tiistai 11. lokakuuta 2016

Painonhallintaryhmän tapaaminen

Tiistaina olin ensimmäistä kertaa mukana työterveysfyssarin pitämässä työpaikan painonhallintaryhmässä. Sinänsä tapaamisessa ei ollut mitään uutta tietoa. Käytiin läpi eri ravintoaineiden energiapitoisuuksia ja lautasmallia, jota itse en pahemmin noudata. Uskon kuitenkin, että saan ryhmästä ainakin jonkun verran motivaatiota hillitä herkutteluja, sillä tapaamme kolmen viikon välein ja joka kerta on myös punnitus. Tosin punnitus tehdään siten, ettei muille ryhmäläisille kerrota kenenkään painoja. 

Koska olin ekaa kertaa paikalla, minulta otettiin ylös myös vyötärön- ja lantionympärykset. Ryhmään pääsyn edellytyksenä oli 85cm tai paksumpi vyötärö, ja mittauksen mukaan oma vyötäröni oli 87cm. Toivon mukaan se kutistuisi ryhmän aikana edes vähän... Seuraava tapaaminen on kolmen viikon päästä, jolloin menemme käymään työpaikan kuntosalilla. Saa nähdä minkä verran silloin tulee asiaa mitä en jo tietäisi...

1 kommentti:

  1. Sehän tässä onkin vaikenta, kun tietää jo kutakuinkin kaiken asiasta. Mutta se toteutus, jos joku viisas kertoo miten sen kanssa pärjää niin sinne luennolle/tapaamiseen mäkin haluan mukaan. :-)

    Tsemppiä.

    Aikku

    VastaaPoista