakin, vai pääsenkö tulevina öinä nukkumaan taas pikku-a:n huoneeseen...

Pikku-a:n unikoulu, 1. yö

Viime yönä aloitimme unikoulun saadaksemme pikku-a:lta yösyönnit vähitellen pois. Tarkoituksena on käyttää jokseenkin pehmeitä metodeita, eli koko yötä en halua pientä huudattaa.
Illalla pikku-a jäi nukkumaan omaan sänkyynsä kuten tavallista. Normaalisti hän herää syömään joskus kymmenen yhdentoista välillä, jolloin oli tarkoitus nukuttaa hänet tutin avulla uudestaan. Tällä kertaa hän kuitenkin vain rääkäisi kerran ja jatkoi itse uniaan.

Ensimmäisen kerran hän heräsi vasta puolen kolmen aikaan, eli nukkui tavallista pidemmän uniputken. Minä heräsin ennen miestä ja ajattelin että jos saisin nukahtamaan tutin avulla. Vauva ei kuitenkaan huolinut tuttia lainkaan, joten kannoin hänet miehen viereen ja otin oman peiton ja tyynyn a:n huoneen patjalle. Seurasi puolentoista tunnin rauhallinen aika, mutta neljän maissa alkoi lohduton itku. Hetken aikaa sitä kuunneltuani hain pikku-a:n takaisin huoneeseensa ja syötin hänet, poikkeuksellisesti söi molemmista rinnoista kun normaalisti riittää vain toinen. Kun vauva oli syönyt ja nukahtanut, nostin hänet takaisin sänkyynsä ja menin miehen viereen nukkumaan.
Pikku-a nukkuikin loppuyön omassa huoneessaan ja heräsi vasta puoli kahdeksalta, jolloin mies kävi heidät viereemme. Syötin pikkuisen ja nousin sitten itse ylös.

Tarkoitus olisi jatkaa samalla metodilla, eli yritän olla imettämättä aamuyölle saakka. Alunperin olin ajatellut että imettäisin aikaisintaan viideltä, mutten raaskinut kuunnella itkua viereisestä huoneesta. Viime yö oli toisaalta helppo, sillä a heräsi muutenkin vasta niin myöhään. Saa nähdä kuinka käy, jos tulee niitä öitä jolloin vauva päättää alkaa itkeskelemään jo puolenyön jälkeen. No, miehen viereen vaan ja itse hänen huoneeseen nukkumaan.

Päivä ilman kunnon lepoa

Tänä aamuna mies haki pikku-a:n viereemme, kun tämä heräsi aamukuudelta. Onneksi vauva nukahti imetyksen jälkeen, mutta heräili uudestaan vailla kahdeksan. Samoihin aikoihin kuulin, että iso-A:n huoneesta kuuluu kolinaa. Menin katsomaan, ja neiti olikin laittanut valot päälle ja leikki vuoteessaan parin lelun kanssa. Tämä on ensimmäinen kerta kun niin tapahtui, yleensä A on alkanut huutelemaan siellä meitä vanhempiaan.

Kävin aamupäivällä lasten kanssa perhekerhossa, ja ajattelin että syömme kaikki kolme lounaan tultuamme kotiin. Taisi olla virhe, sillä pikku-a nukahti pari minuuttia kestäneellä kotimatkalla turvakaukaloon. En raaskinut herättää häntä, vaan avasin hieman haalaria ja siirsin kaukalon a:n huoneeseen ajatellen että vauva herää varmasti ihan kohta, sillä hän sai maitoa edellisen kerran aamuyhdeksältä eikä puurokaan oikein maistunut. Söin lounaan iso-A:n kanssa ja laitoin tämän päiväunille, ja neiti nukahtikin helposti.

Tunnin ajan istuin tietokoneen ääressä ja odotin pikku-a:n heräämistä. Sitten luovutin, ja siirryin olohuoneeseen television ääreen. Tuskin olin saanut digiboksilta ohjelman valittua, kun iso-A:n huoneen ovi avautui. "A heräsi" kuului pirteän pikkutytön ääni. Päiväunet olivat siis vain tunnin mittaiset, verrattuna normaaliin pariin kolmeen tuntiin. Siihen jäi siis tämän äidin rentoutuminen telkkarin ääressä, ja A:lle Teletapit pyörimään äidin leffan sijaan.

Pikku-a puolestaan on nukkunut jo kohta 2,5 tuntia vaikka normaalisti päiväunet kestävät puolesta tunnista tuntiin. Kello alkaa olla jo kaksi eikä hän ole syönyt vielä lounastakaan, ja parin kolmen tunnin päästä olisi jo illallisaika. Kuinkas tässä nyt näin kävi?

Turha sanoa, että itse olen todella väsynyt, sillä viime yökin oli jokseenkin levoton enkä saanut nukuttua paria tuntia pitempää putkea. Tukkoinen olo jatkuu yhä, toivon että poskiontelontulehduksen parantuessa nuhakin hellittäisi. Sitten olisi hyvä aika aloittaa pikku-a:n unikoulu yösyöttöjen lopettamiseksi. Olen parina yönä nukkunut osan yöstä pikku-a:n huoneen lattialla olevalla patjalla, ja unikoulu toteutetaankin luultavasti niin, että jos a ei ensimmäisen heräämisen jälkeen nukahda helposti niin menen taas sinne ja a pääsee miehen viereen nukkumaan. Siitä miehen on helppo laittaa vauvalle tuttia suuhun ilman että hänen tarvitsee nousta pois sängystä tyynnyttelemään itkevää neitiä. Jospa yöheräämiset siten vähitellen häviäisivät, ja toivottavasti pikku-a ei vaan totu siihen että pääsee vanhempien sänkyyn nukkumaan...

Kohti yhtäjaksoisia yöunia osa 1, Tähän mennessä tapahtunutta

Iso-A:n kanssa lähes kaikki on mennyt niinkuin Strömsössä. Olen varmaan jo aiemminkin maininnut, että hän lopetti aivan itse yösyömiset, yöheräilyt, imetyksen ja tuttipullosta juomisen eli hänen kanssaan ei ole tarvinnut paljonkaan vaivata päätään. Kiinteiden aloituksenkaan kanssa ei ollut ongelmia, ja hoitoon A sopeutui aivan mainiosti. Kaiken kaikkiaan A on ollut aikalailla täydellinen vauva ja lapsi, minkä vuoksi ei ollut kovinkaan suurta kynnystä tehdä toista lasta heti perään. Sen vuoksi onkin ollut haastavaa sopeutua pikku-a:n rytmittömyyteen. Ihmisenä pikku-a vaikuttaa paljon rauhallisemmalta ja herkemmältä kuin isosiskonsa, mutta hän ei ole millään lailla niin helppo tapaus hoidettavana.

Suurin haaste pikku-a:n kanssa on ollut öiden rikkonaisuus josta olenkin valittanut jo monen monta kertaa. 7kk iässä iso-A nukkui jo yönsä putkeen, mutta pikku-a:lla se ei vaikuta olevan lähelläkään. Onkin aika käydä läpi, mitä kaikkea pikku-a:n elämän aikana on yöunien suhteen tapahtunut.

Ensimmäiset kuukaudet pikku-a:n sänky oli minun ja mieheni huoneessa. Tein parhaani siirtääkseni a:n omaan sänkyynsä imetyksen jälkeen, mutta useimmiten nukahdin saatuani vauvan rinnalle, ja heräsin vasta joskus tuntien kuluttua. Toisaalta sain tuolloin nukuttua aika hyvinkin, mutta uni oli eräänlaista koiranunta, sillä heräilin usein vaikka nukahdinkin lähes heti uudelleen.

Neljän kuukauden iässä siirsimme pinnasängyn pikku-a:n omaan huoneeseen. Iso-A:n kanssa teimme saman vajaan puolen vuoden iässä, ja yöheräämiset vähenivät hänellä sen jälkeen yhteen. Pikku-a:lla se ei auttanut. Sain käydä hänen huoneessaan yhä useita kertoja yössä. Imetin hänet huoneen lattialla olevalla patjalla ja siirsin nukkuvana omaan sänkyynsä.
Pikku-a:n ollessa noin puolen vuoden ikäinen muistin, minkä avulla iso-A jätti ainoankin yöheräämisen pois. Laitoin siis pikku-a:n patjan alle peiton lisäpehmukkeeksi toivoen sen auttavan. Turha toivo.

Viime aikoina on kuitenkin ollut havaittavissa yöheräämisten vähenemistä. Viime viikolla pikku-a heräsi yhtenä yönä vain kerran. Sitten hän sairastui flunssaan. Yllättäen flunssa ei kuitenkaan ole lisännyt heräilyjä huomattavasti, mutta toisaalta a on nukkunut monta yötä kanssani samassa sängyssä. Pari yötä hän on nukkunut omassa huoneessaan ja herännyt vain kerran aamuyöllä, mutta tuolloin hän on ollut niin virkeä että hänet on ollut pakko ottaa viereen jotta saisi itse loppuyön nukuttua.

Kahtena yönä viikon sisällä on tapahtunut sekin ihme, ettei pikku-a ole syönyt ennen kuin vasta aamulla. Toisena yönä hän nukkui koko yön samassa sängyssä syöden iltakymmeneltä ja seuraavan kerran aamukuudelta. Tosin hän heräili muutaman kerran, mutta nukahti uudelleen saatuaan tutin suuhunsa. Toisen yön hän nukkui huoneessaan neljään saakka (vaatien tosin välillä tuttia) eikä huolinut neljältä herätessään lainkaan maitoa. Vauva oli tuolloin kuitenkin niin virkeä ettei tutti auttanut vaan hänet oli pakko ottaa loppuyöksi viereen. Maito maistui tuolloinkin vasta aamulla.

Viime yönä puolestaan pikku-a nukahti normaalisti vaille kahdeksan illalla, mutta alkoi kymmenen jälkeen itkemään eikä tyyntynyt tutin tai sylin avulla. Maito kelpasi, mutta jo vajaan tunnin kuluttua hän heräsi uudelleen. Tutti auttoi vain puoleksi tunniksi, ja vaille puolenyön hänet oli pakko ottaa viereen. Siinä unta riitti, mutta vain neljään saakka. Neljältä sängyssämme jokelteli virkeä mutta yskäinen pikkuvauva jolle ei meinannut millään tulla uni, mutta tissikään ei kelvannut. Hän torkahteli parin tunnin ajan heräten aina yskäänsä, jonka jälkeen jokelleltiin iloisena. Ainoa rättiväsyneenä tietämäni keino oli tarjota rintaa, joka ei kelvannut lainkaan vaan oli saada aikaan raivokohtauksen pienokaisessa.

Kuudelta mies alkoi kyllästyä väsymyksen aiheuttamaan raivoamiseeni ja käski minut pikku-a:n huoneeseen nukkumaan. Meninkin mielelläni lattialla olevalle patjalle, jossa sain nukkua pari tuntia ennen heräämistä. Ilmeisesti pikku-a:kin oli nukkunut loppuyön sikeästi, ja mieskin oli saanut nukuttua.

Näistä viime aikoina ilman imetystä nukutuista öistä voisi päätellä, ettei pikku-a todellakaan enää tarvitse ruokaa keskellä yötä. Voi olla että vieläkin hieman nuhaisella vauvalla ei ole ruokahalua, mutta toivon ettei hän ala taas vaatimaan useammin maitoa parannuttuaan vaan alkaisi nukkumaan yönsä putkeen ilman unikoulua.
Tilannekatsausta seuraa myöhemmin...

Yöllisiä aatoksia

Vaikka lastaan rakastaisi kuinka paljon, joskus ei vaan millään jaksaisi herätä n kertaa yössä hänen takiaan. Noin puolen vuoden iässä iso-A söi enää kerran yössä, ja aika pian siitä alkoi nukkumaan yönsä putkeen omassa huoneessaan ja sängyssään. Ainoastaan nukuttaminen oli haastavaa, sillä vielä vaille vuoden iässä häntä täytyi tuuditella sylissä nukahtamiseen saakka. Vuoden iässä totutimme kuitenkin hänet nukahtamaan itse joidenkin mielestä jopa hieman julmalla tavalla, eli annoimme hänen itkeä. Emme tosin antaneet hänen rääkyä sängyssään tuntikausia, vaan kävimme hänen huoneessaan aina noin viiden minuutin välein tyynnyttelemässä häntä. Ei kulunut montaakaan yötä - eikä yhtenäkään iltana unikoulun aikana mennyt kuin maksimissaan 45 minuuttia - , kun A nukahti jo itsekseen ilman itkuja.

Pikku-a vaikuttaisi olevan huomattavasti haastavampi tapaus. Hän herää vieläkin 2-5 kertaa yössä, parhaimmillaan tunnin välein. Ja vaikka päivällä hänen jokainen hymynsä sulattaa sydämen, yöllä tekisi joskus mieli itkeä täyttä kurkkua ja karjua vihaisena kun joutuu taas kerran heräämään kesken unien. Esimerkiksi Vau.fi-sivuston jutun mukaan vauvan herääminen ajoittuu useimmiten aikuisen syvimmän unen vaiheeseen, sillä vauvan unisykli on pituudeltaan n. 50 minuuttia ja aikuisella puolitoista tuntia. Jos vanhempi joutuu heräämään syvimmän unen vaiheessa, aivot eivät ole virittäytyneet valvetilaan ja aikuinen herää hämmentyneenä, sekavana ja usein vihaisena. Tunnistan tämän omalla kohdallani täysin, ja jollain tapaa jopa ymmärrän niitä äitejä, jotka masennuksesta tai mielenterveysongelmista kärsiessään voivat jopa vahingoittaa usein heräilevää lastaan. Itse en tietenkään voisi koskaan vahingoittaa pikku-a:ta, mutta tiedän todellakin kuinka kamalaa on herätä kesken unien vihaisena kuin takamukseen ammuttu karhu.

Mietin lähes joka yö, että pitäisi varmaankin aloittaa pikku-a:n kanssa jonkinlainen unikoulu. Vaikuttaa nimittäin siltä, että pikku-a ei todellakaan tarvitse maitoa niin usein kuin hän yöllä syö. Joskus hänelle riittää hyvin se, kun käy laittamassa tutin suuhun ja kääntää mahdollisesti vatsalta takaisin selälleen. En kuitenkaan voi olla miettimättä joka kerta sitä, että jospa a tällä kertaa nukkuisi edes hieman pidemmän pätkän jos saa vähän maitoa... En myöskään ole valmis mahdollisesti tuntikausia kestävään itkukonserttiin, jonka seurauksena minun lisäkseni joutuisi valvomaan myös mies. Ja kun ottaa huomioon, että iso-A voisi myös herätä niin en halua ottaa sitä riskiä vaan jaksan toivoa pikku-a:n oppivan nukkumaan yönsä putkeen ilman unikouluja. Usein sanotaan, että isän kannattaisi käydä rauhoittelemassa lasta unikoulun aikana, jottei vauva haista äidinmaitoa. Mutta entä kun pikku-a ei hyväksy isäänsä niin helposti kuin minut? Hän ei muutenkaan rauhoitu usein isänsä syliin ilman äitiään, eli miksi hän sitten tekisi niin unikoulun aikana...

En myöskään pystyisi pitämään pikku-a:n kanssa huudatusunikoulua ainakaan ihan vielä, mutta ehkä jos hän vielä vuoden iässä heräilee jatkuvasti... Tassuttelua yritän säännöllisesti jo illalla nukuttaessani pikku-a:ta (ellei hän nukahda jo tissille), mutta siitä ei tunnu olevan mitään apua kuten ei ollut isosiskolleenkaan. Yritän pitää toivoa yllä, mutta saa nähdä kuinka kauan vielä jaksan yöni heräillä ennen unikoulun aloittamista.