Ensin huonoa, sitten hyvää

Niinhän siinä aina käy, että kun kirjoitustahtiin tulee tauko niin tulee yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi aloittaa uutta tekstiä. Mielessä pyörii jutun aiheita, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi. Osasyynä on luultavasti se, että tietokone käynnistyy meillä nykyään vain harvoin, käytännössä vain viikonloppuisin, enkä ole jaksanut alkaa kännykän kautta kirjoittaa kilometrin mittaista sepustusta.

Mitä mulle kuuluu? Tällä hetkellä ihan hyvää, mutta jos olisit kysynyt pari viikkoa sitten niin olisin ehkä vastannut että kaikki on jostain syvältä. Tai no, ehkä en olisi, sillä eihän sitä nyt voi tunnustaa että koko ajan väsyttää ja ahdistaa eikä kärsivällisyys kestä minkään vertaa. En tiedä, onko/oliko kyseessä jonkinlainen kevät- tai kesäblues, sillä mielestäni sain kuitenkin nukuttua ihan saman verran kuin normaalistikin. Esimerkiksi toissa lauantai oli ihan kamala. Olin luvannut miehelle herätä aamulla lasten kanssa. Herätys oli varmaan joskus puoli seitsemän tai seitsemän aikoihin, ja väsymys oli ihan järkyttävä. Sain kyllä hoidettua aamutoimet lasten kanssa, mutta iso-A kiukutteli aamupalalla eivätkä hermoni meinanneet kestää lainkaan. Minua siis kirjaimellisesti ahdisti, rinnassa tuntui järjetön paine ja olisi tehnyt mieli vain huutaa ja parkua täysiä.  

Koska tuosta on jo melkein kaksi viikkoa, en muista tarkkaan loppupäivää, mutta olo kuitenkin parani päivän mittaan. Pääsin käymän ruokakaupassa ihan yksin, ja iltapäivällä sain pötkötellä sängyssä kirjan kanssa iso-A:n ollessa kaverinsa synttäreillä ja pikku-a:n katsellessa miehen kanssa elokuvaa. Seuraavana päivänä olikin miehen vuoro herätä aamulla, ja oma olo oli koko päivän ihan toisenlainen eikä ollenkaan niin ahdistunut ja huonotuulinen.

Samanlaista oloa kuin tuona lauantaina on ollut välillä muutenkin. Ei onneksi koko aikaa, mutta aina silloin tällöin jos lapset eivät tottele tai mies on jättänyt tiskialtaan täyteen likaisia astioita kun ei "tajunnut" tyhjentää tiskikonetta. Olenkin syönyt ketutukseen taas ihan liikaa karkkia, mikä on vastaavasti taas aiheuttanut ahdistusta siitä kun paino nousee ja vaatteet puristavat. Loputon kierre, joka tuntuu mahdottomalta pysäyttää pahimman ahdistuksen kourissa. Onneksi olen sentään jaksanut kuntoilla melko aktiivisesti, viimekin viikolla ehdin salille kahdesti ja sain tehtyä myös pari aerobista.

Ajattelin, että testaisin josko ystäväni joskus suosittelema mäkikuisma toisi helpotusta pahimpaan ahdistukseen. Olen nyt käyttänyt mäkikuismauutetta pari viikkoa, enkä suoraan tiedä syy-seuraussuhdetta mutta olo on paljon parempi. Toisaalta syy voi olla ihan vaan kuukausittaisessa hormonitasojen muutoksessa, eli ehkä testaan ainetta jonkin aikaa ja katson ovatko pms-oireet yhtä rajut tässä kuussa.

Viime perjantaina minulla oli työterveyshoitajan tapaaminen 35-vuotistarkastuksen puitteissa, ja juteltiin siellä tästä viime aikojen väsymyksestä ja ahdistuksesta. Hoitaja oli sitä mieltä että mitään hälyttävää ei ole vielä ilmassa kun ahdistus ei ole koko ajan jatkuvaa, ja kun olen kuitenkin säilyttänyt toimintakykyni ja jaksanut kuntoilla, mutta hän soittelee minulle parin kuukauden päästä ja katsotaan sitten mikä fiilis minulla on kesän aikana ollut ja olenko saanut pidettyä herkuttelut kurissa. Paino oli nimittäin tarkastuksessa jo yli 85 kiloa, mikä on suoraan sanottuna ihan järkyttävää... Tarkastuksessa tuli onneksi myös hyviä uutisia: kaikki veriarvot olivat erinomaiset (kolesteroli, sokerit, hemoglobiini, maksa-arvot) ja verenpainekin kohdallaan. Ainut ongelmakohta on siis paino ja liian iso vyötärönympärys. 

Tällä viikolla olo on ollut jo ihan toista maata kuin edellisten parin viikon aikana. Missään vaiheessa ei ole ketuttanut tai ahdistanut, enkä ole ollut pahemmin väsynytkään jos ei lasketa heräämisen hankaluutta aamuvuoropäivinä. Minulla on ollut oikeastaan jopa todella onnellinen olo. Olen jaksanut olla lasten kanssa melko rauhallinen kiukutteluista huolimatta, ja olen myös muistanut pyytää kauniisti miestä tyhjentämään tiskikonetta tai laittamaan tiskejä sen sijaan, että olisin vain tuhissut kun hän ei ole sitä tehnyt. En ole myöskään sortunut herkkuihin koko viikkoon, mikä on tässä tilanteessa jo jonkinlainen ennätys! Viime viikolla kun joko kävin joka päivä kaupasta jotain hyvää tai verotin lasten ja miehen karkkivarastoja...

Osasyynä olotilojen vaihtelevuuteen voi tietysti olla töissäkin. Toissaviikko ja sitä edeltävä olivat töissä tosi väsyttäviä. Vastaan tuli vain hankalia asiakkaita enkä saanut nimeksikään myyntiä - seikka joka aiheuttaa myyntitavoitteiden vuoksi ja osittaisella provikkapalkalla jonkin verran stressiä. Viime ja tämän viikon tilanne on ollut ihan toinen. Myyntiä tulee ja viikkotavoitteet ovat täynnä eli fiilis on senkin vuoksi tosi hyvä. 

Onneksi meillä on töissä huipputiimi, joka tukee jäseniään huonoinakin päivinä ja jolle voi purkaa kettuuntunutta oloa. Noita heikkoja viikkoja on onneksi melko vähän, ja nämä keskivertoa paremmat viikot kompensoivat enemmän kuin mainiosti. Toivottavasti oma oloni pysyisi jatkossakin hyvänä, yritän taas kirjoitella tännekin useammin. Kahdeksan päivää kesälomaan!